Pohjolan Kurapyöräilijät

Matkaendurofoorumi kaikille enduron ystäville!
Tänään on Ke Touko 27, 2020 1:09 pm

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: Ti Syys 01, 2009 11:14 pm 
Avatar

Liittynyt: La Heinä 23, 2005 11:57 am
Viestit: 119
Paikkakunta: Joensuu
Pyörä: Tiger 900, KTM LC4, Dr 650SE,Fantic 250
..Kulkee kaverini Markus.

Laitan tänne vähän kaverini tiivistettyjä kertomuksia hänen reissuistaan, ei tosin kurapyörällä, vaan liftaten. poistakaa jos ei sovi joukkoon, mutta kaveri on matkannut sellaisilla saloilla, joissa pyöräilyä joku saattaa suunnitella ja voi jopa saada näistä jotain irti:.: voin laittaa myös yksityis kohtaisempaa selostusta jos kiinnostaa.

reitti suunnilleen:Eurooppa, Etelä-Amerikka, Pohjois-Amerikka, Korea, Venäjä,Suomi, Venäjä, Japani, Korea, Malesia, Thaimaa, Kampotsa, Vietnam, Laos, Kiina, Kirgistan, Kazakhstan, Dagestan, Georgia, Turkki, Kreikka, Bulgaria, Romania, Moldova, Ukraina, Puola, Baltian maat ja Suomi

Tero

Lainaa:
Tässä vähän tiivisteltynä mitä on tullut reissattua sitten syyskuun 2006,
niille joita nappaa lueskella. Sori tää on vähän hopusti kirjotettu.

Läksin liftaileen kohti Espanjaa, mielessä siirtyä Etelä-Amerikkaan
pohjoista talvea pakoon. Matkan varrella pysähdyin vähäksi aikaa Ranskaan
konjakkia tekeen. Konjakkia ystävieni luona tehtyäni menin Angoulême’iin
moikkaan kaverin ja sitten Niort’iin toisen kaverin luo. Käväisin pikaisesti
Albissa ja vietin hieman aikaa Arteeseilla. Sittenpä kävin turhaan
Lontoossa, oli tarkoitus ostaa jotain mitä ei löytynytkään. Palatessa kävin
kaverin luona Boulogne-sur-Mer’issä ja sitten vain painelin suoraan
Espanjaan.

Espanjassa menin suoraan Madridin lentokentälle josta löysin halvat
liput Limaan Peruun. Kyselin hintoja minne tahansa Etelä-Amerikkaan ja
Limaan oli halvin. Olin harkinnut vähän kysellä laivoihin mutta ne on niin
hitaita ja helpommalla pääsee ku ottaa lennon. Juu Lentoon oli aikaa
kymmenen päivää joten siinä oli aikaa kiertää vähän Espanjassaki. Madridissa
näin Antonion ja Salamancassa Elenan.
Saavuin Limaan, jossa olin ajatellu viettää päivän tai kaksi ja
häipyä muualle. Lopulta aloin viihtyä Limassa ja löysin mukavia ystäviä.
Niinpä aika venähti aikalailla. Sattui myös melko lipsahdus siinä. Tähän
asti olen pysynyt sitkeästi tyytyväisenä sinkkuna, mutta nyt se sitten
sattui, 26-vuotiaana. Löysin elämäni ensimmäisen tyttökaverin, Bachyn.
Limassa sattui yhtä sun toista ja olin aika kauan siinä. Sitten menin
etelämäs Peruun, vuorille.
Eräässä pikkukylässä oli mielenkiintoista asua paikallisten kanssa ja
elää vähän aikaa heidän kanssaan. Tosi yksinkertaista mutta mukavaa
porukkaa. Talot ovat kyhätyt maasta ja kivistä ja sadevesi pääsee sisään.
Lattialla kun on 20cm vettä niin eipä siinä muuta ku asetella kiviä että
astua niiden päälle. Monilla ei ole vessaa vaan takapihalla naapurien ja
kaiken kansan nähden. Yks päivä maksoin lapsille bussimatkan ja vein
vieraileen seutua, onhan se hyvä että edes joskus pääsevät jonnekin käymään,
tekee hyvää lapsille. Illalla taas bussilla takaisin kylään.
Perussa oli tosi helppo liftata, mutta ei enää Chilessä niin tai
varsinkaan Argentiinassa. Perun vuoret ja sitten Atacaman autiomaa ovat
hienoja. Perun vuorilla oli myös kiva kokeilla talsia reppu selässä
korkealla ohuessa ilmassa. Atacama on maailman kuivin paikka, mutta toki
siinä sellanen tihkusade sattui silti. Atacamassa kerran tuli tehtyä
täyskäännös kun autot jotakuinkin loppuivat kesken.
Argentiinassa pampaa, monenlaista ja silleen. Cordoba oli oikein kiva
kaupunki. Sitten Brasiliaan, jossa oli lähes mahdotonta liftata, paitsi jos
pystyi jutteleen kuskeille. Tuli muutes vietettyä viikko brasilialaisen
rekkakuskin kanssa. Enhän minä nähnyt Brasiliasta kuin vähän etelää, mutta
ei jäänyt suosikkimaaksi. Kokemus oli sellanen että Brasiliassa tuijotetaan
vain omaan napaan ja kukaan ei halua auttaa ketään millään tavoin. Maa on
köyhyyden, sivistymättömyyden, huumeiden ja rikollisuuden raiskaama. Toki
brasiliastakin löytyi jotain kivaaki. Satuin sopivasti karnavaaliaikaan ja
tuli sekin koettua. Näin ystäväni Lauran Curitibassa, karnavaaleissa oltiin
Guaratubassa rannikolla.
Sitten Paraguay, joka teki puolestaan taas vaikutuksen. Ei niinkään
Asuncion vaan maaseutu ja pienet paikat. Miellyttävä ja helppo liftata ja
ihmiset ovat taas mukavia. Paraguayn ja Brasilian rajalla on maailman
toiseksi isoin pato, joka on todella vaikuttava. Vesiputoukset tosin ovat
nätimpiä.
Paraguayssa oli metka kun yllättäen pääsin jälleen yrittään
pärjäileen saksaksi. Etelä-Amerikka on paljolti eurooppalaisten asuttama ja
monilla on juuret Euroopassa ja joillain seuduilla on säilynyt perinteitä
enempikin. Paraguayn pohjois-osissa on useita saksalaisia kyliä, joissa
ihmiset ovat saksalaisten jälkeläisiä ja saksalaisuus näkyy vielä vahvasti.
Bolivia on tosi halpa maa ja hienot maisemat. La Paz on
mielenkiintonen kaupunki, 3000 – 4000 metrin korkeudessa ja lukuisia mäkiä
joiden rinteet kaikki rakennettu. Olin vähän jumissa jossain kun tulvien
vuoksi sulkivat teitä kun El Niño oli kastellu maata. Olin jumissa
muuallakin kun mielenosoittajat sulkivat tien useammaksi päiväksi, joo ja
silloin tällöin maata vyöryy tukkien teitä tai sade hajottaa ne, ei olla
Euroopassa.
Alun perin olin ajatellut matkustaa enemmän Brasiliassa, mutta se nyt
ei sitten niin napannutkaan niin tuumin mennä takaisin Peruun. Peru oli
tullu jonku sortin suosikkimaaksi ja olihan mulla siellä jo tyttökaverikin.
Juu takasin Peruun, Titicaca järven kautta. Menin Perussa Cuscon kautta
Puerto Maldonadoon siinä ja sademetsään, ihan mielenkiintonen kokemus.
Transamazonicaa oli silleen metka liftata. Jotenki siinä tiellä oli ihan oma
tunnelmansa. Kovin vähän liikennettä ja aika huono tie. Tosin rakentavat
paremman tien sinne ja sitä kautta alkaa kulkeen rekkoja joskus
tulevaisuudessa. Ennen matka Cuscoon vei 10-15 päivää normaalisti, nykyisin
ilman taukoja kaahaten 24 tuntia, tulevaisuudessa ehkä 5 tuntia. Madre de
Dios maakunta on maantieteilijälle erityisen mielenkiintoinen. Monenlaista
muutosta ja myllerrystä. Toisaalta pitäisi suojella sademetsää, toisaalta
kansallispuistossa on öljyä ja uusi tie avaa mahdollisuudet puun ja muiden
luonnonvarojen käyttöön. Seudulla on myös runsaasti kultaa, kuulemma
maailman paraslaatuisinta.
Tuli poikettua vallan sademetsään, jossa vipelsi monenlaista elukkaa
ja hassuja kasveja näky. Jossain keskellä ei mitään, jonne ei ole tietä
poikkesin paikallisen hökkelissä ja söin siellä. Tosi paljon hedelmiä joita
kaupunkilaiset eivät tunne. Hassua kun oltiin kaukana sivistyksestä ja
tarvikkeet pitkälti luonnosta, mutta lapsilla oli koulukirjat ja sieltä
löytyi aukeama juttua Oulusta, heh!
Perun mutkaiset vuoristotiet ovat vaikuttavia, kokemisen arvoisia. Juu
ja perulaiset ovat vallan ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Perusta jäin
kovasti tykkäämään. Menin takaisin Limaan Bachyn ja kavereiden kanssa
touhuamaan. Alkoi olla jo talvi ohi pohjoisella pallonpuoliskolla, niinpä
hommasin lennon pohjoiseen. Kaveri on kovasti aina kutsunut minua Québeciin,
mutta koskaan en ole poikennut. Limastahan lentää pohjois-Amerikkaan
vähintään siinä missä Euroopaankin. Juu lensin sitte New Yorkiin. Pari
päivää Nykissä, tulipaha sekin nähtyä ja löysin uuden mukavan kaverin,
ranskalainen YK-virkailija joka kutsui kotiinsa.
New York ei ole kovin kummallinen kaupunki, mutta siellä on helppo
jutella monenlaisten ihmisten kanssa kadulla, sinänsä ihan kiva. Sitten
maaseudulle liftaileen. Ensimmäinen auto ja tottahan kyseli että ”minne
menossa?”. Siihen minä että ”kuhan maaseudulle minne vaan”. Kuski on tosi
mainio sälli, nuorehko sairaseläkkeellä oleva palomies. Hänellä selkä hajos
silloin 11. syyskuuta kun sattui oleen siellä rakennuksessa sisällä. Hän vei
minut Woodstockiin, just siihe legendaariseen. No olipahan alku
Pohjois-Amerikan liftailulle!! New Yorkin osavaltiossa oli miellyttävää
liftailla ja suorastaan helppoa. Paljon fiksuja ja mukavia ihmisiä. Liftasin
Kanadan puolelle, Kanadan tulli on vittumaisin mitä olen koskaan nähnyt.
Ontariossa siinä kulmalla puhuivat metkaa ranskan ja englannin sekoitusta.
Sittenpä liftailin Québecissä ja kävin kaverini luona maaseudulla. Tottahan
poikkesin Montréalissa kanssa, josta sitten lähin liftaileen kohti länttä.
Juu takaisin Kanadaan ja maan halki Brittiläiseen Kolumbiaan, jossa tapasin
siskoni edellisen jätkäkaverin, hauska tyyppi. Ihan nättejä seutuja
sielläki.
Alkuperäinen tarkoitus oli liftata Alaskaan ja sieltä siirtyä konstilla
millä hyvänsä Venäjän puolelle ja vähän talsia ja liftata sitten takaisin
Eurooppaan. Juu mutta Beringin takana on sotilasalueet joihin tarttis
erityisluvat joita mulle ei anneta. Aattelinpa sitten lentää Anchoragesta
Magadaniin. Minun pitäisi kuitenkin hommata viisumi Ryssään ja konsulaatti
on Seattlessa Usassa. Niinpä liftasin Yhdysvaltoihin.
Rupesin hankkiin viisumia, mutta sain ikäviä uutisia. Ainoa lentoyhtiö
joka oli suunnitellut lentävänsä Anchoragesta, ei aiokkaan lentää. Eipä
siinä, päätin siirtyä kuitenkin Magadaniin. Pohjois-Amerikasta ainoat suorat
yhteydet Venäjälle ovat Moskovaan. Mutta minä meninki Koreaan ja sieltä
sitten Vladivostokiin ja Magadaniin. Sitä ennen ehdin kierrellä vielä
läntistä Pohjois-Amerikkaa. Alaskaa varten ei ollut kunnolla aikaa, mutta
muualle oli. Mietin vähän,, hmm, Yellowstone, Arizona, kaveri San
Fransiscosta oli Chigagossa. Noh lopulta liftasin Washington, Oregon,
Kalifornia, Nevada.
Oregonin sisäosia Kaliforniaan. Mielenkiintoinen perhe kutsui luokseen,
rupeavat valmistaan viiniä ja kierreltiin paikallisilla tiloilla maisteleen,
käytiin kanootillaki järvellä. Yosemite National Park ja sitten Nevadaan ku
kiinnosti nähdä millanen on paikallinen junttimeininki joissain Nevadan
syrjäisissä kylissä. Tottakai Nevadan kuivalla autiomaalla tuli sade, aina
se sattuu mulle, osasin jo odottaa. Takaisin Kaliforniaan ja rannikolle.
Matkalla rannikolle sattui mielenkiintoinen kyyti. Häiskä joka on pelannut
baseballia ykkös-sarjassa, mutta joka oli mielenkiintoinen pikemmin koska on
elävä pala maan populaarikulttuurin historiaa. Hän on työskennellyt entisten
suosituimpien muusikkojen kanssa,, sanoittanut managerinä ja kaikkea kivaa.
Hän oli perustamassa ja pyöritti radiokanavaakin kotikaupunnissaan (Radio
Memphis). Hänellä todella oli juttuja kerrottavana. Tänään hän ei välitä
materialismista niinkään vaan kiertelee maataan asuntoautollaan joka on
hänen kotinsa. Pyysi minua laittaan nimmarin tussilla kotinsa kylkeen.
Olihan siinä punapuumetsääki, mutta mä maantieteilijänä olin
tyytyväinen kun sain talsia Oregonissa Lakesiden dyyneillä, ihan yksin
rauhassa,, oli nastaa. Seattleen palasin Oregonin rannikkoa pitkin. Siinä
kutsui kotiinsa ruotsalainen kalastaja ja mentiin kahden likan
lakkiaisjuhliin, myöhemmin kutsui kotiinsa yks valokuvaaja. Liftaaminen oli
vaikeaa, toisin kuin New Yorkissa.
Sittenpä Koreaan jossa ehdin poiketa Soeulissa iltasella ja nukkua
lentokentällä. Vladivostokissa taas vaihto ja kaks tuntia aikaa. Siinä pitis
mennä kontrollista hakea reppu, mennä tullista läpi ja check-in ja taas
koneeseen. Venäjää en vielä osannut. Onneksi eivät olleet hukanneet minun
reppua. Olin tavannut Seattlessa kaks tyyppiä ja hekin tulivat Magadaniin,
hassu sattuma sillä lentokoneessa oli tosi vähän porukkaa. Sain heiltä
kyydin kaupunniin. Vladivostokissa oli paistanu aurinko ja lämmintä.
Magadanissa 4 astetta ja vesisade ja mäkien päällä lunta. Ollaan selvästi
idempänä kuin Vladivostok tai Japani,, ja ihan riittävästi pohjoisessakin.
Parempi lähteä Magadanista ku Vladivostokista ku Magadanista saa paremman
seikkailun.
Magadan on vallan idässä Ohotan meren pohjoisrannalla,
Koillis-Siperiassa. Magadaniin lähdettiin ennen työleireille rangaistaviksi,
kuolemaan, mutta minä lähdin koska halusin. Sieltä lähdin liftaileen,
välissä sai hieman talsiakki kun varsinaista tietä ei ollut kaikkialla.
Liikenne oli muutenkin aika hiljaista. Melko syrjäisiä seutuja. Minulle
Siperia opetti että sikäläiset ihmiset ovat todella vieraanvaraisia ja
ystävällisiä. Minusta todella pidettiin hyvää huolta ja välitettiin. Harvat
autot pysähtyvät aina ja toiseen suuntaan meneviä pysähtyy kyseleen että
kaikki on ok. Ihmiset kutsuvat koteihinsa, pesevät vaatteet ja pitävät hyvin
ja jopa leikkasivat hiuksetkin. Heistä voisi oppia jotain oikeastaan koko
maailma. Siperia opetti myös kieltä, aiemmin en osannut venäjää, nyt rupesin
oppiin vauhilla, parempi oppia.
Magadanissa kaikki sanoivat että ”Yakutskiin, ethän sinä sinne voi
liftata, EI SINNE OLE TIETÄ!!!”. Vaan saahan sitä aina yrittää, ja kun
luottaa itseensä niin pääsee mistä vain. Ihmiset pelotteli jokien
ylittämisistä (eihän siellä siltoja), olemattoman hiljaisesta liikenteestä,
juomakelvottomasta vedestä, vaarallisista karhuista jotka ovat vankileirien
ja niistä jääneiden luiden myötä tottuneet pitämään ihmisiä ruokavalionaan,
ja monesta muusta. Juuri kukaan ei uskonut että voisin selviytyä Yakutskiin,
mutta minä uskoin. Magadanista ei löytynyt mitään karttaa seudulle, edes
sellaisesta kartografisesta laitoksesta. Tulostin jotain aivan surkeaa
karttaa netistä. Ei mulla ollu edes kompassia, mutta kyllähän maantieteilijä
osaa suunnistaa ilmankin. Juu ja aika helposti sieltä lopulta läpi pääsi. Ei
tarvinut kertaakaan edes askarrella omaa lauttaa jokien ylittämiseksi.
Tein sellaisen ylimääräisen lenkin kun halusin palata takaisin väärään
suuntaan mutkan Oymyakonissa. Tamtorissa kävin, reppana pikkukylä on
maailman kylmin, mitattu -71,2 pakkasta. Hauskaa nuorisoa ja oli kivaa.
Hitsi minun ikäset jätkät viettivät aikaa esimerkiksi viskelemällä kiviä
ohilentäviä lintuja kohti, kun osuu ni saa hyvää lihaa. Ennen Yakutskia tuli
edettyä jonku matkaa Aldan jokea pitkin laivalla ja taas rimpulateille.
Ennen Yakutskia vielä sitten Lenan ylitys, oli muutes leveä joki.
Yakutsk on kiva kaupunki. Siellä tuli eka kertaa kokeiltua sellaista
lautaa vesiskootterin perässä. Joku jätkä kaupunnilla kutsui sellaiseen.
Yleensäkki hirmu kivoja ihmisiä Yakutskissa, jäi vähän ku mun suosikki
kaupunniksi.
Yakutskista edemmäksi on yksi ainoa tie, mutta on tie kuitenkin, se
vie etelään. Liikennettä on vielä varsin vähän, mutta on kuitenkin. Tie oli
enimmäkseen vielä kovin huono, mutta parempi sekin kuin ei tietä laisinkaan.
Kiinan likellä Vladivostok – Moskova tielle ja sitä ku oli tullu jo tuhannen
kilsaa niin Tsitan jälkeen alkoi jo päällystetty tie. Sade alkoi onnekkaasti
vastaTsitassa, jos olisi satanut aiemmin niin tie olisi ollut täysin
käyttökelvoton. Poikkesin matkan varrella myös Irkutskissa Novosibirskissa
ja Omskissa ja jossain muuallaki. Paljon mukavia ihmisiä ja monet kutsuivat
koteihinsa.
Kävin myös Tuvan tasavallassa Mongolian rajalla. Seutu on varsin
persoonallinen ja mielenkiintoinen. Ostin sieltä vasiten musiikkikasetin,
saman kasetin jota aiemmin kuuntelin yli 30 tuntia lada samarassa ku mentiin
sellaset 1500 kilsaa.
Ennen Suomee toki pysähdyin Pietarissa, jossa tapasin kaverini
Vladimirin joka on varsin hurja liftari hänkin. Minua paljon rohkeampi,
liftannu Iranit Afganistanit intiaa pitkin afrikkaa ja ihan vaikka missä.
Eka yö Pietarissa tornin katolla teltassa, katolle pääsee ainoastaan köyttä
pitkin. Vladimirin kanssa samassa asunnossa asuu Alexandr Vorov joka
vaikuttaa liftanneen tosi paljon kans, oli just tullu Espanjasta.

Juu kohta meen Konjakkia tekeen Ranskaan ja varmaan sen jälkeen katteleen
töitä Pariisista, saapa nähdä.

Markus




Tässä ois tällainen pieni juttu mun viime talven idän ihmereissusta, niille joita huvittaa lukea. Tuli suunnattua kohti Aasiaa. Liftailin sellaisissa maissa kuin Venäjä, Japani, Korea, Malesia, Thaimaa, Kampotsa, Vietnam, Laos, Kiina, Kirgistan, Kazakhstan, Dagestan, Georgia, Turkki, Kreikka, Bulgaria, Romania, Moldova, Ukraina, Puola, Baltian maat ja Suomi. Se oli sellainen 10 kuukauden mittainen mukava reissu.



Matkan tavoitteena oli mennä vähintään Kirgistaniin ja mieluiten Vietnamiin tai jonnekin sinne päin. Ajatuksena oli edetä syksyllä pahimpien helteiden ja kovien pakkasten välistä talveksi Kaakkois-Aasiaan ja sitten katella miten siitä. Joka tapauksessa ainahan siitä hyvä reissu tulee kun lähtee vaan kuhan jonnekin ja luottaa vain itseensä ja jumalaan.



Kirgistaniin liftasin jopa melkein etukäteen ajateltuja seutuja pitkin. Vietnamissa ja Kaakkois-Aasiassa toki pyörähdin, mutta reitti sinne oli mutkikkaampi kuin olin tuuminut etukäteen. Kiina lupaustensa vastaisesti ei antanut viisumeja Kirgistanista ja talvi lähestyi. Juu Kiina on erittäin epäkunnioitettava valtio viisumikäytäntöjensä suhteen. Kiinan viranomaisten lupaukset, milloin ja miten voi saada viisumeja, ovat pelkkiä valheita. Kiinan hallitus nyt on vain naurettava runkkareiden kerho, joka keskittyy lähinnä turvaamaan omaa valtaansa.



Minä tuumin että ihan sama ja menin Koreaan. Korean ja Japanin mutkat olivat sellaisia yllätystempauksia. Paluumatkan reittiä tuli arvuuteltua. Kaakkois-Aasiasta tulin toki Kiinan kautta. Sitten harkitsin Pakistania ja Irania. Iranin viisumi on epävarma ja vie aikaa, Pakistanissa ei ollut paras mahdollinen ajankohta ja Karakorumin tie Kiinasta Pakistaniin aukeaa varsin myöhään keväällä. Niinpä menin pohjoisempaa. Meinasin mennä rahtilaivalla Kaspian meren yli, mutta Azerbaidjan keksi justiinsa muuttaa viisumiensa saannin hankalaksi ja Kazakstaniin ei edes saa lisää aikaa. Niinpä meninkin Kazakstanista Etelä-Venäjälle ja sieltä laivalla Mustan meren kautta Georgiaan ja Turkkiin. Venäjältä ei pääse maareittejä Georgiaan mafia-Putinin typerän politiikan vuoksi.



Tähän reissuun liittyi tavanomaista enempi sähläystä viisumien, lupien ja muiden papereiden kanssa. Euroopassa on helppo matkustaa, kun kaikkialle saa mennä, tiet ovat lähes kaikki aina auki ja mitään erityislupia ja rekisteröintejä ei tarvita. Tällä Aasian reissulla tuli toisinaan oltua hieman sivutoimisena sihteerinä kun koko ajan piti selvittää miten mistäkin voi kulkea. Byrokratia on toisinaan todella naurettavaa. Esimerkiksi kun on velvollinen hankkimaan määräajassa jonkun leiman, joka on mahdottomuus saada ajoissa ja sen jälkeen pitää varoa, ettei tule jymysakkoja asiasta.



Toisaalta reissaaminen oli aivan erityisen helppoa liftaamisen kannalta. Kyytiä sai joka puolella Aasiaa erittäin helposti, jos vain autoja oli yhtään tiellä. Vietnamissa jossain vuoristossa tuli käveltyä kaksi päivää kun yhtään autoa ei mennyt päätiellä. Lähes 150km tuli käveltyä muutamassa päivässä siinä.



Itse asiassa useissa Aasian maissa liftatessa haaste on aivan eri kuin Euroopassa. Euroopassa kun kysymyksenä on miten pysäyttää auto, niin Aasiassa useilla alueilla pointti on aivan eri; miten välttyä joutumasta bussiasemalle! Heti kun vähän viuhtaisee tien varressa niin jo tulee kyytiä. Sitten kyydissä onkin kova selittäminen kun yrittää saada kuskia uskoon, että en todellakaan halua linkkariasemalle ja että voin jatkaa matkaa samalla tavalla kuin pääsin hänenkin kyytiin. Monille ajatus, että ihmiset pysähtyvät ja vievät ilmaiseksi tuntuu täysin mahdottomalle, vaikka lopulta se toimii erinomaisesti.



Keski-Aasia on häröseutua. Kazakstan ja Kirgistan, aivan Venäjän tavoin, eivät todellakaan ole mitään todellisia itsenäisiä valtioita, vaan Putinin mafialiiton maita. Keski-Aasiassa, varsinkin stan-päätteisissä mafialiiton maissa poliisit ovat usein riesana.



Etenkin Kazakstanissa poliisit yrittivät tosissaan ryöstää vähän väliä. Samassa maassa toisinaan meininki oli esimerkiksi sellaista, että ravintola kuittiin ilmestyy kaikkea tilaamatonta, rahanvaihdossa yritetään kusettaa, kaupassa peritään korkeampaa hintaa kuin hintalapuissa ja vastarahaa annetaan liian vähän, asioiden hoitoon täytyy maksaa korruptioraha ja kadulla yritetään ryöstää jopa keskellä päivää ja tietysti valehdellaan kaikkea. Yhtä epärehellistä ja sutkia porukkaa tai tyhjänpäivästä poliisia en ole vielä löytänyt mistään muualta. Toisaalta Kazakstanista löytyi myös erittäin ystävällisiä ja mukavia ihmisiä, varsinkin tien päältä. Jos noissa maissa sattuu ongelma, niin viimeisenä paikalle poliisia soitetaan, poliisi ainoastaan sotkee tilannetta ja etsii miten hyötyä tilanteesta. Poliisin ja poliitikon ammatit ovat puhtaasti rikollista toimintaa, omaa lompakkoa varten. Kansalaisia eivät koskaan mitenkään auta.



Kazakstanissa teki kerran tepposet huonompi vodka. Se oli kalliista ravintolasta korkkaamattomasta hologrammilla varustetusta pullosta, mutta se nyt ei takaa mitään. Härön piraattivodkan valmistaja ei ole turhia murehtinut tuotteen laadusta tai laillisuudesta. Näkö ei sentään lähtenyt (kuten kaverilla kerran), mutta ensimmäisen kerran minullakin oli rehellisesti kunnon krapula.



Reissussa oppii arvostaan demokratiaa, toimivaa valtion hallintoa ja median vapautta. Eiväthän nuo ole missään täydellisesti, mutta suurimmassa osaa maailmaa asiat ovat täysin rempallaan ja korruptio kukkii. Euroopassa menee noiden suhteen poikkeuksellisen hyvin.



Jotkut tullit keräävät korruptiorahaa. Siinä voi yrittää kysellä tyyliin ”voisinko saada kuitin? tarvitsen sellaisen sillä työskentelen suurlähetystössä”, mutta rajaa ei välttämättä ylitetä ennen kuin taskuraha on annettu. Normaalisti en maksa mitään. Kazakstanin tyyppi vaati minulta jotain leimaa ja uhkaili. Ryhtyi sitten toimittamaan minua vankilaan kun en ruvennut millekään. 20 minuuttia myöhemmin päästi meneen kun tajusi ettei minulla ole edelleenkään aikomusta maksaa mitään. Laosin ja Kambodzan tullimiehille meni molemmille dollari, muille en ole antanut mitään.



Venäjällä poliisit eivät yleensä ole riesana minulle, mutta Etelä-Venäjällä ne olivat varsinaisia paskiaisia ja jatkuvasti rahaa yrittämässä. Poliiseille en ole antanut missään mitään, hah!



Joskus pitää olla kova, varsinkin poliisien kanssa tapellessa. Kiinassa maan salainen palvelu ja agentit olivat jatkuvasti kintereillä ja poliisi yritti estää minun matkan tekoa. Joskus tuli mentyä pari tuhatta kilometriä ylimääräistä kun kielsivät menemästä tietä jonne suuntasin, joskus taas tuli mentyä poliisin käskyjen vastaisesti. poliisien kanssa saattoi mennä kuulusteluissa 5 tuntia, tai koko päivä. Joskus ne haluavat eksyttää minut reitiltä viemällä mihin sattuu, tai vievät takaisin päin. En niin välittäisi tietää mitä kaikkea maassa tapahtuu tai välittäisi puhua pahaa maasta, mutta täytyy todeta, että Kiina jos mikä on todella törkeä valtio. Sillä on hillitön tarve piilotella jotain uskomattoman törkeää, muuta selitystä tuollaiselle toiminnalle ei ole. Kiinan hallituksen touhut eivät näemmä kestä tulla julki!



Ehkä pahin tempaus oli kun Kiinan poliisi varasti minun passini, selvästi siinä tarkoituksessa, että lopettaisin matkani siihen ja palaisin takaisin Eurooppaan. Tajusin hyvin mitä tapahtuu. Otin todistajan kadulta ja menin toiseen poliisiasemaan, jossa osoitin voivani todistaa mikä poliisiauto on kyseessä ja ketkä poliisit. Pistin ne todella koville. Kyselin onko Kiinan poliisi kykenevä toimittaan edes näin yksinkertaista asiaa, kun mitään eivät meinanneet tehdä. Selitin heille kansainvälistä lakia ja kaivoin suurlähetystön numeron taskusta, näin homma alkoi vihdoin edetä. Sain kiristettyä passini takaisin.



Taas menin monenlaisissa kulkupeleissä, kuten korruptiolla ja mafiatoiminnalla rikastuneiden kalliissa autoissa, ihmeellisissä maaseudun työkoneissa, Sateella ilman pyyhkijöitä, keskellä moottoritietä liikenteen vastaiseen suuntaan nopeinta kaistaa, monenlaisissa mopoissa, mopon lavalla, aasin kyydissä, mossessa, poliisien ja armeijan kyydissä. Koreassa nappasin tuliterän punaisen Ferrarin. Kuskeja on joka lähtöön, kuten esimerkiksi mafioso joka esittelee matkalla aseitaan, Kiinalainen toimittaja joka melkein suoraan kehtaa moittia valtiotaan minun välttäessä arkoja aiheita, Buddha-munkki porukka, adventistiporukka ja monenlaista muuta.



Yövyttyä on tullut monella lailla. Toisinaan aamulla vesipullot olivat jäässä ja katos lumikerroksen alla, joskus olin ukkosmyrskyssä autiomaassa, joskus taas kosteassa tropiikin kuumuudessa. On tullut nukuttua maantietä suojaavalla terassilla jyrkänteellä, lähes 4000 m korkeudessa, autoissa ja rekoissa ja jopa rekan tavarakopissa, jurtassa, luksus hotellissa kiinassa, jonkun kotona slummissa Dagestanissa, maissipellossa, rakennuksen katolla keskellä Tokioa. Usein nukuin riippusängyssä, kerran puu kaatui aivan sen viereen. Sitä on laitettu vaikka mihin, kuten suurjännitelinjan pylvääseen, laivan kannelle, bambujen väliin, kirsikkapuiden väliin ja kumipuiden väliin kumiviljelmällä.



Vietnamissa kun yövyin pienellä metsätilkulla, niin ihmiset olivat olleet kovin uteliaita muukalaisesta joka talsii tiellä, herätin kovasti hepulia paikallisissa. Varmaan tajusivat minun pujahtaneen tieltä ainoaan metsätilkkuun, kun myöhemmistä taloista eivät olleet nähneet minua. Pimeässä kahteen kertaan kovin etsivät minua taskulamppuineen, en tiedä mitä varten etsivät mutta eivät löytäneet vaikka läheltä menivät ja lampulla tuijasivat.



Ennen reissua mietin että tosi fiksua lähteä riippusängyn kanssa, kun edessä on aroja ja autiomaita. Noh, siitä saa katon erikseen irti ja autiomaassa ei joka yö sada. Pidän riippusängystäni ja ainahan sitä jotenkin pärjää, lopulta olin oikein tyytyväinen valintaani.



Autiomaassa minulle kyllä tahtoo tulla sade, eikä tämä reissu tehnyt siinä poikkeusta. Sade tuli Kazakstanin autiomaassa, Kobissa, Taklimakanissa ja kaikissa muissa autiomaissa.



Kiina on kaunis ja mielenkiintoinen maa. Eri alueet poikkeavat runsaasti toisistaan, kulttuurin, ruoan, kielen, perinteiden, maisemien ja vähän kaiken suhteen. Pidin kovasti eteläisestä Yunnanin maakunnasta, jossa ruoka oli hyvää ja edullista, löytyi paljon mielenkiintoisia ilmiöitä, maisemia, syrjäisiä kyliä ja vähemmistökansoja. Kiinassa on myös runsaasti autiomaata. Autiomaa on aina kaunis. Innostuin meneen eräässä kyydissä keskelle Takli Makania, että eiköhän sieltä pois jotenkin pääse ja niin pääsikin. Länsi-Kiinan uiguurit eivät ole lainkaan tavallisten kiinalaisten näköisiä, he ovat muslimeja joiden kieli muistuttaa turkkia.



Tavalliset kiinalaiset ovat hyvin ystävällisiä ihmisiä. Kiinassa on useita eri kieliä ja varsinaisen kiinan murteet ovat niin vahvoja, etteivät kiinalaiset itsekään keskenään tahdo ymmärtää toisiaan. Niinpä on kätevä näyttää ihmisille kiinaksi kirjoitettuja lauseita, sillä kirjoitus on sama kaikkialla. Ihmiset eivät vain oikein osaa lukea, joten kommunikointi on hauskaa. Varsinkin maaseudulla olen monelle ensimmäinen tapaamansa muukalainen. Jotkut ovat hyvin yllättyneitä, etten ymmärrä puhetta. Kun puhun muuta kieltä takaisin niin jo tulee kovasti naurua, - sehän päästelee hauskoja ääniä! Jotkut eivät tiedä, että on olemassa eri kieliä. Yleinen reaktio kun en ymmärrä puhetta, on ottaa kynä ja paperia ja kirjoittaa asia kiinalaisella kirjoituksella, - vaan muukalainen ei ole ilmeisesti käynyt kouluja kun ei osaa lukea.



Kiinassa ja Keski-Aasiassa oli toisinaan pölyä aika paljon ilmassa, mutta ei siitä sellaista häiriötä ollut mitä jotkut ennen reissua pelottelivat. Sen sijaan hurjalta tuntui, kun pölisevän asbestitehtaan vierestä kävelin ja katselin miten jätkät lapioi tomua ilman hengityssuojia.



Reissumuonitus on varsin kirjavaa. Usein en tiedä mitä syömäni ruoka on. Ensimmäisen kerran kun söin koiraa tietäen mistä on kyse, lihan maku olikin jo ennestään hyvin tuttu. Aiemmin en vain tiennyt sen olevan koiraa. Eurooppalaisten huonosta kärsivällisyydestä kertoo heidän tapansa syödä munat ennen kuin ne ovat valmiita. Reissussa sai sentään oikeita munia joissa on pikkulintu sisällä. Se siitä sitten lusikoidaan naamariin, nam! Tietysti on tullut nautittua raakaa lihaa ja monenlaisia vaikka minkä eläimen maidosta tehtyjä metkoja tuotteita, usein varsin mielenkiintoisen makuisia. Kiinassa syötiin metrin mittaisia nuudeleita. Kirgistanissa käyville suosittelen maistaa valkoisia jugurttipalloja, ovat aika tuhti elämys!



Kazakstanin aroilla menin erään rekkakuskin kyydissä pitkän matkan siinä. Olimme syöneet ja juoneet aina tasan samat jutut kunnes kolme päivää silleen edettyämme muutama tunti edellisen ruokailun perään kuski rupesi oksenteleen ja ripuloimaan. Tuli metka tunne, että seuraavaksi sitten lienee minun vuoro, vieläpä siinä odotellessa naureskelin asialle. Vaan eipä sitten tullutkaan mitään. Vatsa toimi koko reissun hyvin (kesti jopa Eliaksen synttärikakun).



Todellinen yllätys oli Korea. Olin ajatellut, että Korea voisi olla oikein mukava maa matkailla, mutta enpä olisi arvannut miten ihastun maahan. Korea on minulle tämän reissun paras kohdemaa! Se on erittäin mielenkiintoinen, kehittynyt, turvallinen ja kaunis maa. Ihmiset ovat kunnollisia ja ystävällisin kansa mitä olen koskaan tavannut. Oli muutenkin tosi rento ja hauska meininki. Myös Japanissa ihmisten vieraanvaraisuus ja ystävällisyys on esimerkillistä. Malesiastakin jäin kovin pitämään. Siellä on hyvät tiet ja mukavia ihmisiä, runsaasti komeaa sademetsää, kukkuloita, vesiputouksia, kyliä, pieniä teitä ja muuta.



Reissussa kertyy aina uusia tuttavuuksia. Kaikkia en ryhdy tähän luetteleen. Kirgistan osoittautui hyväksi maaksi tavata muita tosi seikkailijoita. Siellä törmäsin useisiin mantereiden poikki pyöräileviin ja muihin ihme seikkailijoihin. Oli hauska toimia kartanlukijana jenkkikuvaajalle. Kaakkois-Aasiassa puolestaan törmäsin tämän tästä maailman liftareihin. He ovat lähinnä Venäjältä tai muista Itä-Euroopan maista. Japanissa Fukuokassa sattui tupsahtaan kohdalle sellainen mukava paikallinen likka, jonka kanssa oli mukavaa. Hiromista tuli näin minun naisystävä. Vaikka tässä hieman tuota välimatkaa on, niin on kuitenkin pidetty tiiviisti yhteyttä ja pian tuo tulee Suomessa käymään.



Markus



Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
POWERED_BY
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com