Matkakertomus: Hanasaari - Porkkala (melkein)
Lähetetty: La Maalis 18, 2006 11:27 pm
Meren jäällä kävimme, tarkoituksenamme oli käydä kääntymässä Porkkalassa. Kaikki pääkaupunkiseudun Rossit/Kalliot käyvät kerran vuodessa Porkkalanniemen päässä ja kehuvat kilpaa kokemuksellaan Kaivopuiston mutterikahvilalla (maalaisille tiedoksi: mutterikahvila on Helsingin epävirallinen tosimotoristien kokoontumispaikka ja Porkkalanniemeen kulkeva reitti on tosikova). Viime vuoden maaliskuussa toteutimme Karin kanssa tämän pitkäaikaisen unelmamme ja kävimme paikan päällä (kuvia löytyy todisteeksi). Tänä vuonna yritimme toistaa tuon uroteon, mutta valitettavasti rahkeemme eivät siihen nyt aivan riittäneet.
Jäälle siirryimme Hanasaaressa (maalaisille tiedoksi: aika lähellä Nesteen tornia ja Nokian pääkonttoria, mutta toisella puolella ns. Länsiväylää), josta suuntasimme toivorikkaina kohti länttä. Aurinko ei ollut näkyvissä, mutta siitä huolimatta oli mielialamme vielä tässä vaihessa matkaa korkealla (vähämpä tiesimme mitä oli tulossa). Matka eteni joutuin, tosin selkeästi hitaammin kuin edellisellä kerralla. Viime vuonnahan meri jäätyi myöhään ja lunta jään päällä oli silloin vain pari senttiä tai ei ollenkaan. Nyt lunta oli parikymmentä senttiä ja paikoitellen sitä oli kinostunut ainakin kolmeenkymmeneen senttiin asti! Pysähdyimme ottamaan digivalokuvia toisistamme dokumentoidaksemme urotekomme. On sitä ajettu meren jäällä ja joskus käydään vielä ulkomaillakin.
[MatkallaPorkkalaan.jpg kuuluu tähän väliin]
Oikealle puolelle jäivät Espoon upeat aluekeskukset Haukilahti ja Matinkylä ja vihdoin Suvisaariston ja Kivenlahden jälkeen saavuimme jo Kirkkonummen puolelle. Ajaminen oli sangen haastavaa, sillä kasautuneeseen kinokseen osuessa vauhti hidastui voimakkasti, lähes kuin etujarrusta painaen ja niissä kohdissa jossa lunta oli vähän yritti mopo karata käsistä. Mitään mahdollisuutta korkeampien kinosten väistelyyn ei ollut, sillä niiden muoto ja esiintymistiheys oli epämääräinen. Oli vain rohkeasti yritettävä puskea suoraan eteenpäin ja luotettava omiin taitoihinsa sekä pyörän ominaisuuksiin. KTM:n voimavarat eivät vain aivan tuntuneet riittävän ja maksiminopeudeksi pystyin saavuttamaan noin 70 km/h. Välillä nopeus putosi jopa alle 40 kilometriin tunnissa.
Kirkkonummen puolella ilmenivät ensimmäiset vaaran merkit. Jää oli paikoitellen hyvin epätasaista. Ilmeisesti jäätymisvaiheessa tuuli on kasannut jäätä ja saanut aikaan isojakin ylöspäin esiinpistäviä särmiä. Olimme kohdanneet samat epätasaisen jään alueet jo viimevuoden matkallamme, mutta ne oli silloin helpompi havaita, koska lunta oli ollut vähän. Nyt epätasaisuus oli salakavalasti suurimmaksi osaksi lumen peitossa. Vainmaataijärvipyöräilijöille tiedoksi nuo epätasaiset alueet saattavat olla hyvinkin suuria, jopa kilometrin luokkaa, joten niiden läpi on pakko ajaa silloin tällöin. Kari valitti että etujousitus pohjasi pari kertaa, joten hänen oli hillittävä vauhtia jos jää näytti vähänkin epätasaiselta (kannattiko vaihtaa XT möhköön???). KTM:llä en huomannut mitään ongelmia röykkyjen kanssa.
Kun GPS (näin vaativalla matkalla emme voineet laskea henkeämme pelkän kartan varaan) näytti etäisyydeksi Porkkalaan noin 7 kilometriä, alkoi sääennustuksessa uhattu lumisade. Pidimme nopean kriisipalverin, ja totesimme että on aivan liian suuri riski yrittää jatkaa matkaa vaan meidän on välittömästi käännyttävä takaisin. Kello oli tässä vaiheessa yli neljä, ja pimeys tulisi jo melkein kolmen tunnin kuluttua!
Käännyimme ympäri ja totesimme välittömästi että ajo takaisinpäin oli selkeästi haasteellisempaa. Vaikka aurinko ei ollut paistanut, olivat valaistusolosuhtuhteet muuttuneet niin että lumen epätasaisuuksien havaitseminen tähän ajosuuntaan oli vaikeampaa. Lisäksi jo lähes kevyeksi pyryksi yltynyt lumisade heikensi näkyvyyttä kahdella tavalla: kaukana olevat kohteet katosivat (onneksi meillä oli GPS!) ja ajolaseihin sulava lumi häiritsi yksityiskohtien näkemistä.
Ensimmäiset merkit ongelmista alkoivat kun hidastin katsoakseni onko Kari vielä matkassa mukana. Sulkiessani kaasun, sammui moottori lähes välittömästi. Pyörä käynnistyi kuitenkin suhteellisen helposti, joten en jäänyt murehtimaan asiaa. Jatkoimme paluumatkaa ja sitten kelkanjälkiä väistellessä se tapahtui: pyörä kaatui alta pois ja sukelsin hankeen. Onneksi lumi (ja suojat) pehmensivät pudotusta, ja vauriot olivat vain henkistä laatua (eivätkä nekään enää kovin suuria). Väänsin pyörän pystyyn ja Kari saapui paikalle.
[KTM_HaukkaaLunta.jpg kuuluu tähän väliin]
Yritin käynnistää pyörääni, mutta huonoin tuloksin: pyörä ei edes luvannut. Odotimme hetkisen ja yritin uudestaan. Lyhyen potkimisen jälkeen sain sen käyntiin, mutta tyhjäkäyntikierrosluku oli korkea (2000 RPM?). Kaasutin oli jäätynyt eivätkä kierokset pudonneet alas. Jatkoimme joka tapauksessa matkaa, sillä autolle oli vielä toistakymmentä kilometriä eikä oikeastaan muuta vaihtoehtoa ollut. Ajo oli vaikeaa, sillä kaasun säätö oli epäämääräistä. Välillä kierrokset eivät pudonneet alas ja välillä taas teho katosi kokonaan ja oli pakko vaihtaa pienempää vaihdetta. Tilanne paheni matkan edetessä, ja viitisen kilometriä ennen Hanasaarta ei pyörä kulkenut kuin korkeintaan kakkosella. Välillä pyörä taas yritti sammua ja ainoa tapa pitää se käynnissä oli painaa kytkin pohjaan.
Rantaan saapuessani moottori päätti ottaa täydet kierrokset eikä kaasun kääntämisellä ollut vaikutusta. Säädin nopeutta kääntelemällä tappokatkaisinta edestakaisin. Koivikon kohdalla päätin luovuttaa, sillä oletin että Kari mielummin auttaa pyörän työntämisessä viimeiset sata metriä, kuin kaapii minut pois koivun rungosta. Kari ajoi Tenerensä perille asti (KTM vs. Yamaha: 3-1) ja auttoi minua pyörän kanssa. Siitä huolimatta että emme koskaan päässet Porkkalaan asti, niin olo tuntui tässä vaiheessa voittajalta.
[TenerePerillä.jpg kuuluu tähän väliin]
Laitoin ennen matkaanlähtöä tankkiin lorauksen Sinolia. Paluumatkalla kävimme huoltoasemalla ja Masinol-pullon kyljestä tavasin oikeaa jäänestoseossuhdetta. Ainakin tuon tekstin perusteella olin laittanut Sinolia aivan liian vähän. Lisäksi Kotarissani on reiällinen imanottoboksin sivukansi. Kaatuessani lunta meni kaikkialle, myös mahdollisesti tuonne ilmaottoboksiin.
Joka tapauksessa selvisimme seikkailustamme hengissä, ja saatamme jopa yrittää ensi vuonna uudestaan. Siihen reissuun on aloitettava valmistelut jo hyvissä ajoin, ettei edellisen kaltainen katastrofi toistu.
Jäälle siirryimme Hanasaaressa (maalaisille tiedoksi: aika lähellä Nesteen tornia ja Nokian pääkonttoria, mutta toisella puolella ns. Länsiväylää), josta suuntasimme toivorikkaina kohti länttä. Aurinko ei ollut näkyvissä, mutta siitä huolimatta oli mielialamme vielä tässä vaihessa matkaa korkealla (vähämpä tiesimme mitä oli tulossa). Matka eteni joutuin, tosin selkeästi hitaammin kuin edellisellä kerralla. Viime vuonnahan meri jäätyi myöhään ja lunta jään päällä oli silloin vain pari senttiä tai ei ollenkaan. Nyt lunta oli parikymmentä senttiä ja paikoitellen sitä oli kinostunut ainakin kolmeenkymmeneen senttiin asti! Pysähdyimme ottamaan digivalokuvia toisistamme dokumentoidaksemme urotekomme. On sitä ajettu meren jäällä ja joskus käydään vielä ulkomaillakin.
[MatkallaPorkkalaan.jpg kuuluu tähän väliin]
Oikealle puolelle jäivät Espoon upeat aluekeskukset Haukilahti ja Matinkylä ja vihdoin Suvisaariston ja Kivenlahden jälkeen saavuimme jo Kirkkonummen puolelle. Ajaminen oli sangen haastavaa, sillä kasautuneeseen kinokseen osuessa vauhti hidastui voimakkasti, lähes kuin etujarrusta painaen ja niissä kohdissa jossa lunta oli vähän yritti mopo karata käsistä. Mitään mahdollisuutta korkeampien kinosten väistelyyn ei ollut, sillä niiden muoto ja esiintymistiheys oli epämääräinen. Oli vain rohkeasti yritettävä puskea suoraan eteenpäin ja luotettava omiin taitoihinsa sekä pyörän ominaisuuksiin. KTM:n voimavarat eivät vain aivan tuntuneet riittävän ja maksiminopeudeksi pystyin saavuttamaan noin 70 km/h. Välillä nopeus putosi jopa alle 40 kilometriin tunnissa.
Kirkkonummen puolella ilmenivät ensimmäiset vaaran merkit. Jää oli paikoitellen hyvin epätasaista. Ilmeisesti jäätymisvaiheessa tuuli on kasannut jäätä ja saanut aikaan isojakin ylöspäin esiinpistäviä särmiä. Olimme kohdanneet samat epätasaisen jään alueet jo viimevuoden matkallamme, mutta ne oli silloin helpompi havaita, koska lunta oli ollut vähän. Nyt epätasaisuus oli salakavalasti suurimmaksi osaksi lumen peitossa. Vainmaataijärvipyöräilijöille tiedoksi nuo epätasaiset alueet saattavat olla hyvinkin suuria, jopa kilometrin luokkaa, joten niiden läpi on pakko ajaa silloin tällöin. Kari valitti että etujousitus pohjasi pari kertaa, joten hänen oli hillittävä vauhtia jos jää näytti vähänkin epätasaiselta (kannattiko vaihtaa XT möhköön???). KTM:llä en huomannut mitään ongelmia röykkyjen kanssa.
Kun GPS (näin vaativalla matkalla emme voineet laskea henkeämme pelkän kartan varaan) näytti etäisyydeksi Porkkalaan noin 7 kilometriä, alkoi sääennustuksessa uhattu lumisade. Pidimme nopean kriisipalverin, ja totesimme että on aivan liian suuri riski yrittää jatkaa matkaa vaan meidän on välittömästi käännyttävä takaisin. Kello oli tässä vaiheessa yli neljä, ja pimeys tulisi jo melkein kolmen tunnin kuluttua!
Käännyimme ympäri ja totesimme välittömästi että ajo takaisinpäin oli selkeästi haasteellisempaa. Vaikka aurinko ei ollut paistanut, olivat valaistusolosuhtuhteet muuttuneet niin että lumen epätasaisuuksien havaitseminen tähän ajosuuntaan oli vaikeampaa. Lisäksi jo lähes kevyeksi pyryksi yltynyt lumisade heikensi näkyvyyttä kahdella tavalla: kaukana olevat kohteet katosivat (onneksi meillä oli GPS!) ja ajolaseihin sulava lumi häiritsi yksityiskohtien näkemistä.
Ensimmäiset merkit ongelmista alkoivat kun hidastin katsoakseni onko Kari vielä matkassa mukana. Sulkiessani kaasun, sammui moottori lähes välittömästi. Pyörä käynnistyi kuitenkin suhteellisen helposti, joten en jäänyt murehtimaan asiaa. Jatkoimme paluumatkaa ja sitten kelkanjälkiä väistellessä se tapahtui: pyörä kaatui alta pois ja sukelsin hankeen. Onneksi lumi (ja suojat) pehmensivät pudotusta, ja vauriot olivat vain henkistä laatua (eivätkä nekään enää kovin suuria). Väänsin pyörän pystyyn ja Kari saapui paikalle.
[KTM_HaukkaaLunta.jpg kuuluu tähän väliin]
Yritin käynnistää pyörääni, mutta huonoin tuloksin: pyörä ei edes luvannut. Odotimme hetkisen ja yritin uudestaan. Lyhyen potkimisen jälkeen sain sen käyntiin, mutta tyhjäkäyntikierrosluku oli korkea (2000 RPM?). Kaasutin oli jäätynyt eivätkä kierokset pudonneet alas. Jatkoimme joka tapauksessa matkaa, sillä autolle oli vielä toistakymmentä kilometriä eikä oikeastaan muuta vaihtoehtoa ollut. Ajo oli vaikeaa, sillä kaasun säätö oli epäämääräistä. Välillä kierrokset eivät pudonneet alas ja välillä taas teho katosi kokonaan ja oli pakko vaihtaa pienempää vaihdetta. Tilanne paheni matkan edetessä, ja viitisen kilometriä ennen Hanasaarta ei pyörä kulkenut kuin korkeintaan kakkosella. Välillä pyörä taas yritti sammua ja ainoa tapa pitää se käynnissä oli painaa kytkin pohjaan.
Rantaan saapuessani moottori päätti ottaa täydet kierrokset eikä kaasun kääntämisellä ollut vaikutusta. Säädin nopeutta kääntelemällä tappokatkaisinta edestakaisin. Koivikon kohdalla päätin luovuttaa, sillä oletin että Kari mielummin auttaa pyörän työntämisessä viimeiset sata metriä, kuin kaapii minut pois koivun rungosta. Kari ajoi Tenerensä perille asti (KTM vs. Yamaha: 3-1) ja auttoi minua pyörän kanssa. Siitä huolimatta että emme koskaan päässet Porkkalaan asti, niin olo tuntui tässä vaiheessa voittajalta.
[TenerePerillä.jpg kuuluu tähän väliin]
Laitoin ennen matkaanlähtöä tankkiin lorauksen Sinolia. Paluumatkalla kävimme huoltoasemalla ja Masinol-pullon kyljestä tavasin oikeaa jäänestoseossuhdetta. Ainakin tuon tekstin perusteella olin laittanut Sinolia aivan liian vähän. Lisäksi Kotarissani on reiällinen imanottoboksin sivukansi. Kaatuessani lunta meni kaikkialle, myös mahdollisesti tuonne ilmaottoboksiin.
Joka tapauksessa selvisimme seikkailustamme hengissä, ja saatamme jopa yrittää ensi vuonna uudestaan. Siihen reissuun on aloitettava valmistelut jo hyvissä ajoin, ettei edellisen kaltainen katastrofi toistu.
