Kiitos Markku myötätunnostaDR Markku kirjoitti: Ymmärrän tunteen Sassi ja otan osaa. Se on sitä luopumisen tuskaa. Sitä kun kunnostelee noita romuja ja viilaa niitä paremmaksi niin niihin kiintyy. Minulla oli yhteen aikaan harrastuksena viritellä noita autoja ja vieläkin oikein sielusta riipoo kun niitä muistelee, varsinkin sitä turbosierraa![]()
. No elämä jatkuu ja tulee uusia autoja ja pyöriä.
![]()
![]()
Ilmeisesti DR:llä on myös ollut ikävä, oli nimittäin alkanut jukuroimaan.
Eilen illalla oli pelannut kuin enkeli ensimmäisen käynnistyksen ja ajelun ajan, mutta sammuttamisen jälkeen ei ollut puhunut enää mitään. (olisiko yrittänyt lämpimänä käynnistää ryyppy päällä)
Uusi omistaja soitteli jo eilen illalla epätoivoisena ja tänä aamuna uudelleen.
Kertasin vielä huolellisesti kylmäkäynnistysohjeet (ryyppy päälle, ilman kaasua ja ensimmäinen polkaisu on varovainen painallus n. puoliväliin, siitä kiksi ylös ja sitten päättäväinen rento polkaisu), lisäksi neuvoin "tuulettamaan" konetta manuaalisen puolipuristimen avulla mutta ei auttanut.
Oli tarkistellut tulpat, vaikuttivat olevan kunnossa, bensaakin saa kun haiskahtaa, mutta ei edes lupaa.
No äsken sitten soitti, oli antanut pyörän ja kuskin rauhoittua pari tuntia ja mennyt sitten uudelleen kokeilemaan, oli koskenut ainoastaan virta-avaimeen sekä ryyppyyn ja polkaissut neuvojeni mukaan -> kolmannella käyntiin
Oli ilmeisesti tehnyt sen virheen, että kuumana yrittänyt ryypyn kanssa tai kiihdytyspumpulla vähän annostellut ennen kylmäkäynnistystä, jolloin tulpat on kastuneet, siitähän se varmasti äkävyy..
Neuvoin että oikein kylmällä ilmalla parin polkaisun jälkeen käyttää rauhallisesti 2 kertaa kaasua pohjassa, jolloin kiihdytyspumppu antaa lisää soppaa, sen jälkeen lähteekin sillä kolmannella. Mutta tuota ei pidä tehdä näin lämpimillä ilmoilla, minkä uusi omistajakin nyt varmaan jo muistaa.
Itselläni ei ole ollut käynnistämisen kanssa mitään ongelmia, kun omaksuin tuon oikeaoppisen polkaisun, edes kovimmilla pakkasilla.
PS. En usko horoskooppeihin, mutta tänään se sanoo että "Raha ei edelleenkään kasva puussa, mutta koet kuitenkin omistamiseen liittyviä onnenhetkiä. Tavoitteesi alkaa lähestyä, älä edes mieti luovuttamista."