Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa, f800 tai dakar

Yleistä keskustelua enduroista

Valvojat: Jukka, Moderaattorit

Suossa
Viestit: 8
Liittynyt: Su Maalis 17, 2013 8:15 am
Pyörä: yz450f ym.

Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa, f800 tai dakar

Viesti Kirjoittaja Suossa »

Lapset alkaa olemaan jo siinä iässä, että mopoilua saa herätellä uudestaan henkiin. Käyttö taitaa olla lähinnä sellaista, että trangia reppuun ja pikkutien tai polun päähän rillaamaan. Usein saattaa olla kyytiläistäkin matkassa ja joskus voisi heittää esim. Laatokan ympäri tai muuten koluta Venäjän maata. Kesällä saisi perheen toinen auto jäädä seisomaan.

Pyörää pitäisi silti pystyä ajamaan mielellään reippaasti seisovaltaankin eikä se saisi säikähtää ensimmäisiä hyppyjä ja ryttyytyksiä. Ja sitä tulee haluttua ajaa paikkoihin, joihin sitä ei aivan pysty ajamaan.

Tällä hetkellä on ajossa rossi, jos haluaa enempi räppäillä, joten mitään sellaista sivistymätöntä ei kuitenkaan. Vaikka se kilpi perässä on tärkeä syy uuteen pyörään, niin sellainen "huoltovapaus" on toinen, vähintään yhtä tärkeä syy. Rossilla on jäänyt kilometrit todella vähäisiksi. Ajossa on ollut nyt myös kyykky, jolla ajaminen ei vaan kiinnosta pätkääkään. Siinä on insinööri kesyttänyt jalkojen väliin helvetin liekit ja tulen ja sitten meikäläinen kököttää kuolemaa ja konstaapelia peläten pitkin pikiteitä. Koko ajan on olo, että ajat punaisten lippujen heiluessa ja odotat josko saisi mennä, mutta koskaan ei saisi. Enkä itseasiassa tiedä, haluaisiko sitä edes enää, jos vain antaisi mennä. Varsinainen matkapyöräkin olisi käytössä. Isolla tiellä körrötellessä on itselleni jotenkin aivan sama liikkuuko autolla vai tälläisellä mopolla.

Mihin nämä tälläiset mopottimet ovat menneet viime vuosina? 90- luvun alkupuolella koluttiin mettiä tähän aikaan vuodesta dt, ts, rm ym. kalustolla. Siitä vuosikymmenen loppuun dr oli monessa mukana ja sillä tuli kierrettyä mm. Turkkia. Saharassa käytiin ex tempore ajelemassa tenerellä kun nähtiin f1 lehdessä Damon Hillin kuva, jossa hän makoili dyyneillä.

800 tohtoriin on jonkinlainen tunneside olemassa, sen jytinää haluaisi kuunnella edelleen. Mutta onhan se jo liian vanha. Sitten olisi hondan at, jollaisen olisi kovasti aikoinaan halunnut. Tänä päivänä mopon pitäisi vissiin olla Ktm:n iso adventure, mutta se vaatii enemmän pätäkkää ja sen kanssa rypeminen saattaa jopa hieman harmittaa. Löytyykö Afrikkalaisen ja Adventuren välistä mitään miettimisen arvoista? Bmw:n dakar voisi olla sellainen, mutta miten se nielee kilometrejä ja miten se riittää kahdelle matkatavaroineen?
Viimeksi muokannut Suossa, La Maalis 23, 2013 11:50 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
KN76
Viestit: 1420
Liittynyt: To Touko 31, 2007 8:29 pm
Pyörä: R 1200 GS
Paikkakunta: Muonio

Re: Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa

Viesti Kirjoittaja KN76 »

KTM 950 Super Enduro taitaa täyttää kaikki noi vaatimukset.
Rima on asetettava niin korkealle että sen voi alittaa pää pystyssä!
Suossa
Viestit: 8
Liittynyt: Su Maalis 17, 2013 8:15 am
Pyörä: yz450f ym.

Re: Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa

Viesti Kirjoittaja Suossa »

KN76 kirjoitti:KTM 950 Super Enduro taitaa täyttää kaikki noi vaatimukset.
Jonkinlainen kompromissihän se tuollainenkin olisi. On se vaan hankala valita, kun yrittää jotenkin järkeillä mopovalinnassa. Aikoinaan oli niin selvät mielipiteet sen perusteella, mikä oli tehokkain, nopein etc. Nyt on toiveissa saada tyyliin katulaillinen crossipyörä jolla voisi kaksipäällä kiertää maapallon.

Autojen kanssa kun ynnää vähän kaiken yhteen saa nelivetoisen farmari skodan vetokoukulla.
Avatar
juvander
Viestit: 1783
Liittynyt: Su Elo 16, 2009 8:05 pm
Pyörä: MAN
Paikkakunta: Espoo

Re: Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa

Viesti Kirjoittaja juvander »

Ei tuollaisella speksillä varustettua vehjettä ole olemassakaan. Minä ratkaisin ongelman kolmen pyörän voimin:
- BMW K1200LT Euroopan tourneille ja kun lähdetään vaimon kanssa ajelemaan. LT on kyllä viime aikoina ollut vähemmällä käytöllä johtuen allaolevista syistä...
- BMW R1200GSA näille pidemmille seikkailu tourneille, tänä kesänä taas Turkkiin ja paluu matka koukaten idästä Uralia viistäen pohjoisen kautta takaisin Suomeen
- Peräkärry autoon ja sinne KTM 500EXC kyytiin näille lyhyemmille rymyämis reissuille

Yhdellä vehkeellä ei vain pärjää.
https://www.juvander.me/ilpo
AL-AND-AM-A-AZ-B-BIH-BG-HR-CZ-DK-EST-FIN-F-FL-GE-D-GR-H-IR-I-KZ-KS-RKS-LV-LT
M-MK-MD-MC-MGL-MNE-MA-NL-N-PL-P-RO-RUS-SRB-SK-SLO-E-S-CH-TJ-TR-TM-UA-USA-UZ
Avatar
bisti
Viestit: 1418
Liittynyt: Ma Kesä 06, 2011 1:13 pm
Pyörä: KTM 350 EXC-F 2021
Paikkakunta: Vihti

Re: Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa

Viesti Kirjoittaja bisti »

Suossa kirjoitti:
KN76 kirjoitti:KTM 950 Super Enduro taitaa täyttää kaikki noi vaatimukset.
Jonkinlainen kompromissihän se tuollainenkin olisi. On se vaan hankala valita, kun yrittää jotenkin järkeillä mopovalinnassa. Aikoinaan oli niin selvät mielipiteet sen perusteella, mikä oli tehokkain, nopein etc. Nyt on toiveissa saada tyyliin katulaillinen crossipyörä jolla voisi kaksipäällä kiertää maapallon.

Autojen kanssa kun ynnää vähän kaiken yhteen saa nelivetoisen farmari skodan vetokoukulla.
Nämä on näitä ikuisia valintoja, tosiasia on että kaikkea ei voi saada ja jos yrittää, niin tuloksena on aina jonkunasteinen kompromissi joka varmasti jossain vaiheessa harmittaa jonkun ominaisuuden/puutteen vuoksi. Itse painiskelin samojen ongelmien kanssa koko viime kesän & syksyn. Päätös muuttui kertaluokkaa helpommaksi kun alkoi tosissaan miettiä sitä, että mistä se ajo pääasiassa muodostuu. Omalla kohdalla tuli todettua että suurin hauskuus tulee mahdollisimman pieniltä teiltä, ei kuitenkaan välttämättä enskapoluilta (koska niitä ei juurikaan ainakaan laillisia ole lähiseudulla kovin montaa) vaikka ei nekään poissuljettuja ole, mutta kuitenkin mopon pitää olla semmoinen jolla pystyy tarvittaessa tekemään vaikka pienen Suomi -kierroksen. Itse päädyin 690 Enduro R:ään sen "keveyden" (verrattuna aikaisempaan pikku-Tenereen) ja monipuolisuuden takia.

Lisää pohdintoja löytyy esim. ketjuista
http://www.matkaendurot.net/phpBB3/view ... =4&t=25156
http://www.matkaendurot.net/phpBB3/view ... =5&t=25567
http://www.matkaendurot.net/phpBB3/view ... =5&t=23125
http://www.matkaendurot.net/phpBB3/view ... =5&t=20968
ja varmasti monista muistakin...

Ja kuten Juvander kirjoitti että jos oikeasti nuo kaikki luetellut ominaisuudet haluaisi, niin tarvitsisi vähintään sen 3 eri mopoa 8)
Joskus tuntuu, ettei minulla ole mitään järkevää sanottavaa, mutta sanon siltikin aina jotain...
KTM 350 EXC-F -21
KTM 250 EXC Six Days -17 (ex)
KTM 350 EXC-F Six Days -15 (ex)
KTM 690 Enduro R -13 (ex)
Yamaha XT660Z Ténéré -09 (ex)
Yamaha DT125R -92 (ex)
Avatar
Jakke N
Viestit: 1816
Liittynyt: Pe Helmi 09, 2007 2:11 pm
Pyörä: EXC450
Paikkakunta: Kanta-Häme

Re: Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa

Viesti Kirjoittaja Jakke N »

Suossa kirjoitti:
KN76 kirjoitti:KTM 950 Super Enduro taitaa täyttää kaikki noi vaatimukset.
Jonkinlainen kompromissihän se tuollainenkin olisi. On se vaan hankala valita, kun yrittää jotenkin järkeillä mopovalinnassa. Aikoinaan oli niin selvät mielipiteet sen perusteella, mikä oli tehokkain, nopein etc. Nyt on toiveissa saada tyyliin katulaillinen crossipyörä jolla voisi kaksipäällä kiertää maapallon.

Autojen kanssa kun ynnää vähän kaiken yhteen saa nelivetoisen farmari skodan vetokoukulla.
Minä rakensin DR:stä alustan vaihtamalla ym. tarpeelliset härpättimet lisäämällä ja ylimääräiset hienoudet riisumalla. Takajalkatapit heitin huitsin kuikkaan ja ostin muijalle oman mopon.

Nelivetovarmariskoda vetokoukulla löytyy myös. Sillä menen koiran kanssa metsään pitämään hauskaa :mrgreen:
veejii
Viestit: 254
Liittynyt: To Huhti 17, 2008 4:40 pm
Pyörä: 990 Adv
Paikkakunta: Paimio

Re: Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa

Viesti Kirjoittaja veejii »

lue tuo . http://matkaendurot.net/phpBB3/viewtopi ... it=jatkumo
koeajolle meno on sitten se viimeinen pisara.
Suossa
Viestit: 8
Liittynyt: Su Maalis 17, 2013 8:15 am
Pyörä: yz450f ym.

Re: Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa

Viesti Kirjoittaja Suossa »

veejii kirjoitti:lue tuo . http://matkaendurot.net/phpBB3/viewtopi ... it=jatkumo
koeajolle meno on sitten se viimeinen pisara.
Kiitos tästä linkistä. Mukavaa luettavaa.

Pyörän merkki on nyt päätetty. Valintaa on huono perustella, sillä ei se oikein mihinkään perustu. Valintoja tehdään mielikuvien perusteella. Niin se on aina tehty.

Jos silloin lapsena kun oli hankkimassa ensimmäistä kaksipyöräistä valinta tehtiin mielikuvan perusteella. Loppuvuodesta syntyneenä korttia ajelin osin talvisissa maisemissa. Talven aikana käsiin eksyi bike-lehti, jossa kehuttiin uuden rg:n kulkeneen testissä kovempaa mitä silloisen aprilliat. Juttu päättyi jotenkin, "attention italianos, täältä tulee suzuki". Mopo oli myyty minulle sillä yhdellä lauseella. Paikalliselta mopokauppiaalta kun ei saanut sellaista yrityksestä huolimatta ostettua, niin pilkkihaalarit matkaan, vanha nolanin kypärä kouraan ja naapurikaupunkiin. Kotiinpäin ajaessa lunta tuli todella reippaasti, eikä kevät auringon kuivattamista teistä ollut enää tietoakaan. Silloin oli sormet jäässä ja hymy herkässä.

Samanlaista tunteikasta pyörän valintaa ei tuon jälkeen tullut pitkään aikaan. Rg siirtyi tapiolan ostamana autuammille autobaanoille. Tämän jälkeen oli jonkin aikaa enskat piikkejä tai crosseja ja muissa mopoissa tehoa 100+. Silloin halusin pyörän, jolla voisi ajaa vähän kaikkialla, vaikka mitään kokemusta tälläisistä ei ollut.

Se, mitä lähinnä lehdistä luki enduroista sai minut valitsemaan dr650 suzukin. Sopiva yksilö löytyi lahdesta, joten pankkiin täyttämään lompakko, ajokamppeita kassiin ja junaan. Koeajolla pettymys oli valtaisa. Paino ja teho oli tiedossa vain paperilla, mutta jotenkin sitä oletti, että se ei ihan tuolta olisi tuntunut. Koeajon jälkeen olin varma, että pitää olla kaksi pyörää, vaikka gsx-r ja cr. Kotiin tultiin junalla.

Suhde isoihin enskoihin syntyi myöhemmin kun ne tulivat tutummiksi ja niillä tuli ajettua enemmän. Silti vahvasti eli se käsitys, että pitää olla oikea pyörä oikeaan paikkaan. Jossain vaiheessa kilvelliset jäivät pois kokonaan lähinnä siitä syystä, että liikennevalvonta on aivan eri tasolla nykyisin. Vapaa ajaminen liikenteen seassa on mennyttä. Ja liikennevirrassa sitä ennemmin kökkää siistissä sisätilassa kuin moottoripyörällä. Kun hankin nelari jammun ajattelin, että ei enää ikinä kilvellistä pyörää. Niin se mieli muuttuu.

Pyörät, jotka olivat ensin mielessä on tehty viime vuosituhannella. Ne on jo klassikoita. Kehitys on varmasti kehittynyt mopoissakin, joten pyörä saa olla tältä vuosituhannelta. Ja se pyörä saa olla bmw.
Suossa
Viestit: 8
Liittynyt: Su Maalis 17, 2013 8:15 am
Pyörä: yz450f ym.

Re: Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa

Viesti Kirjoittaja Suossa »

http://www.nettimoto.com/bmw/f/1423752

Tämä on jo myyty, enkä tällä hetkellä ole löytänyt mitään tuohon vertaantuvaa. Onko tuo hinta ollut poikkeuksellisen pieni, vai onko se hintahaarukassa?

Jos ei sopivaa löydy suomesta, niin sitten saksasta. Ja jos meinaa hätä tulla hankinnan kanssa, niin sitten halpa dakar.
Harri Hemmilä
Viestit: 1191
Liittynyt: Pe Loka 26, 2007 11:15 pm
Pyörä: R1200GS
Paikkakunta: Ylivieska

Re: Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa

Viesti Kirjoittaja Harri Hemmilä »

Suossa kirjoitti:http://www.nettimoto.com/bmw/f/1423752

Tämä on jo myyty, enkä tällä hetkellä ole löytänyt mitään tuohon vertaantuvaa. Onko tuo hinta ollut poikkeuksellisen pieni, vai onko se hintahaarukassa?

Jos ei sopivaa löydy suomesta, niin sitten saksasta. Ja jos meinaa hätä tulla hankinnan kanssa, niin sitten halpa dakar.
Tuo on kyllä ollu aivan tajuttoman halpa ja vielä noilla varusteilla :o
BMW f 650 Gs Dakar -01 ---> BMW f 800 Gs -08 ---> BMW R 1200 GS Lc 2013 ---> BMW R1100RT 1997---> BMW R1200GS 2005
Suossa
Viestit: 8
Liittynyt: Su Maalis 17, 2013 8:15 am
Pyörä: yz450f ym.

Re: Pitkästä aikaa mopotinta hankkimassa

Viesti Kirjoittaja Suossa »

Harri Hemmilä kirjoitti: Tuo on kyllä ollu aivan tajuttoman halpa ja vielä noilla varusteilla :o
Eiköhän se ole ennemminkin ollut aika vahvasti käytetty. Kuvassa näyttää kyllä kauniilta kuin karkki, mutta niinhän ne useimmiten tekee.

Lähes 60 000 ajettu pyörä noilla varusteilla on aika todennäköisesti käytetympi mitä joku muu tuplakilometreillä. Olisin silti hyvin todennäköisesti ostanut tuon, jos olisin ajoissa havainnut.
Vastaa Viestiin