Jälleen kerran tuli tehtyä se virhe että päätin töiden jälkeen käydä vielä kotona vaihtamassa ajokuteet ja hakemassa laukut. Niinhän siinä kävi että pakkailu jäi viimesilausta vaille ja näitä viimeisiä romppeita etsiessä vierähtikin reilu tunti. Vihdoin pyörä oli keskituella lastattuna kunnes muistin parin laskun unohtuneen maksamatta. Taloremontista johtuen tietokone oli kellarikerroksessa ja kun olin näppäilemässä viitenumeroa kuului kumea tömäys. Pieni aavistuksenpoikanen mielessä maksoin laskut ja kipusin yläkertaan katsomaan lohdutonta näkyä. Nurmikko oli pettänyt keskituen alla ja pyörä makasi kaikkinensa komeasti kyljellään. Sisuuntuneena päätin ettei yhtään tavaroita pureta enää pois ja kampesin pyörän laukkuineen kaikkineen pystyyn. Hyvinpä alkoi matka.
Aiotusta kello kolmen lähtöajasta jäin vain pari tuntia mutta vihdoin olin matkalla. Kiteellä ajoin metsätien pätkälle ja strippailin yksikseni vaihtaen samalla lämmintä alle lisää. Oli tolkuttoman kylmä. Heti kun ajovaatteet oli taas päällä alkoikin sade joka kesti aina Lieksaan saakka. Joensuussa päätin lopettaa kiirehtimisen ja parkkeerasin Prisman parkkihalliin. Shoppailin urheiluosastolta fleece-kerrastoa mutta eihän sellaista enää kesäkuussa löydä mistään. Ostin urheilukerraston. Matkaan tarttui myös 3x6m kevytpeite sekä vyyhti laattojen saumanarua. Narun olen todennut edulliseksi ja kestäväksi yleisnaruksi jo aiemmin. Ostin myös hieman evästä ja pari olutta. Parkkihallissa alkoikin sitten valtavat sulkeiset kun piti sovittaa nämä uudet ostokset mukaan. Hieman ahdasta teki mutta myyntipakkausten purkaminen ja jättäminen roskiin auttoi asiaa. Jatkoin matkaa kohti Kuhmoa.
Joensuun jälkeen vettä tuli edelleen ja vanhasta muistista käännyin, vastoin gps:n opastusta, kohti Lieksaa. Gps yritti opastaa jatkuvasti takaisin isolle tielle joka menee Kolin kautta Nurmekseen. En noudattanut käskyjä joten kohta gps luovutti ja alkoikin reitittää pitkin tietä jota ajoin. Yhtään en ollut varma missä olin mutta seurailin gps:ää. Kello tuli jo yhdeksän ja ilta alkoi hämärtyä. Kylmäkin oli. Takalaukut aiheutti pyörään jotain ihme turbulenssia jonka vuoksi pyörä alkoi voblata yli 120 vauhdissa. Yksi auton ohitus piti keskeyttää kun kaista ei meinannut riittää. Voblaus onneksi loppui kun joko kiihdytti tai hiljensi. Jos jatkoi tasavauhtia niin heijaus vain kertautui. En tutkinut miten isoksi heijauksen pystyi päästämään ennenkuin pyörä lähtisi lapasista.
Lieksan keskusta oli hiljainen. Parkkeerasin Simo Hurtan terassille mutta kaljahanat oli kiinni ja väki vietti aikaa sisätiloissa. Lähetin tekstarin parille kaverille; "Terveisiä Simo Hurtan terassilta". Sisäpiirijuttuja.
Tiesin että bensan kulutus on suurta. En jaksanut tankata keskustassa mutta sen jälkeenpä ei enää löytynytkään asemia. Tie muuttui hiekkatieksi ja mittari alkoi ilmoittaa että bensalla pääsisi vielä 40 kilometriä. Kirosin mielessäni sitä etten tankannut ajoissa. Toisaalta oli minulla vielä vitosen kannu varalla mutta tällä kulutuksella olisi siinä ja siinä pääsisinkö Kuhmoon saakka. Kyltin "Kuhmo 40" jälkeen bensa loppui. Tein rutiinitankkauksen ja jatkoin matkaa. Oli kylmä. Keli vain kylmentyi mitä pohjoisemmaksi siirtyi.
Majapaikka löytyi helposti. Maalaistalon pihapiirissä näkyi telttoja ja pyöriä. Väki oli jossain mutta kun pistin pyörää sivutuelle tuli Mika-TA toivottamaan tervetulleeksi paikalle. Astuin maalaistalon tupaan ja surkea fiilikseni muuttui kertaheitolla; tuttu porukka istui lämpimässä tuvassa ja pöydällä oli karttoja, tulliselvityksiä, ruokaa ja olutta. Menossa oli kova suunnittelu seuraavien päivien reiteistä. Täytimme tulliselvityksiä ja valvoimme myöhään yöhön odottaen TeemuV:tä ja Villeä jotka olivat vielä tulomatkalla. Lopulta, kun miehiin ei saatu yhteyttä ja kello oli jo lähemmäs yhtä, painuimme nukkumaan. Itsellä oli matkassa vain kevyt kesämakuupussi joten oli helpotus että sain nukkumapaikan lämpimästä tuvasta.
Kirjoittelin suht pitkän sepustuksen ensimmäisen päivän tapahtumista mutta syynä on se että moisen kurjuuden ja alakulon jälkeen eteen avautuikin ikimuistettava viikko.
2. päivä
Päivä valkeni puolipilvisenä mutta poutaisena. Kadonneet lampaatkin olivat saapuneet hakaan yöllä - kolmen aikoihin. Ilmeisesti heilläkin oli ollut ikimuistettava saapuminen kylmässä ja sateisessa yössä. Siirryimme pyörien päälle ja etenimme Kuhmoon, jossa minun piti tehdä viimehetken hankintoja. Matkaan tarttui fleecekerrasto, makuualusta sekä 12,90 maksanut makuupussi. Kun laittaa kaksi kesäpussia päällekkäin saattaa jopa tareta. Optiona oli vielä fleecekerrasto. Aloitimme siirtymän kohti Vartiuksen raja-asemaa.
Pohjoisen raja-asemilla on aina ollut aivan eri meininkin kuin etelän Svetogorskissa, Nuijamaalla ja Vaalimaalla. Tälläkään kertaa ei ehtinyt kunnolla pyörän päältä pois kun jo työnnettiin pilliä suuhun. Mitä se Suomalaisille kuuluu jos joku haluaa mennä Venäjälle ajamaan kännissä. Tiukan virallisen passintarkastuksen jälkeen jatkettiin eteenpäin Venäjän tullikopille jossa sitten alkoikin varsinainen rumba; maahantulokortit piti täyttää ja kun ne oli saatu kuntoon piti tietenkin tulliselvitys täyttää kahtena kappaleena; venäjän tai englanninkielisenä. Edellisiltana täytetyt Suomenkieliset tulliselvityskaavakkeet eivät kelvanneet. Asenne tullivirkailijoilla oli kuitenkin ystävällinen ja ymmärtäväinen. Neuvoa tuli ja kun autositoumukseen tarvittiin voimassaoloaika niin tullimies laittoi siihen reilusti yliaikaa - jos vaikka viipyminen Venäjällä kestäisikin suunniteltua pitempään.
Tullin jälkeen huomattiin taas että ei ole hölmöä sopia yhteisistä pelisäännöistä kun ajetaan porukassa. Vaikka odotettiin näkyvillä huoltoaseman pihassa niin silti osa porukasta painoi suoraan ohi. Tästä eteenpäin siis pitää aina odottaa risteyksissä niin kauan että takana tuleva näkee minne käännytään. Pyörät oli onnellisia masu täynnä mutta miehet ei. Nälkä alkoi vaivata joten hakeuduimme Kostamukseen syömään. Kaupunki näytti hyvin Suomalaiselta ja syynä onkin Kekkosen aikakaudella alkanut asuntojen rakentaminen Kostamukseen Suomalaisvoimin. Parhaimmilleen Kostamuksessa on ollut töissä jopa 4000 Suomalaista.
Sekalaisen harhailun jälkeen luovutimme omaehtoisen etsinnän ja turvauduimme Venäjän kävijän raamattuun; Markus Lehtipuun Karjala-oppaaseen. Sieltä löytyi mainiot ravintolat joissa toisessa kuulemma oli iloluontoisia naisia. Valitsimme sen toisen.
Kostamus oli nähty ja suuntana oli heti alkuun huonot tiet. Ravintolassa juttusille tullut vanha iloinen nainen varoitteli teiden erittäin huonosta kunnosta mutta me vain hymyilimme leveämmin. Teimme pikaisen katsauksen Kostamuksen kombinaattiin eli valtaisaan tehdasalueeseen. Kombinaatti on tällä hetkellä yksityistetty ja nimeltään Karjalan pelletti. Vaikka pellettilämmitys on nykyään muotia niin takkaan ei näitä pellettejä kannata laittaa; nämä rautapelletit tarvitsevat hieman kovemman lämpötilan palaakseen. Rautaa kuskataan syvemmälle Venäjälle sekä Suomen Raaheen. Kuuluisista valtavista jätealtaista emme nähneet vilaustakaan koska ajoimme heti tehtaan vierestä pienelle yhden viivan tielle.
Venäjän karttoja tuntemattomille voin kertoa että Venäjän kartoissa isot punaiset tiet voivat olla joko päällystettyjä tai hiekkatietä. Yleensä rekan mentäviä. Valkoiset tiet ovat vaihtelevia kunnoltaan ja vastaavat meidän kärrypolkujamme ja mökkiteitämme. Yhdellä mustalla viivalla piirretyt ovat ehkä ajettavissa henkilöautolla - tai sitten ei. Voi olla että tie menee suoalueen läpi josta ei pääse ajamalla kuin ehkä talvella jäätietä ja keskikesällä kun vesi on kuivunut. Katkoviivalla merkityt tiet onkin sitten joko kärrypolkuja tai pelkkiä hämäriä uria metsässä. Normaalia on se että tukinkuljetusta varten tehdään tien alkuosa hyväksi mutta kun tietä on ajettu 15-20 km voi tie muuttua aivan surkeaksi. Kartassa se näkyy kuitenkin samanpaksuisena viivana koko matkan.
Ajo alkoi maistua. Pöly tosin oli valtaisa. Itse ajoin keulassa koska minulla taisi olla ainut tarpeeksi tarkka gps-viritys; Hakkapeliittagps Oziexplorerilla jossa skannatut Venäjän kartat. Erään tiukan mutkan jälkeen tuli risteys johon jäin odottamaan perässätulijoita. Kun seuraava saapui, jatkoin matkaa. Muutaman kilometrin jälkeen kohtasi lohduton näky. Tie oli syöpynyt veden voimasta poikki ja ylitys vaatisi hieman rakennustöitä ja talkoita.
Koska valittavana oli toinenkin reitti niin palasimme takaisin. Mutta, mutta... kolme kulkijaa ehti tulla umpikujatielle mutta muista ei näkynyt enää jälkeäkään. Risteyskin oli miehittämätön. Epäilimme että muut olivat jatkaneet suoraan joten lähdimme ajamaan heitä kiinni. Reilun puolen tunnin takaa-ajon jälkeen pistimme pyörät parkkiin ja kävimme pohtimaan mahdollisia vaihtoehtoja. Kännykän kentät oli joko huonoja tai surkeita. Siinä vartin jälkeen taukoa viettäessä alkoi takaamme saapua pölypilviä ja porukan loppuosa saapui paikalle. Selvisi että yksi meistä oli kipannut pyöränsä juuri ennen umpikujaristeystä joten risteysvahtikin oli palannut pari sataa metriä takaisinpäin auttamaan. Pyörä meni surullisen näköiseksi mutta säilyi ajokuntoisena. Kuski näytti iloiselta ja oli myöskin ajokuntoinen. Nou hätä.
Pöly oli valtava. Varsinkin jos vastaan tuli joku.
Vaikka Venäläisellä tiellä ja kärrypolulla on kiva puottaa kovaa niin pitää AINA muistaa että mutkan takaa saattaa tulla eteen ihan mitä vain. Vaikka tie näyttäisi paljon liikennöidyltä voi mäennyppylän jälkeen edessä olla kaatunut puu tai syvä oja. Lähestyessämme Vuokkiniemeä selvisin yhdestä ojasta vain kaasua lisää antamalla mutta seuraava vaatikin jo pysähtymistä. Onneksi kaverit olivat jo seisahtuneet ja viittilöivät pysähtymään. Tie oli pettänyt ja yli meni vain tukeista tehdyt ajorampit.
Vuokkiniemeä on kehuttu idylliseksi Karjalaiskyläksi ja sellaisena se eteemme avautuikin kun illansuussa sinne saavuimme. Vanhoja puutaloja ja suurin osa näytti todella vanhoilta. Kylä uinui rauhallisena ja vain siellä täällä näkyi ihmisiä. Heitä ei meidän saapumisemme juurikaan hetkauttanut. Olivat varmaan tottuneet bussikyydillä kylässä käyviin turisteihin. Suuri ongelma meinasi tulla siitä ettei kauppa ollut enää lauantai-iltana auki. Onneksi paikalliset puhuivat suomea ja kehottivat hakemaan kauppiaan kotoaan. Eipä mennyt pitkään kun kauppa avattiin - vain meitä varten. Kiitimme hyvästä palvelusta ostamalla reilusti ruokaa ja juomaa.
Ostosten jälkeen yritimme etsiä kartan perusteella hyvältä vaikuttavia leiripaikkoja mutta kolmen vartin hakemisen jälkeen päätimme palata takaisin tulojälkiä eräälle harjulle, joka näytti hyvältä leirimestalta. Harjulla suoritimme taas lukuisia tutkimusretkiä polkujen päihin kunnes tärppäsi. Löytyi täydellinen leiripaikka mäntymetsästä, järven rannalta. Teltat pystyyn, nuotio... öh... siis olut auki, teltat pystyyn ja nuotio tulille.
3. päivä
Isolla porukalla lähtö aina kestää. Tämäkään aamu ei tehnyt poikkeusta. Telttojen pakkailut sekä tietenkin tiskaus vievät aikaa. Tiet Karjalassa on melkoista röykytystä joten tavarat pitää pakata tiiviisti ja siten etteivät ne pääse hankaamaan toisiinsta. Esimerkiksi säilyketölkit oli siitä huolimatta reissun loppupuolella lommoilla. Huonosti pakattu paistinpannu voi tuhansia ja tuhansia kertoja hutjutessaan hangata vaikka vieressä olevan telvan puhki. Alumiiniset sivulaukut on näppärät mutta kun teltta pitää painavana pakata alimmaiseksi niin siitä johtuen KAIKKI muut tavarat pitää ensin purkaa tantereeseen ja pakata laukut uudelleen. Ja vihdoin kun kaikki on huolellisesti pakattu niin huomataan että jokin kattila tms. on vielä nuotiopaikalla. Itse otin prätkän avaimet telttaan yöksi ja muistin avaimien jääneen sisäteltan taskuun vasta kun teltta oli jo pakattuna laukun pohjalla. Ei muuta kuin kaikki pois ja uudelleen pakkaus. Tästä viisastuneena tulevina öinä jätinkin usein avaimet illalla virtalukkoon niin olivat aamulla varmassa tallessa. Tämä kertoo hieman minkä tason turvattomuuden tunne voi Venäjällä matkaavia vaivata.
Lähdimme pölyisiä teitä kohti Kalevalaa. Ilmeisesti edellisen ajopäivän aikaisen hikoilun korvaaminen pelkästään oluella sai aikaan jonkin epätoivottavan reaktion mutta aamulla kypärä painoi päätä tavallista enemmän. Ajo oli hyvin jäykkää ja tuntui että pyörästä oli iskari rikki. Vasta parin tunnin jälkeen alkoi niskahartia-jäykkyys avautua ja ajosta tuli entisenkaltaista rentoa menoa. Ei ollut toinen makuualusta ja makuupussi turha ostos; lähellä Kalevalaa alkoi teiden varsilla näkyä lunta. Elettiin sentään jo kesäkuun alkua. Toisaalta hyvä juttu ettei vielä ollut paarma ja itikka-aika. Siirtymä Vuokkiniemestä Kalevalaan (tunnetaan myös nimellä Uhtua) oli melko hyvää tiepohjaa. Taisi tapahtua vain yksi kupsahdus - ilman aineellisia vaurioita.
Kalevalan ravintolaelämä oli melkolailla kuollutta sunnuntai-päivänä joten etsimme huoltoaseman sekä kaupan. Ostosten jälkeen ajoimme kaupungin ulkopuolelle lammen rannalle aterioimaan. Itsellä oli toisessa sivulaukussa pieni kylmälaukku jonne oli hyvä ostaa pakastealtaasta hernepussi tai jäinen nakkipaketti sekä kylmää juotavaa. Tällä järjestelyllä iltaisin oli aina viileää juotavaa tarjolla. Joissain kaupoissa ei ollut juomia kylmässä lainkaan jolloin jäinen hernepussi luovutti viilennysenergiansa juomiin kuoppaisia teitä hölskytellessä. Seurauksena oli illalla pataan valmiita sulaneita herneitä sekä vastaavasti huurteisia juomia.
Teimme nopean siirtymisen asfalttitietä kohti itää ja hyvästä päällysteestä johtuen ehdimmekin tänä päivänä melko pitkälle. Tiepohja oli melko hyväkuntoista joskin välillä oli pehmeää lentohiekkaa vaihtuen yhtäkkiä kuulalaakerisoraan. Suuret vesistönylitykset sun muut kuitenkin puuttuivat ajopäivältä numero 3.
Matkalla näimme mm. mukavan Karjalaiskylän nimeltä Jyskyjärvi. Nyt tiedän mistä Saksalaisten lisätarvikefirmojen esitteissä olevat kuvat, joissa kaverit ajavat riippusiltaa pitkin, ovat. Jyskyjärven kylää halkaisee joki ja joen yli menee useita kävelyä varten tehtyjä riippusiltoja. Rauhallinen unelias kylä. Tosin sunnuntaina tuntuivat kaikki olevan Karjalassa uneliaita.
Ilta alkoi jo lähestyä joten etsimme mahdollista leiripaikkaa. Kartalla näkyi joki ja taas aktiivisen puolen tunnin edestakaisin pöristelyn jälkeen kelpuutimme leiripaikaksemme jokeen työntyvän niemen. Sade sekä polttopuiden vähyys kiusasivat mutta sateen voitimme pressukatoksella ja polttopuitakin löytyi kun tarpeeksi pitkältä kävi hakemassa. Mieliala oli korkealla eikä kukaan onneksi osannut aavistaa seuraavan päivän koitoksista mitään.
4. päivä
Kartalla näkyi viiva - se yksinkertainen musta viiva. Tarkoittanee siis epämääräistä tietä - jos tietä lainkaan. Kartan mukaan joen yläjuoksulla olisi silta mutta leiripaikkamme kohdalla joki oli niin leveä ja kovaa virtaava että epäilimme olisiko siltaa edes olemassa enää. Vaihtoehtoreittinä sillan kohdalta joen vartta jatkui ohut toinen viiva joka taisi jossain vaiheessa olla jopa katkoviiva. Huonossa tapauksessa tulisimme melkoisen taipaleen takaisin. Seikkailua täältä olimme lähteneet hakemaan ja leirin kohdalla tie näytti lähes valtatieltä joten ennakkoluulottamasti eteenpäin. Tie jatkui melko hyvänä mutta jo kymmenen kilometrin jälkeen muuttui samanlaiseksi kuin Suomalaisten mökkitiet. Yllättäen laskeuduttiin suoalueelle ja edessä näkyi mielenkiintoisia lammikoita. Sora ja kivet lammikoiden reunoilla antoivat odottaa että myös keskikohta oli samaa ainesta ja näin olikin. Välillä taas lammikon reunat päättyivät suoraan suohon ja keskikohta näytti hyvin tummalta joten odotettavissa oli mutaa. Jalkaisin tehty tiedustelu ei välttämättä kertonut koko totuutta. Vaikka pohja tuntui kovalta mudalta niin pyörän alla se petti ja luisti niin että takapyörä kaivautui kohti Kiinaa hetkessä. Kovin suurella riskillä ei viitsinyt lammikoihin ajaa koska kaatumisen seurauksena olisi vähintään sivulaukkujen kostuminen sekä ehkä tankkilaukun sisällön kastuminen. Moottorikin voisi ottaa vettä. Kuskista niin viis koska taivaalta tippunut vesi oli kastellut kuskit jo ajat sitten. Lopulta kengätkin oli niin märät että tiedusteluretket lammikoihin sujui kenkiä riisumatta. Kovin innokkaasti ei vaatteita ja varusteita huvittanut kastella koska majoitus oli mallia teltta ja retkeä edessä vielä täysi viikko.
Muutamia kupsahduksia taas sattui ja syylliseksi voi hyvin laittaa kylmän sään ja vesisateen joka kylmetti kuskin ja sotki ajolasit pisaroillaan. Onneksi juoksuhautaan syöksymisestäkin selvittiin ilman luunmurtumia. Lammikoita, lammikoita ja taas lammikoita. Niitä oli niin paljon ettei pysynyt enää laskuissa mukana.
Reitti näytti nyt jo täysin ajamattomalta eli ne harvatkin Ladan ja Uazin jäljet olivat loppuneet jo ajat sitten. Edessä oli suo ja suolampi. Tie näytti päättyvän lampeen. Vireiselle suolle oli tehty tukeista ns. tukkitie eli laitettu tukkeja poikittain niin paljon että muodostuu pitkä tukkipino jota pitkin sitten isotkin kuorma-autot pystyvät siirtymään. Tämä vaivannäkö antoi viitteitä että suoraan lammen yli menevä linja ei ehkä ole kaikkein matalin. Onneksi Heikin urhoollisen kahluu-urakan lopputulemana todettiin että meitä on harhautettu. Syvähän lammikko oli mutta yli siitä silti tultiin ajamalla. Bemari tosin tapansa mukaan veti vettä väärään henkeen ja kävi hetken huonosti.
Lammikko oli tieuran "vedenjakaja" ja tämän jälkeen tie alkoi vain parantua kunnes muuttui lähes valtatieksi - sora sellaiseksi. Silta oli paikoillaan ja kun sillalle päästiin piti ihan tuulettaa.
Sinänsä ei olisi ollut ongelma jäädä vaikka metsään leiriytymään tai kiertää sata kilometriä toista kautta mutta Anders oli saapunut Suomesta tänään ja odotteli meitä Lietmajärvellä. GSM-verkko on jopa Karjalan korvessa melko kattava joten tiedotimme yksinäistä matkaajaa aikataulun myöhästymisestä. Vettä tuli edelleen ja keli oli melko kylmä - olihan sata kilometriä ylempänä vielä ollut luntakin. Lietmajärvelle saapuessamme etsimme sitä ABC/Lukoil
bensa-asemaa jonka kahviossa Anders oli ilmoittanut odottavansa mutta paikalle saapuessa selvisi että kylän ainoa huoltoasema on mittarikenttä taivasalla sekä siirtolavakoppi jonka luukulle bensa maksetaan. Ja tietenkin ukkonen oli katkaissut sähköt joten bensaa ei saisi. Siinä odotellessa katse harhautui isomman tien varressa olevaan bussipysäkkiin ja pysäkin katoksesta pilkistävään moottoripyörän etupyörään. Siellähän se Anders oli odotellut jo pari tuntia. Jälleennäkeminen oli iloinen.
Bensamittarit alkoi rabottaa ja saatiin tankit taas täyteen. Etsiydyimme kylille tarkoituksena vallata jokin lämmin ravintola mutta järkytys oli suuri kun koko kylä oli käytännössä yksi raitti sekä pari kauppaa. Vettä tuli vieläkin enemmän ja oli vieläkin enemmän kylmä. Kaupassa lämpimässä asioidessa aivoihimme muodostui hyvän olon seerumia joka sai kysymään kauppiaalta josko lähistöllä olisi sisämajoitusta eli hotellia. Pitkällisen selvittelyn jälkeen totesimme että hotelli on sortumispisteessä oleva hirsitalo ja olisi suuria ongelmia ruuvailla laukkuja irti pyöristä koska monella ne oli pultattu suoraan telineisiin kiinni. Pyörille ei löytynyt helposti vartioitua parkkia ja tämä kylä näytti väestöltään semmoiselta ettei pyöriä ihan ilman vartiointia ehkä kannattaisi "hotellin" eteen jättää. Siinä sateessa turvautuimme taas raamattuun - Markus Lehtipuun sellaiseen. Sadan kilometrin siirtymän päässä olisi hyvätasoinen hotelli jossa jopa saunat. Siinä kohmelossa sana sauna tuntui niin hyvältä että päätimme ottaa kurssin kohti majoituskompleksia. Kylmässä sateessa pyörän päällä kyyhöttäminen oli tuskaa eikä mielialaa lisännyt lainkaan surkeat keltalinssisiset ajolasit joiden pintaan vesi levisi tehden teissä olevien monttujen havaitsemisen lähes mahdottomaksi. Kartan mukaan tie hotellille olisi koko matkan samanväristä eli punaista mutta niin vain ajettiin kohta soraa.
Tie ei ollut huono - kuski oli ja tiukan ysikymppisen jälkeen huomasin ajautuneeni ulkokaarteen pehmeälle hiekalle ja suuntana kovasti pudotus tien reunassa.
Pari voblausta ja keula edellä alas. Imeisesti vasen kaatumarauta ja takalaukku yhdessä aiheuttivat niin tehokkaan jarrutuksen että pyörä jäi puolittain tielle ja kuski sinkoutui vien viereen. Ei vahinkoja. Otettiin porukka kasaan ja nosteltiin pyörä takaisin tielle. Vaurioina vilkun katoaminen jonnekin sekä pari pikku naarmua. Kuskille ei käynyt mitään.
Lähdimme jatkamaan matkaa mutta ehdimme vain kymmenen metriä kun joku huomasi Juhan takarenkaan olevan puhki. Kaatumapaikan kohdalta lähti pieni kärrypolun pisto metsikköön joten siirryimme sinne tekemään remonttia. Työnjako oli seuraava; puolet korjaa - tai ainakin katsoo korjausta ja puolet kerää polttopuita ja tekee tulia. Hetken päästä, Venäläisen 92-oktaanisen avustamana, meillä oli suuri lämmittävä nuotio ja renkaan puhkeamissyykin oli selvinnyt. Naula.
Sade teki taukoa ja nuotion lämmössä mieli alkoi lämmetä niin että yksimielisellä päätöksellä todettiin ettei tänne tultu lakanoiden väliin nukkumaan. Niinpä vaihdettiin kuivaa päälle, otettiin pienet rommitujut ja pistettiin telttoja pystyyn. Itse nukuin pyörän vieressä pressun alla. Nuotiolla oli hyvä kuivatella ajovarusteita jotka kuivivatkin kärsivällisellä taktiikalla hyvin. Kärsimättömillä kävi kuten minun kakkosajohanskoilleni; hetken vahtimattomuduuden jälkeen jäljellä oli vain sulaneita muovinkappaleita. Ilta päättyi onnellisesti ja elämä hymyili taas.
5. päivä
Illalla olisi odotettu ylellisyys; sauna. Viisi päivää ilman peseytymistä alkoi jo tuntua hieman. Alkoi niinsanotusti ryssittymään. Normaaliarkena kun käy järvessä uimassa jää ihon pinnalle sellainen hieman "likainen" tunne. Kun on tarpeeksi ryssittynyt niin pelkkä pulahdus suolampeen ilman saippuaa saa olon tuntumaan puhtaalta. Päivän tavoitteena olisi saapuminen Lentiiran mummolle saunomaan. Lentiiran mummo on iloinen vanha nainen joka puhuu hyvin Suomea ja majoittaa pihapiirissään Lentiiran kylässä Suomalaisia matkailijoita.
Aamulla edellispäivän rämpimiset on jo unhoittuneet koska etsimme kartalta yhä vain pienempiä teitä. Hyvältä näyttävä polku näyttääkin löytyvän joka vielä kaiken lisäksi oikaisee hieman isoon tiehen verrattuna. Tie osoittautuu hyväksi ja ryhmän tiedustelija nauttiikin kevyellä Husqvarnan 610:llä niin että katoaa horisonttiin ennenkuin huomaan gps:stä että olemme ajaneet risteyksen ohi jo ajat sitten. Jäämme odottelemaan eikä kestäkään kauan kun tiedustelija saapuu ja pääsemme palaamaan hieman takaisinpäin ja kääntymään oikeasta risteyksestä. Reitti vaikuttaa edelleen hyvältä koska silta jonka pelkäsimme puuttuvan on paikoillaan ja hyväkuntoinen.
Ja taas ajetaan harhaan. Gps näyttää kyllä virheen mutta tieura on pehmeän hiekan ja mudan sekoitusta ja niin hauska ajaa että en malta pysähtyä. Pyörä menee kuin moottorikelkka puuterilumessa. Kaikki eivät kuitekaan tykkää tiepohjasta eikä ilmeitä paranna se kun totean että ajoimme harhaan ja täytyy ajaa samaa reittiä takaisin. Näytän kuinka kaasulla käännetään pyörää ja stumppaan sen nurin siihen paikkaan. Käytän kytkintä kahdella sormella joten nimeton ja pikkurilli jää kytkinkahvan väliin ja vääntyy. Sattuu mutta jatketaan. Vihdoin kun pääsemme takaisin paremmalle tielle ja oikeaan risteykseen totean että
nimetön on turvonnut kuin pullataikina ja sormus aiheuttaa lisäturvotusa. Sormi näyttää jo niin siniseltä että pelkään sen seuraavaksi muuttuvan mustaksi ja tippuvan pois. Sormuksen irroitusoperaatio kirvottaa silmiin kyyneleet mutta vihdoin puolen tunnin purossa liottamisen ja syljen liukastavan vaikutuksen avulla sormus liukuu yli keskimmäisen nivelen ja voin huoahtaa helpotuksesta.
Jakaannumme kahteen ryhmään. Osa lähtee isoa tietä kohti Lentiiraa ja osa koettaa edetä suorempaa mutta pienempää tietä pitkin. Jään jälkimmäiseen ryhmään. Seuraamme kärrypolkua kääntyen aina risteyksestä oikeampaan suuntaan lähtevään. Tie etenee mukavassa mäntymetsässä kunnes nousee kivikkoisen mäen päälle ja päättyy. Metsässä näyttäisi menevän ikivanha ura joten lähetämme taas tiedustelijan (Husqvarna 610) tarkastamaan mitä uran päästä löytyy. Sieltä löytyi tiheä rämeikkö joten palaamme takaisin.
Käymme vielä kokemassa kaikki sivuteiden haarat mutta vailla menestystä. Ilmeisesti ura ei sitten menekään metsän läpi. Kartassakin näyttäisi olevan kahden polun pään välissä pieni väli mutta aika hassulta tuntuisi tehdä kaksi päättyvää polkua noin lähekkäin. Haavoja nuollen palaamme isolle tielle ja lähdemme seuraamaan toisen partion jalanjälkiä.
Rajan läheisyydestä muistuttaa vanha Neuvostoaikainen varuskunta-alue. Raunioita ja raunioita. Millähän vimmalla kaikki särkeminen on joskus tehty. Onko syynä ollut viha neuvostoliittoa, armeijaa vai jotain muuta vastaan? Talojen sisällä kaikki mahdollinen on pistetty säpäleiksi. Ikkunat on viety karmeineen - ilmeisesti uusiokäyttöön.
Kiertelemme hieman aluetta kunnes jatkamme kohti seuraavaa kylää. Kaksi partiomme ensimmäistä on odottelemassa meitä. Vierellä pyöriä katselee maastopukuinen herra. Kokoonnumme yhteen ja jatkamme matkaa. Myöhemmin selvisi että kyseinen herra oli käynyt kyselemään kahdelta ensimmäiseltä saapuneelta passeja mutta nämä olivat tekeytyneet tyhmiksi eivätkä antaneet. Seuraavassa kylässä jekutus ei enää toiminut vaan kun odotimme kylän ulkopuolella porukkaa kasaan tuli kylän suunnasta Uaz pakettiauto ja autosta noussut kaveri alkoi kysellä passejamme. Kun hän huomasi haluttomuutemme antaa passeja kaivoi hän taskustaan viralliset paperit ja näin varmistuttiin että kaverilla on virallisen näköiset paperit. Eihän me niistä mitään ymmärretty ja epäselvää on vieläkin oliko mies miliisi vai rajavartioston edustaja. Vaikka moinen jatkuva passien kyseleminen tietyllä tavalla ärsyttää niin loppujen lopuksi mehän olimme Venäjän virallisella rajavyöhykkeellä ja pakettiautomieskin sanoi että "Njet problem, controli". Joka tarkoittanee että kunhan keräilevät tietoja missä liikumme. Siinä kun meille tehtiin controllia tuli kyliltä päin useampikin auto ja teki nopeasti tilanteemme nähdessään uukkarin. Ilmeisesti paikallisetkaan eivät pidä kontrollitouhuista tai sitten ajoivat autoa humalassa.
Ilmeisesti Kremlin seinällä olevalla kartalla meitä tarkoittava nuppineula vaihtoi paikkaa melko reaaliajassa koska heti löydettyämme Lentiiran mummon talon ajoi paikalle rajavartioston edustaja ja keräsi passimme "controlia" varten. Muistivihkoon kirjoitettiin ainakin passin numero ja jopa jotain muitakin tietoja. Lopuksi saimme kehoituksen poistua rajavyöhykkeeltä. Kyllä! Säännöt olivat muuttuneet vuoden alussa ja koska meillä ei ollut vyöhykelupaa emme voineet jäädä edes saunomaan Lentiiraan. Puhe ei auttanut emmekä uskaltaneet koettaa lahjontaa. Niinpä siis viidentenäkään päivänä ei päässyt peseytymään. Mieli oli maassa ja suoritettuamme iltapala ostokset kylän kaupasta lähdimme laahustamaan kohti itää - pois rajavyöhykkeeltä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Lentiiran mummo sanoi että hänelle oli soiteltu pitkin päivää missä olemme kulkemassa. Puskaradio oli ilmeisen tehokas.
Karjalassa maasto muuttuu alueittain paljon. On isoja rämealueita sekä vastaavasti alueita joilla on mäntykangasta ja pieniä lampia. Tällä kertaa oltiin sillä rämealueella joten kartalta katsotun kivan näköisen lammen rannat oli melkoisella varmuudella soistuneet. Oli hankala löytää leiripaikkaa ja vielä hankalampaa kun vaatimuksena oli kirkasvetinen järvi, kaunis hiekkaranta ja rannalla bikiniasuisia neitokaisia ottamassa aurinkoa yläosattomissa. Joo, viiden päivän metsässä elämisen jälkeen alkaa mielikuvituskin laukata jo melko vinhasti. Tutkimusretket syvälle metsikköön päättyivät ennemmin tai myöhemmin epätoivoon ja palasimme aina takaisin isolle tielle. Vihdoin - auringon jo laskettua - ajoimme erään kaatopaikan läpi ja sen takaa lähtevää polkua alas ja löytyikin mainio leiripaikka. Normaalimeiningillä teltat pystyyn... öh... siis olut auki, teltat pystyyn ja nuotio tulille.
6. päivä
Lähdimme heti aamusta kylille (Sukkajärvi) koska menovesi alkoi olla jo melko vähissä. Lentiiran mummolle etukäteen toimitettu 20 litraa ei riittänyt kovin pitkälle ja Lentiiran ainut huoltoasema myi eioota. Tässä kylässä oli huoltoasema bongattu jo edellisenä iltana joten hakeuduimme sinne takaisin. Tarjolla olikin tuoretta bensaa koska menossa oli säiliöauton tyhjennys ja tietenkään mittarit ei silloin toimi. Vihdoin - yli tunnin odotuksen jälkeen - saimme taas halpaa bensaa tankit ja kanisterit täyteen. Tässä operaatiossa oli mennyt sen verran tehokasta ajoaikaa ettei tämän päivän kilometrisaaliista voinut juhlia. Eipä meillä ollutkaan tavoitteena kilometrien keräys vaan ihan kaikki muu. Gps:stä oli hyötyä ja erityisen hyödyllinen se oli etsittäessä vanhaa Karjalaiskylää. Kylään kääntyvällä tiellä ei ollut lainkaan tienviittaa mutta erehtymätön gps vain väitti että tästä on mentävä. Periltä löytyikin kaunis mutta hieman liian korjatun näköinen kylä. "Raamattu" tiesi kertoa että kylä on Venäläisten suosima lomanviettopaikka.
Lähdimme etenemään kohti Seesjärveä tavoitteena löytää paikka jossa Andersin setä haavoittui sodassa. Tiestö on helppoa joten matkakin joutuu. Paatenen kylässä tankkaamme taas ruokavarastot täyteen koska seuraavan kaupan sijainnista ei ole tietoa. Tällä kertaa päätämme juhlia ja muovipussiin rikotaan kananmunia sekä ostetaan vehnäjauhoja, voita eikä hilloakaan pidä unohtaa sillä tiedossa on lettukestit. Alkuruoaksi kanaa tomaattikastikkeessa. Sekä pastaa. Kerran eräällä Venäjän safarilla kaveri kysyi kokatessani pastaa että mikä ero on pastalla ja makaronilla. Sanoin että makaroni ja pasta on samaa mutta pastaksi makaronia sanotaan silloin kun olosuhteet on erittäin hienot. Tänään söimme siis pastaa.
Saavumme kohtaan jossa Suomalaisten sotilaiden eteneminen on pysäytetty. venäläisten konekivääripesäkettä ei enää löydy mutta kaunista rantaa ihastellessa silmiin osuu piiitkä hiekkaranta. Seuraava leiripaikka on päätetty. Leiripaikaksi valikoitui ensimmäinen rantatörmä jonne ajamme koska Juhan kumi puhkeaa taas. Pehmeässä hiekassa rengas pyörähtää ja repii venttiilin. Ilmeisesti rengas oli vuotanut jo pitemmän aikaa. Paikkavaahtokorjaus ei täysin toiminut. Kuudes päivä hikoilua alkaa jo tuntua nenässä ja alan olla kyllästynyt ympärillä pörrääviin kärpäsiin siinä määrin että edessä on peseytyminen. Näillä leveysasteilla ja parhaimmillaan 90 metriä syvän järven rannoilla ei vesi ole järin lämmintä. Saippuan pesemiseksi pois joutui tekemään neljä eri peseytymisretkeä veteen. Noin 15 sekunnin jälkeen alkoi kangistua niin että piti harrastaa intiaanihyppelyä rantahiekalla. Kaiken kärsimyksen seurauksena olo oli jo hieman liiankin puhdas - venäjän matkailuun. Noh, kyllä sitä vielä ehtisi hikoilla ja likaantua ennen kotiutumista. Illalla siis suoritimme perinteisiä ilta-askareita; ruoanlaittoa, polttopuiden etsimistä, maisemien kuvaamista, auringonlaskusta nauttimista, renkaan paikkausta (useaan kertaan) sekä nauttivat jotkut mieltä laajentavia juomiakin. Leiripaikka oli yksi kauneimmista koko retkellä.
7. päivä
Edessä olisi saapuminen sivistukseen eli Karhumäkeen. Tie sinne oli paikalliseen tasoon nähden hyväkuntoista josta johtuen saavutimmekin kaupungin melko nopeasti. Osa porukasta tosin paikkasi Juhan renkaan vielä kerran. Karhumäessä tiedustelupartio lähti hakemaan ruokapaikkaa kun muut kuluttivat aikaansa huoltoaseman pihalla notkuen. Loppujen lopuksi ruokapaikka löytyi taas "raamatun" avulla. Onkohan se Lehtipuu oikeasti käynyt joka paikassa mitä siitä kirjasta löytyy. Kirjan maininta hyvästä mutkattomasta ruokapaikasta piti paikkansa ja löysimme itsemme aidosta neukkutyyliin sisustetusta ruokalasta.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi kun otti kaksi annosta. Vatsat täynnä ajatuskin taas pelasi ja totesimme olevamme liian lähellä sivistystä. Äkkiä pois ja korpeen. Tiestö oli jälleen mukavan vaihtelevaa ja matkalta löytyi hyvin erilaista ajopintaa vaikka kartalla tie oli merkattu samalla värillä koko matkalle. Yhtäkkiä pienen tömpäreen jälkeen pyöräni alkoi kulkea vinossa ja arvasin heti syyn; laukkurauta on pettänyt. Väärin arvasin. Keskellä tietä nökötti toinen sivulaukku sen näköisenä kuin se olisi laskettu siihen varovasti käsin. Tarkempi tutkiminen paljasti että se oli heittänyt vähintään kerran kuperkeikkaa ennen pysähtymistään pohjapuoli alaspäin. Osumaakin tuli sen verran että kansi meni huonosti kiinni. Kiinnityspultti oli pettänyt. Tilalle uusi pultti ja matka pääsi jatkumaan. Reissuväsymys alkoi jo painaa ja osa porukasta halusikin kotiutua jo perjantaina (päivä
sen sijaan että oltaisiin ajettu suunniteltuun sunnuntaihin saakka. Kävimme matkan varrella olevassa kyläkaupassa ja pyrimme etsimään leiripaikkaa ajoissa jotta seuraavana päivänä päästäisiin matkaan aikaisemmin. Leirin etsintä menee käytännössä siten että kartalta katsotaan kivannäköinen lampi, järvi tai joki joka on sopivan matkan päässä isoista teistä. Kartalla näkyy myös tiet jotka vievät vesistön rantaan mutta eivät johda minnekään eli läpikulkuliikenteestä ei olisi harmia. Tällaisia teitä sitten käydään katsomassa kunnes löytyy tarpeeksi hyvä leiri. Edellisillan loistava leiripaikka ei antanut mahdollisuutta pystyttää telttaa yhtään huonompaan paikkaan mutta muutaman pitkän piston jälkeen alkoi riittää että on vain tasainen alusta ja sillä hyvä. Onneksi tuli venyteltyä niskaa juuri oikeassa kohdassa kun tien vierestä paljastui mahtava hiekkaranta. Ei ollut leiripaikka huono tälläkään kertaa. Tie kulki sadan metrin päästä mutta luottamus paikallisten rehellisyyteen oli kasvanut viikon aikana niin ettei tarvinnut järjestää vartiovuoroja tälläkään kertaa. Mopon avaimet taisivat viettää yönsä virtalukossa. Viimeisen yhteisen illan kunniaksi Mika oli ostanut oikein kuohujuomaa ja istuimmekin iltaa nuotion äärellä myöhään yöhön.
8. päivä
Komppaniassa herätys! Matkaenduroporukoissa herätys hoidetaan rasvaamalla ketjut joka siis tehdään pyörä keskituella ja konevoimalla ketjuja pyörittäen. Toki samalla voi voidella hieman männänrenkaita antamalla sopivasti kiekkaa. Toki pyörällä voi käydä ajelemassakin pienen lenkin niin väki herää varmasti. Asiaa auttaa vielä joko Akrapovicin tai Yoshimuran slipari. Aamusumpit naamariin ja nyt pystyi jo heittämään Suomesta tuodut sulatejuustot nuotioon. Ei ne paikallisetkaan juustot ehkä parantuneet usean päivän säilytyksestä lämpimässä. Ei tainnut juuri kenelläkään olla suurempia vatsaongelmia vaikka melko surutta söimme paikallista kanaa, kananmunia, metwurstia, juustoa, leipää sekä tuoreita hedelmiä (tosin ilmeisesti tuotu jostain etelänmaasta). Edessä oli siirtyminen Wärtsilään.
Vauhti oli heti alusta kohdillaan jonka seurauksena ajoimme lähes kymmenen kilometriä harhaan. Kun vihdoin olimme oikealla reitillä kirmasi Ville taas hussellaan suopolulle niin vauhdilla että huomaamatta jäi muiden päätös etsiä hieman kuivempi reitti. Siinä sitten kaavailimme kaikenlaisia vaihtoehtoja, piirsimme maahan nuolia ja jätimme kartan ja viestin kiven alle risteykseen. Palailimme hieman takaisinpäin ja koetimme toista reittiä paremmalla onnella. Tiedusteluretkeni osoitti että silta oli paikallaan mutta hieman huonossa hapessa.
Tiedusteluretkeltä palatessa oli Villekin onneksi löytänyt muun porukan joten tenimme jälleen yhtenäisenä takaisin kunnes löysimme ajokuntoisen reitin. Tämäkin tie oli sillä samanpaksuisella tussilla piirretty kuin muutkin mutta niin vain tuntui välillä että kohta tän on pakko päättyä. Gps onneksi loi uskoa koska olimme koko ajan kartalla menevän viivan päällä ja viiva oli piirretty jatkuvaksi aina Tolvajärven kansallispuistoon saakka. Matkalla näytti olevan silta ja ainut pelko tässä vaiheessa oli että silta on poikki.
Vauhti oli niin hurja että ohitimme edellämenevän Uazin, jota ajoi vanha pariskunta. Matkamme tyssäsi syvän näköiseen lammikon rantaan. Nyt Uaz-kuski pääsi kuittaamaan ja kahlatessaan lammikon läpi viittilöi kädellään jotta tulkaa perässä vaan. Ei lammikko ajamaton näköjään ollut mutta pohja oli täynnä pään kokoisia kiviä jotka aiheuttivat mielenkiintosia ohjausliikkeitä. Kaikki tulivat kuitenkin pystyssä yli. Tämän jälkeen edessä oli mm. järven pääty josta tie meni veden kautta sekä suolampi joka oli hieman tulvinut koska majava oli rakentanut padon ja hukuttanut tien veden alle. Pienempiä lammikoita oli taas niin paljon ettei niitä muistanut enää laskea. Vihdoin reitti tyssäsi. Edessä näytti olevan pelkkää vettä. Molemmilla puolilla oleva suo antoi olettaa että tien pohja olisi mutaa mutta tiedustelu kävellen osoitti pohjan olevan mainiota soraa. Tiedustelu paljasti myös erään vaarapaikan eli keskellä ylitystä oli "oikealla kaistalla" metrin halkaisijaltaan oleva kivi. Sitä päin ajamalla särkisi varmasti pyörän etupumput ja ehkä muutakin. Ei muuta kuin kiven kohdalle varoittaja ja yksitellen yli. Hyvin näytti sujuvan lukuunottamatta Bemarin taipumusta vedenhengittämiseen sekä bensan loppumista kesken ylityksen.
Iloa ei kestänyt pitkään kun jo seuraavan mutkan takaa paljastui silta - joka oli romahtanut. Aihio oli kuitenkin korjauskelpoinen joten kävimme urakoimaan siltaa ajokuntoiseksi. Tunnin urakan jälkeen oli suurin osa pyöristä jo yli ja kun oma vuoroni tuli ja löin Gessun tulille paljasti käyntiääni jonkin olevan vialla. Öljysilmä näytti että öljy uupuu koneesta. Ei vaiskaan. Öljy oli vain vaaleanharmaata joten sitä ei havainnut vaaleaa taustaa vasten. Kone oli siis vetänyt keuhkoihin vettä ihan kunnolla. Onneksi usealta löytyi litran varaöljypönikät joten saimme kasattua niistä neljä litraa hyvää voiteluainetta.
Api-luokitukset oli kohdillaan koska jokaisessa öljyssä ne oli erilaiset joten lopputulemana oli öljyssä niin pirusti luokituksia että niillä ajais vaikka Paris-Dakarin läpi.
Sillan jälkeen alkoi näkymät joiden varrella Punkaharjukin kalpenee. Samantyylistä harjutietä jatkui kilometri toisensa jälkeen. Kansallispuisto on maineensa veroinen ja siihen kannattaisi tutustua paremmin vaikka patikoiden. Opastuskylttejä löytyi latinalaisin kirjaimin ja koko alue näytti pikaisen vaikutelman perusteella hyvin hoidetulta. Hyvää hoitoa sai myös alueelle johtava tie jota aurasi iso tiekarhu. Sikäli ihan kiva että montut tasoitettiin mutta samalla tiestä tuli hankala ajaa moottoripyörällä pehmeyden vuoksi.
Pysähdyimme vielä kerran pienelle evästauolle kun tiekarhun kuljettajan esimies saapui kohdalle ja ryhtyi juttusille - suomen kielellä. Saatuaan selville mistä olimme saapuneet kysyi mies oliko meillä aseita mukana. Oli kuulemma tänä vuonna erittäin paljon karhuja alueella. Jahans, hyvä että vasta viimeisenä päivänä saimme tietää.
Loppureitti tuupattiin melkoista vauhtia kohti Wärtsilää ja ilmassa oli jo voimakasta halua päästä kotosuomeen. Matkalle ei mahtunut juuri mitään bensan loppumista kummempaa. Jänisjärven pohjoispuoli näytti mukavalta seudulta ja oli ilmeisen suosittua matkailualuetta. Tulipa vastaan Suomen kilvissä oleva matkailuvaunukin. Wärtsilässä vietettiin haikeat lopettajaiset ja otettiin parit ryhmäkuvat kunnes osa porukasta suuntasi kohti rajaa.
Miksi ajaa Suomea pitkin alas kun tarjolla on Venäjääkin. Näin päätti puolet porukasta jotka vetäsivät huoltoasemalla hampurilaiset ja suuntasivat kohti metsää ja telttayöpymistä. Sopivaa teltanpaikkaa oli vaikea löytää. Wärtsilä-Sortavala tien seutu on jo niin sivistyksen pilaamaa että sivuteillä oli yksityisalue kylttejä. Lopulta laitoimme teltat vanhan kartanon raunioille ja rommitotin jälkeen nukahdimme ruisrääkän kaunista laulua kuunnellen.
9. päivä
Tänä päivänä jokaisella oli tarkoitus olla kotona. Itselläkin suunnitelmissa oli ehtiä seuraavaksi päiväksi Riihimäen erämessuille. Niinpä jätimme kahluulampien etsinnän ja panostimme isompia teitä siirtymiseen. Sen verran matkaendurohenkisiä oltiin että asfalttia pyrittiin välttelemään joten ehdotin poikkeamista Lumivaaran kautta. Kartalla reitti on jopa lyhyempi kuin asfalttia kiertäen. Kylillä piti olla joku hieno kirkko - jos se nyt ketään jaksoi enää kiinnostaa. Lumivaaraa lähestyessä vastaan alkoi valua ralliautoja ja kun saavuimme kylään olikin edessä todellinen kisakylä. Hivuttelin tietä eteenpäin mutta kun tien vieressä olevat sivutiet oli suljettu lippusiimoin ymmärsin että olemme kaiketi rallin erikoiskokeella. Pysäytimme järjestysmiehen näköisen kaverin ja huonon englanninkielisen keskustelun jälkeen jäi mielikuvaksi että erikoiskoe oli juuri päättynyt mutta sama pätkä ajettaisiin jälleen puolen tunnin päästä. Koska matkaa oli maksimissaan kymmenen kilometriä eikä vaihtoehtona ollut kymmenen kilometrin ajaminen takaisinpäin tuntunut järkevältä niin lähdimme etenemään pitkin rallibaanaa. Olo alkoi olla yhä epävarmempi kun vastaan tuli niin ladaa kuin itse ralliautojakin - kovaa. Kilpailuvauhti oli kaukana mutta näitä harjoittelijoitakin oli varottava. Väistämisestä teki vaikeaa se että tien sisäkurvit oli "puhdistettu" ralliautojen toimesta mutta ulkokaarre olikin sitten täynnä pehmeää hiekkaa. Sisäkurvia ei voinut vasemmalle kääntyviin mutkiin ajaa. Tien vieressä pusikossa oli ainakin yksi rutattu auto. Tunnetusti Venäläiset eivät ole oikein rallimaailmassa pärjänneet joten senkään vuoksi luottamus kuskien autonhallintakykyyn ei ollut kovin korkealla. Sikäli kokemus oli ihan hieno kun radan varret olivat täynnä katsojia. Vihdoin kun lähtökello näkyi pystyi vasta hengähtämään. Tyhmä veto mutta tulipahan tehtyä.
Jatkoimme matkaa kohti Käkisalmea. Mutkaisella hiekkatiellä tuli vastaan säännöllisesti ralliautoja siirtymällään eikä niillä ollut tietoakaan mistään nopeusrajoituksista. Sladissa ajettiin kuin erikoiskokeella ikään. Onneksi selvittiin ehjänä Käkisalmen Captain Morganiin jossa nautimme jälleen mainion päivällisen.
Hääseurue halusi kuvauttaa itseään pyörän päällä ja aurinko paistoi. Fiilis oli ihan sellainen että voisi olla vielä yhden yön Venäjällä. Leiripaikkakin varmistui kun Lukoililla törmäsimme Ladoga Trophy maastoautokisan osanottajiin. Kilpailun viimeinen leiri ja kovat bileet olisi ollut sillä samalla Laatokan rannalla minne eksyimme vuoden 2007 reissullamme. Enemmistö oli kuitenkin menossa kotisuomeen joten sinne piti itsekin suunnistaa. Alkoihan sitä jo kaivata saunaa ja etenkin suihkua. Siirtymä Käkisalmesta Suomeen sujui suuremmitta harmitta. Rolfin takapyörän laakerit alkoivat osoittaa väsymisen merkkejä ja siksi pudotimme marssivauhtia mutta kotiin asti niillä selvittiin.
Yhteenveto
Syy miksi kirjoittelen tämän reissutarinan matkaendurot.net foorumille on se että pari vuotta sitten TeemuV kyseli täällä halukkaita pienelle Venäjän turneelle. Porukka on siis tavannut toisensa tämä foorumin kautta. 2007 kävimme ajamassa pitkän viikonlopun ja 2008 edessä oli jo pitkä viikko. Ensi vuonnakin Venäjä kutsuu jälleen - saas nähdä mitä keksitään.
