Ajomotivaatiosta

[mek]

Harrastushan tämä on. Mielestäni sitä ei kannata tehdä mistä ei tykkää. Itseltäni jäi aikanaan ensin sukeltaminen, sitten kiipeily, kun huomasin etten enää enimmäkseen nauttinut hommasta. Molemmat on lajeja joita tehdessä pitää olla ajatus mukana, kuten moottoripyöräilyssäkin, jos meinaa tulla hengissä kotiin. "Väkisin" harrastaminen vie helposti sen viimeisenkin ilon hyvästä harrastuksesta.

Moottoripyöräilystä tykkään vieläkin kuin hullu puurosta, mutta metsästys on ehkä seuraavaksi harkinnassa. Syön lihaa kyllä, vähän. Mutta kun on itse käynyt melkein rajan takana, ei metsästykseen liittyvästä tappamisesta (saaliin saamisesta) enää niin nauti. Nykyään ilahduttaa enemmän nähdä riistaa elossa ja vaikka kuvata sitä. En silti tuomitse niitä jotka metsästävät.

[Koheltaja]

Rakkaus on ikuista, kohteet vaan vaihtuu.

Ajomotivaatiota on ja ei ole, loman jälkeen pyörä on seissyt peitteen alla eikä mitään tietoa koska kiinnostaa seuraavan kerran ajella. Sama tilanne oli viime syksynä. Kun on useita ajanvietteitä niin välillä toiset harrastuksen on hyllyllä kun ollaan toisen tekemisen parissa, mulle harrastukset on kuin neljä vuodenaikaa ja tuskin sopeutuisin yhteen vuodenaikaan, edes harrastuksissa.

[Creature]

No niin, alkaa olla aika tarkalleen kymmenen vuotta viimeisimmistä ajeluista. 2011 jälkeen ei metriäkään millään mp:llä. Onhan se tavallaan hienoa jos on jossain asiassa tarpeekseen saanut. Ei sillä, etteikö edelleen voisi nakkikioskin käydä kiertämässä. Typerää olisi roikkua harrastuksessa kiinni väkisin. Mitään todellista motivaatiota ei ole laittaa pyörää ajokuntoon ja tulille saati oikeasti lähteä tien päälle. Ei tämä aihe ja identiteetti silti taida koskaan itsestä pois lähteä kun on ollut niin intensiivinen osa elämää. Joskus lopettelun alkuaikoina mietin jopa pyörän myyntiä, mutta järki sanoi, että säästä. Rahallinen arvo pieni ja laite itsessään jo muistoesine. Pianhan sen Ison Tohtorin saisi jo museorekisteriinkin. Ja koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Toisaalta just vaikka esim joku rauhallinen Islannin kierros joskus...

[sivuluisu]

Mitä pidit TDR:stä?

[Creature]

No jos multa kysyit tuosta Yamahan 250 TDR:stä niin täysin hysteerinen laite ainakin mun mittapuulla. Kaksmukinen kakstahti. Oisko ollut noin 50hv. Kevyt, matala, ketterä, helppo käsitellä. Muistaakseni sama moottori kuin 250 TZR:ssä, joille oli joku oma kilpasarjansakin. Muistan, että keula nousi kyllä pelkällä kaasulla. Vauhtiin pääsi hetkessä ja kakkosvaihteella mentiin jo toisella sadalla. Tämä on niitä pyöriä, joita on jopa vähän kaipaillut. Mikään matkapyörä se ei ole, mutta nurkissa pyörimiseen parhaimpia. Eihän niitä Suomeen tuotu kai kuin noin 30kpl.

[sivuluisu]

Joo, yks kaikkien aikojen hienoimpia laitteita. Kakkosella menee noin 80 ja kolmosella 110. Mulla ja kaverilla on semmoset, ei tosin ajossa. 790 Duke on ollut kuin TDR on steroids. Aattelee mitä TDR tekee soratiellä ja laitetaan siihen tuplatehot.

[Creature]

Jos olette Suomipyörinä hommanneet niin melko iso todnäk sinänsä, että jompi kumpi on mun vanha. Musta-keltainen oli. Sinikeltaisenakin näitä valmistettu. Rekisteritunnusta en nyt muista, mut saan kyllä selville. Piti aikoinaan vaihtaa autoon. Olisi hauska ostaa joskus takaisin jos löytyisi. Tiedä vaikka ajomotivaatio heräisi.

[sivuluisu]

Kaverin on Sodankylästä ja mun on Tampereelta alle 1000km ajettuna. Mustia molemmat.

Niin ja ykkösvaihde näissä on lyhempi kuin TZR:ssä.

Arkista ajomotivaatiota huonontaa öljyyntyvä selkä ja takkiin tarttuva tukeva pakokaasun käry.

[Jokke Espoosta]

Tulee muuten tasan kymmenen vuotta näinä päivinä siitä kun minusta tuli kurapyöräilijä. Vastaavasti tulee pian kaksi vuotta siitä kun lakkasin olemasta kurapyöräilijä.

Keväällä 2013 ostin hirveän prätkäkuumeen vallassa RD03 Africa Twinin. Oli maailman siisteintä päästä jytkyttämään sillä pikkuteille ja tutkimaan mitä sieltä löytyy. Olin 26-vuotias espoolainen nuori, naimaton ja lapseton mies. Vuosien saatossa prätkä vaihtui KTM:ään. Kilometrejä kertyi, maista tuli käytyä Viro, Latvia, Liettua ja pari kertaa Venäjällä. Hengissä selvisin, hienoja muistoja. Oli suuria suunnitelmia eeppisistä reissuista halki Venäjän. Rahat oli vähissä ja ajokamat käytettyjä, mutta aikaa ja intoa oli.

Nyt olen 36-vuotias eli keski-ikäistyvä perheenisä jolla ei ole pariin vuoteen ollut prätkää. Pienet lapset ja omakotitalo pitää kiireisenä. Lomaa on viitisen viikkoa vuodessa, ja se menee sukuloidessa, rästihommia tehdessä ja pieniä lapsia hoitaessa. Jonkin verran tulee sentään reisivetoisella kurapyörällä ajeltua, mutta ei sitäkään liikaa tule harrastettua kun joka päivä klo 06:30-20:30 menee lastenhoidon parissa ja töissä ellei erikseen sovi rouvan kanssa vapaa-aikaa ja silloinkin sitä on muutama tunti eikä muutamaa viikkoa.

Saas nähdä jos joskus vielä innostuu. Venäjän halki ajaminen on ollut vuosia haaveena, mutta ei sinne enää voi lähteä. Ehkä vielä joskus, Putinin jälkeen? Silloin tällöin olisi siistiä päästä rälläämään, mutta kun tulee vanhaksi, keski-ikäiseksi ja kiireiseksi niin mielenkiinto venttiilinvälysten säätöön ja muuhun roplaamiseen tuntuu omalta osalta laskevan entistä alemmas. Ehkä pitäisi ostaa taas KTM:n sijaan Honda, niin voisi keskittyä ajamiseen eikä korjaamiseen?

Oli oikea päätös ostaa prätkä silloin 2013 ja oli oikea päätös myydä se toissavuonna. Haluaisin uskoa että musta tulee vähän seniorimpana siisti silver fox joka kiertelee syrjäseutuja prätkällä omaan tahtiin, mutta aika näyttää. Nyt ei ole sen aika, vaikka valehtelisin jos väittäisin etteikö tuntuisi vähän pahalta sitä myöntää.

[XL250R]

Haluaisin uskoa että musta tulee vähän seniorimpana siisti silver fox joka kiertelee syrjäseutuja prätkällä omaan tahtiin, mutta aika näyttää. Nyt ei ole sen aika, vaikka valehtelisin jos väittäisin etteikö tuntuisi vähän pahalta sitä myöntää.

Kun lapset ovat sen ikäisiä, että voi jättää yksin kotiin, niin harrastuksille jää taas aikaa ja energiaa voi suunnata enemmän omiin juttuihin.
Mikäli rouva vielä sattuu olemaan kaksipyöräisihmisiä, niin tuossa vaiheessa on mahdollista viettää yhteistä laatuaikaa kaksipyöräisellä Suomen suvessa.
Syrjäseuduilla, teillä ja turuilla, mikä mukavalta tuntuu.

[Jokke Espoosta]

Mä luulen että rouvaa ei nää hommat kiinnosta myöhemminkään, mutta muutenkin ajan mieluummin yksi sylinteri ja yksi ihminen per moottoripyörä. Honda CRF300L vaikuttaisi kiinnostavalta, uskaltaisikohan tuollaista joskus käydä vähän koeajamassa... Tosin niitä saa varmaan museorekisteriin sitten jo kun ehtisin enemmän ajelemaan.

[mursu]

Haluaisin uskoa että musta tulee vähän seniorimpana siisti silver fox joka kiertelee syrjäseutuja prätkällä omaan tahtiin, mutta aika näyttää. Nyt ei ole sen aika, vaikka valehtelisin jos väittäisin etteikö tuntuisi vähän pahalta sitä myöntää.

Kun lapset ovat sen ikäisiä, että voi jättää yksin kotiin, niin harrastuksille jää taas aikaa ja energiaa voi suunnata enemmän omiin juttuihin.
Mikäli rouva vielä sattuu olemaan kaksipyöräisihmisiä, niin tuossa vaiheessa on mahdollista viettää yhteistä laatuaikaa kaksipyöräisellä Suomen suvessa.
Syrjäseuduilla, teillä ja turuilla, mikä mukavalta tuntuu.

Juuri näin se on itselläkin mennyt. Ostin pyörän ed. kerran 2005, kun lapset oli alle kouluikäisiä, mutta huomasin pian ettei tämä toimi. Ostin pyörän uudestaan 2022 lokakuussa eli puoli vuotta sitten; nyt lapset ovat 20-kymppisiä ja taas on ajamiselle enemmän aikaa... vaimonkin kanssa.

[T Koponen]

Nyt olis motivaatiota ajaa, viime vuosi meni ilman pyörää/pyöriä ne meni avioeron kaaoksessa. Nyt oottaa Gessu kuskia myyjän luona. Häviäisi nyt vaan nämä lumet, että edes tiet olisivat sulat. Kyllä polttelee... Jospa jo tällä viikolla!

Lähetetty minun M2103K19G laitteesta Tapatalkilla