Eipä mahtunut pyörimään ilman vahinkoa ei. Elikkäs tila joka jäi asennettaessa rallinastarengas paikoilleen ei sitten käytössä ollut riittävä.
Nyt kolme syvää uraa iskarin alapään kiinnikkeessä.
Jossain vaiheessa vain kumi elää korkeussuunnasa niin paljon että kiinni ottaa.
Onko kukaan huomannu moista.Pyörää huoltaessa tuon havaitsin.
Terv Jarski
Noniin itse itselleni vastaan.Nimimerkkillä Puimuri tuosta jo aikaisemmin oli maininnut.
Enpä hoksannut katsella vanhoja juttuja.
Mutta silti aika pahat urat teki.
Itseä myös epäilytti tuo mahtuminen omaan vm.-91 gessuun. Sain onneksi kaverilta lainaksi Kingsin ja eihän se mahtunut pyörimään edes ilman nastoja! Vuolin mattopuukolla renkaan oikeanpuoleisi nappuloita muutaman millin matalammaksi ja vein nastoittajalle. Sorvasin 4mm paksun prikan navan ja vanteen väliin niin nyt mahtuu. Tosin en ole vielä päässyt testaamaan rengasta, kun kelit on näin surkeat (ei lumesta tietookaan). Takarengas tuli vielä ympäri asti 3.5mm piikeillä justiin tuon tilanpuutteen takia.
Nastoja on renkaassa jopa 1kg, tästä johtuen vauhdissa lämmin rengas kasvattaa halkaisijaansa jopa 40mm.
Rapse (tai oikeastaan ulina) kuuluu, haarukka syöpyy ja nastat katkeilee monessakin mopossa ellei heti sovita esim. ketjun lenkkiparilla akselia taaemmas.
joo mites ois sukizuki big dr sopiiko toi
5.10-17 Taka KT-966 Kings 55,00e
ja eteen toi
3.00-21 Etu KT-966 Kings 35,00e
vaikuttais ihan hyvältä vaihtoehdolta.
niemikko kirjoitti:joo mites ois sukizuki big dr sopiiko toi
5.10-17 Taka KT-966 Kings 55,00e
ja eteen toi
3.00-21 Etu KT-966 Kings 35,00e
vaikuttais ihan hyvältä vaihtoehdolta.
Ainakin nimim. Aapo on samanlaisella pyörällä noita renkaita kuluttanut eli pitäis sopia. Myöhästyin muutamalla viikolla, noista oli täällä joku aika sitten kimppatilaus käynnissä, olisit saanut vieläkin edullisemmin.
niemikko kirjoitti:joo mites ois sukizuki big dr sopiiko toi
5.10-17 Taka KT-966 Kings 55,00e
ja eteen toi
3.00-21 Etu KT-966 Kings 35,00e
vaikuttais ihan hyvältä vaihtoehdolta.
Ainakin nimim. Aapo on samanlaisella pyörällä noita renkaita kuluttanut eli pitäis sopia. Myöhästyin muutamalla viikolla, noista oli täällä joku aika sitten kimppatilaus käynnissä, olisit saanut vieläkin edullisemmin.
-petteri
Juu, hyvin pyörii. Itsekin myöhästyin tuosta tilauksesta kun olin talvilomalla silloin kun olisi pitänyt maksaa. Hyvät kummit ne on.
Mä luulen et noi, jotka ei sopineet, olivat KT963 (965?) tyyppiä, eli karkeanappulaiset?
Mun piti vähän leikata ketjusuojan kulmaa, kun nuo 963:t harittaa sivullekin aikalailla. Jos saa aikaseksi nastat laittaa ens talveksi, niin pitänee jatkaa ketjuja...
joo kiitti täytyy varmaan tommoset tilata sieltä ja ne vahvat sisukumit kans aika edulliset ne silti vaikutti olevan täytyy mainita että myöhästy kimppatilausesta jos jotain auttais...
pääsee drlläkin mettään vaimentimen vaihoin nappulat alle keskiseisonta tuki pois ja tehä ite pohjapanssari.