Motulit tuli sitten laitettua koneeseen.
Pitihän sitä sitten taas koomatakin jotain. Hävetys on melkoinen

, mutta tapaus on sen verran hassu, että pitääpä hauskuuttaa teitäkin.
Sain eilen vaihdettua mopoon öljyt ja tänään ennen töihin lähtöä vielä tarkistin öljyn määrän. Jouduin sitä jonkin verran lisäämäänkin. Lisäyksen jälkeen laitoin pyörän tulille ja eikun matkaan. Jossain vaiheessa ihmettelin, että onpas takajarru kuin ingmannin tuorejuusto eikä hidastuvuutta juuri ollut. Päästyäni työmaan pihamaalle syy selvisi. Öljyä pitkin swingiä, jarruja ja pitkin pihamaata (tiputteli suuresti)...tietty ensin iski paniikki, että öljynsuodatin on auennut. Kilin pippelit...mittatikku oli jäänyt aamuisen öljynlisäyksen jälkeen kiertämättä kiinni. Piti meinaan tarkistaa taso vielä ennen liikkeellelähtöä.
Tarinan opetuksena lienee, että takajarrun teho on suhteessa mittatikun kautta roiskuneeseen öljyyn. Toimii paremmin ilman öljyä siis
