Pohjolan Kurapyöräilijät

Täällä foorumillakin monille tuttu Esa "Kuraattori" Laaninen menehtyi äkillisesti 27.9.2011 kotonaan Liperissä.

Me kaikki opimme tuntemaan Esan miehenä jolla kokoa oli kuin karhulla mutta mieli kuin nallella.

Itse opin hänet tuntemaan noin neljä vuotta sitten aloittelevana mopoilijana,kun en mistään tiennyt mitään,sain neuvon,kysy Kuraattorilta.Kun lopulta uskalsin soittaa Esalle tuli merkki selväksi heti,meillä ajetaan KTM:llä ja tankissa pitää olla kokoa.Neuvoja ja niksejä riitti aina viime tiistaihin saakka.Reissuja ehdimme tehdä porukalla monta,ajoimme postitiet Altaan,huoltotiet Kemihaaraan,Sallat ja Naruskat,Tuntsat ja Tulppiot,puhumattakaan Joensuun seudusta.Oli hän reissannut ennenkin,esim.Unen kanssa jäämerelle Tunturi SuperSporteilla,nukkumatta kai alle kahteen vuotokauteen.Esa harrasti myös veteraanimoottoripyöriä ja ajettaessa jääradalla ilman liukuesteitä ei hänelle pärjännyt kai kukaan.Ammatiltaan hän oli maanviljelijä.

Lähimpinä Esaa jäivät kaipaan Elina,Juuli ja Otto

Tämän julkaisuun on Elinan lupa.

Muistoa kunnioittaen ja suurta surua tuntien Joensuunseudunkurapyöräilijöiden puolesta.

Ahti ja Adve

Ottaen osaa suruun.

Osanottoni

Olipas ikäviä uutisia Pohjois Karjalasta.
Vaikka olen Esan tavannut vain pari kertaa, niin mieleen on syöpynyt muistikuva todella mukava kaverista.
Otan osaa ja jaksamista kaikille Esan läheisille.

Osanotto

Voimia perheelle.

Ihmisen maallinen taivallus on yllättävän lyhyt, nauttikaamme kaikista hetkistä joita saamme elää omaisten, lasten ja kavereitten kanssa, osan ottoni munkin puolesta ja voimia perheelle

Osanottoni.

Osanottoni

Osanottoni ja voimia omaisille:
Hän lähti, mutt´ on vielä lähellämme tuhansin sitein meihin liittyen, ja kotihin ja liki sydäntämme jäi kaiku askelten rakkaiden.

Ajan kanssa surusta pääsee yli, mutta unohtaa ei voi eikä tarvi koskaan.

Osanottoni ja voimia perheelle.

Esa oli Mies.
Meni aina eteenpäin vaikka välillä koski, ja uskon kovastikkin, sopeutui vain aina uusiin tilanteisiin.
Muutama vuos sitten hän särki nilkkansa (mp reissulla Kiteelle) niin pahasti että se loppujenlopuksi jäi jäykäksi ja paksuksi pölkyksi, valittanut ei, vaan sopeutui.
Monet kuperkeikat heitti jo pikkupoikana, mopolla tietenkin. Vanhenpiensa sydäntä kylmäsi moneen kertaan kuulemma kun näkivät poikansa taas tulevan turvalleen pihan lumikasan päältä kun mopon etukumi otti ja sukelsi vastoin Esan suunnitelmia. Hetken itseään keräili, ja taas ei kun eteenpäin.

Päälimmäisenä muistona hänestä jäi mielen lempeys ja iloisuus, pitkämielisyys.
Myötätuntoinen hän oli myö, soitteli ja kävi morjestamassa jos kaverilla oli murhemieltä, lähimmäine parhaastapäästä.

Niin se ottaa Luoja omansa, parhaat päältä tuntuu vievä. Pitäköön nyt huolta, niin Esasta kuin jäljellehjäävästä perheestäkin.

Muistoa kunnioittaen: Mikko

Me laulamme kehdosta hautahan,
Kuink' kauan, tiedä emme,
paras ain' olis sointuja sommittaa kuin olisi ne viimeisemme
Eino Leino.

Voimia omaisille ja perheelle

Jotain tuon kaltaisia uutisia kantautuikin korviini viime viikolla ja valitettavasti ne nyt sitten onkin totista totta.
Osanottoni.

Osanottoni.