Sähköavusteiset maastopyörät
Valvojat: Jukka, Moderaattorit
-
- Viestit: 78
- Liittynyt: Su Kesä 03, 2012 9:41 pm
- Pyörä: KTM 690 enduro R, eMTB
- Paikkakunta: Jyväskylä
Sähköavusteiset maastopyörät
Moro
Ajattelin avata keskustelun rytinällä markkinoille tulleista sähköavusteisista maastopyöristä. Haaveilen sellaisesta, mutta olen päättänyt odotella ensi kevääseen ja ensi vuoden malleihin. Tähän ketjuun voisi kuskit kertoa kokemuksiaan ja suosituksiaan eri vaihtoehdoista.
Timelessin fatbiken olen koeajanut, mutta fatbike ei kuitenkaan ihan sytytä. Rengasurina oli melko kova, varsinkin assua ajaessa. Ilman avustusta fätti oli myös aika raskas polkea. Tarpeisiini riittäisi varsin hyvin maastopyörärenkainen fillari. En aio myöskään mennä kivisille kinttupoluille, vaan pururatataso riittää, esim. hiihtobaanojen pohjat. Jousituksen puolesta luulen, että minulle riittäisi etujousitettu fillari.
Tässähän sitä olisi talveksi aktiviteettiä, kun miettisi perusteellisesti ensi kaudelle sähköfillarin hankintaa . Mielipiteitä ja kommentteja odotellessa.

"I am not so serious driver"
Re: Sähköavusteiset maastopyörät
Ne pikkupolut on mastopyöräilyn suola.. Sinänsä mitään noista sähköfillareista en tiedä, mutta aika paljon ihan noilla väkisinpoljettavilla on tullut vuosien aikana ajettua.
Ehkä kannattais kokeilla ns. Pluskoon täysjousto, se olis mulle ainakin se jonka hommaisin, jos sähköfillarin hankkisin. Fatilla menen nyt, mutta tuo plus koko on vähän niinkuin fatin ja normiversion välistä n. 3" rengaskoolla.

- Nomad
- Viestit: 453
- Liittynyt: To Tammi 18, 2007 9:14 pm
- Pyörä: Ewan McGregor -03
- Paikkakunta: Pirkanmaa
Re: Sähköavusteiset maastopyörät
Hommasin 2000-luvun alun etujousitetun maastopyörän tilalle 29" täysjousitetun fillarin. Kyllä muuttui jo unholaan hautautunut harrastus ihan täysin! Nyt lähtee ihan mielellään etsimään ja kokeilemaan karttaan piirrettyjä katkoviivoja. Edellisellä pyörällä se ei olisi tullut edes mieleen.
Epäilisin, että pururatojen pohjat tulee ajettua aika nopeasti läpi ja tekee mieli uusiin maisemiin, joita löytyy noista pikkupoluista - silloin tuo takajousto on iso plussa.

- vtwin
- Viestit: 543
- Liittynyt: Ma Tammi 28, 2008 12:08 pm
- Pyörä: BMW, Ducati, Cube e-MTB
- Paikkakunta: Sydän-Häme
Re: Sähköavusteiset maastopyörät
Omistan Cuben etujousitetun sähkömaastopyörän.
Lämpimästi suosittelen kaikille koeajamaan sähköpyörän, on kyllä aika kiva keksintö.
Omallani olen ajanut yli 3 tuhatta kilometriä reilussa vuodessa.
Cubessa on Boschin systeemi. Muita on Yamaha, Brose ja Shimano ainakin.
Täysjoustossa on puolensa, mutta onhan siinä enemmän huollettavaakin.
Jokainen tietää mitä itse tarvii. Mulle on ainakin toistaiseksi riittänyt etujousto. Oon ajannu työmatkaa (10km sivu), metsää, asvalttia, pientä ja isoa polkua. Välillä tulee rajat vastaan, sekä kuskin että pyörän, mutta olen tyytyväinen.
Seuraavaksi voisin kokeilla sähköavusteista läskipyörää.

"..kai tässä ny ryyppää ku koneet hajoo ja lunta sataa.."
- Pete K2
- Viestit: 691
- Liittynyt: Su Huhti 15, 2012 10:41 pm
- Pyörä: KTM 1190 Adv R
- Paikkakunta: Valkeakoski
- Viesti:
Re: Sähköavusteiset maastopyörät
Ostin sähköfillarin reilu kuukausi sitten (täysjousto 27,5+ renkailla).
Enduroluonne tekee sen, että polkuja tykkään ajaa. Välillä aika juurakkoisia/kivisiäkin.
Sähkömaasturilla pääsee niin pahoista paikoista ajamalla, että normifillarilla ei tulisi mieleen edes kokeilla (luomutäpäri ollut reilu 3v.).
Moni meinaa, että kuntoa se ei vaadi. Vähän kuin kisaenduron ajaminenkaan ei vaadi kuntoa. Riittää kun oikeaa rannetta hiukan vääntää.
Kilometrejä on tullut poluilla nyt n. 500km. Siis vajaa 100km/vko. Arkiajoa en aja, vaan kaikki on huvitteluajoa ja maastossa.
Reissut kestää yleensä 2,5-5h, keskipulssi poluilla on 140-150 ja maksimit n.170 (laskennallinen maksimisykkeeni on 178). Hauskaa on koko ajan ja liikunta tulee kaupan päälle.
Fillariksi valikoitua kohtuullisen hyvillä osilla oleva täysjousto 27,5+ renkailla.
Kokeilin 29" normirenkailla, mutta hyvin nopeasti totesin, että Fat tai plussarenkainen (plusrenkaan leveys on 2,8-3,0" , normi on 2,3" ja Fat yli 4").
SähköFat oli alussa myös mielessä, mutta parin koeajolenkin perusteella huomasin, että sähkömaastun nopeus maastossakin on sen verran kova, että jousitusta kaipaan tai muuten saa ajaan koko ajan persus irti penkistä. SähkäFattia en siis lopulta edes kokeillut.
Jos sähkömaasturilla haluaa ajaa oikeasti maastossa, niin osasarjat on syytä olla kohtuu laadukkaat, mikä nostaa fillarin hintaa.
Täysjoustosähköfillariin joutuu uutena laittaan vajaasta 4keur ylöspäin. Samoilla osilla oleva fillari maksaisi 3keur, joten puhe sähköfillareiden korkeasta hinnasta on vain osittain totta. Usein ihmiset vertaavat halpaa markettifillaria kovan luokan maastofillariin, jonka hintaero on ilman sähköäkin jo useamman tonnin. Sähköosat tuovat hintaa lisää +1000eur.
Mielestäni kunnollinen sähkömaasturi vaatii:
* Hyvät iskarit
* Hyvät jarrut (vauhtia on monesti aika paljon)
* Hyvät vaihteet (mikään ei ärsytä niin paljon kuin tyhjää lyövät ketjut juuri kriittisessä kohdassa)
* Hyvä vanteet (Hyppyjä tulee)
-> Kun nämä kaikki laittaa edes kohtuullista tasoa, niin hintaa onkin sähkön kanssa n. 4 keur. Hifistellä voi sitten jopa 10 keur asti.
Itse laitoin fillariin 4,5keur ja tällä kokemuksella voin kertoa, että seuraava fillari voisi maksaa jopa vähän enemmän (mistään näistä osista en olisi valmis laskemaan tasoa, nostaa voisi vielä takajarrussa, vaihteissa ja iskareissa. Sitten ollaankin jo 6-7 keur:ssa )
Ylempänä jo tulikin, että moottoreita on muutamaa merkkiä. Koeajoin Yamahan, Boschin ja Spessun modaaman Brosen. Kaikki ovat aika erilaisia. Kannattaa siis ajaa fillari ennen ostopäätöstä ja miettiä, mitä ominaisuuksia itse arvottaa eniten.
Mulle valikoitui Yamahan tänä vuonna lanseeraama uusi moottorimalli PW-X. Erittäin tyytyväinen olen Yamahan luonteeseen.
Kaikkien viralliset tehot on 250W, mutta käytännössä moottoreissa on eroa tehon/väännön suhteen. Myös avustuksen luonne on hyvin erilainen. Käykää kokeileen.
Loppuun vielä videolinkki yhdeltä meidän ajoreissulta.
https://www.youtube.com/watch?v=O4-TbKVCbCY

ex. KTM 690 Enduro R, Yamaha YZF 250 Enduro, KTM 400 EXC, Yamaha WR 250 2-t, Yamaha IT 250, KTM 125 GS
-
- Viestit: 78
- Liittynyt: Su Kesä 03, 2012 9:41 pm
- Pyörä: KTM 690 enduro R, eMTB
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Sähköavusteiset maastopyörät
Moro
Kiitokset hyvistä vastauksista. Aion koeajaa sähköavusteisen Headin Mardinin, etujousitetun pyörän. Pyörästä voi esittää näkemyksiä. En voinut linkittää sitä tänne, koska siirto hylättiin. Vannekoko 27,5, paino 22 kg, sähkömoottorin max vääntö 90 Nm.
Kiitokset hyvistä vastauksista. Aion koeajaa sähköavusteisen Headin Mardinin, etujousitetun pyörän. Pyörästä voi esittää näkemyksiä. En voinut linkittää sitä tänne, koska siirto hylättiin. Vannekoko 27,5, paino 22 kg, sähkömoottorin max vääntö 90 Nm.
"I am not so serious driver"
-
- Viestit: 2232
- Liittynyt: Ma Joulu 18, 2006 8:00 pm
- Pyörä: SE ja Stark
- Paikkakunta: Vantaa/Parikkala
Re: Sähköavusteiset maastopyörät
Sähköpeleistä vähäisesti kokemusta mutta joutosasian osalta kehottaisin koittamaan molempia. Koska enskataustaa on, on selkäytimessäkin tietty temppuvalikoima. Täysjuusto menee esteistä ja ojista yli ihan samalla lailla kuin pärrä, jäykkäperän vaatii omat ninjailunsa.
Jos aiot aikomuksessasi pysyä, etä peräjoustoa tarvitse mutta niin hauska noilla on metsässä paiskoa että epäilen vahvasti tien sinne lopulta vievän.
Jos aiot aikomuksessasi pysyä, etä peräjoustoa tarvitse mutta niin hauska noilla on metsässä paiskoa että epäilen vahvasti tien sinne lopulta vievän.
Re: Sähköavusteiset maastopyörät
Kovasti kiinnostaa myös tuollainen sähköavusteinen pyörä hintaluokassa 2000-3000 eur. Jonkin aikaa tullut selailtua tarjontaa netistä ja lueskeltua juttuja näistä kamppeista.
Törmäsin myös tuohon fillari-lehden foorumiin, jossa vaikuttaa selkeästi myös muutama tälläkin foorumilla mukana oleva nimimerkki.
Hyviä juttuja pääsääntöisesti, mutta ihmetyttää kun siellä riidelläään, että onko sähköpyöräily oikeata pyöräilyä vai ei.
Jälleen tuli todistettua, että on tämä kurapyöräfoorumi vaan fiksu paikka moneen muuhun verrattuna.
Mutta asiaan. Tuossa mainitsemassani hintaluokassa lähinnä siis jäykkäperäisiä 400-500 Wh akuilla varustettuja pyöriä.
Onko noista tietoa, että mikä on ero esim akun kestossa noissa akuissa?? Muutkin vinkit tervetulleita. Koeajot Hämeenlinnan ympäristössä ei taida onnistua, mutta esim. Tampereelle pääsisi helposti liikkeeseen ihmettelmään.
Käpistelemään pitäisi päästä
Törmäsin myös tuohon fillari-lehden foorumiin, jossa vaikuttaa selkeästi myös muutama tälläkin foorumilla mukana oleva nimimerkki.
Hyviä juttuja pääsääntöisesti, mutta ihmetyttää kun siellä riidelläään, että onko sähköpyöräily oikeata pyöräilyä vai ei.
Jälleen tuli todistettua, että on tämä kurapyöräfoorumi vaan fiksu paikka moneen muuhun verrattuna.
Mutta asiaan. Tuossa mainitsemassani hintaluokassa lähinnä siis jäykkäperäisiä 400-500 Wh akuilla varustettuja pyöriä.
Onko noista tietoa, että mikä on ero esim akun kestossa noissa akuissa?? Muutkin vinkit tervetulleita. Koeajot Hämeenlinnan ympäristössä ei taida onnistua, mutta esim. Tampereelle pääsisi helposti liikkeeseen ihmettelmään.
Käpistelemään pitäisi päästä
- vtwin
- Viestit: 543
- Liittynyt: Ma Tammi 28, 2008 12:08 pm
- Pyörä: BMW, Ducati, Cube e-MTB
- Paikkakunta: Sydän-Häme
Re: Sähköavusteiset maastopyörät
^ heh, huomannut samaa, ja aika vähän tulee vierailtua FF:n puolella enää.. lähinnä off-topic juttuja seuraan. Sähköpyörä on aika käsittämätön punainen vaate vanhoille jyyrille. --> eipä paljon tule pyöräiltyäkään porukoissa.
Oma pyörä varustettu Bosch Performance CX:llä ja 500Wh akulla. Jos ajaa tasaista pyötätietä pienimmällä avustuksella ja sileillä renkailla (työmatkaa) niin kai se 100 km riittää?
Jos taas möyritään metsässä isoja mäkiä kokoajan ylös, niin sanoisin että kesällä varmaan 40 -50km? Talvella l. kylmällä vähemmän. Tosin itse en esim. tänä talvena ole juuri ajellut. Se vaihtelee ihan hirveästi ja siihen vaikuttaa tosi moni asia ja Range:han päivittyy kokoajan. Mutta hyvin on riittänyt itsellä, pisimmät lenkit varmaan 30-40km ja useampi tunti, ja aina on kotiin päässyt avustuksella. Joskus olen lähtenut liikkeelle vajaalla akulla ja viimeiset pari-kolme kilometriä sitten akku tyhjä, mutta pyöräteitä/pururatoja ajaa ihan hyvin ilman avustusta. Luulisi, että jos vertailee 400Wh vs 500 Wh akkuja, niin kai se 25% kapasiteetin lisäys ajomatkassa näkyy? Uusista, rungon sisään tulevista akuista ei kokemusta.
RTech:stä omani ostin, sieltä sain hyvää palvelua.

Hieno juttu, heti tuli tarpeellista tietoa ja nopeasti
Eli meikäläisen ajoille riittäisi hyvin myös tuollainen 400 Wh akulla varustettu laite. 500 Wh on tietenkin plussaa ja tulevaisuutta.
Käyttötarkoitus olisi lähinnä työmatka-ajo, sekä tuollainen saman tyyppinen makkara-safari kuin prätkälläkin.
Sitä vaan prätkällä liikkueassa kaihoisasti katselee noita metsäpolkuja ja fillarireittejä, joihin olisi kiva poiketa, mutta omalla kunnolla (ja polvella) nykyisellä 19-vuotta vanhalla 7v retkipyörällä toimintasäde rajoittuu niin kovin pieneksi
Tästä on hyvä laajentaa reviiriä, kiitos vinkeistä ja saa laittaa lisääkin kokemuksia. Ei ihan sikaa tarvitsisi säkissä ostaa.
Tällä hetkellä noita pyöriä tuossa mainitsemassani hintaluokassa hakiessa pompsahtelee KTM ja Cube jatkuvasti silmille.
Työn puolesta olen ajellut Trekin etujousitetulla fillarilla aiemmin ja tiedän kyllä miltä se kanttarin yli meneminen takapuolessa tuntuu, kun etupää menee jouhevasti, mutta takapää ei niin jouhevasti
Uuteen täysjoustopyörään en tässä vaiheessa pysty venymään, käytettyyn ehkä

Itse olen tuhonnut reilun puolentoista vuoden aikana kassillisen takakasetteja sähköläskillä, jonka moottorina on kiinalaisen Bafangin valmistama 1000-wattinen keskiömoottori. "Naurua per euroa"-indeksillä mitattuna paketti tuntuu edelleen ihan kurantilta.
Pyörä on XXL:n alle tonnin läski, johon on lisätty Bafang BBSHD -keskiömoottori. Moottori on kokolailla pomminkestävä ja työntää huipputehona ulos 1,5 kW ja 150 Nm. Akku on repussa.
Jos tykkää vähän askarrella niin BBSHD on panos-vastike-mittarilla aika lyömätön setti. Moottorin voi ohjelmoida itse toimimaan joko pelkkänä apumoottorina tai peukalo-/rullakaasulla.
BBSHD + akku -paketin taitaa saada tänä päivänä kaikkine kuluineen&veroineen alle tonnilla jos sen tilaa suoraan Kiinasta. Moottorin voi asentaa haluamaansa fillariin ja vaihtaa sitten toiseen pyörään kun siltä tuntuu.
Ainoa heikko lenkki on fillarin voimansiirto. Valmistajat alkaa pikku hiljaa työntää markkinoille lujempia kasetteja mutta ne maksaa vielä aivan tolkuttomasti. Parempi vaihtoehto on toistaiseksi ajaa halvoilla kaseteilla ja vaihdella niitä sitä mukaa kun tarvii.
Bafang avasi viime vuonna konttorin Hollantiin ja firma on suuntautumassa yhä vahvemmin OEM-valmistajaksi. Jos Bafangin moottori kiinnostaa niin paras väylä tilata on brittiläisen harrastajan Kiinaan perustama firma EM3ev: https://em3ev.com/shop/bafang-48v-1000w ... rrency=EUR

Qulbix q140r 10kw löytyy täältä, 4" läskeillä.
Oon tykännyt kyllä tosi paljon, pikkuenskan korvike.
Oon tykännyt kyllä tosi paljon, pikkuenskan korvike.
Re: Sähköavusteiset maastopyörät
Wanha on ajellut perusmaastureilla siitä kun ne tuli markkinoille, myöhemmin tuli jouset eteen ja 2000 vuonna myös taakse. Läskipyöräily tuli kuvioihin muutama vuosi takaperin ja niillä ajaminen toi uutta potkua fillarointiin. Viime syksynä ajelin sählöavusteisilla, Fanticin täpäri ja etujousitettu läski oli minun ajokkeina ja retkillä pääsin vertailemaan niitä kavereiden vastaaviin eri merkkisiin. Tuo kokeilu koukutti niin vahvasti että möin peruspyörät paria Canondalea lukuunottamatta ja myös TomiKoon kasaama loistava läski sai lähteä. Tilalle tuli +kokoinen täysjousto jossa on edessä 29+ ja takana 27,5+ kiekko. Tämä selvittää kokemuksen mukaan samat paikat kuin perus läski soita lukuunottamatta, mutta en nyt ole soille menossa joten pärjänen tällä. Kannattaa tosiaan vertailla eri vaihtoehtoja niin löytää sen omaan käyttöön sopivan ja mieluummin ottaa niitä ominaisuuksia enemmän laitteeseen jos vaikka sattuisi se käyttö muuttumaan ajan saatossa. Yllättävän paljon on eroa eri voimalaitteissa äänen, polintunnistuksen ja viiveiden osalta, tekniikkaan pääsee hyvin tutustumaan vaikkapa Bluemonkeyn sivuilla https://www.youtube.com/channel/UCxCnkT ... VgEEq3LjCQ
Weteraani kurapyöräilijä
- Pete K2
- Viestit: 691
- Liittynyt: Su Huhti 15, 2012 10:41 pm
- Pyörä: KTM 1190 Adv R
- Paikkakunta: Valkeakoski
- Viesti:
Re: Sähköavusteiset maastopyörät
Tuo indeksi kyllä kuvaa erittäin hyvin sähkömaastofillaria!ttv kirjoitti:"Naurua per euroa"-indeksillä mitattuna paketti tuntuu edelleen ihan kurantilta.
Mä ostin omani 2017 elokuussa, kuten yllä jo kirjoitin. Lumien tullessa mittarissa taisi olla n. 600km. Talven aikana tuli 500km lisää vaikka välillä tuntui että ajamaan ei juuri päässyt pakkasten tai suojakelien vuoksi. Nämä kilometrit siis pääsääntöisesti metsässä poluilla. Edelleen intoa on kuin pikkupojalla. Tai toisin sanoen (lainatakseni Martin kommenttia Autot elokuvasta) "Olen innoissani kuin tornado telttailualueella".
Tuosta fillarifoorumin sähköfillarivihasta pari sanaa.
Vaikka netissä joillakin tuntuu olevan isotkin angstit näitä kohtaan, niin livenä en ole semmoiseen törmännyt. Tampereen seutu on aktiivista maastopyöräaluetta. Vuoden ympäri lähtee lähes joka päivä joku porukkalenkki jostain päin Tamperetta. Alussa kyselin varovasti noille lenkeille, että saako sähköfillarilla tulla mukaan, mutta nopeasti huomasin, että sinne otetaan uusi naama oikein hyvin vastaan eikä mitään kulmien kurtistelua ollut havaittavissa. Osa ei noteeraa sähköä mitenkään ja osa kyselee mielenkiinnosta fillarista (paljonko akulla pääsee, onko ollut ongelmia jne). Muutama on lenkin jälkeen käynyt pienen koeajolenkinkin ajamassa.
Tätä on siis turha jännittää.
Ostoa harkitseville voin vinkata, että jos maastossa aiotte ajaa, niin ostakaa niin kallis fillari kuin lompakko (ja vaimo) antaa myöten. Näillä laitteilla pääsee niin pahoista paikoista ja niin lujaa, että fillari on aika kovilla ja osasarjat on siksi syytä olla paremmasta päästä.
Ai niin, vaimolle kandee hinta kertoa vasta oston jälkeen (jos silloinkaan).
Jos työmatkaan suunnittelette fillaria, niin sitten pärjää huomattavasti halvemmallakin.
Akuista.
500Wh akku kestää kesällä metsässä 35-50 km. Talvella -15C pakkasella n. 25 km.
Kesällä lenkit ovat usein 30-40km ja talvella 10-20km. Mulla siis 400Wh akku olisi turhan pieni.
-Pete
P.S. Makkaralenkkiä voi tehdä fillarillakin.