Kurkkusalaattia
Lähetetty: Su Tammi 28, 2007 11:24 pm
Enduron upotus on ihan normaalia. Arkipäiväisyydessään samaa suuruusluokkaa kuin kertoisi kompastuneensa juureen marjareissulla. Nyt sattuu vaan olemaan aikaa ja jutunkertomishaluja, ehkä syytäkin, joten pitää laittaa tämänpäiväinen oikeen internettiin.
Tämä sunnuntaiaamu alkoi pirtillä uusia tankorukkasia viimeistellessä. Sitten ompelukone sammuksiin ja talliin tekemään loppusilaus ennen koelenkkiä. Kokoilin samalla kotarin perää. Oli pakarin kannattimen ehostuksen jäljiltä purettuna. Lokari vaan kiinni. Nostokahvoja en viitsinyt paikoilleen ruuvata. Peilin kyllä.
Ajattelin tehdä reilun lenkin kevyitä kotispooreja puhtaassa lumessa ja jäisillä teillä. Puhtaalla pyörällä, kipakassa pakkasessa. Puin lämpimästi päällä, mm pakkashupun jonka pienistä hengitysreijistä ei purkkaa mahdu sylkäisemään. Ilma riittää siinä mallissa vain puoleen kaasuun asti. En suunnitellut hikoilevani ja huohottavani suu ammollaan.
Laitoin putipuhtaan juhlasunnuntai-corepuvun, sen jota varjelen kaikelta maailman pahalta.
Vammalan puolella on lähin (n.15km) bensis. Pakko ajaa ensin sinne. Tankki on melkein kuiva. Joku alkuvoima kuitenkin veti tekemään pikku lenkin rannassa. Pari kaasun avausta järven kimaltavalla jäällä keskipäivän auringossa on hyvä alku tämän päivän reissulle. Sen jälkeen "kuivalle" maalle, niin suunnittelin.
Jäältä noustaan yleensä uimapaikan kohdalta, siitä mistä meninkin. Toinen paikka on leveä lähteinen notko, josta hyvällä vauhdilla voi hypätä ylämäkeen tasamaapellolle. Päätin hypätä.
Nyt rantahetteikössä näkyvillä on vaan vähän tuiskulumen peittämää heinää. Kesällä mätästä ja matalaa ruohoa on laaja alue ja sinne piloutuu kaikki ne oliot jotka selviävät ainoastaan lämpöisessä, mittaamattoman paksussa, elämää kuhisevassa biomassassa.
Nyt kovalla pakkasella siitä voi hurauttaa isolla kotarilla kunnon vauhdit edessä olevaan hyppyriin. Eikun kakkonen pesään ja...
Päätökseni oli suuri erehdys. Tajusin heti että unelma valkoisella hangella viettämästäni ajoretkestä oli ohi. Senkin hoksasin, että loputtomiin pulppuavat lähteet eivät hyydy heti muutaman pakkaspäivän jälkeen, eikä koko luminen suisto ole juuri kantavampi nyt, kuin kesälläkään.
Kun ohut jää rusahti auki annoin vaistomaisesti veekakkosen kiertää pääsuuttimella, paha moka sekin. Kotari pysähtyi sedimenttiin. Syvälle sedimenttiin. Liu'uin hetken haarat auki jäällä, koska jalkatapit olivat sen alla. Kun siirryin uponneen mopedini viereen ymmärsin, että kohta tulee hiki. Näky oli huikea. Äsken niin vitivalkoiseen maailmaan tuli piitkä vihertävä tahra. Kauas kotarin taakse oli singonnut rentukkasilppua, osmankäämiä ja talvehtivia pikku äyriäisiä. Sen näköistä sosetta kuin grillillä kaikkien herkkujen väliin laitettava kurkkusalaattikin, oli paksu kerros jäällä, satulalla, mittareissa ja selässäni. Ilmeisesti takaani oli noussut jäälaatta pystyyn, josta kimmoten salaatti oli haarojeni välistä lentänyt eteenpäin. Jännää miten sata heppaa ja reilut kolmesataa enduropiikkiä saavat tuollaistakin taidetta aikaan.
Pian maisemassa oli lisää väriä. Leveitä roiskeita sinne tänne. Ne nostokahvat olivat edelleen siellä tallin pöydällä. Piti repiä mistä kiinni sai. Välillä pääsin hetken tuupaamaan mopoa pitävällä jäällä, kunnes se upposi taas. Kurkkusalaatti muuttui mustaksi kuraksi. Jääkauden jälkeen puhtaana ollut rantakivikko ei siis ollut kaukana.
Kun traktori nousee tielle kynnöiltään, jättää se joskus peräänsä pitkän vanan pahnaa ja kurapaakkuja. Kun minä nousin, ei rantakasvit lennelleet mihinkään. Ne oli jäätynyt minuun ja pyörääni kiinni.
Lähdin tankkaamaan. Hiki alkoi laskea vasta paluumatkalla.
Tämä sunnuntaiaamu alkoi pirtillä uusia tankorukkasia viimeistellessä. Sitten ompelukone sammuksiin ja talliin tekemään loppusilaus ennen koelenkkiä. Kokoilin samalla kotarin perää. Oli pakarin kannattimen ehostuksen jäljiltä purettuna. Lokari vaan kiinni. Nostokahvoja en viitsinyt paikoilleen ruuvata. Peilin kyllä.
Ajattelin tehdä reilun lenkin kevyitä kotispooreja puhtaassa lumessa ja jäisillä teillä. Puhtaalla pyörällä, kipakassa pakkasessa. Puin lämpimästi päällä, mm pakkashupun jonka pienistä hengitysreijistä ei purkkaa mahdu sylkäisemään. Ilma riittää siinä mallissa vain puoleen kaasuun asti. En suunnitellut hikoilevani ja huohottavani suu ammollaan.
Laitoin putipuhtaan juhlasunnuntai-corepuvun, sen jota varjelen kaikelta maailman pahalta.
Vammalan puolella on lähin (n.15km) bensis. Pakko ajaa ensin sinne. Tankki on melkein kuiva. Joku alkuvoima kuitenkin veti tekemään pikku lenkin rannassa. Pari kaasun avausta järven kimaltavalla jäällä keskipäivän auringossa on hyvä alku tämän päivän reissulle. Sen jälkeen "kuivalle" maalle, niin suunnittelin.
Jäältä noustaan yleensä uimapaikan kohdalta, siitä mistä meninkin. Toinen paikka on leveä lähteinen notko, josta hyvällä vauhdilla voi hypätä ylämäkeen tasamaapellolle. Päätin hypätä.
Nyt rantahetteikössä näkyvillä on vaan vähän tuiskulumen peittämää heinää. Kesällä mätästä ja matalaa ruohoa on laaja alue ja sinne piloutuu kaikki ne oliot jotka selviävät ainoastaan lämpöisessä, mittaamattoman paksussa, elämää kuhisevassa biomassassa.
Nyt kovalla pakkasella siitä voi hurauttaa isolla kotarilla kunnon vauhdit edessä olevaan hyppyriin. Eikun kakkonen pesään ja...
Päätökseni oli suuri erehdys. Tajusin heti että unelma valkoisella hangella viettämästäni ajoretkestä oli ohi. Senkin hoksasin, että loputtomiin pulppuavat lähteet eivät hyydy heti muutaman pakkaspäivän jälkeen, eikä koko luminen suisto ole juuri kantavampi nyt, kuin kesälläkään.
Kun ohut jää rusahti auki annoin vaistomaisesti veekakkosen kiertää pääsuuttimella, paha moka sekin. Kotari pysähtyi sedimenttiin. Syvälle sedimenttiin. Liu'uin hetken haarat auki jäällä, koska jalkatapit olivat sen alla. Kun siirryin uponneen mopedini viereen ymmärsin, että kohta tulee hiki. Näky oli huikea. Äsken niin vitivalkoiseen maailmaan tuli piitkä vihertävä tahra. Kauas kotarin taakse oli singonnut rentukkasilppua, osmankäämiä ja talvehtivia pikku äyriäisiä. Sen näköistä sosetta kuin grillillä kaikkien herkkujen väliin laitettava kurkkusalaattikin, oli paksu kerros jäällä, satulalla, mittareissa ja selässäni. Ilmeisesti takaani oli noussut jäälaatta pystyyn, josta kimmoten salaatti oli haarojeni välistä lentänyt eteenpäin. Jännää miten sata heppaa ja reilut kolmesataa enduropiikkiä saavat tuollaistakin taidetta aikaan.
Pian maisemassa oli lisää väriä. Leveitä roiskeita sinne tänne. Ne nostokahvat olivat edelleen siellä tallin pöydällä. Piti repiä mistä kiinni sai. Välillä pääsin hetken tuupaamaan mopoa pitävällä jäällä, kunnes se upposi taas. Kurkkusalaatti muuttui mustaksi kuraksi. Jääkauden jälkeen puhtaana ollut rantakivikko ei siis ollut kaukana.
Kun traktori nousee tielle kynnöiltään, jättää se joskus peräänsä pitkän vanan pahnaa ja kurapaakkuja. Kun minä nousin, ei rantakasvit lennelleet mihinkään. Ne oli jäätynyt minuun ja pyörääni kiinni.
Lähdin tankkaamaan. Hiki alkoi laskea vasta paluumatkalla.
