Neuvoja aloittelijalle

[AriK]

Tuolla jarrutus-kysymyksellä hain lähinnä sitä, että kumpaa jarrua sitä uskaltaa käyttää. Itse siis opin tavaksi jättää takajarru rauhaan paitsi kovissa jarrutuksissa ja hitaassa matelussa. Tarttee kai yrittää päästä siitä eroon tuon tohtorin kanssa (rähvällä painellaan entiseen tyyliin kun sillä on vauhditkin ihan eri luokkaa).

Etujarrua käytän varovaisemmin, ja suorilla tai loivissa mutkissa. Takajarrua taas ronskimmin, kiivaissa pysäytyksissä lukkoon asti.
Elikkä takajarrupainoisesti.
Pyörän pysäytyksen etujarru hoitaa tietenkin huomattavasti tehokkaammin.

Kannattaa harjoitella kummallakin jarrulla erikseen, jotta saa tuntuman sekä etu että takajarruun, eli tietää rajat jolloin lukittuu.

Voin kuvitella että on hankala "oppia ulos" pelkästä etujarrun käytöstä

[KTP]

Tosi paljon oot hyviä neuvoja jo saanu. Hyvä poijaat.

Sokkomutkiin mä en koskaan aja sladitellen johtuen omasta taitamattomuudestani, ku tiedän etten vielä osaa kunnolla pysäyttää pyörää, jos sippaliirussa sen kaa mutkaan meen. Kyll mun tyyli on yhä, jotta sokkomutkiin hiljennän paljon. Sithän sitä pääsee taas vääntään hanaaaaa...
Siel mutkan takan voi olla mitä vaan, iso kivi ajolinjallasi, monttu, tie kenties poikki, elukoita taikka marjastajia autoineen. Mulle noi vaihtikset riittää hiljentään vauhdin sokkomutkaan.

Kukaan ei oo seppä syntyessään ja jopa parin vuoden ajon jälkeen tulee niitä ahaa-elämyksiä ku oppii jonkun uuden ajojutun. Vaikka kuin tietäis miten pitäs tehdä, niin monesti asioiden vaan pitää naksahtaa kohdilleen ja sit vasta onkin kivaa.

(Näköesteettömissä) kurveissa mä opin meneen sladilla vasta seuraavana kesänä aloittamisesta. Ehkä se oli mopostaki kii, ku tuolloin alotin kotarilla. Muutenki meni ekana aikaa, jotta aloin tuleen jolleenki tutux kotarin kaa, ku ihan erityyppinen/ajettava ku KLE.

Joo, vaik mun mopo painaa n150kg, ni kerran jäi jalka alle, enkä saanut edes toisella jalkaa työnnettyä sitä pois...kaverit autteli. Eli yksinään aja "varman päälle".

Mitä ne etelän poijaat siel oikein hommaa viekää likka ajeleen

Ai niin unohtu mainita, jotta kyll mulla ainaki aikanaan paljo helpotti toi rupuleiden alle vaihto. Nehän ne kumminkin pitää soralla. Suosittelin.

[HarMi]

Pyörän saa taipumaan tiukkoihin mutkiin ja kulmiin, kun antaa kunnolla etujarrua ja takajarrua sen verran että perä lähtee sivulle. Kun perä on kääntynyt tarpeeksi ja pyörä on oikeassa suunnassa niin ei muuta kuin HANAA ja taas mennään. Mutkasta poislähtöä helpottaa ajoissa valittu oikea vaihde. Toimii maastossa ja supermotoradalla. Soralla, lumella ja asfaltilla olen pysynyt aina pystyssä, sänkipellolla motorenkailla muutama hi- ja losider.

[Lakupilotti]

Jep,

Ei sitä etujarruakaan pelätä kannata. Pitää vaan olla tunto sormenpäissä ja höllätä tarvittaessa. Pieni etupyörän lipsuminenkaan ei soralla ole niin vaarallista, kunhan nyt ei kovassa kanttauksessa pitkään pidä etupyörää lukossa. Reippaammassa menossa on pakko käyttää myös etusta, sillä muuten menevät mutkat pitkiksi.

Ja kuten mainittu, takajarru on oivallinen apu pyörän ohjaamiseen. On kiva jatkaa takajarrulla aloitetun sivuluisun säätämistä kaasulla.

Harjoitus tekee mestarin, niinkuin sanonta kuuluu (Meikäläiselläkin siis on toiveita oppia joskus ajamaan...).

Make & Laku

[Adventure]

Tuolla jarrutus-kysymyksellä hain lähinnä sitä, että kumpaa jarrua sitä uskaltaa käyttää.

Molempia ja tarvittaessa reilusti. Yhden kerran olen ajanut ulos pellolle (ja siellä 80 cm syvän vinon ojan yli) kun meni vauhdin ja kaartosäteen arviointi ihan poskelleen. Oli satakunta vauhtia, kun kaarre olisi sallinut korkeintaan 70. Ei tullut annosteltua etujarrua ilmeisesti riittävästi, kun takanen lukossa mopo vaan vispasi puolelta toiselle. Kun viimeistään olisi pitänyt kääntää vasemmalle, perä olikin vasemmalla rinnalla, eli mentiin suoraan. Ronski etujarrun käyttö olisi voinut pelastaa, mutta kyllä syynä oli liika vauhti.

Superenduro-Timo on antanut pari hyvää vinkkiä sora-ajoon. Joskus kun kaarre on liian tiukka, liikaa kuormaa, tms. joku syy, miksi ei kaarretta halua tai pysty ajamaan luistossa, niin pieni takajarrun laahaaminen vetoa vasten läpi kurvin vakauttaa menoa. Vedon pitäminen kaarteessa on tärkeää, mutta jos kaarre on niin hidas, että nopeus kasvaisi liikaa, se takajarrun hienoinen laahaaminen auttaa. Kuvittelee vaikka painavansa sitä jarrua isovarpaalla, ei koko jalalla. Auttaa kuvailemaan käytettävän jarruvoiman määrää.

Toinen hyvä vinkki on: Mikä on viiden metrin päässä, on jo takana. Eli jos tiestä on noussut routakivi, on iso reikä tai jotain muuta mikä tekisi mieli väistää, niin mikäli sen huomaa vaikka mäennyppylän tai kaarteen vuoksi vasta kun siihen on pari-kolme pyöränmittaa matkaa, siitä pitää ajaa yli. 50km/h on 14 metriä sekunnissa, ja valppaanakin reagoidaan puolessa sekunnissa, joten pahimmassa tapauksessa mennään jarrulle juuri kun etupää on putoamassa kuoppaan.

Noiden vinkkien lisäksi pari muuta jippoa:

Katsokaa aina esteen yli/taakse ei koskaan päin. Jos tuijottaa tiellä makaavaa puunrunkoa tai vajonnutta ojarumpua, ajo päättyy melko varmasti siihen. Tai sitten jos ehtii tehdä jotain, saattaa keulia liikaa. Jos katseen pitää esteen takana, ja kuvittelee ajavansa sinne, toiminta on alitajuisesti sellaista, että sinne pyritään. Pätee mm. juuri noihin edellisen vinkin jo 'takana' oleviin esteisiin. Jos niitä jää tuijottamaan, niin tökkää yleensä pahemmin kuin jos jatkaa ajamista niiden 'yli'.

Sladin aloittamiseen hitaassa kaarteessa, missä esim. näkemä ei anna mennä kurviin jo valmiiksi luistossa: Sisään mennessä yhtaikaa kaasua ja takajarrua. Se pidentää takajoustoa ja jyrkentää ohjauskulmaa. Kun näkemä alkaa olla selvä ja mopo sopivassa asennossa, riittää yleensä takajarrun höllääminen ja mennään kauniissa sladissa. Jos mennään 'rullaamalla' kaarteeseen ja avataan kesken kaarteen, homma on astetta holtittomampaa, ja tulee enempikin semmoisia 'teinisladeja' sinne kurvin jälkeiselle suoralle.

Ja lopuksi pyörä menee sinne minne katsotte. Katse mahdollisimman kauas ajolinjaan. Ja jos se lipsahdus sattuu ja oja kutsuu, ajamista ei pidä lopettaa ennen kuin vauhti on syystä tai toisesta pysähtynyt. Katse etsii koko ajan 'pakoreittiä' tai tilaa, ja tapeilla seisten koitetaan viedä pyörä sinne minne sopii. Hartialukon saa purettua huutamalla täysiä itselleen kypärän sisällä 'SAATANA' ja mopo on taas ajettavissa. Joku muukin voimasana voi käysä, jos ei harrasta kiroilua.

-Tero-

[vkoivu]

Hierveä pienempiä eläimiä ei väistetä ainakaan niin että riski kaatumiseen nousee liian suureksi, eli porotkin ajetaan "läpi". Johtoajatus siis että kaatuessa loukkaantumis ja muu riski suurempi kuin jos pysyy pystyssä ja on jatkossa "pienen" törmäyksen jälkeen vielä ohjauskykyinen.

Riskin nouseminen "liian suureksi" on varsin tulkinnanvarainen. On tietysti totta, että törmäys johonkin itseään keveämpään on parempi vaihtoehto kuin ohjata vastaantulevan rekan eteen. Aika harvoin sellasia tilanteita varmaan tulee, että poroa päin ajaminen on fiksumpi vaihtoehto kuin väistäminen. Sama juttu kaikkien vähintään kissojen kokoisten elukoitten kanssa.

Normaalikäytössä kaytetään aina kaikkia sormia etujarrun käyttämiseen.

Kuulostaa melkoisen oudolta. Mitkä ovat ne erikoistilanteet milloin 1-3 sormea on se "oikea" määrä? Kenties silloin kun halutaan ohjata mopoa samaan aikaan kun jarruttaa vai kenties silloin kun halutaan parempaa tuntumaa jarruun? Vai kenties silloin kun jarrutetaan liikkuvaa mopoa?

[Jevil]

Eräs enduroa ja trialia harrastava työkaverini kerran sanoi: Kaikkihan osaa kovaa ajaa, mutta kukas osaa ajaa todella hiljaa? Se on vaikeata....
(Uskon että tässä tarkoitettiin lähinnä muoviluoteja asfaltilla, mutta kuitenkin se tuli nyt mieleeni)

Tässä on ed. kommenttiin liittyen pari pientä juttua mitä harrastelen välillä, varsinkin silloin kun olen yksin ajelulla.

Sain aikoinani myös offi-koulutusta 2-pyöräisellä jossa lämmiteltiin aluksi metsään tehdyissä pooreissa ja sitten siirryttiin hiekkakentälle ajamaa ympyröitä. Niin pieniä ympyröitä kun mahdollista. Ensin istuen ja sitten seisten tapeilla. Välillä piti tietysti vaihtaa pyörimissuuntaa ettei pää mene ihan sekaisin. Sen jälkeen mentiin tekemään sama juttu epätasaiselle nurmikentälle ja metsään.

Kytkinsormien puuduttua riittävän pitkän pyörimisen jälkeen aloitettiin kiihdytys ja jarrutusharjoittelu. Siinä kiihdytettiin sopiva vauhti ja haettiin renkaiden luistoraja jarruttamalla ensin takajarrua, sitten etujarrua ja lopuksi kumpaakin samaan aikaan. Harjoituksen tarkoitus oli löytää se maksimijarrutuksen raja mikä oli sillä pinnalla mahdollista. Opetellaan nämä jarrutukset myös noilla eri pinnoilla kun pyörityksessäkin.
Nämä saattaa ammattilaisen mielstä kuulustaa ihan höpö-jutuilta, mutta olen huomannut että tästä on myös selvästi apua soratieajelussa. Jarrutusvoiman sovittaminen vauhtiin ja tien pintaan sekä pidon arviointi.
Se tässä lajissa onkin juuri parasta että saa, pääsee ja oikein joutuukin välillä ajamaan motoa, kun nuo mutkat ja polut on aina niin erilaisia sekä vaihtelevia. Ei minua ainakaan huvittaisi ajaa pitkää asfalttisuoraa, jos vaihtoehtona olisi mutkainen kapea soratie.

Myöhemmin pääsin myös kokeilemaan trial-motoa ja huomasin kuinka suuri se ero voi olla ketteryydessä ja tasapainon hallinnassa enduroon verrattuna. Se oli hauskaa ja me ajeltiin koko päivä kytkin ja jarrusormet ihan tunnottomiksi...

[AnttiL]

Riskin nouseminen "liian suureksi" on varsin tulkinnanvarainen. On tietysti totta, että törmäys johonkin itseään keveämpään on parempi vaihtoehto kuin ohjata vastaantulevan rekan eteen. Aika harvoin sellasia tilanteita varmaan tulee, että poroa päin ajaminen on fiksumpi vaihtoehto kuin väistäminen. Sama juttu kaikkien vähintään kissojen kokoisten elukoitten kanssa.

Niinpä, kuitenkin tässä oli kyse lähinnä maantieajosta, itse on arvioitava koska kannattaa väistää, jos tilannenopeus on oikea ja lakia ja asetusta noudatetaan kirjaimellisesti mitään vaaratilanteitahan ei tule, aina on voitava pysäyttää näkyvillä olevalla tieosuudella jne. Eli lyhyesti, mieluummin poron läpi kuin nurin maantiellä maantienopeudesta! Emme kuitenkaan lie niin pöljiä kukaan että jos on turvallisesti mahdollista väistää niin tarkoituksella ajaisimme päin. Tutuilla motoristeilla on kokemuksia porokolareista ja vauriot ovat jääneet melko pieniksi, uskottava se on (tai siis minä ainakin uskon liikenneturvan virallista ennakoivan ajon kurssimateriaalia motoristeille!) kun on kerran opuksissa ja kokemuksetkin joillain viittaavat tähän suuntaan?

Kuulostaa melkoisen oudolta. Mitkä ovat ne erikoistilanteet milloin 1-3 sormea on se "oikea" määrä? Kenties silloin kun halutaan ohjata mopoa samaan aikaan kun jarruttaa vai kenties silloin kun halutaan parempaa tuntumaa jarruun? Vai kenties silloin kun jarrutetaan liikkuvaa mopoa?

Tässä epänormaali tapaus on joissain motocross pyörissä käytetty lyhyt kahden sormen jarrukahva, lie hankalaa käyttää kaikkia sormia ko. laitteessa!

Kukin ajakoon miten parhaimmaksi tuntee ja osaa, itse kaikista hyvistä neuvoista huolimatta tänään maistoin suoturvetta neljä kertaa joista kerran keulan kautta ympäri ja pyörä perässä, väärä tilannenopeus kun oli edellisen kupsahduksen takia jäänyt jälkeen kavereista ja koitti kiriä kiinni-> pitäisi ajaa sellaista noputta kuin osaa eikä sellaista kuin haluaisi mennä.

[JanneL]

Sladin aloittamiseen hitaassa kaarteessa, missä esim. näkemä ei anna mennä kurviin jo valmiiksi luistossa: Sisään mennessä yhtaikaa kaasua ja takajarrua. Se pidentää takajoustoa ja jyrkentää ohjauskulmaa. Kun näkemä alkaa olla selvä ja mopo sopivassa asennossa, riittää yleensä takajarrun höllääminen ja mennään kauniissa sladissa. Jos mennään 'rullaamalla' kaarteeseen ja avataan kesken kaarteen, homma on astetta holtittomampaa, ja tulee enempikin semmoisia 'teinisladeja' sinne kurvin jälkeiselle suoralle.

Just noita 'teinisladeja' olen harrastanut koko kolme kuukautisen sora-ajelu-urani ajan. Täytyypä lähteä päivällä reenaamaan rohkeasti tuota takajarru+kaasu-kombon käyttöä. Mutta aina pimeän (ja sopivasti soraisen) mutkan tullessa seisoskelen takajarrulla kytkin pohjassa hartiat lukossa. Vielä en ole kertaakaan kaatunut, mutta muutaman kerran on ollut lähellä. Viimeksi perjantaina tuntui siltä, että kaatumaraudat jo rouhi soraa, kun Rossin lailla nostin pyörän pystyyn jollain ihmetempulla. (Todellisuudessa pyörä oli kaksipyöräluisussa n. 30 senttiä ja kallistunut varmaan noin neljä astetta ja ihmetemppu oli kaasun höllääminen...) Eli taitoa piisaa.

Ja lopuksi pyörä menee sinne minne katsotte. Katse mahdollisimman kauas ajolinjaan. Ja jos se lipsahdus sattuu ja oja kutsuu, ajamista ei pidä lopettaa ennen kuin vauhti on syystä tai toisesta pysähtynyt. Katse etsii koko ajan 'pakoreittiä' tai tilaa, ja tapeilla seisten koitetaan viedä pyörä sinne minne sopii. Hartialukon saa purettua huutamalla täysiä itselleen kypärän sisällä 'SAATANA' ja mopo on taas ajettavissa. Joku muukin voimasana voi käysä, jos ei harrasta kiroilua.
-Tero-

Ach soo. Ja tarkemmin ajateltuna tuo pitää paikkaansa. Kun on pysähtynyt sinne tien laitaan/mennyt risteyksen yli kelkkana ja kiroaa, niin kohta jo rupeaa kädetkin liikkumaan. Täytynee siis aikaistaa kiroamista.

Heitetään vielä pari täkyä osaajille. Tapeilla seisomisen idea ja riemu? Nyppylän yli kurkistaminen tulikin jo jossain aiemmassa viestissä. Onko muita etuja?

Pyörän kallistamisen metodi? Vanha kunnon vastaohjaus? Olen itse vastaohjaillut, mutta nyt viime aikoina on eturengas lipsunut turhan usein aiheuttaen ns. jännitystilanteita ja tuli mieleen onko jotain vaihtoehtoisia tapoja? Periaattellisestihan tuo on hyvä, kun siinä ohjaa jo sladin alkaessa ns. oikeaan suuntaan. Rengastuksena mulla on Scorpionit edessä ja takana. Ja molemmat on vaihdettu tänä kesänä. (Ehkä eteen voisi hommata enemmän rupulia, kuten joku ehdotti.)

Oli mulla vielä jotain muutakin, mutta ei voi muistaa kaikkea kerralla.

[RTJ]

Mutkasta lähtiessä kaikki paino (ja mullahan sitä löytyy...) takarenkaalle, Kyllähän alkaa KTM viemään miestä eikä sudi turhaa, eli selkeesti istumaan pelkääjän paikalle.

Riku

[PilcQ]

Heitetään vielä pari täkyä osaajille. Tapeilla seisomisen idea ja riemu? Nyppylän yli kurkistaminen tulikin jo jossain aiemmassa viestissä. Onko muita etuja?

No, en todellakaan osaaja, mutta mielestäni viisaammat ja oikeat osaajat sanoneet, jotta pyörä&kuski paketin painopistehän tuolloin on alempana, kun tapeilla seisoo. ...ja niinhän se on, joten varmasti eräs hyvä syy tuohon...

-J-

[IceFire]

Sain aikoinani myös offi-koulutusta 2-pyöräisellä jossa lämmiteltiin aluksi metsään tehdyissä pooreissa ja sitten siirryttiin hiekkakentälle ajamaa ympyröitä. Niin pieniä ympyröitä kun mahdollista. Ensin istuen ja sitten seisten tapeilla. Välillä piti tietysti vaihtaa pyörimissuuntaa ettei pää mene ihan sekaisin. Sen jälkeen mentiin tekemään sama juttu epätasaiselle nurmikentälle ja metsään.

Kytkinsormien puuduttua riittävän pitkän pyörimisen jälkeen aloitettiin kiihdytys ja jarrutusharjoittelu. Siinä kiihdytettiin sopiva vauhti ja haettiin renkaiden luistoraja jarruttamalla ensin takajarrua, sitten etujarrua ja lopuksi kumpaakin samaan aikaan. Harjoituksen tarkoitus oli löytää se maksimijarrutuksen raja mikä oli sillä pinnalla mahdollista. Opetellaan nämä jarrutukset myös noilla eri pinnoilla kun pyörityksessäkin.
Nämä saattaa ammattilaisen mielstä kuulustaa ihan höpö-jutuilta, mutta olen huomannut että tästä on myös selvästi apua soratieajelussa.

Tämähän kuulostaa oikein hyvältä harjoittelulta. Aika paljon samanlaista meillä oli intin MTP-lähetti kurssilla:
-eri alustoille tehtyjä, todella tiukkoja pujotteluratoja (pehmeä hiekka oli pahin, kun piti pyörää stopparissa kiinni kääntää)
-pyöriä ympyrää asvaltilla stopparissa kiinni (kallistumista ohjattiin kaasulla ja jarrulla)
-soralla ajaa etujarrulukossa niin pitkään kuin mahdollista
-soralla 180 asteen käännöksiä paikallaan

Meille ainakin siellä opetettiin että VÄHINTÄÄN kaksi sormea molemmilla käsillä tangosta kiinni. Lisäksi muutama erittäin tärkeä periaate joita useat kirjoittajat ovat jo täällä sivunneet:
-epäröinti aiheuttaa kaatumisen (jos kaadut muuten se on virhearvio
-liike pitää pyörän pystyssä
-kunhan etupyörä menee yli takapyörä seuraa varmasti perässä

Ensimmäinen asiahan meillä maastokoulutuksessa sanottiin, että unohtakaa kaikki mitä autokoulussa on opetettu. Normaalistihan sanotaan että pitää vähentää nopeutta jos ei ole varma. Ongelma tässä on se että paino siirtyy eteen ja ohjauskulma muuttuu jyrkemmäksi. Ohjauksesta tulee herkkä epätasaisuuksille ja kerää varmasti kaikki mahdolliset esteet sudenkuopista kantoihin. Meillä oli esimerkkinä oja, joka tuli eteen yllätyksenä (eihän se voi harjotuksessa yllätyksenä tulla, mutta toiminnan harjoittelu on todella hyödyllistä, KUN tositapaus tulee eteen). Ojan nähdessään piti avata kaasua ja keventää keulaa.

Päätös siitä ylittääkö ojan vai ei pitää tehdä välittömästi, jotta joko ehtii jarruttamaan tai sitten kiihdyttämään että pääsee ojan yli. Kuulostaa päivän selvältä, mutta tilanne on käytännössä hieman eri, jos ei sitä ole lainkaan harjoitellut.

[petev]

Tämä pitää kyllä 100% paikkansa, itselle tuli tässä muutama viikko sitten just tämmönen tilanne vastaan ja tais käydä niin, että päätös hieman kesti... josta seurauksena vastapalloon ja sitten rupeskin pyörä viemään miestä ja siinä rytäkässä sitten jalka poikki.
Noh harjotus tekee mestarin vai millai se sanonta meni, viimeistään keväällä taas ylitellään noita ojia.

Meillä oli esimerkkinä oja, joka tuli eteen yllätyksenä (eihän se voi harjotuksessa yllätyksenä tulla, mutta toiminnan harjoittelu on todella hyödyllistä, KUN tositapaus tulee eteen). Ojan nähdessään piti avata kaasua ja keventää keulaa.

Päätös siitä ylittääkö ojan vai ei pitää tehdä välittömästi, jotta joko ehtii jarruttamaan tai sitten kiihdyttämään että pääsee ojan yli. Kuulostaa päivän selvältä, mutta tilanne on käytännössä hieman eri, jos ei sitä ole lainkaan harjoitellut.

[Anu]

Itse tuli todettua tuo "vauhti pitää pyörän pystyssä" -hommeli eilen kun ajelin aamutuimaan Jaalan teillä. Osuin pikaksen keskeneräiselle tielle ja se oli ajettu täyteen sellaista nyrkin kokoista kiveä. Jos ajoi liian hiljaa, niin pyörä ehti upota niihin kiviin ja haki menosuuntaansa koko ajan. Heti kun uskalti laittaa vaan tarpeeksi pienen vaihteen ja ajaa koko ajan reilu veto päällä, niin homma helpottui kummasti. Tai no ei se ny niin helppoa saati hauskaa ollu sittekään. Onneks oli sunnuntai-aamu eikä ollu muuta liikennettä.

Samoin hiekkatiellä tuli todettua se, että vauhdilla sitä pyörä menee mutkatkin. Jos himmaa vauhtia niin paljon, että ohjaaminen muuttuu kallistamisesta etupyörän kääntämiseksi niin kyllä menee sekä etupyörä että takapyörä ihan omia mutkiaan.

Omasta mielestä mä ajoin tosi hurjasti, koska vauhti oli nopeusmittarin mukaan sama kuin nopeusrajoituskin (tässä vaiheessa ei pidä ajatella sitä mittarivirhettä ). Todellisuus oli varmaan ihan toista. Mutta se olikin osasyy miksi lähdin seitsemältä sunnuntai-aamuna ajelemaan. Vähän liikennettä, mutta paljon apuja puhelinsoiton päässä (ja kaikki tiesi että mä en missaa aamupalaa kymmeneltä).

Suurin mysteeri taitaa tällä hetkellä olla, se miksi enska päihittää kyykyt radan mutkissa? Onks meillä jotenkin paremmat mutka-ajo-ominaisuudet (jo on muuten sana, kaks viivaa!!)? Toiseksi ihmettelin sitä, että miten muut muka pystyy suunnistamaan itsensä oikealle tielle? Itseä ainakin ärsytti vähän väliä pysähtyä kaivamaan karttaa takin taskusta todetakseen että "joo, olis voinu kääntyä siitä edellisestä risteyksestä, mutta pääseehän tästäkin.."

[Veijo]

Tämä pitää kyllä 100% paikkansa, itselle tuli tässä muutama viikko sitten just tämmönen tilanne vastaan ja tais käydä niin, että päätös hieman kesti... josta seurauksena vastapalloon ja sitten rupeskin pyörä viemään miestä ja siinä rytäkässä sitten jalka poikki.
Noh harjotus tekee mestarin vai millai se sanonta meni, viimeistään keväällä taas ylitellään noita ojia.

Meillä oli esimerkkinä oja, joka tuli eteen yllätyksenä (eihän se voi harjotuksessa yllätyksenä tulla, mutta toiminnan harjoittelu on todella hyödyllistä, KUN tositapaus tulee eteen). Ojan nähdessään piti avata kaasua ja keventää keulaa.

Päätös siitä ylittääkö ojan vai ei pitää tehdä välittömästi, jotta joko ehtii jarruttamaan tai sitten kiihdyttämään että pääsee ojan yli. Kuulostaa päivän selvältä, mutta tilanne on käytännössä hieman eri, jos ei sitä ole lainkaan harjoitellut.

Tästä tuli mieleeni tilanne uudella LC4:lla kesällä 2002. Ajoin Pirkkalassa kaasulinjaa myöten. Vauhtia oli noin 40-50 km/h, eteen tuli koko linjan levyinen matala oja, syvyyttä noin puoli metriä. Nousin tapeille ja annoin kaasua, keula meni hyvin yli ja takapää otti vastapenkkaan. Tästä ei tullut lisäohjelmaa, eli se meni hyvin. Myöhemmin huomasin, että nappularenkaan kuvio oli ilmestynyt takalokasuojan sisäpuolelle, on tainnut takalinkku käydä liikerajan ääriasennossa.