Pienestä Dual-Sportista iso Enduro – Dominaatorin laihdutuskuuri sekä XR-look
Lähetetty: Ke Elo 03, 2022 11:27 am
Lähtökohtana vm '99 Domi 650 (RD08), ajettu 46tkm.
Kevään aikana on ollut projektia tehdä Dominaattorista vähän enemmän maastokelpoinen.
Tavoitteena on ollut saada ylimääräistä painoa pois sekä muokata ulkonäköä XR:än suuntaan.
Pyörästä ei koskaan tule näyttelyesinettä, useimmat muutokset on tehty ”käytännölistä on kaunista” periaatteella. Osat on maalattu kotona sprayväreillä.
Tekniikan muutokset (paitsi jarrutetku) tehtiin viime vuonna. Silloinen tavoite moottoripuolella oli pienen piristyksen lisäksi saada tyhjäkäynti/sammumisongelma pois. Pyörä piristyi ja tyhjäkäyntiongelma poistui 99% nykyisellä säädöillä.
Vanha vakioalusta oli kulunut, joten päivitys Wilbers alustaan oli ajakohtainen ja pyörän käytös muutui melkoisesti parempaan suuntaan.
Mahdollisuus palauttaa pyörä alkuperäiseen kuntoon oli tarkoitus pitää, mutta jonkin verran muutoksia oli pakko tehdä sähköjen ja katteiden kiinnitysten kanssa. Palauttaminen ei kuitenkaan ole mahdotonta.
Maski maalattu Hondan ”Granada blue” sävyllä (sama kuin tankki), ja lokari yleishopealla joka vastasi Hondan omaa hopeasävyä.
Etupään sähköt (CDI, vilkkurele, sulakerasia) on piilotettu tankin alle.
Tekniikkan muutoksia
GPR-putki 2-1
Muokattu ilmaboksi + kaasuttimen säätö
Wilbers jousitus eteen&taakse
Teräspunosjarruletku edessä
Ilmasaaste-järjestelmä poistettu
Eturatas -1 piikki
Penkillä ”quick-release”, yhdellä sprintillä poistettava
Ulkonäköön ja painoon liityvä muutoksia
Honda XR valomaski
Koso mittari
Yamaha WR etulokasuoja
Biltema Käsisuojat
Biltema peilit
Musta ohjaustanko, hieman leveämpi kuin vakio
Tarakka ja takajalkatapit poistettu, takakahvat korvattu nostohihnalla
LED-minivilkut
LED-lisävalot
Takapää siistitty
Jarrulevysuojat poistettu
Penkinpäällinen vaihdettu
Eturattaan kotelo rei'itetty
Tarroja (ehhä) laitetaan vielä mutta nykyinen ajokunnossa oleva mopo näyttää nyt tältä.