timo kirjoitti:Jep, hyvältä se myös tuntuu.
Mutta heitämpä välillä kintaat santaan, kotturit kumoon ja hyppään kehityksen kelkkaan. Tai ainakin yritän hiihtää sen jälkiä, ennenkuin tuiskaa umpeen.
Nyt seuraa jouluaskartelua. Enempi tuollaista pinsetti ja suurennuslasipuuhaa. Tonttulakkikaan ei ole haitaksi.
Ajattelin kokeilla sähköistä karttaa. Suomen maastot ja vähän muuallakin on tullut koluttua lähinnä GT-kartan ja suuntavaiston ohjeistamana. Sen puoleen ei korvessa liikkuminen ole outoa eikä uutta. Paperikartta ja karttateline on varmasti jatkossakin se ainoa johon voin luottaa. Mutta kun kaikilla isoilla pojilla on jo tikipoksi nokalla, niin kai sitten mun täytyy kans.
Ostin herkällä täti-äänellä juttelevan bulkki-Hakkapeliitan. Hakkis sen vuoksi, kun kuulin niiden isojen poikien kehuvan sitä kovasti.
Tein siihen ympärille tiiviin laatikon.
Johtoajatuksina on, että se olis pitkäikäinen (sikäli jos koko vempain yleensäkään ei hidasta pahasti kulkua, eli saa olla talossa).
Siihen voin joskus, jos homma tästä etenee, asentaa minkä tahansa vastaavan tekniikan. Kosketusnäytön voin kiinnittää suoraan suojakalvotta kansikehykseen ja ripotella muun tekniikan sisälle purkkiin.
Nyt tein sen niin, että tuo palikka sujahtaa kokonaisena sisään ja sillä selvä.
Innostuin väkertämään boksia kokonaan rosterista. Se kun on kosteisiin ulkoiluharrastuksiin sopiva matsku ja venyy ja paukkuu käsissä nöyrästi. Innostuin vähän liikaakin. Tuloksena oli faradihäkki.
Siinä vauhdissa ei heti tullut pieneen mieleenikään, että sen tätin on hyvä kurkistella taivaalle, pilvien tuolle puolen missä jossain on sen kavereita.
Metallia piti siis poistaa ja muovia lisätä. Nyt kone pelittää samoin, on se purkitettuna tai ilkosen paljaana.
Kannen rungon tein lasikuidusta ja ainoastaan kalvon kehys on rosteria, kuten pohjaosakin. Kehyksen muotoilin siten, että kalvo tulee millin päähän kosketusnäytön pinnasta. Siinä kehyksessä olevat reijät ei ole koristeita, vaan tirkistelyreikiä nekin sinne sateliittien ihmeelliseen maailmaa.
Akku siinä on surkean pieni. Kiinteä sähköliitäntä on siis itsestään selvyys. Muotoilin osat niin, että luovuttajakoirasliitin törröttää valmiina kohtaamaan vastaanottajanaaraan ja yhtyy kohteeseen vaikka pimeässä.
Koirastörröttäjän taipuva kiinnitys teetti (sekin) päänvaivaa. Tuntuu tuo versio jo toimivan.
Elektroniikkaa piti kans saada mukaan. Ne on niin hienoja pallukoita nuo radion osat. Laitteen mukana tulleen "laturin" jätin autokäyttöön. Tein purkkiin sisälle regulaattorin, jonka kytkennän kopsasin jmka:n viestistä ko. laitetta käsittelevältä sivustolta. Kiitos siitä.
En tiedä miten se toimii tilanteessa jossa akku on täysin tyhjä. Ilman virranrajoitinta voi tulla kuumat paikat. Ehkä. Sen näkee sitten joskus.
Ketelossa on myös painin käyttökytkimelle ja muitakin harkittuja yksityiskohtia. Kannen lukitussokan tein tarkoituksella "väärinpäin". Kuskin ajotavat tuntien ihan syystä. Teoriassa se on vaarassa täristä alamäkeen, mutta kätännössä sitä potkaisee syvemmälle saappaan kärki, kuljettajan poistuessa ohjaamosta silloin tällöin etukautta.
Kannen suojakalvo on pala tyttäreni uimarenkaasta, jota muuten ei saa kertoa kenellekään. Hän ei nyt tarvitse sitä, koska Sarkolanlahti on jäässä ja muutenkin tyttö osa jo uida hienosti. Oli kankalaa venytellä siitä pientä kirkasta osaa. Niin tiheässä oli palmun- ja mustekalan kuvaa. Toisaalta palmu ajomaisemassa olis ollut ihan ok.
Seuraavaksi pitää tehdä vempaimen aivoille pesu. Nyt se esitelee vaan valtabaanoja, tai korkeintaan kyläteitä.
Koska olen kaikentasoisten tietsikkataikatemppujen suhteen autistinen, jouduin hakemaan koneen maastoajokouluttamiseen korkean tason ammattiapua. Siihen lupautui aito Nokian mies, joka myös ajaa oranssilla veekakkosella ja joka antaa niitä elekroniikkavinkkejäkin.
Kuvia lisää:
-keskeneräinen kasa sarana-aihioita, kehyksen prässimuotti, ym
-valmis
-kumikiinnitys mopoon samaan paikkaan kuin vanha karttateline
-epoksissa uivaa elekroniikkaa
Tietysti Ronski viikko.............
