Sekalaista harrastekalustoa kevyestä päästä

Täällä voit esitellä oman rakennusprojektisi ja kadehtia muiden projekteja.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Oli eilen aika aktiivipäivä. Lauantai meni kolme pyörää huoltaessa ja kasvimaalla. Sunnuntaina sitten suunnattiin radalle kolmen juniorin kanssa. Crossiradalla oli melkoisen lämmin eikä siten oikein kuskeissa vetoa. Suht pian siirryttiin metsän puolelle. Tuo osoittautui vallan hyväksi vedoksi. Yhteensä meni seitsemisen tuntia reissussa. Toki välillä evästä grillaillen. Tuli joku aika sitten pakua varusteltua sellaisella vähän A4:sta isommalla retkigrillillä. Hieno keksintö kenttäruokailuun!

Nuorempi väki keskittyi lähinnä keskinäiseen kilvanajoon ja mopojen ristiin vaihteluun. Nopein kuski tuntui olevan nopein millä vaan mopolla vaikka ero ei ole suuri ja kalustoakin 65 cc 2-tahdista 150 cc nelariin. Koitin vähän ohjeistaa junnuja ja itse aika pitkään hakkuutin yhtä pattisuoraa koittaen sitä rytmittää, lopulta alkoi olla luottamusta tuplata isompiakin patteja. En kellotellut, mutta kyllä se aika paljon kovempaa ja ennen kaikkea varmemmin ja rennommin alkoi jo illalla mennä. Samaa touhua pitkässä pehmeässä liki 180 mutkassa. Sellaista puolicrossia toki, mutta vauhdit paljon matalampia mitä oikealla radalla. Vahvisti taas omaa käsitystä ettei ihan puhdas crossi ole ihan se oma juttu. Fiilistelin myös tuota Betan alustaa, se toimii kyllä omasta mielestä kehvelin hienosti nyt. Kääntyy hienosti ja vaikka ajaa etusen kiveen keskellä mutkaa pyörä kallellaan niin se ei loikkaa mihinkään, ainoastaan imaisee iskun pois ja jatkaa samaa linjaa. Tuon puoleen ei ehkä tee mieli koskea keulaan kuitenkaan :roll: Ainoa missä ei oikein toimi, niin pitkässä pehmeässä hiekkapatissa on aika karmean vetelä soutaja, tiedä sitten jeesaisiko tuohon jos kirraisi vaan perää vaan meneekö balanssi huonoksi. Täytynee testata jossain vaiheessa. Vanha kotari meni tuollaista paljon paremmin, kaikkialla muualla oli kyllä huonompi.

Hieno oli myös seurata nuorempaa väkeä iltapäivä. Kehityksen näki todella nopeasti. Kun on melko saman vauhtisia kuskeja, niin ajossa on kokoajan yritystä eikä se mene vaan kikkailuksi. Kuitenkin sellaista 3..4 kierrosta saivat yleensä hakea ohituspaikkaa jos ei virheitä tullut. Samalla ymmärsivät hyvin mitä käy jos yrittää väkisin liikaa ja tötöilee. En hirmu spesialisti tietty ole, mutta perus painonsiirtoja jne koitin neuvoa ja äkkiä keksivätkin, että kaasua voi käyttää aika paljon rajummin kun etunen menee oikeaa linjaa itsestään. Perässä kun ajeli, niin illansuussa alkoi jo saada jatkuvalla syötöllä kuraa päälle :lol:

Kummempia kaatumisia ei tullut eikä suurempia ulosajojakaan 8) Illansuussa alkoi kyllä olla aika väsynyttä väkeä ja oli kyllä omakin olo jo aika rento.

Tämä oli nyt vähän sellainen prologi ensi viikonloppua varten.

Beta on näemmä ravistanut takavalonsa johonkin ja se kilpeä pitävä muoviosakin on murtunut. Kilpi on kuitenkin kevyt muovimalli, niin sen ei pitäisi rasittaa. Rajusti tällainen ajo vaan tahtoo näemmä ravistaa.

On tämä vaan kehvelin mukavaa touhua 8)
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Oli lauantaina tiukka päivä Vehviläisen crossikoulun muodossa. Ensin olin ekan vedon juniorin huoltajana/lippumiehenä ja siihen perään sitten oma koulupätkä. Reilut 11 h meni radalla, aurinko paistoi ja pölyä riitti. Kympin pöntön varasin vettä mukaan ja aika tyhjä oli kannu illalla.

Perusjutuillahan sitä oltiin liikkeellä ihan ajoasennosta lähtien. Ilmeisesti vähän olen perillä kun poika sai kiitosta ajoasennosta, itse en tuota vaan onnistu toteuttamaan :lol: Ulkopuolisen on kyllä helpompi nähdä mikä on pielessä, niin siltä pohjalta sitten omaa horjumista korjaamaan. Ei kai se kunnossa ole vieläkään, mutta vähän parempi. Vaikutuksen kyllä huomasi heti.. Liian korkeana on oma taipumus pyörää viedä kun vähän kankea olen. Hyppyjä vähän vedeltiin ja tuli ohjetta miten lentorataa saa painettua alas. Äkkiä nuokin vaikuttaa kun aiemmin yhteen hyppyyn piti kruisailla ettei mene yli ja pienillä muutoksilla meinasikin jäädä lyhyeksi täydellä kiihdytyksellä. Enkä todellakaan mitään linkuttamista ala edes yrittää. Äkkiä ja hyvin mukavasti menee 5 h tuossa opissa, voin suositella varauksetta. Todella mukava kaveri tuo Jussi ja lie sanomattakin selvää että on asiastaan perillä. Osaa ja jaksaa tällaisille liikkuville shikaaneillekin vääntää perusasiat yksinkertaisesti :lol:

Kun oli vähän pohjaa uudelle mielessä, niin kävin eilen sitten ominpäin kiertämässä rataa. Nakkasin GPS:n päälle ja tuloksena 5 s viime kesän parasta nopeampi kierrosaika. Toki rata muuttuu aina, mutta huiput jäi kuitenkin 10 km/h alemmas mitä viime kesän vedossa oli. Röykkyä radalla oli riittävästi niin se tuota suoravauhtia söi. Tuosta arvioiden mutkat oli pakko mennä nopeammin. Vielä jos huomioi edellisen päivän aiheuttaman suht vetelän olon ja 25-asteen lämmön, niin yllätyin kyllä todella positiivisesti tulosparannuksesta. Jos ei joka paikkaan koskisi ja olisi viileämpää, niin varmasti aika paranee. Puhumattakaan jos ajaa vaan kierroksia ja hakee parempaa tuntumaa mutkiin, nyt oli vähän sellaista roiskimista missä joku välillä onnistui ja usein moni kohta ei.

Betan keulan taidan laittaa kuitenkin Silvanille. Alkoi vasen putki tihkua öljyä ulos. Samalla sitä voisi sitten vähän piukata. Nyt nostin vielä öljypintoja entisestään ja kaikki ruuvithan on olleet kiinni jo aiemmin. Perääkin tiukkasin ja oli se varmaan taas parempi. Vaikuttaa muuten tuo ajoasentokin iskareihin, puhumattakaan kaasun käytöstä.. Että ihan aina ei se vika ole kepeissä jos ei joku toimi.

Tuli siinä ajellessa Betan konettakin fiilisteltyä. Tykkään tuosta kyllä kovasti. Alhaalla on voimaa hyvin ja karttakytkimella voi valita haluaako terävämpää vastetta vai vähän lepsumpaa. Jos ei tahdo keritä aina vaihtaa, niin antaa sitten pannun vaan laulaa kun kierroksia riittää. Jos on vähän liian iso vaihde, niin ei silläkään ole niin väliä, vetoa kyllä piisaa. Sopii oikein mainiosti itselle.
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Yksi fiilistelykuva lauantailta:

Kuva
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Tuli investoitua uudet saappaat ja hyvin tuulettuvat housut. Vanhat saappaat alkoi olla jo useaan kertaan liimattu ja ruuvattu. Jääkööt nyt varasaappaiksi. Sideissä pysyin, mutta Crossfiren sijaan otin X-tremet. Ilmeisesti inan tinkii suojaavuudesta, mutta ovat puolisen kiloa kappaleelta kevyemmätkin. Arvelen kyllä että uudet saapaat suojaa paremmin mitä nuo monta vuotta ajetut. Housuissa päädyin Moosen Sahara-sarjaan. On kyllä sen verta lämmintä ollut, että on jäänyt ajamatta. Nyt kun on vähän sadellut ja lämmöt tippuneet, niin ajattelin tänään lähteä testailemaan.

Muksujen serkun kiinamopo keväällä laski takaiskarista öljyt ulos. Tuli siihen ostettua uusi keppi, joka oli ihan susi. Ostin toisen vähän käytetyn jonka piti olla hyvä. Oli se parempi, vaan ei likikään hyvää. Noissa on perusongelma, että puristusvaimennusta ei ole juurikaan, mutta paluu on hidas. Pari pattia peräkkäin ja on pohjassa, tai sitten pitäisi käyttää hemmetin jäykkää jousta apuna. Tuohonhan askartelin jonkun kelkan jousen, millä sagit on aika hyvät noin 40..45 kg kuskille. Noiden iskarien mukanahan tulee yleensä joku 1000 lbs/in (~180kg/cm) jousi ja tuo kelka jousen jäykkyys on lie noin kolmasosa tuosta. Ei varmasti puolta kuitenkaan. Joku 20 cm kun on joustoa, niin tähtäilin jotain 2..3 cm free sagia ja 6..7 cm kuski päällä.

Ajattelin, että ei noita iskareita pilatakaan voi, eli palasiksi pöydälle. Shimmeistä en mitään oikein ymmärrä, mutta toisessa ei ollut puristuspuolella shimmejä lainkaan. Kumma kun ei ollut puristusvaimennusta :roll: Molemmissa oli onneksi mitat samat ja toisessa sentään oli shimmejä vähän reilummin. Kasasin jonkinlaiset pakat ja mopoon kiinni. Ihan 5W keulaölyä laitoin sisään ja käsipumpulla (ilmakeulan pumppu) paineistin. Käänsin myös männän ympäri kun vakiona oli paluulle pienet reiät ja puristuksella ainakin tuplakokoiset. Joku 5..6 testiä ja uudelleen shimmausta ja alkoi olla jo suht hyvä. Tein oikein sellaisen crossover-shimmauksen :lol: Yksinkertaisuuden vuoksi pelasin pumpun kanssa mikä oli ilman lisäsäiliötä. Öljymäärästä on aika tarkka että progressio pysyy kuosissa. Liialla täytöllä menee jumiin kesken iskun ja liian vähällä öljyllä kurlailee.

Kun shimmipakka oli sielläpäin, niin nakkasin sisähilut lisäsäiliölliseen runkoon. Sehän ei toimi yhtään vaan on ihan kumipallo. Tutkin tuota ja totesin, ettei ole oikein hyvä kun iskarista menee iso reikä lisäsäiliön puolelle. Eli mäntä työntää öljyn edellään lisäsäiliöön eikä suinkaan virtauta shimmien läpi. Ei oikein voi rajattomasti kompensoida rakon painettakaan nostamalla. Kokeilin tuotakin johonkin 10 bar asti. Aina vaan on pinnasta kumipallo.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että kierteytin tuon välikanavan ja tein sinne suuttimen. Arviolta tein sinne nyt 2 mm reiällä olevan suuttimen. Optimi tietty olisi jos sinne saisi ohituksen takaiskun kanssa, mutta ei ole ihan helppo toteuttaa. Ehkä jonkun laakerikuulan voisi sinne saada askarreltua :roll: Samoin kasaamista helpottamaan porasin tuohon välikanavaan ylhäältäpäin ilmausruuvin. Jos tuosta saa hyvän, niin laittaa sitten vaikka oikeat öljyt ja käy suhaututtamassa typet sisään. Ei tuo lisäsäiliötönkään enää huono ole ainakaan lyhyessä testissä, joten senkin kanssa pärjää jos tuosta toisesta ei saa parempaa.

Eihän näin mitään kisaiskaria varmastikaan saa tehtyä, mutta jo tässä vaiheessa luokittelisin toiminnan vallan hyväksi. Jos tuon lisäsäiliöllisen iskarin vielä saa pelaamaan, niin sitten luulen ettei tuo yhtään parempaa kaipaakaan. Ompahan tullut itsekin opittua paljon noista eikä tuohon iskarin purkuun ja kasaamiseen kovin kauaa mene. Ihan mukavaa harrastamista. Betan iskareihin en kyllä meinannut itse koskea, ne tuskin paranee omilla käpistelyillä :D

Jonkun vanhemman matkaenduron iskarista voisi kyllä hyvinkin saada paremman ihan itse ja joku tuollainen halpa kiinankeppi voisi vallan hyvin olla vakiota parempi kun sitä vähän säätää. Hyvä puolihan on, ettei nuo maksa kun muutaman kympin. Jos hajoaa, niin shimmit uuteen runkoon ja kovaa ajoa. Saa myös eri mittaisia.
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Kuva

Keula kävi Silvanilla. En oikein tiedä mitä tehtiin kun ainoa palaute oli muutama shimmi laskulla.. Klikkeritkin oli kaikki vähän eri asennoissa :roll: Jonkin verran napakampi se kuitenkin on. Crossiradalla huomasin, että lisääntyneen vaimennuksen saa ulosmitattua ajamalla kovempaa. Eli ruuvit taas kiinni ja silti pohjaa jos hypyn tulee tasaiselle alas. Rebitkin saa olla keulassa edelleen täysin kiinni ja silti koittaa ottaa lisäloikkia isomman hypyn jälkeen. Nyt kuitenkin saa comp-ruuvit kääntää täysin auki metsässä. Kyllä radallakin saa kokolailla kovaa jo ajaa että tuon pohjaamaan saa. Myös takaiskarin saa nyt ruuvata kiinni, että balanssi on mieleinen. Kokolailla siis osui, että on koko säätöskaala nyt käytössä.

Omaa rataa vähän jalostin eteenpäin:

Kuva

Kuva

Helpommille pätkille lisäilin patteja sun muuta kiusaa ja vastaavasti hankalammista paikoista kaivelin isompia kiviä jne pois, että ajaminen olisi jouhevaa myös pikkupyörillä. Isolla pyörällä kyllä huomasin, että täytyy pattien olla aika isoja ettei tulisi vaan laskettua täydellä vedolla yli. Muksut on ainakin tykänneet ja aika äkkiä kuskit on päät märkänä, niin taitaa olla sopivan haastava ilman että mielenkiinto katoaa.

Kiinamopo päätti taas purkautua ja katkaisi alumiinisen takahaarukan. Onneksi ei mennyt missään hypyssä ja sylkäisi vaan ketjut pois päältä. Samanlaista ei tuntunut löytyvän mistään. Luovutin ja löysin jonkinlaisen teräksisen. Jarrusatula oli ainoa mikä sopi suoraan. Melkein täysi päivä meni kun sovitteli sen runkoon ja rakenteli ketjuohjurit sun muut kiinni. Tuli kuitenkin hyvä, joten ehkä oli vaivan arvoista.

Samalla tuli tutkittua nokkaketjun rapinaa. Oli kiristinsylinterin päästä sellainen muovihattu rikkoutunut ja siten varat loppuneet. Jos jotakuta kiinnostaa, niin koneesta löytyi tällainen systeemi:
Kuva

Jousihan tuossa ottaa vaan löysät pois ja öljynpaine sitten hoitaa varsinaisen kiristyksen.
Sattui tallissa olemaan teollisuuden ketjujohdemuovia. Köyhän miehen sorviin, eli porakoneeseen, klunssi kiinni ja rälläkän laikalla sorvaten uusi "korkki". Samalla vähän kasvatin materiaalia hitsillä keinuvivun päähän että kosketuspiste on leveämpi. Vakionahan tuo on vain pellistä prässätty osa ja siten paine kohdistuu hyvin pienelle alueelle. Väittäisin olevan vakiota parempi nyt ja rapinakin hävisi.

Takaiskaria vielä sen verta jalostin, että sain lisäsäiliöllisen iskarin kiinni. Ensimmäinen 2 mm suutin oli vielä liian iso ja tein toisen 1,3 mm reiällä. Tuolla tuntui hyvältä eikä kaipaa takaiskua ainakaan tällaisessa ajossa. Alkaa kohta olla tuo kiinamopokin jalostettu jo suht hyväksi.
Viimeksi muokannut THä, Ma Elo 10, 2020 2:43 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Jäi vielä pois, niin tuota uudistettua reittiä ajellessa tuli löydettyä kuinka liki yhtä vähän pehkua kantoa voi ajaa. Eli jarrupoljin meni ropeliksi eikä tietty puhettakaan että saisi ehjänä oiottua. Tuo oli tietty se ainoa vipu mitä itsellä ei varaosana hyllyssä ole. Taannoin tuli yhteen toiseen korjaukseen hommattua Techno-Weldin "hitsipuikkoja" ja ajattelin ettei tuossa mitään voi hävitäkään. Eli siis töhö tulille ja koittamaan. Hetken tusattuani totesin ettei onnistu kahden irtopalan toisiinsa liittäminen mitenkään. Laitoin sitten pikkuruuveilla ja parilla pellinpalalla palat ensin yhteen ja homma helpottui huomattavasti. Tinailin palat yhteen ja poljin takaisin pyörään kiinni:

Kuva

Tuolla on nyt jokunen tunti tullut ajettua ja edelleen on poljin paikoillaan. Kestää siis ainakin normaalia ajoa. Toki uusikin lähti heti tilaukseen, mutta eipä tullut ajokatkoa muutamaa tuntia enempää.

Tulipa otettua kuva tuosta kiinamopon takahaarukastakin:

Kuva
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Paikallinen moottorikerho piti eilen avoimien ovien päivää ja tuli itsekin radalle suunnattua. Edellisenä iltana laitoin keulaan taas öljyä lisää 20 ml per putki. Yhtään en nyt tiedä paljonko siellä on kun lähtökohta oli Silvanin jäljiltä. Kuitenkin ruuvit taas kiinni ja testaamaan. Nyt tuo alkoi pelata omassa vauhdissa, ei enää pohjannut jatkuvasti. Toki edelleen pohjaa jos hölmöilee, mutta ei enää voimalla kolahtanut pohjaan. Tuo toi kovasti luottoa ajamiseen kun ei joka hyppyä tarvinnut pelätä kokoaikaa. Uskalsi lyhyilläkin alastuloilla olevia hyppyreitä tähtäillä yli asti ja samoin isoon pöytään aloin nostaa vauhtia. Ei tuossa isolla pöydälläkään pohjannut pahasti jos hyppäsi vähän vajaaksi, tuolloin olikin hyvä nostaa vauhtia lisää ja ylihän se sitten alkoi mennä. Eipä ole tuota pöytää tullut vielä koskaan hypättyä yli asti 8)

Muutenkin oli mukava ajaa kun rata oli hyvässä kunnossa ja edellisen päivän/yön sade sitoi pölyn pois ja kosteassa pitoakin oli kivasti. Hieman oli lätäkköjä, mutta ei haitaksi asti.

Ajokamojen päivitys lisäsi ilmankiertoa kuskilla huomattavasti ja jaksoi suht helposti ajella sellaista rennon reipasti vauhtia ilman lämpöuupumusta. Pitkästä aikaa ajo tuntui rennolta ja luontevalta vaikka ajoi useammankin kierroksen.

Pientä läpikäyntiä tein lauantaina ja taas vaihteeksi löytyi jokunen puuttuva ja löysällä oleva pultti. Uusia ja liimaa niin eiköhän se taas siitä. Kilpitelinemuovi oli murtunut ja repinyt yhden kiinnikkeen takalipastakin irti, takavalohan oli rapissut johonkin matkalle jo aiemmin. Uusi kilpimuovi oli hyllyssä, joten se kiinni ja murtuneen kannakkeen korjasin pulttaamalla läpi takalipasta. Uusi valo meni myös samalla paikoilleen. Tööttihän tässä on ollut pimeänä ja sitäkin tutkin. Oli ihan itse töötti pimeänä, sisältä oli käämilanka irti. Korjailin tuon ja nyt tööttikin toimii. On helpompi juniorin kanssa radalla kommunikoida kun saa äänimerkkejä annettua.
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Pikamallinen teline puhelimelle, että sai navigaatiotietoa näkökenttään:

Kuva

Eli Prismasta löytyi sellainen käsivarren ympärille tarkoitettu puhelinpidike. Tuo sitten vähän puukotetun vanhan ohjaustangon pehmusteen kanssa kiinni. Toimi hienosti. Tein siihen vielä eteen pikkulipan vähän suojaamaan puhelinta. Etsin ihan fillarimallista tankoon ruuvattavaa telinettä, mutta nuo oli kaikista kaupoista myyty loppuun..

Softien kanssa tuli testettua varmaan tusinan verran erilaisia. Ainoa joka suostui reitti-gpx:n avaamaan suht fiksusti oli fillarointiin tarkoitettu Komoot. Suht fiksu tuohon käyttöön, paitsi näyttää risteykset vasta noin 80 m ennen risteystä, eli menee helpolla ohi/pitkäksi. Myös jos itse koittaa tehdä reittiä, niin fillariohjelmana käyttää pyöräteitä jne jos on mahdollista.

Taakse nakkasin vielä 45-piikkisen rattaan ja sillä varustuksella sitten kierrettiin sorapokeri:

Kuva

Kuva

Vähän arvelutti kun ei ollut mitään oikein mitään hajua polttoaineen kulutuksesta tuollaisessa ajossa. Pari litran pulloa nakkasin tankkilaukkuun varuiksi. Ihan positiivinen ylläri oli kun välitankkaukset näytteli järestään vajaan 4,5 l kulutusta sataselle. Ei tämä ihan hirmu juoppo ole vaikka kaikenlaista puhutaan. Varmaan varovasti hissuttelemalla voisi mennä alta neljänkin, nyt kuitenkin ajo oli sellaista rennon reipasta.

Hyvin tuo joku 400 km päivän aikana taittui. Takarengas hukkasi pintaa aika vauhdilla, mutta eipä se enää häävissä kunnossa ollut lähtiessäänkään ja uutta on jo toisilla vanteilla. Kyllä tällä siis pärjää ihan jees pienillä reissuillakin eikä matkankaan ajelu ole mitenkään rasittavaa.

Nyt sitten kisatouhuihin varustelu on seuraavaksi. Ketjut ja rattaat on finaalissa, eli ne uusiksi. Samoin öljyjen vaihto on ajankohtainen ja tosiaan tuoreet kumit alle.
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Toisenlaista seikkailua viikonloppuna ja lauantaina Jämsässä CC:tä ajamassa. Mukavaahan tuo oli taas olla ajamassa vaikkei nuo kivikot ja kannokot oikein ole omaa mieleisintä maastoa. Ehkä ne yhden tai kaksi pahinta rinnettä olisi voinut kiertääkin kun krossiradan hyppyritkin oli poistettu reitiltä. Tietty reittimestarit päättää miten reitin osa-alueet painotetaan, olisihan sinne silti jäänyt haastavia ylä- ja alamäkiä vielä jäljelle :roll: Mutta kyllähän noista pääsi vaikka kerran menikin punnertamiseksi kun lähdin jumiin jäänyttä kiertämään ja se viereinen ura olikin vielä huonompi. Vähän samaa yhdessä kivikkorinteessä kun edellä mennyt stumppasi siihen enkä ehtinyt kiertää ja oli pakko pyssätä. Mutta se pakollisesta jupinasta, ihan kivasti meni ja lopussa oli vähän kilvanajoakin. Edellä mennyt Suzuki-kuski karkasi aina tuolla metsässä, sitten taas kun vähän reitti nopeutui, niin kelasin kiinni. Onneksi viimeiset kilometrit ennen ruutulippua oli vähän nopeampaa, niin pääsi suht helposti ohi. Toki piti kisan aikana pari kertaa käydä pötköllään, mutta nuo oli liki paikaltaan horjumisia niin ainoat kolhut sai oma ego.

Pyörä pelasi hienosti ja alusta tuntui aina paremmalta mitä kovempaa uskalsi ajaa. Takaraivossa vaan kokoajan jyskytti ajatus että ottaisi rauhassa ja sitten tahtoi mennä vähän horjumiseksi kun vauhtia tiputti. Olisi kyllä vähän kovempaakin jaksanut kuitenkin ajaa. Eteen laitoin 90/90 six-days softin ja takana oli bistin suosittelema Pirellin XC mid-soft scorppari. Ei voi renkaista valittaa mitään, todella kiva kombinaatio.

Sen verta liki puita tuli välillä linjaa otettua, että huomasin kisan jälkeen toisen käsisuojan olevan palasina. Ei nuo muoviset näemmä kestä. Hoitivat kuitenkin hommansa kun ei käsille mikään lyönyt. Ei ne kovaa mihinkään osuneet, mutta muutama pieni kopsu oli. Kerran vähän säikähdin kun edellä ajaneelta karkasi perä irti ja sladissa takahaarukka puuta päin. Sai onneksi tuon pelastettua, mutta takaa katsoen näytti hetken hurjalta kun siinä ympärillä oli puita enemmänkin.

Sunnuntaina koski taas kokolailla joka paikkaan, mutta kun tuli luvattua, niin päivä meni JPV:n crossikoulussa. Juniori oli 65:lla mukana ja vähän tuonkin takia tuohon lähdin. Tosin pojan päivä jäi lyhyeksi kun mopo alkoi ensin siristä ja sammui sitten seuraavaan mutkaan. Nopeasti todeten, että puristuksia puuttuu ja päivä oli siinä. Itse ajelin täydet 6 h jälleen loistavassa opissa. Oli vähän muillakin ongelmia, kun aamulla taisi olla alun toistakymmentä pyörää ja illalla meitä oli 6 kpl. Osa teknisiä ja osa loukkaantumisia.

Pikaista paranemista viikonloppuna itsensä motorsportin alttarille uhranneille..

Illalla sitten kotaria palasiksi. Täytyy taas todeta noiden 2-tahtien olevan mukavia remontoida. Homma alkoi selvitä kun mopoa purin ja jäähdytysnestettä tuli koneesta ulos ehkä puoli desiä :( Ajattelin, että jossain kaatumisessa olisi syyläri mennyt ja siten nesteet ulos. Tosin en ole mitään vuotoa missään vaiheessa havainnut eikä tästä kovin kauaa ole kun syyläriin kurkkasin.

Kannen kun nosti pois, niin homma selvisikin:

Kuva

Kannentiiviste oli hapero ja murtuillut.

Männän laki:

Kuva

Tuota siis ei ole putsattu yhtään, vaan tuli juuri tuon näköisenä koneesta ulos.

Männän kylki taas:

Kuva

Renkaan nahistanut jumiin. Konehan ei jumiin mennyt, sammui vaan.

Pytty on ehjä, joten ei muuta kun uutta mäntää sisään.

2-tahti kun savuaa jossain määrin aina, niin tuo on ilmeisesti imeskellyt nesteet pikkuhiljaa palotilaan ja jäi moinen huomaamatta. Koko ajan se kävi ihan normaalisti eikä savunnut mitenkään huomiota herättävästi.

Tarkastan kyllä nuo syylärit vielä, mutta kyllä tuo mäntä aika selvästi kertoo että nestettä on koneen läpi mennyt.

Onneksi näihin saa osia hyvin koska viime viikolla laittelin ilmoittautumisia Kiteelle sisään ja poikakin lähtee tuonne ajamaan 65:n lähdössä. Saa nähdä mitä tulee, mutta eiköhän tässä vielä ehdi käydä vähän treeniäkin ajamassa eikä tuonne voittamaan olla kuitenkaan menossa.
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Kiteellä käyty CC:tä harrastamassa. Juniori oli mukana ja kävi ajamassa 65 lähdöt. Reitti oli mukava ja tuntui ettei kivet pomputtaneet niin pahasti mitä viime vuonna kotarilla. Tiedä sitten onko alusta parempi vai onko kuski kehittynyt. Nyt ei kuitenkaan etusesta nappuloita lähtenyt, takaa taisi jokunen vähän murtua mutta tuo nyt on ihan normaalia.

Alusta oli aika samassa setupissa mitä Jämsässä ja vähän jäi kyllä löysäksi tuolla Kiteen hiekkapatissa. Molemmat päät pohjaili, mutta ei kovin lujaa niin ei juurikaan ajoa haitannut. Suurin rajoite oli jälleen kuskin kuntopohja. Pitäisi kai treenatakin tätä lajia :roll:

Ihan reippaasti lähdin heti alusta ja suht hyvällä rytmillä menikin. Varikolla taas sohlaamista ja nopean tankkauksen jälkeen oli ajatukset jo muualla. Ensimmäisen hyppyrin jälkeen ihmettelin kun vasenta reittä kylmäsi. Pyssäsin sitten laittamaan bensatankin korkin kiinni.. Noin muuten taas jokunen horjuminen ja pari kertaa nurin. Kerran nousi hieman etunen spoorin pohjalta ylös ja se vallin reuna olikin tosi pehmeä ja rengas läpi. Loppupuolella olin auringon himmentämästä ajoaikakellosta katsovinani että olisi viimeinen kierros. Koitin ajaa sen mitä yhtään jaksoin ja jokusen ohituksenkin sain aikaiseksi. Eipä se ollutkaan vielä viimeinen kierros.. Takki oli ihan tyhjä ja crossiradan hiekkapatissa vähän rytmi sekaisin ja keula vastapattiin. Kädet kun oli ihan hyytelöä, niin sarvet linkkuun ja kuski lentoon. Tuossa meni sitten ohitetut jälleen ohi. Lähdin perään ja pari onnistuinkin saamaan vielä kiinni ja ohi. Taas takaisin maalialueelle tullessa vähän horjumisia ja yksi meni ohi enkä saanut enää kiinni. Lisää horjumista ja ruutulipulle saapuminen meni kiihdytyskilpailuksi, tietty hävisin tuon 0,15 sekunnilla..

Markku Immosen kamerasta:

Kuva


Jokunen sija olisi siis ollut hyvinkin vielä otettavissa jos kuski olisi jaksanut loppuun asti, mutta ei voi valittaa. Sijoitus maalissa 28. Lähtörankingissä olin 37, niin tyytyväinen tuohon on oltava. Yhtään enempää ei kyllä tällä kertaa olisi itsestään enää irti saanut. Peukalo on vähän musta ja jäykkä ja mahassa on komea ruhje rysteristä, mutta ei mitään sen vakavampaa. Hyvähän noita kaatumisiakin on välillä harjoitella :oops: Rysteri meni taas poikki, täytyy ihan oikeasti laittaa tuohon metallirunkoiset. Mutta muuten ei vaurioita tullut.

Kierrosajat seuraa hyvin omaa fiilistä. Alkuun suht tasaisesti, nelosella varikkokäynti, vitosella hyökkäystä ja kutosella sitten kuski jo katkesikin.

Kuva

Orimattilassa taidan käydä vielä koittamassa ja sitten saa oma kausi olla taputeltu.
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Olen jo vähän aikaa seuraillut kuljetuskalustoa ja osui silmiin sopivahko Jumpperi, niin kesän palvellut Ducato lähti kiertoon:

Kuva

Tähän on tehty kompakti 6-hengen ohjaamo, joten tavaratilaa oli kivasti jäljellä mopoa varten. Enskakuski tuon kuulemma olisi teetättänyt ja ikkunassa joku päitsi-tarra olikin.

Tarjoaahan tuo vähän sivistyneempää kyytiä ja mahtuu junnutkin kivasti kyytiin kun on tarvis. Löytyy cruiset ja ilmastoinnit jne, niin on mukava käydä vaikka vähän kauempanakin 8) Muutaman sata kilometriä tuolla kotiin ajelin eikä ainakaan vielä alkanut hankinta harmittaa. Toimiihan tuo kivasti vaikka lomareissuillakin ja kun itsellä korttia riittää, niin tuolla hinaa jo vaikka autotraileriakin. Koneena ikäluokan jykevin 2,8.

Nuorempi väki kyllä kaipasi pöllötarroja ja mankkaan bluetoothia sekä subbaria, ei kuulemma musiikki soi riittävän hyvin :lol:
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Oma kilpailukausi on nyt Orimattilan jälkeen taputeltu. Lähtö oli nyt huono, jäin kokolailla sisäkurviin sumppuun ja katselin kun ulkoa meni väkeä solkenaan ohi. Sitten kohta vielä letkassa joku kaatui eteen ja jouduin jarruttamaan pyssäyksiin etten olisi päälle ajanut ja taas meni letkaa ulkoa ohi. Kuitenkin pikkuhiljaa ylöspäin ja lopussa sijoitukseksi tuli 33. Lähinnä nousujohteista siis oli koko parituntinen. Kyllähän omassa ajamisessa kehittämistä olisi, mutta ei tuo nyt huonosti mennyt. Lopussa oli tiukahkoakin kilvanajoa ja tällä kertaa ehdin tuon jonon ensimmäisenä ruutulipulle vaikka viimeisen kierroksen alussa piti tietty vielä hieman kontata. Onneksi tuo oli tällä kertaa ainoa konttaus eikä nyt mennyt edes rystereitä poikki :D

Hieman riskillä lähdin kun otin taktiikaksi vetää tankkaamatta läpi. Tankki ihan piripintaan ennen lähtöä ja vain nopea varikkopyssäys. Kisan jälkeen tankin pohjalla oli muutama sentti jäljellä :P Tiedä sitten kuinka tyhjäksi tuo tankin saa vedettyä, mutta todella tarkalle meni. Ei yhtään haittaisi jos olisi pikkuisen isompi tankki kun vähän kovempaa ajettuna olisi saattanut jo jäädä kesken. Kierroksen jäin kärjelle, eli 12 kierrosta ehdin ja noin 2 h ja 10 min tuli ajoaikaa. Jos vertaa viime vuoteen, niin silloin ehdin 10 kierrosta. Tosin tein lähempää tuttavuutta paalishikaanin kanssa ja sen seurauksena pajotin vaihdepoljinta, mutta silti. Reitti oli kyllä tänä vuonna selvästi nopeampi.

Kiteellä kolhittu peukalo ei normaalia ajamista oikeastaan haitannut, mutta jokusen kerran kun koitti terävissä pateissa vähän keula ravistella, niin meinasi karata käsi irti sarvista. Otin sitten suosiolla noita vähän varovaisemmin ja kierrellen. Iskarit oli nyt liki crossisäädöissä, compit edessä täysin kiinni ja takaa muutaman naksun avasin. Aika hyvä tuo olikin, pohjaili kevyesti välillä, mutta ei tehnyt mitään asiaankuulumatonta.

Sportimage näytti saaneen kuvaräpsynkin. En viitsi suoraan linkittää, mutta jos eksyy osoitteeseen https://www.sportimage.org/wp-content/u ... /244-1.jpg niin on näemmä ollut todistettavasti ainakin jossain mutkassa vetoakin päällä. Tuohon sisäkurvin kyynärpäähän pitäisi kyllä varmaan kiinnittää vähän enempi huomiota.. Noissa on paha tapa itsellä möksähtää sisäkurviin nurin jos vauhti jostain syystä tökkää. Tosin jos omiin ajotunteihin suhteuttaa, niin hyvinhän tämä menee :mrgreen:

Mukava reitti kyllä vetää, kivan jouhevaa olematta hullun nopea. Välillä tuntui, että pääsi oikein loistamaankin kun oli löytävinään hyvää linjaa tai sai rytmitystä osumaan patikossa hyvin. Etupäässä koitin säästellä voimia ja kiertelin ulkokurveja pitkin jouhevia linjoja, syvät ja jyrkät spoorit on itselle kovin haastavia. Loppua kohti siirryin aina vaan enempi ajamaan mutkia tapeilta ulkokautta kun sisälinjat meni pahemmille pateille, ainakin itsestä tuntui hyvältä idealta, tiedä sitten kellosta :roll:

Vähän olisi ollut vielä nälkää ja ajohaluja lähteä Porin evakkoon, mutta on tuo itselle sen verta kaukana että jääköön nyt väliin. Ehkä ensi vuonna jos olisi kalenterikin hieman väljempi. Mukavaa hommaa tämä on ja ensi kesänä taas uudestaan.


Edit: Näemmä KuHa Enduro on ottanut elävää kuvaa lähdöstä: https://www.youtube.com/watch?v=1Fn-nu3ikIA

Itse olin rivin vasemmassa reunassa ja siitä sitten ekan vasurin sumppuun. Kuitenkin tuolla videolla 2:15 kohdilla ilmestyy tuttu sini-valko-punainen selkä kuviin.
Neljä vaihdetta riittää.
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

Tässä yksi ilta täräytin taas mopon tulille. Heti iski tajuntaan, että nyt on muuten tosi terävä pakonuotti jo tyhjäkäynnillä. Muutenkin tein vähän huoltoa, niin avasin vaimentimen samalla. Oli täysin tyhjä :lol: Tainno villat ei ehkä tulitikkuaskiin olisi mahtuneet, mutta tupakkiaskiin jo kylläkin. Ei tullut tuohon kiinnitettyä mitään huomiota Orimattilassa. Kiteellä tämä kuitenkin meni ihan hyvin äänistä läpi enkä sen jälkeen mitään huomannut vaikka vähän ajelinkin. Ilmeisesti villat on jossain päin Orimattilaa. Änkkäri on kuitenkin ihan ehjä.

Tallissa oli vielä villaa, niin täytin putken uudestaan ja pakonuotti pehmenikin kummasti :lol:

Saa nähdä mitä tulee, mutta tulin laittaneeksi nimen Jyhnäharjun sprint-enduron lähtölistalle :shock: Täytyy vähän opiskella noita AT-juttuja, mutta kun FIM-renkaat on tallissa ja matkaa kisapaikalle luokkaa 15 km, niin kynnys oli matala. Avaruusviitta ja sideharso näytti löytyneen ensiapulaukusta, joten senkin puoleen homma check. Olisi lie hyvä olla joku selkeästi luettava kello sarvessa, enhän mä muuten osu millään lähtöön oikeaan aikaan :lol: Tässä ei ilmeisesti myöskään heti lähtömerkistä lähdetä, vaan saa sen jälkeen lähteä omaan tahtiin :roll: Täytynee olla ajoissa paikalla ja vakoilla miten homma toimii. Vaikka reitti onkin lähellä, niin en taida sen ihmeemmin lähteä maastoon tutustumaan, menköön opetteluna tämä keikka.
Neljä vaihdetta riittää.
Syke
Viestit: 1604
Liittynyt: Ti Joulu 26, 2006 11:25 am
Pyörä: Ktm380, Yamaha Wr250f, Kona
Paikkakunta: Iitti

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja Syke »

Riittää kun on joku kello autolla, minkä käy synkronoimassa kisakellon kanssa.
Sitten muutamaa minuuttia ennen lähtöaikaa ajelee parkkiin sellaiseen kohtaan, josta näkee kellon.

Oma minuutti, kun tulee kelloon niin sitten ajat (niiden kahden muun kanssa) keltaisen AT-lipun (joka on taulu, jossa lipun kuva) ohitse,
Lähtövalolle ja siitä lähdette aina lampun sammuessa 20.sek välein reitille.

Omat kierrokselle lähtöajat pystyy laskemaan teipin palaan valmiiksi(ellei ajeta rallisäännöllä, jolloin lähtöaika voi muuttua, mutta siitä saa sitten joka kierroksen maalissa lapun, josta selviää seuraavan kierroksen lähtöaika) heti kun ilmoitetaan paljon kierrokselle annetaan aikaa.
Esim. Lähtöaika klo.9.00, kierrokselle annettu 30.min.

1.kierrokselle klo.9.00
2.kierrokselle klo.9.30
3.kierrokselle klo.10.00 ja niin edespäin. Eli siinä on ajoaika ja huoltoaika samassa.

Mukava ja helppo formaatti, hyvää kisaa, siellä itsekin turaamassa #593
Braa-aab!
Avatar
THä
Viestit: 642
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 8:02 am
Pyörä: Beta 390 RR, 450 RM-Z

Re: Beta 390 RR -18

Viesti Kirjoittaja THä »

^ Kiitän selvennyksistä. Täytyy olla ajoissa paikalla ja seurailla miten homma toimii ja missä kellot on.

Eilen tuli oltua vähän neppailemassa. Paikallisten mönkkärikuskien kanssa oli päivän agendana kiertää keräämässä Retro Trophyn rasteja pois maastosta. Olin siis Betalla mönkijöiden seassa. Kovat urat oli vallan kivaa ajella ja pompotella pitkin puita ja kiviä menemään. Toki tuossa seurassa ajovauhti ei ole kova, mutta vallan hyvää treeniä itselle hitaammassa ajossa ja kun vettä tuli taivaalta, niin kivet ja juuret oli haastavan liukkaita. Maasturit oli kuopineet reitit vallan kivoiksi. Sai hyvää tuntumaa FIM-takaseen. Kivaa peruskuntotreeniä rennosti pieni hiki pinnassa. Jotkut suopätkät oli kyllä hankalia, jotain ymmärti kiertää ja välillä vaikka jokin näytti kovalta, niin ei aina ollutkaan.. Onneksi nämä mopot ei ole painavia nostella suosta :lol: Mutta hemmetin kivaa ajelua. Jotain hyviä rinteitä oli reitillä ja noiden kanssa tuli todettua ettei olisi huono niitä vähän reenailla enemmänkin. Turhan kovaa tuli koitettua ja sitten ajolinjat pomppi pitkin metsiä. Kuitenkin pitoa olisi ollut ajaa hiljempaakin. Välillä vaikka oli keskellä rinnettä ihan metsässä, niin kun sai vaan vekslailtua ronkkelit taas oikeaan suuntaan, niin keskeltä rinnettäkin matka jatkui. Noita pätkiä olisi kyllä mukava käydä ajelemassa enemmänkin ja hyviä reittejähän nuo olisi vaikka jotain sprinttiä ajaa. Täytyy vähän kysellä onko kukaan pohtinut tuollaista jos voisi eri lajien rämehomot tehdä jonkinsortin yhteistyötä :roll:

Sivujuonteena tuli tehtyä kauppoja ja tallissa on nyt muksujen serkulle 85 KX. Vähän osakasana tuli, mutta suht tuore ja hinta oli ok, niin katsotaan mitä tapahtuu kun tuon niputtaa. Pitäisi olla ihan kunnossa ja täydellinen, mutta saa nyt nähdä :roll: Toivotaan parasta.. Remonttia alettu tehdä ja motivaatio loppunut. Sylinteri oli ok, uusi mäntä sisällä, kampura ok ja vaihteet löytyy, niin sen puoleen ei ihan pommi pitäisi olla.
Neljä vaihdetta riittää.
Vastaa Viestiin