Kokemuksia F800GS:stä
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
Re: Kokemuksia F800GS:stä
Tässäkin säikeessä on mainittu monta kertaa softan päivityksestä, josta haluan esittää yhden mielipiteen lisää. Aina niin rakas vaimoni vaihtoi yksi sylinterisen F 650 GS:n tähän nykypeliin, siis kaksi sylinteriseen. Pyörä toimi alusta alkaen hienosti, rouvaa hymyillytti ja matka taittui. Kunnes Saksan eteläosissa alkoi kilometrit täyttyä ensimmäistä huoltoa ajatellen. No, olihan jo kokemus sinänsä käyttää mopo huollossa Mynchenin BMW sentterissä. Paikka on uljas, palvelu ystävällistä ja nopeaa. Huoltoraportti käytiin läpi kohta kohdalta, siellä oli myös tehty softan päivitys, lopuksi toivotettiin turvallista matkaa ja eikun kohti uusia seikailuja Alppien mutkateillä. Pyörä vai oli hieman muuttunut luonteeltaan, sanoisinko äkkipikaisempaan suuntaa. Ensin arvelimme itävaltalaisen Kotarikuskin tankanneen tingillä sopimatonta bensaa huoltoasemalla Salzburgin pohjoispuolella, mutta ei, ihan reilu kaveri se oli ollut ja hyvät bensat myynyt. Aina moottorijarrutuksessa paukui ja sitähän sitten Alppiteillä riitti. Tampereeelle päästyämme, ajelimme Heinon huoltoon esitelmöimään asiasta. Huoltopäällikkö kuunteli loppuun asti ja kertoi moisen paukkumisen olevan hyvin yleinen ongelma kaikkien pyörämerkkien kanssa, koska seokset pyritään pitämään kaiken aikaa minimissä ja sitten kun mennään siitä minimistä minimin minimin puolelle, niin alkaa paukkua. Hän arveli ongelman johtuvan uudesta Munchenissä asennetusta softasta ja lupasi selvittää voidaanko se korvata edellisellä versiolla. Pyörää noudettaessa sama mies kertoi pyörään asennetun nyt aivan uunituoreen softan, joka oli rantautunut Tampereelle vasta pari päivää aiemmin ja koeajossa ei ainakaan ollut esiintynyt mitään häiriöitä. Hän myös arveli kuukauden välein tapahtuneen softan päivityksen kertovan siitä, että myös tehtaalle asti on kiirinyt viestejä jostain uuden päivityksen mukana tulleista häiriöistä. Tämän jälkeen pyörä on taas toiminut kuten pitääkin. Eli mikä oli se uusi lupaamani näkökulma softan päivitykseen? Se on tämä: Jos pyörä pelittää niin kuin pitää, miksi pitäisi päivittää?
Viimeksi muokannut 3210015, Pe Joulu 18, 2009 4:20 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
015
Re: Kokemuksia F800GS:stä
No JOS pyörä pelittää niin kuin pitääkin ja omistaja on sihen tyytyväinen niin eikai sitä nyt silloin tarvitse päivittää.
Ainut mutta taitaa olla vain se, että takuun aikana tapahtuvien huoltojen yhteydessä saattaa joku softapäivitys olla sellainen että se vaaditaan ihan tehtaan toimesta päivittämään ja silloin huoltohenkilökunnan on se vain päivitettävä..
Usein vain nykypäivänä on valitettavasti niin että moni tuote menee markkinoille myyntiin "hieman keskeneräisellä" softalla jota sitten hierotaan seuraavina kuukausina ja vuosina paremmaksi ja paremmaksi (esimerkiksi moni ominaisuus olisi jäännyt omasta gps:stäkin saamatta jos sitä ei olisi ikinä päivittänyt - vaikka ihan hyvin se pelasi uutenakin). Harvemmin niitä päivityksiä kuitenkin ihan huvikseen tehtaat tekevät, vaikka välillä siltä kyllä kieltämättä tuntuukin!

Jipii, nyt lähtee mullakin!Kratti kirjoitti:Itsellä lähtee vaihde päällä käyntiin, kun vain painaa kytkimen pohjaan. Olisikohan sinulla kytkimen kahvan piuhoissa tai mikrokytkimessä vikaa vai missä se tunnistin on. Jos en väärin muista, niin joku heppoinen piuha menee kytkinkahvaan.

En tehny muuta kun otin sen liittimen irti ja tökkäsin takasin - johan pelas! Elämäni helpoin "korjaus"!
Kiitoksia vain kovasti vinkistä - eihän sitä moista osannut epäillä kun ei tuo ole mulla olo aikana ikinä näköjään pelannut..
- Per Saukko
- Viestit: 276
- Liittynyt: To Elo 11, 2005 8:53 am
- Pyörä: --?--
- Paikkakunta: Nurmijärvi kk.
Re: Kokemuksia F800GS:stä
-W- kirjoitti: Jipii, nyt lähtee mullakin!
Tässä sen näkee taas kerran, kuinka hyödyllinen ja toimiva tämä foorumi on! Tuonkin vian korjaaminen huollon yhteydessä olis voinu maksaa ainakin parikymppiä.
Tässä sen näkee taas kerran, kuinka hyödyllinen ja toimiva tämä foorumi on! Tuonkin vian korjaaminen huollon yhteydessä olis voinu maksaa ainakin parikymppiä.
-millähän nyt ajelis???
Re: Kokemuksia F800GS:stä
Eihän tämän korjaus olis maksanut huollossa mitään - koska en edes tiennyt että tuossa on mitään "vikaa" (ja huollossa tuota eivät edes huomanneet kun se siellä juuri taannoin kävi)!Per Saukko kirjoitti: Tässä sen näkee taas kerran, kuinka hyödyllinen ja toimiva tämä foorumi on! Tuonkin vian korjaaminen huollon yhteydessä olis voinu maksaa ainakin parikymppiä.
Olisin vaan jatkanut itsekseni kiroilua ja manannut saksalaista insinööriä kun on pitänyt tehdä niin uber turvallinen peli että sen käynnistämiseen menee aina ikuisuus kun pitää joka namiskuukkeli olla aina just oikeessa asennossa ennen kuin starttaa..
Kannattaa näköjään joskus valittaa ihan ääneen..
Re: Kokemuksia F800GS:stä
Onko kukaan tutkinut, mistä tuo kasigessun kone hengittää? En tarkoita sitä palotapahtumaa, joka saa soran lentämään, vaan koneen muita sisuskaluja. Kun on lähdössä tota jääpersettä ajamaan, niin pitäsi vähän ottaa selvää, onko tästä vekottimesta sille reissulle - eli mitkä paikat on vaarassa tukkeutua ja keskeyttää suorituksen sitä kautta tavalla tai toisella.
Miten tää oikein menee...
Ei ole mitään väliä, jos ajaa kovaa ja pääsee ensimmäisenä perille, mutta on väärässä paikassa. Mukaillen Iina Rytikangas
Seikkailu alkaa, kun suunnitelma pettää
Ei ole mitään väliä, jos ajaa kovaa ja pääsee ensimmäisenä perille, mutta on väärässä paikassa. Mukaillen Iina Rytikangas
Seikkailu alkaa, kun suunnitelma pettää
- mopopoitsu
- Viestit: 1269
- Liittynyt: Pe Kesä 03, 2005 11:33 am
- Pyörä: Afrikka Twin, Amerikka Twin
- Paikkakunta: E-P (Isokyrö)
Re: Kokemuksia F800GS:stä
Eikös tässä toimi se ns. myyjän virhevastuu? Eli mopon pitää oletettavasti kestää enemmän kuin kesä tai kaksi?Å kirjoitti:Kun on lähdössä tota jääpersettä ajamaan, niin pitäsi vähän ottaa selvää, onko tästä vekottimesta sille reissulle - eli mitkä paikat on vaarassa tukkeutua ja keskeyttää suorituksen sitä kautta tavalla tai toisella.
Eli ainakin pari talvea.
Sorry, en oo muuten ehtiny käymään siellä jokiniemellä että olis voinu kattella sitä voittajapyörää tulevaan ralliin

Elämä voi olla valaistu tie joka turvallisesti perille vie. Olen käynyt sivuteilläkin, koska sydän sanoi niin (Pelle)
Re: Kokemuksia F800GS:stä
Eipä nyt äkkiseltään tule mieleen mikä tuon pysäyttäisi moisessa koitoksessa..
Tosin en ole itse putkeen ajanutkaan tuolla kuin n. 200km lämpötilan ollessa -20c ja taivaalta hieman lunta sadellessa. Tuo lenkki sisälsi umpihanki metsäteitä tasaisin väliajoin joissa nosteltiin pyörää makuultaan pitkästi toistakymmentä kertaa, ajettiin umpisessa järven jäällä (jossa oli vettä/loskaa lumen alla) ja ajettiin siirtymiä auratuilla teillä max 80km/h. Kyllä se aika totaalisen täyteen lunta ja jäätä oli pakkaantunut mutta pörisi ihan kuin ennenkin..
Sehän voi tietenkin olla että kun ajelee maanteillä pidempään niin se lumipölly tunkeutuu johonkin kaukaisempiinkin ja pienempiinkin sopukoihin joihin se ei hiljaisemmissa vauhdeissa ja lyhyemmillä matkoilla mene. Ei kai se selviä kuin kokeilemalla.

Bemarilla takuu/virhevastuu tuntuu olevan melkoisen suhteellinen/venyvä käsite ja ensisijaisesti haetaan porsaanreikä, että saadaan asiakas maksamaan "viulut". Mulla takuu on voimassa, ja juuri sain kuulla, että n. 20 000 km ajetut takapyörän laakerit ovat kuulema normaalia kulumista
Mielelläni tuon Talviperseen ajaisin ensisijaisesti läpi ja vasta sitten miettisin tuota virhevastuuta. Lieneekö näitä viime talvena ollut ajossa muilla kuin minulla? Taitaa tosiaan pidemmän pakkasreissun kokemukset puuttua. Kyllä se ottaa päähän, jos ajo päättyy pyörän laukeamiseen. Olisi kiva tietää nuo hengitysröörit, jotta osaisi katsella niitä sillä silmällä jo ene reissua.
Se voittajapyörä on taidettu jo myydä. Sillä olisin varmaankin lähtenyt tuon Routaperseen ajamaan.
Miten tää oikein menee...
Ei ole mitään väliä, jos ajaa kovaa ja pääsee ensimmäisenä perille, mutta on väärässä paikassa. Mukaillen Iina Rytikangas
Seikkailu alkaa, kun suunnitelma pettää
Ei ole mitään väliä, jos ajaa kovaa ja pääsee ensimmäisenä perille, mutta on väärässä paikassa. Mukaillen Iina Rytikangas
Seikkailu alkaa, kun suunnitelma pettää
Korjaamomanuaali eBayssa
Asiasta toiseen...
Näytti olevan korjausopas myynnissä eBayssa.
http://global.ebay.com/BMW_Workshop_Man ... 96306/item
Laitoin tilaukseen, joten katotaan mitä tulee, vai tuleeko mitään.
Näytti olevan korjausopas myynnissä eBayssa.
http://global.ebay.com/BMW_Workshop_Man ... 96306/item
Laitoin tilaukseen, joten katotaan mitä tulee, vai tuleeko mitään.
Re: Korjaamomanuaali eBayssa
Piraattihan toi on pakolla, kun on noin halpa. Mutta kerro kuinka käy tuon kanssa. Mitenkään en tietenkään piratismia kannata, mutta oon ihmetellyt, kun ei oo tuota manuaalia näkynyt vertaisverkoissa.JuhaA kirjoitti:Asiasta toiseen...
Näytti olevan korjausopas myynnissä eBayssa.
http://global.ebay.com/BMW_Workshop_Man ... 96306/item
Laitoin tilaukseen, joten katotaan mitä tulee, vai tuleeko mitään.
- Nico_de_Nirvi
- Viestit: 19
- Liittynyt: Su Huhti 02, 2006 10:27 pm
- Pyörä: KTM 990 SMT 2011
- Paikkakunta: Muurame
Re: Kokemuksia F800GS:stä
Onhan tuota ollut verkossa jaossa jo ainakin vuoden ajan....
Re: Korjaamomanuaali eBayssa
Mitään muuta en odotakaan, mutta kun virallinen versio on ainakin mun mielestä sikahintanen, eikä mitään Haynesin tms. manuaalia ole saatavilla, niin päätin kokeilla. Eihän piratismi tietysti hyväksi ole, mutta kun käyttöohjekirjakin on sitä tasoa, ettei se kelpaa edes pyyhkimiseen, niin joku manuaali on hyvä olla.timpe99 kirjoitti: Piraattihan toi on pakolla, kun on noin halpa. Mutta kerro kuinka käy tuon kanssa. Mitenkään en tietenkään piratismia kannata, mutta oon ihmetellyt, kun ei oo tuota manuaalia näkynyt vertaisverkoissa.
Re: Kokemuksia F800GS:stä
Linkkiä??Nico_de_Nirvi kirjoitti:Onhan tuota ollut verkossa jaossa jo ainakin vuoden ajan....
Edit: löytyhän se helpolla kun hakee.
Re: Kokemuksia F800GS:stä
No jos voisi laittaa linkin kun minun taidoilla ei löydy.. Kiitoksia.timpe99 kirjoitti:Linkkiä??Nico_de_Nirvi kirjoitti:Onhan tuota ollut verkossa jaossa jo ainakin vuoden ajan....
Edit: löytyhän se helpolla kun hakee.
Antti