Trangiallakin pärjäsi hyvin. Kahvinkeittoon menee mulla noin puolet täyttämäärästä. Itse poltan aina kaiken tentun loppuun, kun ystävätär aikanaan vahingossa laittoi tiivistekannen kuuman polttimen päälle. Uusi tiivisterengas on kuitenkin paksumpi ja vaikka sen piti olla sopiva, niin vuotaa silti. Valvova silmä oli tuolloin virvelöimässä.
Tentut laitan puolen litran pulloihin, joista toisen saa heittää pois tyhjennyttyään. Trangian astioita voi/kannattaa myös käyttää leiriskällä sähkölevyllä. Mun setissä on vakiona mukana teflonpaistinpannu. Noita astioitahan myydään irrallaankin.
Tiskaukseen pieni pesusieni, jossa toinen puoli karhea (kodin siivoukseen tarkoitettuja), vie vähemmän tilaa kuin harja. Tiskiaine mukaan pieneen pulloon.
Pakaste suikaleperunoista ja vihanneksista saa nopean ruoan. Anna ensin niiden sulaa. Pikamaronit ovat myös nopeita keittää. Näihin vain lisäät lihan taikka makkaraa (ja kermaa). Ruotsista muuten saa tautisen hyvää säilykelihaa, jossa kunnon lihapalasia, ei siis nötköttimössöä.
Minusta tuo itsekokkaaminen ikäänkuin kuuluu reissaamiseen. Norjassa oli aivan upeaa istuskella kauniilla jokivarrella ja nuuskutella samalla ruoan tuoksua.
Muista, että kunnon aamupala ennen liikkeelle lähtöä on tärkeä. Tyytyväinen vatsa jaksaa "ajaa"
