Cowboy

Yleistä keskustelua enduroista

Valvojat: Jukka, Moderaattorit

Avatar
timo
Viestit: 3028
Liittynyt: Ke Syys 29, 2004 9:23 am
Pyörä: PELTOKYRPIÄINEN
Paikkakunta: Sarkola

Cowboy

Viesti Kirjoittaja timo »

Kun julkkis ostaa harrikan, hän kertoo Anna-lehdessä miten hän on nyt vapaa kuin cowboy ratsunsa selässä. Tiedätte nämä jutut.

Eipä keskiverto julkkis silti tiedä, mitä mopoileva tavis oikeassa elämässä tekee.
Eilen kesken vessan seinien maalauksen tyttäreni 7v huutaa: "isä isä, Jokisen mullikat on karannu!"

Sinne ne tosiaan paineli talomme ohi väärään suuntaan lauma kylän väkeä perässään. 11 emolehmän alkua. 12 niitä oli kai lähteissä.

Sekunnin mietin, olenko moottorisoitua- vai jalkaväkeä. Moottorisoitua, päätin.
Coret päälle ja perään. Kohta kuulin että porukka, kovakuntoista juoksija-ainesta monet, olivat jo parin kilometrin päästä niitä Turuntien vaaroilta käännyttäneet kotiinpäin. Mutta edelleen karkureiden teki mieli jaloitella. Tietysti poispäin kotopihatosta.

Hiki virtasi naudoilta ja juoksijoilta. Onneksi suunta oli kohta taas kotiin(päin). Kilometrikaupalla ei silti monikaan suunnistaja sorkakkaan vauhdissa pysy.

Kaartelin säntäilevän karjalauman sivuilla ja perässä ja välillä oltiin nokatusten. Kotari kunnon crossirenkailla oli vähintään yhtä nopea paimennusapu kuin hevonen. Ojanylitykset vaan täytyy kuskin osata vanhastaan.

Vaikka lauma lopulta karsinaansa saatiinkin, oli yksi poissa.
Ratsastin siis kohti auringon laskua, kadonnutta etsimään, joka joulukuussa tarkoittaa että neljältä ei tummaa karvakasaa puskista enää erota. Tuli kiire.

Super-enduro on enduro, eli sillähän ihan huvikseen ja pyytämättä ajoin kaikki mahdolliset lähiseudun polut ja pientareet. Jalkamiehet olivat siihen liian hitaita.
Pellot pettää, ovat pelkkää liejua nyt. Mettissäkin on joka monttu vettä täynnä. Eli ihan mukava ajokeli.

Yritystämme ei palkittu. Sinne jäi sarvipää.
Tase
Viestit: 2629
Liittynyt: Pe Elo 12, 2005 6:28 pm
Pyörä: HVA: 901 Expedition, FE 450, BMW K100
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Tase »

Juuri näin. Enduropyörällä ajo vastaa hevosella ratsastusta, pintatiepelit ovat yhtä vapaat kuin vankkurit. Sen takia se ratsastaja ja enskamies usein poluilla toisensa tapaavatkin, molemmilla on sama vapaus.
Avatar
Sandels
Viestit: 155
Liittynyt: Ti Elo 23, 2005 1:38 pm
Paikkakunta: Helvetia

Viesti Kirjoittaja Sandels »

Taidat Timo olla mopoilevasta taviksesta kaukana siellä ranchillasi, hevoisvoimista pullistelevine machoenduroinesi. Me mopotavikset täällä kaupungissa ja lähiöissä väistelemme ja jahtaamme vuorotellen vain liikennelaitoksen sinisiä busseja, sekä toisinaan äkäisiä eläkeläisiä/pulsuja. Tosin alitehoisilla omenaporilla siinäkin on oma hommansa. Suurimmat ylitettävät esteetkin ovat onneksi lähinnä viisi senttiä tavanomaista korkeampia rotvalleja... :lol:

Toivottavasti routa ajaa mullin kotio. Olis nimittäin melko kummallista joutua lehmäkolariin Turun tiellä....
Avatar
timo
Viestit: 3028
Liittynyt: Ke Syys 29, 2004 9:23 am
Pyörä: PELTOKYRPIÄINEN
Paikkakunta: Sarkola

Viesti Kirjoittaja timo »

Sandels kirjoitti: Toivottavasti routa ajaa mullin kotio. Olis nimittäin melko kummallista joutua lehmäkolariin Turun tiellä....
Routaa ei tarvittu. Lauma on koossa.
Kolari noien kanssa ei hjuva. Tanakkaa liharotua ovat. Ei mitään taviksia.
Avatar
FinMoto
Viestit: 316
Liittynyt: Ma Helmi 06, 2006 11:56 am
Paikkakunta: Kello

Viesti Kirjoittaja FinMoto »

hieno tarina !!!!

Oletko sitten Timo A. Mikkonen ? :lol:
Avatar
Kipa
Viestit: 1946
Liittynyt: Ti Syys 28, 2004 12:25 pm
Pyörä: SE ja kolmipökö
Paikkakunta: Hämeenperä

Viesti Kirjoittaja Kipa »

FinMoto kirjoitti: Oletko sitten Timo A. Mikkonen ? :lol:
Kukas toi sitten on , Timo TA on kai tunnettu turha äijä? Siltä jos rahat loppuu, niin ei tarvi vaihtaa kuin toi T-kirjain P:ksi.

Kipa
Avatar
FinMoto
Viestit: 316
Liittynyt: Ma Helmi 06, 2006 11:56 am
Paikkakunta: Kello

Viesti Kirjoittaja FinMoto »

:D no niin unohtu iso T ,
eli piti sanoa Timo T A Mikkonen.... kun timo kirjoitti cowboy juttuja niin tuli Timo T A Mikkosen cowboy hattu mieleen ja luulin että "timo" on oikeasti Timo T A Mikkonen... :lol:

Muistan samantapasen tarina Ranuan takaa jossa isäni katkas nilkkasa lehmää takaa ajaessa ja naapurin poika Raisulla (mopolla) sai kantturat kasaan, ostettiin Hillamarkkinoilta stetsoni lahjaksi !!!! :lol:
Avatar
timo
Viestit: 3028
Liittynyt: Ke Syys 29, 2004 9:23 am
Pyörä: PELTOKYRPIÄINEN
Paikkakunta: Sarkola

Viesti Kirjoittaja timo »

FinMoto kirjoitti::
ostettiin Hillamarkkinoilta stetsoni lahjaksi !!!! :lol:
En palkatta jäänyt minäkään. Emäntä toi kirkolta, oikeen Alkosta prosenttijoulukaljaa sixpäkin.
Avatar
Adventure
Viestit: 407
Liittynyt: To Touko 26, 2005 12:45 pm
Paikkakunta: Luopioinen

Viesti Kirjoittaja Adventure »

Sandels kirjoitti:Taidat Timo olla mopoilevasta taviksesta kaukana siellä ranchillasi, hevoisvoimista pullistelevine machoenduroinesi.
Eipä tuo mullien paimentaminen mopolla ihan tavatonta ole.

Kangasalan Tiihalassa ajellessani jouduin odottamaan jonnin aikaa, kun tiellä mullilaumaa ajettiin haasta toiseen ja tietty pienen matkaa tien yli. Isäntä pörräsi laumaa ympäri Kawasakin piikkisellä customilla (eliminator tms?) joka ei ollut edes kilvissä!!!

Siinä vasta voittajan valinta cowboylle. Kovapohjainen niitty kun oli, niin ei tuommoisella leveärenkaisella customilla siinä näyttänyt ongelmia olevan. Nautoja kintuille se siinä varoen potki, ja ketterän näköisesti niiden seassa ajeli.

-Tero-
Vastaa Viestiin