Pohjolan Kurapyöräilijät

Nyt kun Suomessa ja maailmalla on kahden viimepäivän aikana menehtynyt kaksi rallikartturia, ei voi olla mieleen tulematta 2-pyöräharrastustenkin vaarat.

Onko metsissä päristelevällä porukalle tapahtunut pahoja havereita, joissa on niin sanotusti "liipannut läheltä"?
Voisi varmaan olla aiheellista, jos kokeneemmat kertoisi miten olisi/on ollut viisasta toimia, jotta omilla teoillaan voisi auttaa kaveriaan tai itseään mahdollisimman hyvin niissä ei-toivotuissa tilanteissa.
Shokkitilanteissa ihmispolon järki kun ei aina kulje toivotulla tavalla...

On toi tullut itsellekin mieleen.

Ensimmäinen ohje on tietysti se, että alä lähden yksin.

Periaatteessa tarvittaisiin kolme kuskia aina reissulle. Yksi loukkaantuu, toinen lähtee hakemaan apua ja kolmas jää loukkaantuneen turvaksi.

Se ei aina vaan onnistu.

Mutta kaksikin on aina parempi kuin yksin kaahailu.

Pekka

Olin keväällä MP69:n Survival kurssilla.

Siellä oli yhtenä hommana analysoida ja oppia viime vuosien moottoripyörä kuolonkolareista jotain.

Onnettomuudet oli kirjattu tarkkaan ja tilanteiden kehittyminen jne.

Muistaakseni noin sadan tapauksen joukossa oli yksi "enduro"-onnettomuus. Kaveri oli törmännyt tien yli vedettyyn ketjuun, jossa ei ollut mitään merkkiä tai lippua.

Joten ei kuolema meille ole ehkä niin todennäköinen kuin kadulla pyöräilijöille. No siellähän mekin aina joskus ollaan, joten ollaan varovaisia ja ennakoidaan.

Pekka

On itselläkin käynyt mielessä, että pitäis käydä ne ensiapukurssit t 1 ja2...

T: Aapo

Periaatteessa hengenpelastava apu on perin yksinkertaista, pitää turvata hengitys joko poistamalla ilmankulun esteet tai avustamalla(suustasuuhun). Lisäksi tulpata käytettävissä olevin keinoin mahdolliset massiivit verenvuodot. Ihan enskamiehen logiikkaan sattuvia asioita, avara ilmanotto ja pidetään öljyt sisällä. Ehdottomasti tärkeintä on samaan aikaan hälyyttää apua, kapula tärkein ea-väline. Vaaralliset vammat ovat usein päällepäin näkymättömiä, sisäisiä verenvuotoja, aivovammoja, nopea avunhälytys keskeistä.

Muistaakseni noin sadan tapauksen joukossa oli yksi "enduro"-onnettomuus. Kaveri oli törmännyt tien yli vedettyyn ketjuun, jossa ei ollut mitään merkkiä tai lippua.

Tiedän tapauksen, oli meinaan tuttu, joka tuon ketjun laittoi. Keisiä puitiin hovioikeutta myöten. Tuttu suojasi omaa peltoaan, jossa monta kertaa luvattomasti käytiin vetämässä viljelykset ruvelle...olipa muistaakseni jotain räppääjää kielletty henkilökohtaisestikin paikalla ajamasta. Tie, jonka yli ketju vedettiin, oli pellolle menevä traktoriura (ei mikään yleinen tie). Virhe oli jättää ketju merkkaamatta ja sen vuoksi tuttu oikeudenkäynnin hävisikin. Pyöräkuski taisi muistaakseni satuttaa itsensä aika hyvin tuossa rysäyksessä.

Pork kirjoitti:Onko metsissä päristelevällä porukalle tapahtunut pahoja havereita, joissa on niin sanotusti "liipannut läheltä"?

Minulla ainoa vakavampi kokemus on minulle ensimmäiseltä Allroad Tour-reissulta, vuodelta 2001. Partiossamme oli neljä israelilaista Sidecarista vuokratuilla kotkilla. Mukana oli myös neljä suomalaista heppua. Tuolloin Tourilla ajettiin vielä tyhjillä pyörillä, ja voin kyllä kertoa, että partion perällä minä sain ajaa välillä kovaakin.

Viimeisenä ajopäivänä aloitettiin Posion Livojen varrelta, Haaraniemen kämpiltä. Keli oli loistava, kuten koko reissun ajan, ja lähdimme siirtymään kohti Taivalkoskea. Jonkin ajan päästä tulin mäen jälkeen vasemmalle kaartuvaan mutkaan. Ensimmäinen havainto oli, että pari-kolme kotaria oli törmännyt mutkassa toisiinsa. Seuraavaksi tajusin, että israelilaiset ovat kaataneet pyöränsä, jotta pääsivät nopeasti päältä pois. Tuomaksen kotari oli hiukan sivummalla, ja kaveri makasi maassa kolmen etelänpojan hääriessä Tuomaksen ympärillä.

Domi parkkiin, ja paikalle...Tuomaksen silmät olivat kääntyneet nurin, ja taju täysin kankaalla. Hengityksen havaitsi kuitenkin selvästi, ja seuraavaksi laitoimme Tuomaksen kylkiasentoon. Ajatukset sinkoilivat päässä: "Miksi tajuton? - onko murtumia? - selkäranka kunnossa? - sisäisiä vammoja - uskaltaisiko ottaa kypärän pois?...."

Tiesimme, että huoltoauton mukana tuli Tourin lääkintämies Romppasen Juha, joten yksi meistä soitti hänelle.

Parin-kolmen minuutin jälkeen Tuomaksen suusta alkoi kuulumaan aivan ihmeellistä mongerrusta, siis puhe pilalla. Muutaman hetken kuluttua alkoi saamaan selvää, ja ensimmäiseksi kuului että "sattuu, sattuu". Sain kuitenkin sanottua että saatko otettua kypärän päästä, ja se onnistui. Käskimme miehen pysymään maassa, ja laitoimme jalat hiukan ylemmäksi. Sen jälkeen odottelimme vain Romppasen saapumista paikalle, ja Juhan saavuttua paikalle, Tuomas ja Juha päättivät että Taivalkosken terveyskeskuksessa käväistään tutkimuksilla. Miehestä ei löytynyt ruhjevammojen lisäksi muuta vammaa.

Myöhemmin Tuomas kertoi vilkaiseensa gepsiä juuri ennen mäen lakea, jolloin ei huomannut että tie kaartuu vasemmalle. Lisäksi tien kaartuminen jäi huomaamatta, koska suoraan edessä oli vanha soranottopaikka. Vauhtia oli liikaa mutkaan kääntymiseen, tiukan jarrutuksen jälkeen pyörä oli mennyt kaksipyöräluistossa, ja tökännyt tien laidan pehmeämpään reunaan.

Tuomaksen kypärässä oli n. 10 senttiä pitkä naarmu, joka oli tullut maassa olleista kivistä. Siitä siis tajuttomuus. Ympäristössä oli isoja kiviä siellä täällä, jos niihin olisi törmännyt niin luunmurtumat olisivat olleet todennäköisiä. Pahimmillaan selkärankavamma.

Minusta jonkinlainen ensiaputaito on oltava jokaisella. Tositilanteessa sitä kyllä alkaa toimimaan, kunhan vain on perusteita, joiden mukaan aloittaa auttaminen. Ja kuten Pekkavee kertoi, niin tuo kolme kaveria reissussa on järkeävä minimi.

Tiedän "paasavani" liiaksikin turvallisuudesta, mutta mielestäni riskit kannattaa laskea mahdollisimman matalaksi. Isäni on ollut pyörätuolissa -78 lähtien liikenneonnettomuudessa saamansa selkäydinvamman takia, ja tiedän kuinka helposti selkä saattaa murtua. Jonkinlainen selkäsuoja on varmasti paikallaan moottoripyöräilyssä, mutta millään suojilla ei voi kaikkea estää onnettomuuden kohdatessa. Tärkein suoja on aktiivinen turvallisesti ajaminen.

Tää on sitä. Vielä ei ole sattunut kohdalle, mutta mielessä on käynyt useasti riskit. Tietysti turvallisuuteen kuuluu myös se, että ajetaan kimpassa, mutta käytännössä omalla kohdalla on niin, että en ajaisi yhtään jos en ajaisi yksin! Ja se myös usein harmittaa siinäkin mielessä, että ei uskalla kokeilla haasteellisimpia paikkoja. Enkä nyt tarkoita kovempivauhtisia.

Joku Arain kypärä olisi ehkä parempi tosipaikan tullen kuin oma Aeon, mutta ei välttämättä. Kovaa selkäsuojaa käytän nykyään aina, ja tukevia kenkiä, mutta ei mikään suojaa kaikelta. Mieli tekee usein harjoitella luisuakin enemmän, kun käytännössä sitä ei oikein osaa, ja se myös usein hirvittää; etenkin perän irtoaminen vasemmalle. Olen kyllä sitten ajatellut, että minähän ajan niinkuin itsestä hyvälle tuntuu; turha yrittää olla mikään karitiainen tai muu kun ei ole! Joka ajelulla joutuu useamman kerran sanomaan itselleen, että malta, malta!

Kyllä tuo Raimon viimeinen lause kertoo paljon.

Ei kannata katsella gepsiä.? Siitä tuli mieleen, että liikenteessäkin lähes ainoat läheltäpiti tilanteet ovat olleet juuri noita, että räpellän jotain puvun vetoketjua, tai säädän jotain trippimittaria, ja ei tule katseltua eteensä.

kännykän on hyvä olla ladattu. On se ollut ennen kännykkää hurjaa toimintaa, itsekkin tuli pitkin metsiä ajeltua kevarilla jotain sähkölinjoja, eihän siellä edes kulkenut ketään juuri koskaan. Silloin sähköstartti on hyvä lisä, jos kaatuu kätensä vähän tai nilkan muljauttaa, niin eipä jotain isoa nelaria käyntiin enää polje. Mutta ehkä kännykän tulo on poistanut tuon tarpeen ainakin osaksi.

JT

Ei oo sattunut isompia lippoja kohdalle, mutta pienenpiä välillä. Rajoja kun aina välillä haetaan niin kyllähän se raja sit yleensä löytyykin. Kaikki suojat päällä ajaessa niin pienet lipat ei niin laske fiiliksiä.

Raimolla on aina EA-laukku näkyvillä, mikä on mielestäni hyvä asia.
Mitä tavaraa EA-laukussa tulisi olla ?

jaket kirjoitti:Ei kannata katsella gepsiä.? Siitä tuli mieleen, että liikenteessäkin lähes ainoat läheltäpiti tilanteet ovat olleet juuri noita, että räpellän jotain puvun vetoketjua, tai säädän jotain trippimittaria, ja ei tule katseltua eteensä.

kännykän on hyvä olla ladattu. On se ollut ennen kännykkää hurjaa toimintaa, itsekkin tuli pitkin metsiä ajeltua kevarilla jotain sähkölinjoja, eihän siellä edes kulkenut ketään juuri koskaan. Silloin sähköstartti on hyvä lisä, jos kaatuu kätensä vähän tai nilkan muljauttaa, niin eipä jotain isoa nelaria käyntiin enää polje. Mutta ehkä kännykän tulo on poistanut tuon tarpeen ainakin osaksi.

JT

lisää se gepsi turvallisuuttakin tavallaan. jos on kunnollinen kartta näytöllä näkee tulevien mutkien jyrkkyyden ja osaa sovittaa vauhtinsa sopivaksi. pitäisi saada vaan gepsi mahdollisimman hyvin näkökenttään ettei tarvitsisi vilkuilla alas päin kun näpertää sitä-

Onhan se niinkin, itse en kyllä ajele vieraita teitä kovin lujaa, kun en tunne mutkia ja voihan sieltä tulla auto vastaan, sitä ei näy gepsissä.?

JT

pekvirk kirjoitti: Ihan enskamiehen logiikkaan sattuvia asioita, avara ilmanotto ja pidetään öljyt sisällä. Ehdottomasti tärkeintä on samaan aikaan hälyyttää apua, kapula tärkein ea-väline.

Kiitos, erinomainen ensiapuohje:
"Avara ilmanotto ja öljyt sisällä".

Tuommoisessa hätätilanteessa ei kuitenkaan muista muita monimutkaisempia ohjeita, joten toi on paras.

Luunmurtumat ja muut ei sitten henkeä niin vaaranna, joten pidetään ilmanvaihto avoinna ja öljyt sisällä.

Pekka

vuohi kirjoitti:
lisää se gepsi turvallisuuttakin tavallaan. jos on kunnollinen kartta näytöllä näkee tulevien mutkien jyrkkyyden ja osaa sovittaa vauhtinsa sopivaksi.

No voi vitsi, jos tota pyörää aletaan vaan GPS näytöltä ajamaan.
"näkee tulevien mutkien jyrkkyyden".
Oletko koskaan ollut ennakoivan ajon kurssilla tai jossain ajokoulutuksessa?

Ei siellä GPS:ssä näe liikennetilannetta ja muita tielläliikkujia, vaikka traktoreita. Eikä sieltä näe tiellä olevia kiviä eikä monttuja. Ja mutkien jyrkkyyden näkee maisemasta, puhelinpylväistä, metsän reunasta, ojien suunnasta ja monista muista asioistsa. Ja jos ei näe on syytä hiljentää vauhtia.

Suurimmat ongelmat tien havainnoinnissa tulee siitä, kun katsellaan jonnekin muualle, vaikka GPS:ssään tai karttaan. Eilenkin olin ihmeissäni, kun edelläajava ei nähnyt poroja keskellä tietä, mutta se johtui siitä, kun kaveri katseli bensa-aseman mainoskylttiä, kun bensaa piti löytää. No onneksi ei törmännyt niihin poroihin.

Pekka