Ajomotivaatiota etsimässä.

[tart]

Komppaan tuota uuden pyörän hankintaa. Itse olen vaihtelevasti ajellut enskoilla ja katupyörillä 50 vuotta, viimeiset 20 vuotta pelkästään enduroilla. Koska Euroopan reissut eikä kotimaan valtatiet enää jaksa kiinnostaa, niin harrastus alkoi pikkuhiljaa hiipumaan kun vuosittaiset ajokilometrit jymähtivät 10 000 km paikkeille tai jopa sen alle. Viime keväänä vaihdoin Tenere 1200:n Tenere 700:een ja sain uutta puhtia harrastukseen. Kolusin mökkini ympäristössä kaikki mahdolliset kinttupolut kunnes kolmannen kaadon jälkeen oli pakko lopettaa ajot kun loukkasin olkapään. Ajokausi jäi hieman vajaaksi mutta siitä huolimatta mittariin tuli 15 000 km. Nyt sitten on talvi aikaa kuntoutua seuraavaan kauteen tavoitteena "normisuoritus" eli vähintään 20 000 km.

[Jani M]

Kyllä ainakin uusi pyörä tuo uutta intoa, vaikkapa enemmän matka- kuin kisaenduro.

Komppaan tuota uuden pyörän hankintaa.

Laskeskelin, että nyt on takana 170 tkm Gileralla ja kahdella eri 690:llä ja 21 tkm kisaenskoilla, jotka kaikki ovat olleet pikkunelareita. Yhteensä 8 eri pyörää. Nykyiset pyörät ostin 2019 ja kyllä niillä vielä voisi ajaa ennen vaihtoa. Keväällä 2025 tulee 50 vuotta mittariin, niin silloin olen ajatellut vaihtaa pyörät uusiin, kun silloin nykyisissä voisi olla kilometrejäkin jo sen verran, että olisi aika vaihtaa.

Pyörähistoria on kyllä aika yksipuolinen. Katupyörää ei ole ollut koskaan, mutta ei semmoista sentään, eli kyllä näissä kurapyörissä pysytään. Silloin tällöin 690:n alla supermotovanteet olkoon riittävästi katupyörää. Kisaenskaksi voisi harkita 300 2T:tä, kun se on vähän niin kuin nykyajan vastine 80-luvun 500:ille ja voisi olla oiva fiilistelylaite. Matkaenskassa pykälää isompi ja 2-sylinterinen olisi uutta. Toisaalta olen kyllä koeajanut eri vehkeita runsaasti vuosien varrella, ja minun käteen tämä 690 & 250/4T -combo on sopinut parhaiten.

[XL250R]

Ajomotivaatio varmaankin tulee kenelle mistäkin asiasta, mutta mikäli se tulee lähinnä uudesta pyörästä, tietyn mallisesta tai merkkisestä pyörästä, vuotuisesta kilometrisuoritteesta, ajettujen kisojen määrästä/vaikeudesta tai jopa salaisesta ajatuksesta näyttää oma coolius ympäristölle, motivaation katoaminen pitkällä juoksulla on lähes varmaa.

Mikäli taas ajomotivaatio tulee siitä, että on kiva ajaa, ei loppua näy ennen kuin muut tekijät pakottavat lopettamaan ajamisen.

Omaa ajohistoriaa alkaa olla viideltä eri vuosikymmenellä ja kolme viimeisintä niistä on menty kokonaan kivan ajamisen merkeissä 200 - 3000 kilometriä vuodessa, talven jääradoista kesän hellekeliajeluihin.

Ajo on tapahtunut silloin kun kaikki osatekijät ovat asialle suopiollisia ja hauskuustekijä on maksimissaan. Pitkään käytössä olleita pyöriä on tullut kevyesti rakenneltua omaan käyttöön sopiviksi ajan mittaan, eikä omissa ajatuksissa mikään uusi pyörä toisi mitään olennaista lisäarvoa harrastukselle, vaikka toki ohimenevä uutuusarvo itsessään joskus kiehtoisikin.

Reiluun kuukauteen en ole kesäpyörällä ajanut ja kova polte on päästä piikkipyöräisellä ajamaan jäälle, kunhan riittävä jääpeite vain tulisi. Ellei tänä talvena tule, niin sitten puikkoihin ensi kesänä.

[jaket]

https://sondehub.org/ yksi geokätköilyn kaltainen mutta dynaamisempi tapa on etsiä noita sääilmapalloja, niitä lähtee eteläsuomessa joka päivä, siitä vaan pyörällä perään ja yleensä ne päätyy jotenkin kuitenkin metsäautotie/soratieverkostoon lopulta, joten matkaendurolla voisi olla ihan sopivaa hommaa ajomotivaatioksi.

[Joukahainen]

Kaiketi ajomotivaatio lähtee korvien välistä. "Missä on tahto - siellä on ratkaisu". Uusi pyörä on usein ensimmäisinä vuosina kovassa käytössä. Sitten tahti yleensä hidastuu. Itselläni ajomotivaatioon vaikuttaa esim. sää. Jos jo kalsareissakin hikoaa sisällä, niin ei paljon inspiroi vetää ajokamoja niskaan ja lähteä ulos helteeseen. Sama juttu jos sataa jo kaatamalla ennen lähtöä tai on myrskyisän kova tuuli. Ehkä kilometrejä on jo sen verran takana, että valikoi herkemmin milloin lähtee liikenteeseen. Usein motivaattorina on nähdä joku uusi kohde, kuten eilen Hiidenvuori Iitissä. 334 km erilaisia teitä motarista kapeaan hiekkatiehen. Päivän reissu, mutta kyllä kannatti lähteä!

[mchuurre]

Muutako alat yrittämään ohjastelemaan talavella! Siinä on sopivasti haastetta, ja sen myätä motivaatio kasvaa, samalla kun itseluottamustakin kertyy....KAIKKI kun pitää alkaa ajattelemaan eri kantilta. Alkuunsa vain vaikkapa käyt lähikaupalla, kun tiet tulevat valkoisiksi. Siinähän ei edes vielä pyärällekkään tarvihe mitään tehhä, saati nastarenkaitakaan asennella.
No sitten käyt vaikkapa vähän kauempana, tai kaupalla uudestaan lumisateessa....Siihen jo voit alkaa varautumaan nastarenkaillakin...
Sitten seuraavaksi käyt jollain "perinteisellä" laavulla, eli kilometrejä tulee jo enempi. Seuraavaksi sitten tutulla kaupalla KIREÄLLÄ pakkasella,
Seuraavalla tasolla, sillä samalla laavulla pimeässä, ja lumituiskussa....Eikä aikaakaan, kun jo huomaat, että täähän luonnistuu, ja jopa tästä nauttii uusien "kiksien" ja kokemusten myätä...Eikä aikaakaan, kun jo varustaudut tammikuun pakkasilla vaikkapa Kapin reissulle ja vuonoille!

[Hanski T]

Kävin tuossa jatkamassa kaupunkikierroksia. 3 päivän reissu, mutta vain vajaat 1300km. Mutkateitä suosien, eli 3- ja 4 numeroisia teitä, ai että kyllä tykkäsin, vaikkei soraa osunut reitille. Jokunen pätkä kyllä pääteitäkin, mutta sekin kyllä tuntui mukavalta vaihteeksi (vakkari).

Mikä tahansa teema jonka puitteissa käy tsekkailemassa paikkoja on toiminut mulla hyvin. Menomatka kohteeseen kannattaa taivutella mutkille, paluumatkan voi sitten ottaa vaikka siirtymänä jos ei mutkainspiraatiota synny.

[Nomad]

Kaipa sitä voi pikkuhiljaa myöntää, että moottoripyöräilyt on ainakin toistaiseksi pyöräilty. Pyörän myin jo tovi sitten, eikä ole tullut fiilistä, että uutta tarvii alle. Ehkä pieni kaiho nousee sydämeen, kun näkee matkaenskan täydessä matkavarustuksessa taivaltavan kohti taivaanrantaa.

Motivaation laskun syy oli osittain itänaapurin tapahtumat vuodesta 2014 alkaen ja toisaalta muutto uuteen paikkaan, joka tarjoaa mukavasti muita aktiviteetteja - ja ehkä tuo keski-ikäkin tuo omalle kohdalle sen että on enemmän tyytyväinen ihan vain paikallaan oloon ja vaikka puutarhan hoitoon. No, tulipa tuota vuosien varrella nähtyä ja ajettua matkapyörällä ja isolla matkaenskalla pitkin ja poikin noin 28 vuoden aikana. Tosin pitkään haaveissa ollut Venäjän päästä päähän ajaminen jäi tekemättä.
Viimeisiltä muutaman päivän Suomi-pyrähdyksiltä jäi mukavat muistot: ne oli ehkä ensimmäiset reissut kokonan ilman suorittamista - aamulla hyppy pyörän selkään ja ajelua sorateillä ilman sen kummempaa pakko nähdä/pakko ehtiä -fiilistä. Euroopaan ajellessa joutui aina hieman suorittamaan, kun työläisen loma on vaan sen 4-5 viikkoa ja muutakin sitä olisi mukava tehdä kuin istua pyörän päällä.

Moottoroidut kaksipyöräiset eivät poistuneet kokonaan elämästä. Viime kesäksi ostin hieman sattumalta sähkögravelin. Enpä olisi uskonut, että tuosta vaan tulee heitettyä liki sadan kilometrin lenkkejä. Pyörä auton kyytiin ja kolme varttia johonkin suuntaan ja siitä sitten lenkille. Ja toisin kuin isolla matkaenskalla ajaessa, kaloreja kuluu ja saa pysähtyä vaikka jokaisessa kesäkähvilassa.
Hiki tulee, mutta se ei ole goretexin ansiota. Luontokin tulee erilailla lähelle, kuin kypärä päässä.

Kiitos ja adjö. Ehkä näemme vielä, ainakin siellä soratien varrella.