Neljän sekunnin sääntö
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
Stobe kirjoitti:Hyviä sääntöjä.
Olen muuten usein pohtinut, että enduro on maantieliikenteessä äkkitilanteissa turvallisempi sallien väistämisen esim. pientareelle tai ojan pohjalle. Myöskään "pitkäksi meno" ei ole kurapyörällä niin vaarallista kuin kyykyillä. Tietysti paljon on kiinni kuskin taidoista ja siitä onko vaihtoehtoisella reitillä isoja kiviä tai puita, joihin törmätä.
juu toi pitkäks meno juttu on totta sitä on tullu testattua
pärrästä fotoja ----> http://www.motot.net/galleria/5065
Niin on, tästä on ihan omakohtaisia kokemuksia sekä kaveripiirissä.Stobe kirjoitti:Hyviä sääntöjä.
Olen muuten usein pohtinut, että enduro on maantieliikenteessä äkkitilanteissa turvallisempi sallien väistämisen esim. pientareelle tai ojan pohjalle. Myöskään "pitkäksi meno" ei ole kurapyörällä niin vaarallista kuin kyykyillä. Tietysti paljon on kiinni kuskin taidoista ja siitä onko vaihtoehtoisella reitillä isoja kiviä tai puita, joihin törmätä.
Hyvin se KTM950:kin hyppää ojan toiselle puolelle
Toi sekuntien laskeminen ei ole ihan turhaa puuhaa.
Joskus lasken mielessäni sekunteja siitä, kun edellämenevä auto ohittaa vaikka liikennemerkin tai aurauskepin. Siitä saa hyvää tuntumaa siihen mikä on hyvä etäisyys.
Vaikka noin 1 milj. kilometrin jälkeen autolla ja 200.000 km pyörällä kyllä opettaa ihan selkäytimeen mikä on "mukavuusraja" turvaetäisyydelle.
Pekka

-
- Viestit: 396
- Liittynyt: Ti Syys 28, 2004 11:14 am
- Pyörä: KTM 950 adv. S
- Paikkakunta: Petäjäinen (ROI)
- Viesti:
Tähän voi vielä hyvin lisätä sen, että korkeasta enskasta näkyvyys on huippuhyväStobe kirjoitti: Olen muuten usein pohtinut, että enduro on maantieliikenteessä äkkitilanteissa turvallisempi sallien väistämisen esim. pientareelle tai ojan pohjalle.
Akseli Kitka
http://www.anvianet.fi/karvari/
http://www.anvianet.fi/karvari/
- Jarkko
- Viestit: 1046
- Liittynyt: Ma Syys 27, 2004 10:33 am
- Pyörä: ex.LC8 Adv.
- Paikkakunta: Susiraja
- Viesti:
Ei riitä perusteluksiHappi kirjoitti:Ei siinä mitään kunnon väliä voi pitää, kun siihen kurvaa, joku "kokenut kuski" väliinJa on paljon helpompi ajaa pitempää matkaakin kun pitää edellä ajavaan reilun välin.
Happi
-jarkko-
Kuvat
Kuvat
Arvasin että taustalta löytyy kokematon kuljettaja...Pekkavee kirjoitti:Toi sekuntien laskeminen ei ole ihan turhaa puuhaa.
Joskus lasken mielessäni sekunteja siitä, kun edellämenevä auto ohittaa vaikka liikennemerkin tai aurauskepin. Siitä saa hyvää tuntumaa siihen mikä on hyvä etäisyys.
Vaikka noin 1 milj. kilometrin jälkeen autolla ja 200.000 km pyörällä kyllä opettaa ihan selkäytimeen mikä on "mukavuusraja" turvaetäisyydelle.
Pekka
-
- Viestit: 428
- Liittynyt: Pe Tammi 07, 2005 10:05 pm
- Pyörä: Honda CRF1100L
- Paikkakunta: Riihimäki
No kun tässä sekunneista puhutaan, niin tutkikaapa ja miettikääpä seuraavia tapauksia:
Tapaus a)
Teepä pieni tilasto montako sekuntia ohitustilanteissa ohittaja ehtii keskimäärin olla omalla kaistallaan ohituksen jälkeen ennenkuin hän kohtaa vastaantulevan ajoneuvon. Kannattaa laskea siis vain tilanteet, joissa oikeasti on jatkuvaa vastaantulevaa liikennettä. Laske erityisesti myös omat ohittamisesi mukaan. Kutsutaan tätä aikaa vaikka Y:ksi.
Tapaus b)
Etsi esim. tasoristeys, käy seisomaan raiteiden väliin ja odota kunnes esim. IC-juna lähestyy. Hyppää alta pois Y sekuntia ennenkuin juna ajaa ylitsesi.
Kohtaamissnopeus a-tapauksessa on yleensä sellainen 100 km/h + 100 km/h eli 200 km/h ja b-tapauksessa 160 km/h.
Omat havaintoni ovat sen suuntaisia, että aika Y on usein luokkaa 1-3 sekuntia. Ketkä mahtaisivat pystyä tekemään samalla marginaalilla myös b-tapauksen tempun?
Kannattaa miettiä miksi on näin...
Timo
PS. Niin ja oikeasti ei missään tapauksessa kannata kokeilla b-tapausta käytännössä.

Eiks toi ohittaminen ole kiellettyä jonkun liikennesäännön mukaan, jos vastaantulevia on. Joten eihän tommosta vaihtoehtoa tarvi edes miettiä.Timo Kalkkila kirjoitti:No kun tässä sekunneista puhutaan, niin tutkikaapa ja miettikääpä seuraavia tapauksia:
Tapaus a)
Teepä pieni tilasto montako sekuntia ohitustilanteissa ohittaja ehtii keskimäärin olla omalla kaistallaan ohituksen jälkeen ennenkuin hän kohtaa vastaantulevan ajoneuvon. Kannattaa laskea siis vain tilanteet, joissa oikeasti on jatkuvaa vastaantulevaa liikennettä. Laske erityisesti myös omat ohittamisesi mukaan. Kutsutaan tätä aikaa vaikka Y:ksi.
Timo
PS. Niin ja oikeasti ei missään tapauksessa kannata kokeilla b-tapausta käytännössä.
Siitä on kyllä tosi kauan, kun olin autokoulussa, joten ehkä säännöt on muuttuneet.
Vaikka sitten kävin kyllä MP69 Survival kurssilla, jossa tosta jutusta ei puhuttu mitään
Pekka
Tuolla MP69 sivuilla on hyvää asiaa tähänkin liittyen.
http://www.motoristisurvival.fi/virtuaa ... innot.html

Joo toi vaihtoehtojen miettiminen etukäteen on hyvä juttu: Jarrutanko, väistänkö, Voiko väistää ojaan ( onko siellä kiviä, puita tai vaikka siltarumpu, ei hyvä ). Siellä MP69 sivuilla oli hyvä katsaus kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, joita selaamalla ja miettimällä voi ehkä itsekin joskus välttyä kuolemalta, kun on asian jo valmiiksi miettinyt.
Mä ainakin vältin kerran kuoleman, autolla kylläkin. Kuorma-auto tuli oikealta sivutieltä eteen. Ajoin punaisella autolla punaisen auton perässä, ja kuorma-auton kuski ei varmaan nähnyt kuin yhden punaisen auton. Se lähti ekan punaisen auton jälkeen tien yli ja mun kaista oli siis tukossa. Etäisyyttä ei varmaan kuin 50 m.
No, jarrut pohjaan, ei vaikutusta, peilikirkas jää. Jos olisin jatkanut jarrutusta, olisin ollut kuorma-auton kyljessä kuolleena. Nostin jalan jarrulta ja tein viime hetken väistön aivan tien vasempaan reunaan. Taisi mennä jo bussipysäkinkin kautta.
En nyt muista mietinkö tilannetta mielessäni, mitä teen, mutta olin kyllä miettinyt samanlaisia tapauksia aikaisemmin.
Ja olen siis vielä täällä hengissä kaahailemassa mun Bemarilla.