Joskus lämpötila ja vuodenaika eivät ole lainkaan synkassa. Kevät pitäisi olla ja kohta jopa kesäkuukaudet alkavat. Vaikkei kyllä ole yllätys täällä päin Suomea että keväisin on kylmä tuuli, pohjoisen kantilla, missäpä muuallakaan. Monta kertaa on nähty että ennen juhannusta on turha odottaa sitä kesää joksi sitä voi nimittää säiden puolesta. Yleensä pyörä on yöt tallissa, mutta nyt kun olin yövuorossa niin DR odotteli parkkipaikalla ja aamulla kotiin lähtiessä oli istuin lumihileessä. Kotona katoin muistavan digimittarin muistista, -3,5 asteessa oli käynyt. Muuten saa ihan hyvin tarpeeksi vaatetta päälle, kauluria ja huppua myöten, mutta sormet meinaa turtua.