Sain tuossa tuon kämpän varauksen vahvistettua ja näin hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta aloin laittaan tätä ilmoa.
Syksyllä 2010 pyytelin porukkaa tästä Keski-Suomen alueelta käväseen alkuperäsellä Kivetyn kämpällä, kateltais vähän soveltuisko paikka tällaseen tapahtumaan. Porukkaa kävi ja Pepe suoritti saman tien historian ensimmäisen yöpymisen. Yksin. Pimeässä, ilman sähköjä ja lämmitystä.
Jätkät oli sitä mieltä, että joo käy. Pepekin. Keväällä 2011 järjestin ekan varsinaisen Kivetyn ja porukka vaati saman tien, että syksyllä uudestaan. Eli tätä on nyt sitten pari kertaa vuodessa järkkäilty. Kivetyn kämppähän sittemmin paloi, käytiin muutaman kerran Hännilänsalmen leirintäalueella, mutta... Joku siitä fiiliksestä puuttu, vaikka paikka sinänsä on hyvä, mehtään piti päästä. Kunnes löyty Lakomäen kämppä Heinäjärven rannalta. Tai olinhan sen aina tienny, viimein vaan kehtasin kysyä...
20. kerta piti olla viime syksynä, ei ollu sattuneesta syystä. Kevät peruttiin ja vaikka siellä makkarat käytiin räntäsateessa paistamassa, niin viralliseks tapahtumaks en sitä laske. Eli nyt siis tasalukujen merkeissä 10 vuotta, 20 kertaa. Kiitos teille kaikille kävijöille ja järjestelyissä apuna olleille, eihän tää ois ilman teitä kestäny.
Ja sitten taas kopsaan ton jokavuotisen liirumlaarumin, tuntunu toimivan:
Mutta asiaan... Helpommin käy maksuasiat kun ei eritellä erilaisia majoitusvaihtoehtoja tai saunassa käyntejä. 35 € osallistuminen / hlö. Maksu tämän aloituksen lopussa olevalle tilille 1.5.21 mennessä. Päiväkävijöiltä ei kehtaa maksua pyytää, kolehtimeiningillä. Tarroja saa paikanpäältä hintaan 2€/kpl. 13-14 nopeinta mahtuu punkkiin, muut loput varustautuu lattiamajoitukseen. Irtopatjoja on jonkin verran, mut jos joku hieno retkipatja löytyy niin kannattaa pakata mukaan. Makuupussit tietenki kaikilla mukana. Ja telttoja, as.autoja ym. majotteita mahtuu pihaan. Seurataan osallistujien määrää, jos kovin paisuu niin hommaan esim. puolijoukkueteltan pihaan.
Kokeneemmat tietääkin miten juttu menee, mutta tässäpä lainaus viime kerroista uusille tai muille vähemmän käyneille:
Eli juttu menee niin että perjantaina tai lauantaiaamuna paikalle. Lauantai ajopäivä, eritasoisiin ryhmiin jakoa perjantain aikana, mutta kyllä la-aamunakin vielä sopiva ryhmä löytyy kun on ajoissa paikalla. Kasilta-ysiltä viimestään kämpällä la-aamuna. Ryhmiä löytyy rauhallisista maisemien tarkkailijoista pikkumopollisiin rymyryhmiin. Reittejä on jo ennestään tuolla "vain jäsenet"-osiossa ja täälläkin niitä ilmoitellaan jos uusia joku tekee, ja aina on joku tehny. Kiitos siitä minua taitavemmille, ilman teitä tämä ei onnistuisi! Eli kaikille löytyy kyllä mieluinen ryhmä, sitä ei kannata jännittää.
Nyt kun ollaan kämppäolosuhteissa niin majoitus punkissa rajoitetusti, kämpän lattialla (omat retkipatjat ja pussit), omissa teltoissa tai autoissa. Tämän kämpän huono puoli on, että punkkapaikkoja on vähän. Lattiapaikkalaisille on olemassa joitakin irtopatjoja, mut varminta kai olisi jos ottaisitte omiakin makuualustoja mukaan. Petipaikalle nousee peruutuksen sattuessa ilmottautumisjärjestyksessä. Kukin kantaa eväänsä itse, joitain paketteja voin etukäteen toimittaa autolla jos joku tilailee. Kämpässä on keittiö jossa voi valmistella aamupaloja ja muita eväitä.Ruokavesi,kahvit, teet, sokerit, maidot löytyy paikanpäältä. Neste Lintulahtea kantsii hyödyntää ruokailussa/aamupaloissa, kannattaa huomioida reittisuunnittelussa ja jos haluaa hieman luxuksempaa.
Ja ne illat ja yöt istutaan nuotiolla, saunassa tai kämpässä jutustelemassa kurapyöräilystä, päivän ajeluista sun muusta asiaan liittyvästä. Jokusten olusten kera tietenkin.
Kysykää roheesti kaikesta mikä on epäselvää ja älkää aristelko osallistua, porukka on hienoa, auttavaista ja neuvovaista.
Reiteistä... Tonne "vain jäsenille"-osioon tulee reittejä, ehkä. Entisiäkin reittejä siellä on, kaikille löytyy oman tasoisensa ajelu lauantaille, sen takia ei kannata jäädä pois ensikertalaistenkaan. Alunperin tätä järjestettäessä olikin haussa matala kynnys. Jokainen voi toki entiseen malliin tehdä reittejä, mieluusti lain puitteissa. Ja toivottavasti kaikilla on vakuutukset ym. kunnossa. Minä järjestän vain fasiliteetit, jokainen toimii tapahtumassa omalla vastuullaan.
Siitä kai se taas lähtee. Epäselvyyksistä saa kysellä ja seuratkaa tätä aloitusta, päivitän tähän muutokset/uudet asiat/osallistujat. Ja lueskelkaa aiempia tapahtuman keskusteluja, niistä voi saada jotain vinkkiä jos joku askarruttaa.
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/k ... :100%7D%5D
-JUSSI- nolla500 viis3113kaks
Maksu etukäteen 1.5. mennessä: FI60 1kaksnolla7 3500 1nollayks3 68. Viestikenttään Nimim. ja Kivetty. Maksaneen nimen eteen ilmestyy X, näin pysytään ajantasalla.
Ja sitten niitä nimiä listoille
Punkkaan:
X 1. janne.k JKL
X 2. Dassault VTS
X 3. Akilleus Littoinen
X 4. Jussi_S LPR
X 5. Sukke Raisio
X 6. Andestone Lahti
X 7. teppogarde Valkeala
X 8. Jani M Tre
X 9. Kanttura Muurame
10. timo.vainionpaa
X 11. tomiik Lahti
X 12. aapo Espoo
X 13. epe JKL
X 14. rivi6 TKU
Lattia:
X 1. T Koponen Savo
X 2. Aatekura Kuopio
X 3. drpepper74 Hollola
4.
5.
X 6. Kippari Äki
X 7. paturi Nokia
X 8. Wille81
9.
10. Ralle Tku
Teltta,auto yms. ulkona:
X 1. Justeeri Mänttä
2. JMS Seinäjoki
3. Jerryga Seinäjoki
X 4. luiki Vaasa
X 5. Hanska Vaasa
X 6. purgiaali Hattula
X 7. Stanu
X 8. _valtteri_
9. customi Vaasa
X 10. jite Tallinna
X 11. Roof Helsinki
12. tpzu Helsinki
X 13. Josasu Muurame
14.
X 15. tmstr JKL
X 16. Mika_Tz Tervajoki
Päiväkävijät:
1. Niinikosken Pete Äki (mönkijä)
2. SavoSusi Kuopio
3.
4. R-K VTS
5.
6. Luca680 Kuopio
7. harzza
8. Tumpeelo Pornainen
9. KotariAntti Iisalmi
10. Eero Jaala
Oma ryhmä (päivä):
PEN Oulu, John Doe Oulu, Pra Kemi, Tumppix Kannus, Simo Turku, Kruununkorkki Turku