Kiva oli leiri. Rata mahtaa olla paikoin kuopilla ja porkattu meidän jäljiltä, mutta toisaalta vähän kivempikin kuin aikaisemmin kun ei ole kivikovaa tasaista baanaa kuten aikaisemmin, kannattaa kuitenkin tehdä ensimmäinen kierros vähän tunnustellen eikä ajaa sokkona kaikkiin mutkiin, saattaa olla ylläreitä.

. Oskari veti pohjat tosi pöppyrä/patti kunnossa olevalla radalla 7:09 missä oli pari oikaisureittien tekemisistä johtunutta pahaa hidastetta joihin menee varmasti ainakin 10 sekuntia, on se äijä. Takajarrulla sitominen pateissa ja patteihin keuliminen sopivasti oli lie suurin anti tai ainakin mitä ei todellakaan osaa vielä ja jota pitäisi osata ja jota on teoriassa tällä osaamistasolla voisi koittaa oppia. Luonnollisesti mutka-ajossa, shikaanien oikaisemisessa keulimalla/hypäämällä, ajoasennossa, mäennousussa jne on paljon kehitettävää ja sai vinkkiä ja ohjetta. Kyynärpäitä ylös, lisää räväkkyyttä ja kovempaa mutkiin sisään ja sitten tiukempi jarrutus sisääntulossa ja kaasu aikaisemmin auki muttei välttämättä torvea aina täysin auki lie ohjeet joista suurin osa tuli varmaan lähes jokaiselle. Lisäksi saatiin paljon oppia myös pyörän varustelemisesta kisaan, mitä heikkoja paikkoja saattaa olla ja miten niitä kiertä jne.
Mielenkiintoista oli sekin, että kun valmentaja koitti (heh

) ajaa meidän vauhdilla mallisuorituksia niin oli paljon hankalamman näköistä ja vaikeamman oloista kuin sitten sillä aivan kauhialla vauhdilla jota ei itse pääsisi/uskaltaisi edes sileällä suoralla painaa saati mutkaisessa patikosssa. Eli hyrrävoimat auttaa kovasti ja hiljaa ajaminenkin on vaikeaa, minä taidan olla aika mestari siis kun pääsen niin hiljaa
