Mua ei keuliminen sinänsä kiinnosta, enkä ole koskaan pitänyt keulimista minkäänlaisena mittarina kuljettajan osaamiselle, se on vaan yksi opeteltu taito. "Vapaata keulimista" en edes osaa mutta kyllä omassa pyörässä eturengas on ilmassa tämän tästä ja aina tulee rohkeammin pidettyä rengasta ilmassa, vaikka lyhyitäkin matkoja. Alkuun keulan nousu aiheutti välittömän kaasun stumppaamisen, nykyään eturenkaan kevenemiseen on jo tottunut ja se saa elää aika paljon omaa elämäänsä koska eturenkaan keveneminen ei ole itsetarkoitus vaan ajotyylin aiheuttama tahaton sivutuote.
Mielestäni pitäisi enemmän panostaa pyöränhallintaan ja vaikkapa kapealla tiellä jalkajarru/kaasulla tehtäviin U-käännöksiin. Isolle kentälle pujottelemaan, kiihdytelemään, jarrutelemaan, U-käännöksiä, jos rohkeus/pyörä sallii niin takajarrulla pyörän kaatamista kyljelleen jne. Hyvä paikka harjoitella tasapainoa on myös kovapohjainen kangasmaasto missä kasvaa mäntyjä/puita sopivan tiheästi, siellä on hyvä opetella ajosilmää ja tasapainoa kun kiemurtelee puiden seassa, eikä vauhtiakaan tarvii olla paljoa.
Uskoisin näistä olevan normikäyttäjälle enemmän hyötyä kun keulimisen opettelusta. Keuliminen on täysin yliarvostettua hommaa ja se on pelkästään yksi osa-alue pyörän kokonaishallinnasta. Toki siitäkin on hyötyä monessa paikassa kuten ojien ylityksissä, patikossa jne, mutta se ei ole ensimmäinen asia mihin kannattaa paneutua.
Ajamaan oppii ajamalla. Mulla se tarkoittaa käytännössä sitä että ajan mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon omien taitojen rajamailla ns. hyvällä sykkeellä. Kun löytää hyvän ajorytmin, oli ajo hidasta tai nopeaa, uskaltaa luottaa enemmän pyörään ja kaikki heilahtelut ei aiheuta tykytyksiä. Siinä vaiheessa alitajunnassa kummittelevat rajat ylittyy ja taas pystyy viemään omia rajoja pitemmälle seuraavalla kerralla kun luotto omiin taitoihin lisääntyy.
Nuoriso oppii nopeasti kun heillä ei ole itsesuojeluvaisto vielä kehittynyt niin paljoa kun varttuneemmalla porukalla, tästäkin on tehty oikeasti tutkimuksia eikä ole mitään huuhaata. Tästä syystä me varttuneella iällä pyörän päälle eksyneet ollaan hitaammin oppivia kun se vähäinenkin järki kolkuttaa kypärään että "jos et kohta lopeta niin sattuu isosti".
Näistä syistä mä tuun aina olemaan kylätason kuski, ei sen enempää eikä vähempää, mutta aina vedetään täysii eli omien taitojen/rajojen sisäpuolella. Pääasia että itse nauttii tekemisestä, oli se sitten soratiellä räppäämistä, enskailua, kruisailua tai krossiradalla pujottelukeppinä seikkailua. Ei kaikkien tarvii osaa keulia tai endota, vaikka niitä kovasti välillä reenataankin
Ehkä tärkeintä on ettei häpeä omia ajotaitojaan missään seurassa, ei kaikkien tarvii olla kullaksia tai salmisia. Tärkeintä on oma asenne ja suhtautuminen asioihin, liian vakavasti ei kannata ottaa vaan mielummin rennolla asenteella tyyliin:
"Naura itsellesi, niin kaikki muutkin tekevät", tämän kun muistaa niin hyvin menee
Kylätason kurapyöräilijä.
