Cowboy
Lähetetty: Ma Joulu 11, 2006 1:28 pm
Kun julkkis ostaa harrikan, hän kertoo Anna-lehdessä miten hän on nyt vapaa kuin cowboy ratsunsa selässä. Tiedätte nämä jutut.
Eipä keskiverto julkkis silti tiedä, mitä mopoileva tavis oikeassa elämässä tekee.
Eilen kesken vessan seinien maalauksen tyttäreni 7v huutaa: "isä isä, Jokisen mullikat on karannu!"
Sinne ne tosiaan paineli talomme ohi väärään suuntaan lauma kylän väkeä perässään. 11 emolehmän alkua. 12 niitä oli kai lähteissä.
Sekunnin mietin, olenko moottorisoitua- vai jalkaväkeä. Moottorisoitua, päätin.
Coret päälle ja perään. Kohta kuulin että porukka, kovakuntoista juoksija-ainesta monet, olivat jo parin kilometrin päästä niitä Turuntien vaaroilta käännyttäneet kotiinpäin. Mutta edelleen karkureiden teki mieli jaloitella. Tietysti poispäin kotopihatosta.
Hiki virtasi naudoilta ja juoksijoilta. Onneksi suunta oli kohta taas kotiin(päin). Kilometrikaupalla ei silti monikaan suunnistaja sorkakkaan vauhdissa pysy.
Kaartelin säntäilevän karjalauman sivuilla ja perässä ja välillä oltiin nokatusten. Kotari kunnon crossirenkailla oli vähintään yhtä nopea paimennusapu kuin hevonen. Ojanylitykset vaan täytyy kuskin osata vanhastaan.
Vaikka lauma lopulta karsinaansa saatiinkin, oli yksi poissa.
Ratsastin siis kohti auringon laskua, kadonnutta etsimään, joka joulukuussa tarkoittaa että neljältä ei tummaa karvakasaa puskista enää erota. Tuli kiire.
Super-enduro on enduro, eli sillähän ihan huvikseen ja pyytämättä ajoin kaikki mahdolliset lähiseudun polut ja pientareet. Jalkamiehet olivat siihen liian hitaita.
Pellot pettää, ovat pelkkää liejua nyt. Mettissäkin on joka monttu vettä täynnä. Eli ihan mukava ajokeli.
Yritystämme ei palkittu. Sinne jäi sarvipää.
Eipä keskiverto julkkis silti tiedä, mitä mopoileva tavis oikeassa elämässä tekee.
Eilen kesken vessan seinien maalauksen tyttäreni 7v huutaa: "isä isä, Jokisen mullikat on karannu!"
Sinne ne tosiaan paineli talomme ohi väärään suuntaan lauma kylän väkeä perässään. 11 emolehmän alkua. 12 niitä oli kai lähteissä.
Sekunnin mietin, olenko moottorisoitua- vai jalkaväkeä. Moottorisoitua, päätin.
Coret päälle ja perään. Kohta kuulin että porukka, kovakuntoista juoksija-ainesta monet, olivat jo parin kilometrin päästä niitä Turuntien vaaroilta käännyttäneet kotiinpäin. Mutta edelleen karkureiden teki mieli jaloitella. Tietysti poispäin kotopihatosta.
Hiki virtasi naudoilta ja juoksijoilta. Onneksi suunta oli kohta taas kotiin(päin). Kilometrikaupalla ei silti monikaan suunnistaja sorkakkaan vauhdissa pysy.
Kaartelin säntäilevän karjalauman sivuilla ja perässä ja välillä oltiin nokatusten. Kotari kunnon crossirenkailla oli vähintään yhtä nopea paimennusapu kuin hevonen. Ojanylitykset vaan täytyy kuskin osata vanhastaan.
Vaikka lauma lopulta karsinaansa saatiinkin, oli yksi poissa.
Ratsastin siis kohti auringon laskua, kadonnutta etsimään, joka joulukuussa tarkoittaa että neljältä ei tummaa karvakasaa puskista enää erota. Tuli kiire.
Super-enduro on enduro, eli sillähän ihan huvikseen ja pyytämättä ajoin kaikki mahdolliset lähiseudun polut ja pientareet. Jalkamiehet olivat siihen liian hitaita.
Pellot pettää, ovat pelkkää liejua nyt. Mettissäkin on joka monttu vettä täynnä. Eli ihan mukava ajokeli.
Yritystämme ei palkittu. Sinne jäi sarvipää.
no niin unohtu iso T ,