Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdintaa)
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
Mikä tollaisen 250-300cc 2t kotarin painoero on verrattuna wr 450F:ään (ja verrattuna oikein riisuttuun wr:ään)? Itse käynyt tuskailemassa WR:llä spoorissa ja enskaradalla, ja sen takia harkinnut ajoittain vaihtoa kevyempään. Tosin ennen vaihtamista voisi aloittaa sillä, että laittaisi vakioalustan melkein 95kg kalsaripainoiselle kaverille kohdalleen (ainakin jäykemmät jouset), kun tuntuu niin löysältä ainakin patikko-osuuksilla. Luulen, että sekin kuluttaa paljon voimia, tai ainakin näin haluan uskoa, ettei kaikki johtuisi pelkästään huonosta ajotaidosta ja rapakunnosta . Toisaalta sen verran tulee itsellä makkaraenduroa ja erinäköisiä reissuja tehtyä (ajosädettä tarvitsee kevyellä ajolla sen 150km tankilla), että 2t-pikkuprutkun lisäksi joutuisi sitten hankkimaan isomman pelin muita ajoja varten. Eli summa summarum: jos pysyttelisi hyvässä yleispyörässä, haaveillen korkeintaan uudesta samanlaisesta..
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
Kolmesatkun ja WR450F:n painoero kai jossain kymmenen kilon huitteilla? Metsässä ryttyyttäessä iso nelari vaan tuntuu vielä pirusti painavammalta kun siellä pyörii sisuksissa tavaraa sen verran reilummin.
Mulla on kolmesatku ja viissatku ja kyllähän noi treenit tulee enimmäkseen ajeltua savukoneella. Tuntuu että 2-tahti antaa enemmän anteeksi tällaisessa harrastajatason ajelussa kun niitä virheitä tulee kuitenkin koko ajan.
Mutta: kun kelloa katsoo niin ei noilla normaalissa Suomi-enskassa suurta eroa ole. Molemmissa tapauksissa kuski on melko tasalaatuisesti hidas.
Mulla on kolmesatku ja viissatku ja kyllähän noi treenit tulee enimmäkseen ajeltua savukoneella. Tuntuu että 2-tahti antaa enemmän anteeksi tällaisessa harrastajatason ajelussa kun niitä virheitä tulee kuitenkin koko ajan.
Mutta: kun kelloa katsoo niin ei noilla normaalissa Suomi-enskassa suurta eroa ole. Molemmissa tapauksissa kuski on melko tasalaatuisesti hidas.
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
painoero on likempänä kahtakymmentä kiloa kuin kymmentä. riippuu vähän minkävuoden mopoja verrataan keskenään. Sekä painopiste nelarissa on ylempänä niin tekee siitä entistä painavamman oloisen käsitellä.ttv kirjoitti:Kolmesatkun ja WR450F:n painoero kai jossain kymmenen kilon huitteilla? Metsässä ryttyyttäessä iso nelari vaan tuntuu vielä pirusti painavammalta kun siellä pyörii sisuksissa tavaraa sen verran reilummin.
Mulla on kolmesatku ja viissatku ja kyllähän noi treenit tulee enimmäkseen ajeltua savukoneella. Tuntuu että 2-tahti antaa enemmän anteeksi tällaisessa harrastajatason ajelussa kun niitä virheitä tulee kuitenkin koko ajan.
Mutta: kun kelloa katsoo niin ei noilla normaalissa Suomi-enskassa suurta eroa ole. Molemmissa tapauksissa kuski on melko tasalaatuisesti hidas.
Pyörät: -16 701enduro. Entiset: -18 exc-f250, -20 300exc tpi, -18 exc450, -14 exc250&300, -13 yz450f, -12 exc300, -03 CR250R, -01 kx125
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
2015-mallin kolmesatku oli tankki täynnä puntarilla 113–114 kiloa. Saman vuoden WR450F:n märkäpainoksi Yamaha tarjoaa 123,8 kiloa. Sitä en tiedä mitä Gartzzan "oikein riisuttu" WR painaa mutta tokko ihan 130 kiloa.Rymyäjä kirjoitti:painoero on likempänä kahtakymmentä kiloa kuin kymmentä. riippuu vähän minkävuoden mopoja verrataan keskenään. Sekä painopiste nelarissa on ylempänä niin tekee siitä entistä painavamman oloisen käsitellä.
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
on se muuten sittenki lähempänä kymmentä ku kahtakymmentä. mulla puuttuu itellä startti, akkuineen. kerran punnittiin ilman bensoja(ehkä litra/kaks) niin paino muistaakseni jotain vajaa 104kiloa. mutta edelleen, uusin ja kevyin jamppuki painaa nesteineen ilman tiekilkkeitä 120kg yamahan omien speksien mukaan. raskas rohjohan se jamppu on.ttv kirjoitti:2015-mallin kolmesatku oli tankki täynnä puntarilla 113–114 kiloa. Saman vuoden WR450F:n märkäpainoksi Yamaha tarjoaa 123,8 kiloa. Sitä en tiedä mitä Gartzzan "oikein riisuttu" WR painaa mutta tokko ihan 130 kiloa.Rymyäjä kirjoitti:painoero on likempänä kahtakymmentä kiloa kuin kymmentä. riippuu vähän minkävuoden mopoja verrataan keskenään. Sekä painopiste nelarissa on ylempänä niin tekee siitä entistä painavamman oloisen käsitellä.
Pyörät: -16 701enduro. Entiset: -18 exc-f250, -20 300exc tpi, -18 exc450, -14 exc250&300, -13 yz450f, -12 exc300, -03 CR250R, -01 kx125
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
summa summarum. se painoero kiloista huolimatta, mikä välittyy kuskille on suuri, se on valtava jampun 450weeärrän ja kotarin 300 välillä.
Pyörät: -16 701enduro. Entiset: -18 exc-f250, -20 300exc tpi, -18 exc450, -14 exc250&300, -13 yz450f, -12 exc300, -03 CR250R, -01 kx125
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
Sitäkin korkeemmalle tarvii nostaa hattua Loic Larrieulle joka ajoi tänä vuonna WR450F:llä EnduroGP-luokan kokonaiskisan kakkoseksi. Miehellä on painoa kaikki (tehtaan ilmoittamat) 61 kiloa.Rymyäjä kirjoitti:uusin ja kevyin jamppuki painaa nesteineen ilman tiekilkkeitä 120kg yamahan omien speksien mukaan. raskas rohjohan se jamppu on.
Kun kaikki ajais itseään 60 kiloa painavammilla pyörillä niin olishan toi enskakin kokolailla toisen näköistä. Ainakin harrastajapuolella.
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
Kuihan lujaa tuo Loiri ois ajanut, jos sillä ois ollu kunnon pyörä eikä mikään tankki.
Pyörät: -16 701enduro. Entiset: -18 exc-f250, -20 300exc tpi, -18 exc450, -14 exc250&300, -13 yz450f, -12 exc300, -03 CR250R, -01 kx125
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
Joku suomalainen oli "riisunut" uusimman mallin WR:ää ja saanut painon jonnekin 114kg kieppeille tankattuna, tarkkaa lukua en muista. En ole löytänyt toistamiseen ko. juttua googlettamalla. Reissuja vartenhan sitä joutuisi kyllä sitten varustelemaan painavammaksi.ttv kirjoitti:2015-mallin kolmesatku oli tankki täynnä puntarilla 113–114 kiloa. Saman vuoden WR450F:n märkäpainoksi Yamaha tarjoaa 123,8 kiloa. Sitä en tiedä mitä Gartzzan "oikein riisuttu" WR painaa mutta tokko ihan 130 kiloa.Rymyäjä kirjoitti:painoero on likempänä kahtakymmentä kiloa kuin kymmentä. riippuu vähän minkävuoden mopoja verrataan keskenään. Sekä painopiste nelarissa on ylempänä niin tekee siitä entistä painavamman oloisen käsitellä.
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
koitappa löytää ja lainaa tänne. itellä vaihtuu kohta puoliinGartzza kirjoitti:Joku suomalainen oli "riisunut" uusimman mallin WR:ää ja saanut painon jonnekin 114kg kieppeille tankattuna, tarkkaa lukua en muista. En ole löytänyt toistamiseen ko. juttua googlettamalla. Reissuja vartenhan sitä joutuisi kyllä sitten varustelemaan painavammaksi.ttv kirjoitti:2015-mallin kolmesatku oli tankki täynnä puntarilla 113–114 kiloa. Saman vuoden WR450F:n märkäpainoksi Yamaha tarjoaa 123,8 kiloa. Sitä en tiedä mitä Gartzzan "oikein riisuttu" WR painaa mutta tokko ihan 130 kiloa.Rymyäjä kirjoitti:painoero on likempänä kahtakymmentä kiloa kuin kymmentä. riippuu vähän minkävuoden mopoja verrataan keskenään. Sekä painopiste nelarissa on ylempänä niin tekee siitä entistä painavamman oloisen käsitellä.
mopo. tarkotus siirtyä kolmisatkusta 450enskaan. jos yamahan uusimman weeärrän saa tuollaisiin painoijin niin täytyy jo harkita vakavasti sitä 450exc sijaan.
Pyörät: -16 701enduro. Entiset: -18 exc-f250, -20 300exc tpi, -18 exc450, -14 exc250&300, -13 yz450f, -12 exc300, -03 CR250R, -01 kx125
- tertsu
- Viestit: 2858
- Liittynyt: Pe Loka 01, 2004 11:11 am
- Pyörä: GASGAS 300 -22, KTM 990 S -07
- Paikkakunta: Oulu
Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdintaa)
Eikös tuo WR:n keventäminen ollu Sirkun projekti ja tähän foorumiin se tais siitä aikoinaan kirjoitella, näin hämärästi muistelen.
Mutta siitä on jo vuosia niin ei tietenkään ole kyse uusimmasta mallista.
Edit: saatto olla kyllä joku muukin mopo
Mutta siitä on jo vuosia niin ei tietenkään ole kyse uusimmasta mallista.
Edit: saatto olla kyllä joku muukin mopo
Kura lentää...
-
- Viestit: 2214
- Liittynyt: Ma Joulu 18, 2006 8:00 pm
- Pyörä: SE ja Temmi 450fi
- Paikkakunta: Vantaa/Parikkala
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
THA:lla oli WR:ää Shercoa ja olikohan 250NX jossain välissä työn alla. Keskeinen homma taisi kyllä olla istumakorkeuden passaaminen vähän vähemmän hongankolistajalle sopivaksi.
Noista mopojen painoista olisi kyllä joskus kiva tehdä sokkotesti ja tyrkätä joku 120kg peli koeajettavaksi vaikka runsaan hiilariteipin kera ja kehua että tämä on alle 100 kiloinen Tuntuisiko se kevyeltä?
Noista mopojen painoista olisi kyllä joskus kiva tehdä sokkotesti ja tyrkätä joku 120kg peli koeajettavaksi vaikka runsaan hiilariteipin kera ja kehua että tämä on alle 100 kiloinen Tuntuisiko se kevyeltä?
- tertsu
- Viestit: 2858
- Liittynyt: Pe Loka 01, 2004 11:11 am
- Pyörä: GASGAS 300 -22, KTM 990 S -07
- Paikkakunta: Oulu
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
Juu THA se oli ja kyllä se antaumuksella tais sitä wr:ää keventääkin. Paperilla esim. kotarin kisaenskojen painoero eri mallien välillä ei oo paljon mitään, mutta selkeesti huomaa kun käy kokeilemassa.
Kura lentää...
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
Löytyi (hae sanalla "WRacing"), mutta kyseessä oli edellistä mallia oleva WR450F. Märkäpaino toisella 116,3kg, toisella 118kg. Tokkopa uusi malli on ainakaan raskaampi.
Re: Kisaenska vs. katuenska/pikkuenska vs. iso enska (Pohdin
En vallan kauheasti yllättyisi jos lopputulos olis samantyyppinen kuin siinä Bordeaux’n yliopiston tohtorinväitöstutkimuksessa missä 54:lle viiniasiantuntijalle juotettiin punaiseksi värjättyä valkkaria. Jokainen (54/54) arvosteli juoman punkkuna.skuikka kirjoitti:Noista mopojen painoista olisi kyllä joskus kiva tehdä sokkotesti ja tyrkätä joku 120kg peli koeajettavaksi vaikka runsaan hiilariteipin kera ja kehua että tämä on alle 100 kiloinen Tuntuisiko se kevyeltä?