Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
Viikonloppuna suhasin sorateitä ja rally toimii kyllä todella hyvin sorateillä. tankin range on iso, ei bensan riittävyys huoleta. sääsuoja hyvä, varsinkin tuo rakennettu jousitus on korkea mutta hyvä. ja menee maastossa melkein minnevain, siis monella pyörällä ei tekisi mieli lähteä ajamaan suoraan metsäpohjaa, mutta tuolla voi. varsinkin irtosoraa tiellä mutkissa pysyy hallinnassa ja eturenkaankin lipsuminen linjalta tuntuu hallitulta.
eniten tottumista vaati 5-6 vaihteen väli joka on iso, monesti vaihtaa kutosen ja sitten toteaa sen olevan liian pitkä kyseiseen tilanteeseen. mutta pidän kyllä pitkästä kutosesta muuten joten ei haittaa. välityksiä voisi jopa lyhentää pikkuajoon, jolloin saisi ykkösestä ja muista lyhemmän. mutta kokemuksesta tiedän että jokainen vaihde myös lyhenee, joten askia joutuu käyttämään entistä enemmän ja nytkin sitä kannattaa melko aktiivisesti käyttää.
satulasta painellen havaitsin että keulan herkkyys ei vastaa perää, vähän säätelin keulan alapään leveyttä ja tuntui herkistyvän, mutta ihan haluamakseni en saanut sitä herkkyyttä. pitää tarkistaa onko teleskoopit ihan yhdensuuntaiset. jumituksen huomaa ehkä parhaiten maantie pienenä pompotuksena, kun istuu takana. ja keula ei elä.

Any intelligent fool can make things bigger, more complex, and more violent. It takes a touch of genius -- and a lot of courage -- to move in the opposite direction.
E. F. Schumacher
E. F. Schumacher
- antti_p
- Viestit: 317
- Liittynyt: Ma Tammi 07, 2013 6:19 pm
- Pyörä: Hypermotard 1100,CRF300L, 701 Enduro
- Paikkakunta: Savo
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
Pitkästä aikaa tarkoitus palata sorapyörien pariin ja 300l tulossa. Mietin tuon laitteen ohjelmointia niin kumpi on parempi 550 ecu vai EJK?
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
itsellä taitaa kaikki muu tuossa ollakkin mutta ecua ei ilmeisesti ole vaihdettu, näyttää originaalilta. En kyllä tunne sille tarvetta kauheasti. ehkä on off kaasu voisi olla parempi, mutta muuten ok. eikä 300cc varmaan muutu raketiksi millään eculla? Tietysti pitäisi kokeilla, että osaisi arvioida.
ero tuon 300cc välillä esim KLX250 kaaseen on aika iso. KLX llä ajoi koko ajan kaasu pohjassa ja se ei luisuta perää oikein millään edes soralla. kun taas ei tällä tarvitse ajaa kaasu pohjassa ja luisuttaa helposti. ja siltä se tuntuikin että se 250 on juuri siinä rajan alapuolella. kun taas tämä juuri siinä rajan yläpuolella. ja 250klx ssä oli melkein kaikki modit, jotka teki siitä pirteämmän, mutta varmaan olis tarvinnut sen 300cc pytyn että olisi riittänyt.
Vaihdoin vasemman putken stefat kun meinasi vuotaa vähän. Melko vaikea ilmata se vaimennin, mutta kättä päällä putkeen ja yli ja alipainetta niin ilmaantui ja sain menemään jonkun puoli litraa siihen 10cm öljypintatasoon. en viitsi vaihtaa oikeaa putkea, kun ei nuo putket ole rakenteesta johtuen muutenkaan missään maagisessa tasapainossa ja putket ei tarpeettomalla availulla parane. Ainakaan mun tekemänä. ehkä öljypinnan voisi tarkistaa ja uusia öljyn oikeaan putkeenkin. on silloin ainakin se lopun 'air spring' samalla tasolla.
ja vaihdoin uuden anakeen eturenkaan, kun vanha oli kulunut napit vinoon. onhan se taas pitkästä aikaa hankala vaihtaa sisärenkaallista rengasta, kun on tubelessiin tottunut. lähinnä se sisärenkaan venttiilin saaminen reikään on hankala. kävin nyt ostamassa sen vaijerin, että sen voi vetää reikäänsä.
ero tuon 300cc välillä esim KLX250 kaaseen on aika iso. KLX llä ajoi koko ajan kaasu pohjassa ja se ei luisuta perää oikein millään edes soralla. kun taas ei tällä tarvitse ajaa kaasu pohjassa ja luisuttaa helposti. ja siltä se tuntuikin että se 250 on juuri siinä rajan alapuolella. kun taas tämä juuri siinä rajan yläpuolella. ja 250klx ssä oli melkein kaikki modit, jotka teki siitä pirteämmän, mutta varmaan olis tarvinnut sen 300cc pytyn että olisi riittänyt.
Vaihdoin vasemman putken stefat kun meinasi vuotaa vähän. Melko vaikea ilmata se vaimennin, mutta kättä päällä putkeen ja yli ja alipainetta niin ilmaantui ja sain menemään jonkun puoli litraa siihen 10cm öljypintatasoon. en viitsi vaihtaa oikeaa putkea, kun ei nuo putket ole rakenteesta johtuen muutenkaan missään maagisessa tasapainossa ja putket ei tarpeettomalla availulla parane. Ainakaan mun tekemänä. ehkä öljypinnan voisi tarkistaa ja uusia öljyn oikeaan putkeenkin. on silloin ainakin se lopun 'air spring' samalla tasolla.
ja vaihdoin uuden anakeen eturenkaan, kun vanha oli kulunut napit vinoon. onhan se taas pitkästä aikaa hankala vaihtaa sisärenkaallista rengasta, kun on tubelessiin tottunut. lähinnä se sisärenkaan venttiilin saaminen reikään on hankala. kävin nyt ostamassa sen vaijerin, että sen voi vetää reikäänsä.
Any intelligent fool can make things bigger, more complex, and more violent. It takes a touch of genius -- and a lot of courage -- to move in the opposite direction.
E. F. Schumacher
E. F. Schumacher
-
B12
- Viestit: 504
- Liittynyt: To Maalis 29, 2018 7:32 am
- Pyörä: 690 Enduro R -15
- Paikkakunta: Savonlinna
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
Itse laitan sisuskumin renkaan sisälle ekana. Sitten venttiili reikään ja mutteri paikalleen. Sen jälkeen rengas vanteelle. Tuolla systeemillä ei ole mitään ongelmia venttiilin kanssa.jaket kirjoitti: ↑Ti Tammi 28, 2025 8:36 am ja vaihdoin uuden anakeen eturenkaan, kun vanha oli kulunut napit vinoon. onhan se taas pitkästä aikaa hankala vaihtaa sisärenkaallista rengasta, kun on tubelessiin tottunut. lähinnä se sisärenkaan venttiilin saaminen reikään on hankala. kävin nyt ostamassa sen vaijerin, että sen voi vetää reikäänsä.
KTM 690 Enduro R -15
BMW R-NineT 2023 Option 719 Aluminium
BMW R-NineT 2023 Option 719 Aluminium
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
joo tämä on se juttu. Ei enää tule kirottua eikä puhkottua kun tekee näin. Jos kiinnostaa niin tässä on (pitkähkö) video missä Lyndon Poskitt vaihtaa eturenkaan tällä tavalla. Laittaa kuivana, ei lubea.. Mutta ei niin mainosvideo kuin jotkut..
https://www.youtube.com/watch?v=r7mBa7-5OIg
https://www.youtube.com/watch?v=r7mBa7-5OIg
TiuSo
-
teamjakari
- Viestit: 18
- Liittynyt: To Elo 15, 2024 8:47 am
- Pyörä: Xt660z
- Patched Bandit
- Viestit: 14
- Liittynyt: Ke Tammi 25, 2023 6:42 pm
- Pyörä: NX500 ja CRF300L
- Viesti:
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
En herkästi suosittelis 190 kuskille. Pyörä on "hytiltään" aika pieni ja varmasti tuntuu 'mopolta' vaikka istuinkorkeus olis alustalla korjattu.teamjakari kirjoitti: ↑Ke Helmi 19, 2025 3:43 pmOliko mopo/liian pieni?
Vai onko tämän kokoluokan tyytyväisiä kuskeja?
btw olis CRF kuskeille täydellinen laukkusarja
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
itse 186/85 ja pyörä on ihan sopiva. veikkaan kyllä että jo pitemmälle ja painavalle ollaan siinä rajalla.
olen havainnut sen vuosien myötä että pyörän koko ja kuinka se sopii kooltaan on monesti jopa tärkeämpi kuin muut numerot tai tekniset arvot tai osien merkit. Jos pyörä istuu kuin vanha hanska niin se on kiva ja tuntuu omalta. Jotkut pyörät kuten esim GS minulle tuntuu aina vähän kuin olisi liian iso takki päällä, onhan se mukava, mutta ei se silti tunnu omalta. Vaikka olisi ajanut sillä vuosia.
olen havainnut sen vuosien myötä että pyörän koko ja kuinka se sopii kooltaan on monesti jopa tärkeämpi kuin muut numerot tai tekniset arvot tai osien merkit. Jos pyörä istuu kuin vanha hanska niin se on kiva ja tuntuu omalta. Jotkut pyörät kuten esim GS minulle tuntuu aina vähän kuin olisi liian iso takki päällä, onhan se mukava, mutta ei se silti tunnu omalta. Vaikka olisi ajanut sillä vuosia.
Any intelligent fool can make things bigger, more complex, and more violent. It takes a touch of genius -- and a lot of courage -- to move in the opposite direction.
E. F. Schumacher
E. F. Schumacher
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
Tein tällasen pohjapanssarin jatkeen ja mietin, et jaan tän myös tänne, jos täällä porukkaa kiinnostaa moinen kampe. Entä ootteko itse ratkaissut kyseistä ongelmaa jotenkin?
https://www.reddit.com/r/CRF300L/commen ... extension/
#peräjää
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
Tuo ainakin suojaa hyvin mutta vaikuttaako jo jäähdytykseen kuumalla ilmalla vaikka nestekone onkin ? Itse tein aikoinaan DR 650 se hen umpinaisen aika ison pohjapanssarin mutta se piti ottaa pois kun kone kuumui liikaa
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
Joo, tuota pohdin ja pohdittiin tuolla Redditissä myös. Katselin Rally mallin pohjapanssaria ja päättelin, että tuo mun saa edelleen ainakin yhtä paljon ilmaa suoraan moottorille. Luulisin ainakin niin, koska moottorin kyljet täysin auki, ja tuo on kuitenkin aika kaponen.
Mikäli jäähdytyksestä tulee ongelma niin tuohon sais hyvin rälläkällä tehtyä jäähdytys säleikköä ton kuvion mukasesti, niin ei varmaan edes näyttäis pahalta. Saa nähdä miten käy.
#peräjää
- Jättitorvi
- Viestit: 12
- Liittynyt: Su Joulu 01, 2024 6:42 pm
- Pyörä: CRF300
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
Ihan kaikkia sivuja en ole tästä ketjusta vielä läpi kahlannut, mutta vielä ei ole osunut silmään huomiota alkuperäisestä - "piilotetusta" virran ulosotosta. Käypäisiä liittimiä en lähtenyt netistä metsästämään, mutta liittimen suojana oleva tyhjä plugi ottaa sisälleen Motonetin kosteustiiviin liitossarjan pinnit, joita tähän tarvitaan (kaksi kpl, naaraspuolisia). Otin muutaman valokuvan, kun tuota väsäsin, nakkasin ne yhdeksi pdf-tiedostoksi ja sitten se vaikein... saankohan dropboxista sen jaettua
https://www.dropbox.com/scl/fi/pww9ruwn ... 19i9w&dl=0
https://www.dropbox.com/scl/fi/pww9ruwn ... 19i9w&dl=0
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
Hyvä idea. Tein itse miltei saman, mutta kuitenkin eri. Eli otin vain nuo pinnit käyttöön motonetin sarjasta ja tein kutistesukkaa hyödyntämällä "liittimen", jonka sai työnnettyä tonne Hondan aux plugiin. Oli tosiaan jäykkä, mutta pysyny ainakin toistaseks hyvin.Jättitorvi kirjoitti: ↑La Kesä 21, 2025 4:39 pm Ihan kaikkia sivuja en ole tästä ketjusta vielä läpi kahlannut, mutta vielä ei ole osunut silmään huomiota alkuperäisestä - "piilotetusta" virran ulosotosta. Käypäisiä liittimiä en lähtenyt netistä metsästämään, mutta liittimen suojana oleva tyhjä plugi ottaa sisälleen Motonetin kosteustiiviin liitossarjan pinnit, joita tähän tarvitaan (kaksi kpl, naaraspuolisia). Otin muutaman valokuvan, kun tuota väsäsin, nakkasin ne yhdeksi pdf-tiedostoksi ja sitten se vaikein... saankohan dropboxista sen jaettua![]()
https://www.dropbox.com/scl/fi/pww9ruwn ... 19i9w&dl=0
#peräjää
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
Päättelin, että omaan käyttöön tavallinen paperisuodatin toimisi paremmin.
#peräjää
- Jättitorvi
- Viestit: 12
- Liittynyt: Su Joulu 01, 2024 6:42 pm
- Pyörä: CRF300
Re: Honda CRF 300L ja CRF 300 rally
Reissu puskee silmille nopeammin kuin Posti kulkee, tavaraa pitäisi edes selkärepun verran saada mukaan - eikä selkä pidä repusta.... Piirtelin cadilla 1:1 tulostettavat suikaleet, jotka sitten leikkasin irti alumiinilevystä. Näihin istutin tallista löytyneen Givin laukun pohjalevyn. Melkoista askartelua, mutta mitä sitä ei tekisi, jotta reputta pääsee ajamaan
https://www.dropbox.com/scl/fi/9qbuu2xx ... 870k2&dl=0
https://www.dropbox.com/scl/fi/9qbuu2xx ... 870k2&dl=0