Vaikka tuo teksti kuulostaa jeesustelulta, mutta on se numero 1 ohjenuora mikä pitää oppia. Huomaa tuolla enduropoluilla itsekkin kun tyrkkää menemään ja huomaa kiven yms esteen jota jää tuijottamaan että kuhan ei tuohon osuisi, niin todennäköisesti siihen osuu. Ja kun katse on siinä esteessä, herää itsesuojeluvaisto osuman hetkellä ja seurauksena on vartalon jäykistäminen tai ajoasennonmuutos jolloin kaato on todennäköinen. Eli ei anneta alustan tehdä tehtäväänsä. Mutta kun katse on ulostulossa, ohjautuu pyörä kuin itsestään läpi kurvien ja tasapaino pysyy. Lokasuojaa tuijottamalla myös huonompi pitää tasapainoa. Eli peli on hävitty jos katsot minne pyörä menee etkä sinne minne haluat mennä.Pekka Valtanen kirjoitti:
Ensin mentaalipuoli. Kyse on kahden tahdon välisestä taistelusta, sinun ja pyörä. Pyörä tahtoo jatkaa suoraan ja sinä haluat muuttaa suuntaa. Sinä teet päätöksen valitsemalla ajolinjan katseellasi. Pidä katse siellä mihin haluat mennä - jos katsot suoraan on pyörän tahto voittanut ja sinä keskityt selviytymiseen. Eli katse exitissä.
Hienossti Pekka sanottu
Itse pystyn aika surutta ajamaan 690:llä nykyään hiekkateillä kohtuu vauhtia. Olen pistänyt merkille, et mitä rennompi olen/ote niin sitä paremmin menee. Eli stongasta kiinni kevyesti, ja kroppa rentona antaa pyörän mennä, ja isse kertoo suunnan ja vauhdin. Välillä tarjoon jalkaa mutkan suuntaan ja LUOTAN ajokkiini. Pystyssä tulee ajeltua hitaammat vauhdit (lepuuttaa selkää), ja istualteen mennää sit kovempaa toki silloinkin kropalla joustaen pateissa, ja "ohjaten". Istun myös aika edessä jos on irtonaisempaa soraa, ja saan jokseenki paremmin tukea etupäähän. Takana istun sit oikein pehmeessä hiekassa.
, tiedä sitten missä kunnossa gessulla kotimatkalle lähden...
