Pohjolan Kurapyöräilijät

Matkaendurofoorumi kaikille enduron ystäville!
Tänään on Ke Loka 23, 2019 9:21 pm

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 12 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Islantiin?
ViestiLähetetty: Ti Tammi 17, 2006 11:50 pm 

Liittynyt: Pe Tammi 07, 2005 10:05 pm
Viestit: 421
Paikkakunta: Riihimäki
Pyörä: KTM 1290 SA
Moi,

Onkohan kenelläkään kiinnostusta lähteä kiertämään Islantia ensi kesänä?

Timo


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: Ke Tammi 18, 2006 9:50 am 
Avatar

Liittynyt: Ke Syys 29, 2004 9:23 am
Viestit: 2968
Paikkakunta: Sarkola
Pyörä: PELTOKYRPIÄINEN
Sinne vielä palajan minäkin. Jos et ole vielä päättänyt lähteväsi, päätä nyt. Äläkä mene puihin.
Ehdottoman upea kokemus :)


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: Ke Tammi 18, 2006 11:30 am 
Avatar

Liittynyt: La Loka 02, 2004 9:15 am
Viestit: 629
Paikkakunta: Jakarta
Pyörä: Kaik' o mänt
timo kirjoitti:
Sinne vielä palajan minäkin. Jos et ole vielä päättänyt lähteväsi, päätä nyt. Äläkä mene puihin. Ehdottoman upea kokemus :)

Samat sanat! Vaikka matkassa oltiinkin vaimon kanssa autolla ja eleltiin "normaalielämää" vuokrakämppineen ja opiskeluineen, niin Islanninvuosi oli kyllä semmoinen elämys, ettei ihan helpolla monikaan paikka pistä paremmaksi. Ehkä sitten se Uusi-Seelanti?..

Ja kyllä, motolla sinne on joskus vielä päästävä.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: Ke Tammi 18, 2006 12:38 pm 
Avatar

Liittynyt: To Elo 25, 2005 8:58 am
Viestit: 650
Paikkakunta: Pori
Pyörä: BMW G 450X, BMW R1200GS Adv, BMW R1100GS
Uusi-Seelanti on kyllä elämyksen arvoinen, kannattaa mennä :!:

http://koti.welho.com/jsaari4/index.htm ... w_Zealand/

Islantiin on kyllä halua lähteä (vaimoke voi olla kyllä eri mieltä :oops: ), olisiko ideana ottaa oma pyörä mukaan, eli välillä laivalla seilailemaan. Hintataso on Islannissa aika kova, onko laivamatkojen hintoja tiedusteltu :?:


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: Ke Tammi 18, 2006 12:55 pm 
Avatar

Liittynyt: La Loka 02, 2004 9:15 am
Viestit: 629
Paikkakunta: Jakarta
Pyörä: Kaik' o mänt
Kurahousu kirjoitti:
olisiko ideana ottaa oma pyörä mukaan, eli välillä laivalla seilailemaan. Hintataso on Islannissa aika kova, onko laivamatkojen hintoja tiedusteltu :?:


Hinnasto löytyy Saga-Matkojen sivuilta: http://www.sagamatkat.fi/ --> Smyril Line.

Hintataso on tosiaan satujen saarella suomalaistakin hirvittävä, mutta kerranhan sitä vain eletään...

Ehdottomasti suosittelen laivamatkaa. Etenkin takaisintulomatkan puolipakollinen(* kolmen päivän pysäys Färsaarilla on mahtava kokemus!

(* jos jostain syystä haluaa välttää tämän, voi seilata laivan mukana Tanskaan.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: Ke Tammi 18, 2006 11:31 pm 

Liittynyt: Pe Tammi 07, 2005 10:05 pm
Viestit: 421
Paikkakunta: Riihimäki
Pyörä: KTM 1290 SA
Tarkoitus olisi todella mennä omalla mopolla Smyril Linellä paatilla.

Laivamatkahan menee niin, että lauantaisin on lähdöt/paluu Tanskasta, tiistaisin Bergenistä Norjasta, perillä ja lähdöt Islannista torstaisin. Aikaa on siis vähintään viikko perillä. Sitä en ole vielä jaksanut tutkia, että riittääkö viikko perillä vai pitäisikö olla kaksi.

Timo


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: To Tammi 19, 2006 9:56 am 
Avatar

Liittynyt: Ke Syys 29, 2004 9:23 am
Viestit: 2968
Paikkakunta: Sarkola
Pyörä: PELTOKYRPIÄINEN
Timo Kalkkila kirjoitti:
Tarkoitus olisi todella mennä omalla mopolla ....tutkia, että riittääkö viikko perillä vai pitäisikö olla kaksi.

Timo

Itsensä ja varsinkin mopon pettämistä mikään muu vaihtoehto. Mopo tykkää kun sillä ajetaan. Eihän sitä voi kotiin jättää :wink:
Viikon siellä kierrettyämme, tuli katkeranhaikea olo, kun jo piti lähteä.
Viikko oli liian pieni aika. Tokihan siinä oli Fäärsaaret vielä edessä, mutta silti.
Islannissa, kun sinne lähtee, kannattaa viipyä pidempään. Pelkästään keli joka vaihtuu kesken lauseen, saattaa ottaa muutaman päivän helposti omakseen.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: To Tammi 19, 2006 10:24 am 
Avatar

Liittynyt: To Loka 07, 2004 4:50 pm
Viestit: 762
Pyörä: 701
On tuo Islanti ollut itsellänikin mielessä, ei kuitenkaan vielä ensi kesänä. Itse ajattelin yhtenä vaihtoehtona järjestettyä viikon retkeä omalla pyörällä ks. linkki http://www.northenduro.is/index.html. Tuo tuntuisi ainkin itsestä varsin hyvältä vaihtoehdolta.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: Ma Tammi 23, 2006 2:09 pm 
Avatar

Liittynyt: Ma Maalis 07, 2005 2:55 pm
Viestit: 47
Paikkakunta: Hautjärvi
Pyörä: KTM 950 Adventure H-D FatBoy
http://members.surfeu.fi/liisa.leino/

Tuosta osoitteesta löytyy hyvin tietoa yhden porukan eli pariskunnan Islannin reissusta. Olivat liikkeellä enduropyörillä.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: Ma Tammi 23, 2006 3:06 pm 
Avatar

Liittynyt: To Touko 26, 2005 12:45 pm
Viestit: 407
Paikkakunta: Luopioinen
Tuossa tajunnanvirtaa meidän retkeltämme liitetiedostossa.
Reitti on ainakin osapuilleen oikea, tapahtumatkin... niin kukin päätelkööt itse mikä on faktaa ja mikä fiktiota.

Julkaistu MP69:n Motoristi-lehdessä joskus -98 tai -99.

-Tero-

EDIT:
Ei salli systeemi .doc .rtf eikä .txt liitetiedostoja, joten kopioin tähän koko roskan. Vassakuu:

--------------------------------

Eräs tarina siitä, mitä voi tapahtua, Sagojen saarella. Vulkaanisten höyryjen pehmentävät aivomme tuottivat oman sagamme.

Tarinan hullunkuriset perheet:
Sähkömies Timo: Sarkolan kuulu kylähullu
Nina: Sähkömiehen vaimo
Super Tenere: Sähkömiehen mopo.

Kännykkäinssi Tero: Vulkaanisiin saariin hurahtanut.
Ellu: Kännykkäinssin vaimo
BMW R1100GS: Kännykkäinssin pommikone


Islantiin on kaksi tapaa mennä: Lentäen tai laivalla. Valitsimme laivan, sillä mopot eivät mahtuneet käsimatkatavaraan.
Erkanimme Bergenin satamasta tiistaina 14. heinäkuuta Smyril Linen Norröna-lautalla. Lautta oli kymmenen vuoden takaisten ruotsinlaivojen kokoa, ja tasapainottavilla vesitankeilla, ja uudistetuilla navigointijärjestelmillä varusteltu merikelpoiseksi kaikille maapallomme merille.
Mopot piti kiinnittää lauttamatkan ajaksi. Niinpä aina neuvokas sähkömies Timo veti Teneren akun plusnavan laivan rautarunkoon starttikaapelilla kiinni. Sitten vaan rengasrauta Teneren ja laivan runkojen väliin, ja savun hälvettyä Tenere oli hitsattu laivaan kiinni.
Bemari-pommikone sensijaan neljännestonnin painoisena rusahti heti sisäänajaessa ruosteisen laivankannen läpi, ja makasi tukevasti pyttyjensä varassa koko matkan.

Laivalle mennessä ja Färsaarten välipysähdyksen aikana katselimme, minkälaista kalustoa ihmiset Islantiin raahaavat. Saksalaiset olivat liikkeellä Unimogeineen ja vanhoine Bokseribemareineen. Britit ajoivat lauman Landrovereita laivaan. Moottoripyöräkirjo kattoi kaikkea CBR:stä KTM:iin jälkimmäisen soveltuessa aavistuksen paremmin Islannin kiviselle ja reikäiselle tiestölle.

Laivamatkalla ei varmaan ollut yhtään sielua, joka ei olisi muistellut Estonian kohtaloa, kun myrskyävä Pohjanmeri näytti mahtinsa. Lautta oli kuin lastu lainehilla, ja aina joka seitsemännen aallon jälkeen laiva lähes hyppäsi ilmaan ja ryskähti täristen aallonpohjaan. Kaksi päivää siinä ravistuksessa sai maakravut Timoa lukuunottamatta vihreiksi, ja halusimme Islantiin enemmän kuin koskaan.
Torstaina olimme vihdoin unelmiemme saarella. Jäätävä tihkusade toivotti meidät tervetulleeksi. Varmaan Timon hitsausmanöövereistä johtuen Tenere ei jaksanut startata kuin toisen pytyn käyntiin. Varttitunnin kuluttua jo toinenkin pytty heräsi. Mottomme oli, että reitti päätetään sitten risteyksessä, ja se piti tälläkin kertaa paikkansa. Olimme jo valmiiksi pohtineet kiertävämme saaren vastapäivään, mutta säävastaavamme Ellu näki jo laivan kannella valaanrasvaan tarttuneen lokinjätöksen väristä, että pohjoisessa sataa lunta. Siispä päätimme kiertää saaren etelän kautta myötäpäivään.

Seyðisfjörður on pieni vuononpohjan kalastajakylä jossa kerran viikossa on liikenneruuhka, kun Norröna käy vaihtamassa matkustajansa. Pienen kylän raitin päästä alkaa heti serpentiini kohti vuorenlakea. Sitä kiipesimme sormet huurussa lumirajan päälle (mihin riitti pari ensimmäistä kaarretta.) Vuorten takana Egilstaðirissa suunnistimme ensimmäistä kertaa, ja valitsimme joutuisamman ykköstien merenrannan sijasta. Noin sata kilometriä märkää, savista ja kuoppaista tietä myöhemmin Nina kysyi, että: “Pitikö nyt heti lähteä näille pikkuisille hiekkateille?” Valistimme häntä kertoen olevamme ykköstiellä, Islannin suurimmalla valtatiellä.

Breiðdalsvikissa tuli vilu ja nälkä, joten pysähdyimme syömään maukkaan kala-aterian alkukeittoineen. Toisin kun matkaoppaassa kerrotaan, Islantilainen kalaruoka voi olla hyvääkin. Reykjavikin Hard Rock Café:ta lukuunottamatta Timon kalaruokalinja piti tästä eteenpäin matkan loppuun asti. Kanssamme ravintolan toisessa nurkassa ruokaili kaksi ruotsalaista nuorta motoristia, jotka olivat saapuneet kanssamme samalla lautalla.

Jatkoimme kylläisinä eteenpäin, ja maisema muuttui vuorilta mereen asti rapautuneeksi sorakuopan rinteeksi, johon ykköstie oli pengerretty. Hetken kuluttua kun laskeuduimme merenrantaan, maaperä vaihtui harmaaksi tuliperäiseksi tuhkaksi, joka veti magneetin lailla Timoa puoleensa. Teneren viimein upottua ohjaustankoja myöten lentohiekkaan tarvittiin kolme venäläistä sotilashelikopteria hinaamaan se ylös.

Höfniin saavuttuamme ilma selkeni. Olikin jo aika saada lämmintä kahvia koneisiin. Paikallinen VPK tarjosi pesuvedet ja harjan ilmaiseksi, jotta mutapaakkujemme sisältä saataisiin moottoripyörät kaivettua esiin. Tero ja Timo nimittäin olivat aiheuttaa kahakan riidellessään, kumpi harmaa kasa kuuluu kummallekin. Onneksi vaimot eivät olleet yhtä likaisia...

Pian Höfnin jälkeen Vatnajökullin jäätikkö aukeni eteemme. Henkeäsalpaava näky, jota tuijotimme kyllästymiseen asti kunnes saavuimme pienelle sillalle. Matkaopasvastaavamme Ellu oli ilmeisesti hypännyt aukeaman yli, sillä meinasimme ajaa Jökulsarlónin jäätikkövirran ohi tietämättä edes sen olemassaolosta. Täällä Vatnajökullista irtoaa suuria lohkareita, jotka jäävuorina seilaavat Atlantille. Niiden ensisijainen tehtävä on upottaa vieraan vallan nelipiippuisia höyryristeilijöitä. Lahden suu oli täynnä näiden hylkyjä, mitä kanssamme ihailivat jo aikaisemmin näkemämme ruotsalaiset.

Saavuimme Skaftafelliin, jonne saapuivat myös ruotsalaiset. Emme olleet tehneet vielä sinunkauppoja, joten he leiriytyivät noin sadan metrin päähän meistä. Saimme makoisat unet jäätikön kainalossa. Aamulla Timon ja Ninan piti sulattaa retkikeittimellä leirimme yön aikana peittänyttä jäätikköä parin tunnin ajan, jotta pääsivät ulos teltasta. Näin muodostuneessa jääluolassa olikin sitten mukava keitellä aamukahvit.

Sata kruunua vetoa, että Eila Hiltunen on käynyt Islannissa. Niin paljon Sibelius-monumentti muistuttaa Svartifossin laavakiveen muotoutunutta vesiputousta. Lähdimme aamukävelylle katsomaan tuota parin tunnin patikkamatkan päässä olevaa putousta. Päivästä tuli todella kuuma, mikä on harvinaista paikassa, missä asuu satojen metrien vahvuinen jäätikkö. Olimme tietysti pukeneet liikaa päälle, joten jouduimme sulattamaan jäätiköstä juomavettä monta litraa. Perillä reippaat Suomi-pojat Timo ja Tero kävivät naku-uinnilla putouksen alla jäähileiden seassa.

Palatessamme leiriin, Vatnajökullin alla oli taas kerran joku tulivuori purkautunut, ja sulavat jäätikkövirrat olivat huuhtoneet mopomme avomerelle. Onneksi eräs paikallinen kalastaja oli hinannut ne jo rannalle. Tulpat kuivattuamme jatkoimme matkaa Skeiðarársandurin hiekkojen yli kohti Kirkjubæjarklausturia, jossa meidän piti päättämän, josko kääntyisimme risteyksestä sisämaahan kohti Landmannalaugaria. (eivätkö Islantilaiset paikannimet olekin helppoja) Valitettavasti seudun lämpimät säät olivat pitäneet huolen siitä, että Landmannalaugarin tie oli täynnä tulvivia sillattomia jokia. Pommikoneen henkitorvi oli liian alhaalla; sääli. Jatkoimme samettipallokuumaiseman halki Mýrdalsjökullin eteläpuolelle. Päädyimme leiriin Skógafossin putouksen juurelle. Putouksessa teimme Gore-tex -testin, muttemme löytäneet pääkalloluolan sisäänkäyntiä.

Timo ja Nina lähtivät putouksen yläpuolelle kävelemään, kun Tero ja Ellu lähtivät kuivattamaan Gore-texejään. Etsimme pommikoneella pientä 4wd-tietä, joka olisi vienyt meidät ihan jäätikköön kiinni, mutta pommikone oli vain 1wd. Hevonen katseli ihmeissään, kun valuimme hevoshaassa jyrkkää rinnettä jarrut lukossa perä edellä alaspäin, ja puoli vuorta valui mukanamme laaksoon. Hyi meitä, nopeutimme eroosiota.

Lauantaiaamuna lähdimme aikaisin kohti Reykjavikia. Aamiaisen söimme vasta Hvolsvöllurin Esson baarissa, ikkunapöydässä, Hekla -näköalasta nauttien. Hekla oli juuri samannäköinen, kuin miksi tulivuoret kirjoissa piirretään, tai miltä finnit Clearasil-mainoksessa näyttää. Seuraavaksi pysähdyimmekin vasta Reykjavikin Shellillä, jossa VPK taas jo odottelikin meitä letkuineen. Nyt pyöriimme saattoi taas koskea ilman suojakäsineitä.
Reykjavikissä on kuuluisa kirkko, Hallgrimskirkja, jonka arkkitehtuuri noudattaa Svartifossistakin tuttua laavakiven muotoa. Ollessamme sen kellotapulissa, Nina kysyi: “Paljonkos kello muuten on?” Joku vastasi kysyen: “Kuis ni?” ja samassa tapulin kellot jo soivat.

Pysähdyimme helteisessä keskustassa, ja ohitse käveli joku nuorimies töyhtökampauksineen. Timo ihmetteli ääneen, että: “Mikähän palmupää toikin oli?”, johon jatkoi samantien: “Ei vaan, ei parane sanoa tuollaista ääneen. Tiedä vaikka joku ymmärtäisi”. Viereisen katukahvilan pöydästä kuului: “Niin ei sitä koskaan tiedä...”

Söimme Hard Rock Caféssa, ja suuntasimme kohti Blue lagoonia. Blue Lagoon on maalämpövoimalan levää ja limaa kasvava lauhdevesiallas, jonka sinisessä vedessä mummot parantavat vyöruusuaan. Emme menneet uimaan. Ruotsalaiset menivät.

Seuraava etappimme kohti Krysuvikia muistutti motocrossrataa. Keskellä ei-mitään oli kahvila. Pysähdyimme kupilliselle, ja silloin sattui retken pahin onnettomuus. Timon paskarinki täyspakkauksilla ei ottanut onnistuakseen, ja jo puolikaaren jälkeen Tenere tuuskahti pehmeään hiekkaan kyljelleen. Siihen tuli naarmu.

Krysuvikissa oli maahan kettingeillä ankkuroitu pikkukirkko. Ilmeisen tuulista seutua, näemmä. Kirkon jälkeen menimme ihailemaan kiehuvaa mutaa. Tässä menikin tovi, kun naiset alkoivat hoitaa kauneuttaan sivelemällä sata-asteista liejua kasvoilleen. Tien toisella puolella maasta suihkusi rikinkatkuista vesihöyryä, jolla Timo puolestaan hoiteli karheaa kurkkuaan.

Illaksi ehdimme Þingvelliriin, jossa oli joskus ollut huoltamo ja turistikeskus, mutta nyt vain nurmikenttää ja rahastava kioski. Leiriydyimme nurmikolle ja sisäänhengitimme hyttysiä. Þingvellirissä on suuri hautavajoama, sillä se sijaitsee Euraasian ja Amerikan mannerlaatojen välissä. Tämä kanjoni levenee tuuman verran vuosittain. Tämän vuotinen leventymä sattui yön aikana karmean paukahduksen saattelemana juuri pommikoneen sivutuen kohdalle. Aamuun mennessä railo oli taas sulkeutunut, ja pommikonetta oli mahdotonta nostaa käsivoimin pystyyn, sillä sivutuki oli kiilautunut mannerlaattojen väliin. Onneksi kaikilla Islantilaisilla on maasturi ja vinssi.

Noudatimme MP-lehden kirjeenvaihtajan Mikael Borgielin esimerkkiä, ja otimme valokuvat samasta kohtaa, mistä MP-lehdestä ennen matkaa ihailemamme kuva oli otettu. Kyseessä oli kävelytie, ja saimme paikallisten luontoihmisten ja turistioppaiden kiroukset ja vihat niskaamme. Samassa ruotsalaiset ohittivat leirimme.

Näimme aidon oikean Geysirin, joka oli lakossa. Sen pikkusisko Strokkur sentään syljeskeli kuplivaa vettä parin minuutin välein. Kommunikoimme nyt ensimmäistä kertaa ruotsalaisystäviemme kanssa, kun valokuvavastaavamme Ellu kuvasi heidät vesisuihkua vasten.
Jatkoimme Gullfossin putoukselle, joka on yksi Islannin ‘must’-kohteista. Suuri ja kohiseva ja siinä virtaa saman verran vettä, mitä kiinalaiset juovat teetä päivittäin.

Vuorossa oli suurin haasteemme: Kjölurin tie saaren sisämaan halki pohjoiseen. Kuvittele huonosti hoidetun soratien alussa oleva pyykkilauta, kaada siihen kottikärryllinen lähes nyrkinkokoista, terävää mursketta, ja levitä epätasaisesti. Sitä oli Kjölurin tie noin 150 kilometriä. Ajoimme sitä vastatuuleen, ja niskamme kipeytyivät ja pyörät tulivat hiekkapuhallettua kirkkaalle pellille. Onneksi tien päässä pohjoisessa Varmahliðissä oli halpa automaalaamo. Sääli ettei heillä ollut kuin vaaleanvihreää.

Varmahliðissä oli kylmää ja myrskyistä, joten päätimme turvautua raukkamaisesti sisämajoitukseen. No, meillä ei ollut mitään hintaan kuuluvaa kuumaa lähdettä vastaan.
Saimme vaatteet pesetettyä majapaikassamme. Valitettavasti isäntämme eivät ymmärtäneet pesulappujen ohjeita, ja Teron lämpökerrastosta tuli XS-kokoinen. Onneksi varttitunnin venytysjumpan jälkeen se mahtui juuri ja juuri Ellulle.

Aamulla lähtiessämme kohti Akureyriä lämpötila oli niukasti pakkasen puolella. Tie nousi ylängölle ja kiemurteli kilometrin korkuisten huippujen välissä. Ilma kylmeni kylmenemistään ja alkoi sataa luntakin. Olisimme pysähtyneet lämmittelemään, mutta vuoristossa ei ollut kuin autiotupia. 40 kilometriä ennen Akureyriä löysimme retkeilymajan. Sitä piti Tanskalainen mies, joka oli muuttanut Islantiin noin 30 vuotta sitten. Hän oli tuonut mukanaan Tanskasta mottoripyörän, yhden saaren ensimmäisistä, ja oli pilottitakkeineen ollut aika eriskummallinen näky.

Teestä lämmenneenä ja pari vaatekertaa paksumpana yritimme lähteä jatkamaan matkaa, mutta laakso oli satanut täyteen lunta. Mopot piti kaivaa kinoksesta esiin Timon sivulaukun kansilla. Lopulta Bemarin sylinterit sulattivat suurimman osan lumesta ja pääsimme eteenpäin.

Saavuimme Akureyriin juuri ennen neljää. Tero lähti juoksemaan raivokkaasti pankkeja ja postilaitoksia ympäri vain huomatakseen, että koko saarella on vain yksi Diners-luottokortin käteisnostopiste, ja sekin Reykjavikissa. Ninan Visakortissa oli vielä nostovaraa, joten ei hätää. Akureyrissä söimme kalaa. Timo söi yhden paistetun IC-mopon satulan -ainakin siltä kuollut kissakala näytti (ja maistui)-. Talon salaattibaari oli erinomainen. Myöhemmin ravintolavastaavamme Ellu löysi matkaoppaasta maininnan ravintolastamme käyminsen arvoisena.

Oikotie vuorten yli oli piilotettu mutkan taakse. Emme huomanneet sitä, joten jouduimme ajamaan päätietä, mikä sekin oli kivan mutkainen vuoren rinnettä mukaileva tie. Matkan varrelle osui taas kerran yksi pikkuniagara, mutta juuri silloin meitä kiinnosti enemmän viereinen kahvila kuin putouksen ihaileminen sateessa. Tästä alkoi taas soratiet, joskin Mývatn-järven rantaan saakka tie oli inhottavan liukasta savilimanuljaskaa. Olimme jo piloille hemmoteltuja, joten turvauduimme jälleen sisämajoitukseen työmaaparakin näköisessä kopissa.

Tiistaiaamuna suoritimme reippailuhetken kiipeämällä tulivuoren päälle. Sinne vievä polku olisi ollut tosi makea endurospoori, mutta laava oli vielä niin tulista, että se olisi pilannut hyvät renkaat. Mývatnin seutu on erittäin tuliperäistä. Vähän joka myyränkolo työntää rikinkatkuista höyryä tai kuplivaa mutaa. Reykjahliðin rikkihöyryalueella kasasimme ajopuvun taskut täyteen kuumia kiviä, jotka pitivät meidät lämpimänä Jökulsárgljufurin kansallispuitoon asti. Puistoon vievä tie oli ruohoon kovertunutta maasturiuraa. Sumu sakeni ja Dettifossin putouksen erotti sumuisesta ilmasta vain kumea jyly. Timo ja Nina jatkoivat nälkäisempinä suoraan puiston pohjoispäässä olevaan Asbyrgiin. Tero ja Ellu ärsyttivät vielä nälkänsä äärimmilleen Hljóðaklettarin kivimuodostelmilla. Tulimme takaisin etelään Jökulsá á Fjöllum -joen toista puolta.edelleen sumussa metrin näkyvyydellä Grimstungaan asti, jossa vuokrasimme talon. Hintaan sisältyivät ruotsalaiset.

Tero ja Timo kävivät krossaamassa ilman pakkauksia ja Vaimoja läheiselle pikkukirkolle. Tie oli kunnon endurospoori vesiesteineen. Palattuamme talolle uskaltauduimme vihdoin juttusille ruotsalaisten kanssa, jolloin ilmeni, että toinen heistä, Vesa, puhui sujuvaa suomea.

Aamulla huomasimme, että ykköstie oli peruutettu. Kaikkialla oli hiljaista, mutta pitkän kolistelun jälkeen joku naisihminen tukka sekaisin viikinkikypäräänsä kohentaen pölähti läheisen talon ovelle, ja kertoi meille, että tietä ei ole peruutettu, se on vain siirretty. Seuraavassa risteyksessä, mottomme mukaisesti, päätimme oikaista Vopnafjörðurin kautta. Reitti lisäsi matkaamme noin 30%, joten se täytti oikotien määritelmän. Ylängöllä oli niin kylmä, että lampaillakin oli villahousut jalassa.

Vopnafjörðurissa oli iso hiekkaranta, ja vain kiljuva nälkä esti Timoa hyökkäämästä sinne Teneren upotuspuuhiin. Syötyämme lähdimme kohti etelää ylittämään vuonolaaksoa reunustavaa vuoristoa soraserpentiiniä pitkin. Olimme taas lumirajan yläpuolella. Tie oli kapea soratie, ei kaiteita, ja jyrkät pudotukset. Vuoriston yli pyyhki sellainen myrskytuuli, että oli vaikea pysyä tiellä, tai ylipäätään pystyssä. Laskeuduttuamme kävelyvauhtia laaksoon, annoimme myötätuulen työntää meitä puoli-ilmaiseksi eteenpäin.

Laaksonpohjan tie oli suora ja tylsä. Vuorituuli oli pyyhknyt Sagojen saaren pölyt mopoistamme ja vaatteistamme, ja olimme henkisesti jo lähes jättäneet Islannin. Kuitenkin laskeutessamme taas Seyðisfjörðuriin meille tuli haikea olo. Tie ja maisemat olivat niin henkeäsalpaavia, että teki mieli kääntyä takaisin, pois satamasta, ja myöhästyä laivasta. Ajoimme kuitenkin alas kylään, ja saunottuamme uimahallissa nukuimme viimeisen yömme kansakoulun lattialla.

Torstaiaamuna ostimme viimeiset matkamuistomme ja suuntasimme jokaviikkoiseen liikenneruuhkaan. Ohittaessamme lauttajonoa jalkakäytäviä pitkin kuului jonosta yllättäen “Moi, Timo. Kyllä maailma on pieni!” Lautassa saimme sitten ruotsalaisten kanssa kuunnella Markun juttuja, jotka olivat -jos mahdollista- vielä puolta hurjempia kuin omamme, alkaen DR Bigin koneremontista kekellä vuolaasti virtaavaa jäätikköjokea.

Paluumatkalla vietimme kolme päivää Färsaarilla, mutta se on kokonaan toinen juttu...


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: Ke Helmi 01, 2006 11:35 pm 
Avatar

Liittynyt: La Heinä 23, 2005 11:57 am
Viestit: 119
Paikkakunta: Joensuu
Pyörä: Tiger 900, KTM LC4, Dr 650SE,Fantic 250
petev kirjoitti:
On tuo Islanti ollut itsellänikin mielessä, ei kuitenkaan vielä ensi kesänä. Itse ajattelin yhtenä vaihtoehtona järjestettyä viikon retkeä omalla pyörällä ks. linkki http://www.northenduro.is/index.html. Tuo tuntuisi ainkin itsestä varsin hyvältä vaihtoehdolta.


Ajeltiin tuon Lofturin, joka kyseistä Safaria järjestää, kanssa viime kesänä Pohjois-Karjalan soralla ja metsis ja tiedän tapaamiseni pohjalta kertoa että jos oman pyörän lennättäminen / laivaaminen Islantiin ei hinnasta tai muusta syystä kiinnosta ja kuvittelee voivansa taipua vielä vanhan ratsun selkään , niin häneltä löytyy tallista muistaakseni neljä kappaletta Dr 600:sia , joiden vuokraaminen onnistunee.

Itse olen kyllä enemmän kuin kiinnostunut moiseen reissuun lähdöstä ja jos vain ensi kesänä talous sen kestää , niin olen mukana!

Ter :wink:


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: Ke Helmi 01, 2006 11:38 pm 
Avatar

Liittynyt: La Heinä 23, 2005 11:57 am
Viestit: 119
Paikkakunta: Joensuu
Pyörä: Tiger 900, KTM LC4, Dr 650SE,Fantic 250
petev kirjoitti:
On tuo Islanti ollut itsellänikin mielessä, ei kuitenkaan vielä ensi kesänä. Itse ajattelin yhtenä vaihtoehtona järjestettyä viikon retkeä omalla pyörällä ks. linkki http://www.northenduro.is/index.html. Tuo tuntuisi ainkin itsestä varsin hyvältä vaihtoehdolta.


Ajeltiin tuon Lofturin, joka kyseistä Safaria järjestää, kanssa viime kesänä Pohjois-Karjalan soralla ja metsis ja tiedän tapaamiseni pohjalta kertoa että jos oman pyörän lennättäminen / laivaaminen Islantiin ei hinnasta tai muusta syystä kiinnosta ja kuvittelee voivansa taipua vielä vanhan ratsun selkään , niin häneltä löytyy tallista muistaakseni neljä kappaletta Dr 600:sia , joiden vuokraaminen onnistunee.

Itse olen kyllä enemmän kuin kiinnostunut moiseen reissuun lähdöstä ja jos vain ensi kesänä talous sen kestää , niin olen mukana!

Ter :wink:


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 12 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
POWERED_BY
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com