Moro , kyselisin lumispoorin ajosta vinkkejä miten tuskainen oppiminen voisi olla helpompaa?
Itse kokeilin matalassa spoorissa viikonloppuna enduroajotapahtumassa ,70lähtijää 62 maaliin ja sijoitus 61. nopein ajoi 55min ,oma 1,23 h ja rapiat, 2x16 km, KTM625 SXC pyörällä ja se oli yhtä tuskaa , tiesin jo lähtiessäni että en osaa ajaa palan vertaa .Ajo spooriin saa sananmukaisesti paskat housuun ja ajo menee jaloilla potkutteluksi vaikka ajaakin voisi .Olen jo lukenut nämä vinkit: rennosti ,enempi vauhtia, pehmeä jousitus yms.
Nyt todelliselle tumpelolle vinkkejä , en enää elättele toiveita Päijänteen ympäriajon kiertämisestä ihan vaan ajamalla , ei kyllä onnistu jos ei osaa ajaa spooria.Itse spoorin nähdessäni menen lukkoon ja käännän etupyörän ulos spoorista ja se siitä, tietty pyöräkin on kyllä korkea ,182 cm ukolta ei yllä jalat kunnolla maahan kuin varpaankärjistä.Löytyykö ajotaito vain lukemattomien lippojen kautta jos näin on en viitsi edes yrittää:)
Teetätä nyt alkuun saappaisiisi luistopohjat. Ajotekniikasta sen verran, että menoa saa vakautettua, jos pitää vähintään yhden jalan tapilla ja keventää persettä patikossa.
En todellakaan väitä olevani mikään hyvä ajamaan spooria, mutta voin jakaa hieman vähäisiä kokemuksia spoorista ja yleensäkin maastossa ajosta.
Ensiksihän pitää tajuta että vika on pään sisässä. Aloittelija helposti ajattelee spooria pelottavaksi, koska siitä ei välttämättä pääse helposti pois. Mutta kun kääntää asian toisin päin, niin spoorissa voi ajaa mutkat todella kovaa ilman pelkoa siitä että pyörä lähtee alta. Spoorista ei tarvitse yrittää yleensä lainkaan pois joten turha sitä on sen ihmeemmin mietiskellä. Kannattaa ajatella spooria ajolinjana, josta on hyvä ajaa.
Sitten itse tekniikasta. Vauhtihan pitää pyörän pystyssä, mutta aloittelija helposti höllää kaasun kokonaan pois hiemankin vaikeassa tilanteessa. Sama juttu spoorissa, pienellä vedolla menee huomattavasti paremmin. Liukupohjat kengissä kyllä keventävät jalkojen rasitusta, mutta eivät ole mielestäni ratkaisevat. Vaihteiden vaihdot ja jarrutukset ovat tietenkin aluksi vaikeita, kun koko ajan pitäisi ottaa jalalla tukea.
Kannattaa harjoitella jollain todella lyhyellä pätkällä, jota pääsee ajamaan todella monta kertaa ympäri. Huomaat että joka mutka menee aina kierros kierrokselta paremmin ja luotat enemmän pyörääsi, kunnes jossain vaiheessa meinaat vetää nurin. Tuntuman saaminen on todella tärkeää ennen kuin lähtee noinkin pitkille täysin tuntemattomille lenkeille.
Pituutesi ei varmasti ole ongelma sillä minä olen noin 175 eikä edes yksi jalka yletä kokonaan maahan. Silti minä olen hyvin pystynyt ottamaan maasta tukea, jos on mutkassa meinannut kaatua. Kaatumiset yleensä johtuvat siitä että hidastaa vaikeassa paikassa liikaa, kun pelkää kaatuvansa kovassa vauhdissa ja sitten kaatuukin melkein pysähdyksissä kun ei jalka yletä maahan.
Intissä sain ihan maasto-moottoripyörä koulutuksen ja sielläkin sanottiin, että melkein aina kaatuminen johtuu epäröinnistä - siis itsesuojeluvaistosta. Endurolla pitäisi antaa lisää kaasua, jos epäröi. Etupyörä kevenee ja menee paljon suuremmalla todennäköisyydellä yli mistä tahansa epämääräisestä. Autokoulussahan toitotetaan juuri päinvastaista, siksi se tuntuu niin järjenvastaiselta.
Toinen hieman järjenvastainen asia on seisaaltaan ajaminen. Vaikka sitä ei uskoisi, painopiste siirtyy alemmaksi seisaaltaan ajettaessa. Istuttaessa ihmisen massa on penkin päällä ja seisottaessa jalkatapeilla, jotka ovat paljon alempaalla. Eli hitaat ja vaikeat paikat kannattaa ajaa seisaallaan ja yrittää pitää kohtuullista vauhtia yllä. Tämä saattaa olla aluksia vaikeaa kun pelkää kaatuvansa, mutta olen huomannut että jos sitä oikeasti meinaa kaatua, automaattisesti jalka ottaa tukea ja perse tippuu penkkiin.
Mutta harjoittelua ei voi korvata millään vippaskonstilla. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Jos tuntuu siltä että SXC on liian korkea pyörä ja sinuna kokeilisin esijännityksen pienentämistä, vaikka ajo-ominaisuuksien kustannuksella. Minä tein omalle pyörälle näin ja kyllä se ainakin kaupunki-ajossa on paljon mukavampi.
hei,
olen Icefiren kanssa. Mulla ei oo lumispooreja mutta muta ja multa spooreja kylläkin, ja alussa todellakin jännitti...
Nyt on hieman oppinu satsaamaan siihen ajamiseen läpi, nousta ylös, pitää veto päällä etc.
Olen kupsahdellut itsekin monta kertaa, ja aina periaatteessa siten että aloin hidastaan ja sitten käännän rattia ja sitten on molemmat pyörät eri spooreissa tai eturengas jossain korkealla penkareella ja sitten mentiin....
Harjoittelua kai sitä se on, ja sitten joskus oikein huonolla päällä ajamaan niin tulee otettua riskejäkin ...
Ilman kunnollisia liukupohjia ei kannata edes opetella, oppii vaan aivan väärän tekniikan. Rentous on kaiken alku. Yritä lisätä vauhtia sen verran että pyörä alkaa pysyä itsestään pystyssä ja älä vänkää vastaan vaan anna pyörän viedä. Mahdollisimman iso vaihde sisään, jos ajaa pienellä vaihteella niin keula hyppää todella helposti spoorista. Varsinkin etutenkaan nastoitus on aika tärkeä kapeassa kova reunaisessa spoorissa, jos sivunastat on lyöty kovasta vinoon niin rengas lähtee helposti kiipeämään reunalle.
Eli liukupohjat, RENTOUS, isovaihde ja kaasua maltilla mutta tasainen veto kokoajan.
PS. kyllä se painopiste vaan ylemmäs nousee jos tapeille noustaan, mutta pyörällä on muuten helpompi tasapainoitella seisten.
Kovasti treenaan arcticcatilla. Sillä pyssyypi pystyssä, ainaski melekeen. Jos kuatuupi, suattaap tulla hiukan tukala olo, riippuen omasta asemasta suhteessa ajokin asemaan. Vaan miullapa on ranteessa semmoinen nyöri, että ajokki kuoloo, jos kirpoaa irti ajokista.
kyllä se on niinkin että toi sinun lekasi on tekijämiehen peli spoorissa. Eli ei yhtään ihme jos tuntuu vaikealta... Suosittelisin ensi alkuun piikkiä tai kaksipuolikasta niin johan kummasti helpottuu.
Kyllä meikäläisen kilpailuhistoria on vielä surullisempi Sulla pyörä ja mies kulkivat sentään kunniallisesti samassa nipussa maaliin asti. Minulle keskeytys jo tutustumiskierroksella.
Tänään sama tahti jatkui elämäni ensimmäisissä (ehkä viimeisessäkin) sarjakrossikisoissa, harrastajaluokassa kylläkin. No, ammattimiehet siellä ainakin mun mielestä veti. Kun sain vaaditun 10min+2 kierrosta miltei täyteen, huomasin olevani yksin ja radalla olikin hiljaista kuin hautausmaalla ja ihmiset tuijottivat radan reunoilla odotellen tätä jokerikuskia maaliin tulevaksi jotta saadaan seuraava erä käyntiin
No sinäänsä hyvin että mies ja pyörä lähtivät ehjänä paikalta. Tuli sekin todistettua että kuoleentuneella alustalla varustettu enduro isolla kuskilla ei ole paras vaihtoehto krossiradalla hyppimiseen, sen verran oli lokareissa piikkien naarmuja sisäpuolella Suurin rajoittaja vauhtiin olikin se, että hyppyriin ei voinut ajaa kuin tosi hiljaa, silti melkein aina kolahti pohjaan. Kuolema olisi seurannut ryhmän yleisestä vauhdista
Kyllä tuossa kaverin kanssa hieman juteltiin että GNCC:tä käytäisiin viikon päästä myös koittamassa, se ehkä sopii jo paremmin tuollaiselle pyörälle ja tälläisille ajotaidoille.
LC4:lla eilen taas vähän risattiin. Pitänee ens talveks koittaa niitä liukupohjia, jos auttas yhtään vauhdinpidossa. Perse penkissä eteneminen tuntuu tosi hakalalta/hitaalta. Melkein nollavaudista eilen nenälleen, tuli muuten hiki kun työnsin mopoa pitkin spooria ennen kun taas rupes kone soimaan.
MAK kirjoitti:Ilman kunnollisia liukupohjia ei kannata edes opetella, oppii vaan aivan väärän tekniikan. Rentous on kaiken alku. Yritä lisätä vauhtia sen verran että pyörä alkaa pysyä itsestään pystyssä ja älä vänkää vastaan vaan anna pyörän viedä. Mahdollisimman iso vaihde sisään, jos ajaa pienellä vaihteella niin keula hyppää todella helposti spoorista. Varsinkin etutenkaan nastoitus on aika tärkeä kapeassa kova reunaisessa spoorissa, jos sivunastat on lyöty kovasta vinoon niin rengas lähtee helposti kiipeämään reunalle.
Eli liukupohjat, RENTOUS, isovaihde ja kaasua maltilla mutta tasainen veto kokoajan.
Tuossa se on sanottu lyhyesti ja ytimekkäästi. Pelimiehet ajavat sitten tapeilta mahdollisimman paljon.
Persus penkissä-ajoon voisi lisätä, että mahdollisimman eteen istumaan eli munat tankkiin ja penkinpäällinen ei saa olla liukas, vaikka lunta menisikin satulan ja persuksen väliin. Spooriajo on hienoa!
eilen pääsin ekan kerran oikeen kunnolla kokeilemaan spooris menoa, tosin jouduttiin aloittaa siitä et tehtiin se rinki tutuille poluille. Ei oikein tahdo luonnistua vaikka on mukavaa touhua (hien määrä oli uskomaton). Kengät tuntuu jäävän ramppeihin aina kiinni ja ajo menee väkisin vääntämiseksi ja käsiin nojaamiseksi jos joutuu molemmat jalat laskeen penkoille. Tommoses pehmees uras on tosi vaikee pysyä ja paremmin tuntuu sujuvan umpihangella. Miksi??
Kannattaisko penkkiä vähä korottaa ku tuntuis et rampit on liika lähellä persettä, homma vaikeutuu huomattavasti jos nopeasti pitää vaihtaa jalkaa tappien ja penkkojen välillä.
Pitää varmaan jatkaa harjottelua jos se siitä rupiaas onnistumaan..
Sulla pyörä ja mies kulkivat sentään kunniallisesti samassa nipussa maaliin asti. Minulle keskeytys jo tutustumiskierroksella.
Suurin rajoittaja vauhtiin olikin se, että hyppyriin ei voinut ajaa kuin tosi hiljaa, silti melkein aina kolahti pohjaan. Kuolema olisi seurannut ryhmän yleisestä vauhdista 
