Cowboy
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
Cowboy
Kun julkkis ostaa harrikan, hän kertoo Anna-lehdessä miten hän on nyt vapaa kuin cowboy ratsunsa selässä. Tiedätte nämä jutut.
Eipä keskiverto julkkis silti tiedä, mitä mopoileva tavis oikeassa elämässä tekee.
Eilen kesken vessan seinien maalauksen tyttäreni 7v huutaa: "isä isä, Jokisen mullikat on karannu!"
Sinne ne tosiaan paineli talomme ohi väärään suuntaan lauma kylän väkeä perässään. 11 emolehmän alkua. 12 niitä oli kai lähteissä.
Sekunnin mietin, olenko moottorisoitua- vai jalkaväkeä. Moottorisoitua, päätin.
Coret päälle ja perään. Kohta kuulin että porukka, kovakuntoista juoksija-ainesta monet, olivat jo parin kilometrin päästä niitä Turuntien vaaroilta käännyttäneet kotiinpäin. Mutta edelleen karkureiden teki mieli jaloitella. Tietysti poispäin kotopihatosta.
Hiki virtasi naudoilta ja juoksijoilta. Onneksi suunta oli kohta taas kotiin(päin). Kilometrikaupalla ei silti monikaan suunnistaja sorkakkaan vauhdissa pysy.
Kaartelin säntäilevän karjalauman sivuilla ja perässä ja välillä oltiin nokatusten. Kotari kunnon crossirenkailla oli vähintään yhtä nopea paimennusapu kuin hevonen. Ojanylitykset vaan täytyy kuskin osata vanhastaan.
Vaikka lauma lopulta karsinaansa saatiinkin, oli yksi poissa.
Ratsastin siis kohti auringon laskua, kadonnutta etsimään, joka joulukuussa tarkoittaa että neljältä ei tummaa karvakasaa puskista enää erota. Tuli kiire.
Super-enduro on enduro, eli sillähän ihan huvikseen ja pyytämättä ajoin kaikki mahdolliset lähiseudun polut ja pientareet. Jalkamiehet olivat siihen liian hitaita.
Pellot pettää, ovat pelkkää liejua nyt. Mettissäkin on joka monttu vettä täynnä. Eli ihan mukava ajokeli.
Yritystämme ei palkittu. Sinne jäi sarvipää.

Taidat Timo olla mopoilevasta taviksesta kaukana siellä ranchillasi, hevoisvoimista pullistelevine machoenduroinesi. Me mopotavikset täällä kaupungissa ja lähiöissä väistelemme ja jahtaamme vuorotellen vain liikennelaitoksen sinisiä busseja, sekä toisinaan äkäisiä eläkeläisiä/pulsuja. Tosin alitehoisilla omenaporilla siinäkin on oma hommansa. Suurimmat ylitettävät esteetkin ovat onneksi lähinnä viisi senttiä tavanomaista korkeampia rotvalleja...
Toivottavasti routa ajaa mullin kotio. Olis nimittäin melko kummallista joutua lehmäkolariin Turun tiellä....

eli piti sanoa Timo T A Mikkonen.... kun timo kirjoitti cowboy juttuja niin tuli Timo T A Mikkosen cowboy hattu mieleen ja luulin että "timo" on oikeasti Timo T A Mikkonen...
Muistan samantapasen tarina Ranuan takaa jossa isäni katkas nilkkasa lehmää takaa ajaessa ja naapurin poika Raisulla (mopolla) sai kantturat kasaan, ostettiin Hillamarkkinoilta stetsoni lahjaksi !!!!
Eipä tuo mullien paimentaminen mopolla ihan tavatonta ole.Sandels kirjoitti:Taidat Timo olla mopoilevasta taviksesta kaukana siellä ranchillasi, hevoisvoimista pullistelevine machoenduroinesi.
Kangasalan Tiihalassa ajellessani jouduin odottamaan jonnin aikaa, kun tiellä mullilaumaa ajettiin haasta toiseen ja tietty pienen matkaa tien yli. Isäntä pörräsi laumaa ympäri Kawasakin piikkisellä customilla (eliminator tms?) joka ei ollut edes kilvissä!!!
Siinä vasta voittajan valinta cowboylle. Kovapohjainen niitty kun oli, niin ei tuommoisella leveärenkaisella customilla siinä näyttänyt ongelmia olevan. Nautoja kintuille se siinä varoen potki, ja ketterän näköisesti niiden seassa ajeli.
-Tero-