Edessä Kings, takana Mitas 244, maksimi nastamäärällä, motorengas.
Perjantain jäljiltä piikit näytti melko hyviltä, painettu menemään siirtymät noin 70km/h mittarinopeutta, aika vähän hiekkatietä, asfalttia jonkinkin verran.
Lauantaina sitten enemmän hiekkatietä ja piikit kuluivat silmissä, varsinkin eturenkaasta menivät ohuiksi puikuloiksi mutta myös takana samaa nähtävissä.
Iltaan mennessä oli takaa muutama nasta poikennut/kovametallipala kadonnut.
Sunnuntaina sitten takarengas koki nastojen poiston. Keskinastoja lähti oikein urakalla, tuli kyllä laskettua asfaltilla 80km/h nopeutta muutamalla siirtymällä, ei paljoa mutta kuitenkin.
Reunanastat kaikki tellella ja hyvän näköisiä, keskinastat tasan paikoillaan (siis juuret joita jäljellä), kuluneet renkaan pintaa pitkin kiiltäväksi "laataksi". Rengas itsessään erinomaisessa kunnossa eli ei halkeamia juurikaan nastojen juurilla ja muutenkin kulumattoman näköinen.
Edessä piikit jo ihan ohuita puikuloita ja osa poikki. Sivunastoja aika paljon pois.
Mutta sitten kaverilla (pale) oli pikkasen kovemmat nopeudet siirtymillä, kokonaispainoa (=mopo+ukko) varmaan 40kg vähemmän tms. Hänellä nastat olivat kadonneet renkaan sisään, varmaan noin 10mm tms sisällä, ainakin.
Mulla oli äkkiseltään "kovan" tuntuiset mousset sisällä.
Tekeekö tuolla mitään, lähinnä tuon mitaksen "korjaaminen" jotenkin olisi mielenkiintoista vai onko se ihan roska.
