Aloittamisen suloinen tuska

[EksyyUsein]

Kirjoitan tämän nyt tänne talteen itselleni että voin toivonmukaan myöhemmin vilkaista ja todeta että jotain edistystä on tapahtunut. Ensimmäisen kurapyöräni kanssa tullut opiskeltua perustaitoja pyörän hallintaan. Hidasta kasia ajeltu, vähän yritetty hypäyttää eturengasta ja niin edespäin. Yksi missä selvää kehitystä on tapahtunut, on se että pyörän nostaminen maasta on käynyt tosi helpoksi kun sitä on tullut tehtyä aika paljon.

Tasapainottelun kanssa tuskastelin alkuun paljon. Tuntui aivan mahdottomalta päästä tapeille seisomaan pyörä paikoillaan. Voi ilon kiljahdusta kun ehdin melkein laskea neljään ennen kuin piti ottaa tukea taas. Harjoituskerta toisensa jälkeen homma tuntui aivan mahdottomalta, eikä edistustä juuri tapahtunut. Hikisesti jotenkin onnistuin kerran laskemaan kahdeksaan mutta siinä se. Aloin jo ajatella, että minussa on jotain vikaa, olen liian vanha tai että ehkä maapallo on sittenkin pyöreä ja siksi pyörä ei pysy pystyssä.

Mutta sitten jotain ihmeellistä tapahtui. Pari kertaa pyörä ikäänkuin vain lakkasi kaatumasta ja hämmästyin tunnetta niin paljon, että kohelsin itse sen nurin. Sitten päätin, että jos se tunne vielä tulee, en tee mitään. Ja sitten tasapainottelinkin jo 50 sekuntia! Ihan kummallista! Ja heti perään meni suoritus, jossa ehdin laskea 214 saakka. Piti ihan tarkastaa, etten ollut unohtanut tukijalkaa ala-asentoon. Voi sitä voittajaoloa!

Kyllä tekee ihmiselle hyvää välillä nöyrtyä ja todeta että aivan paska jossain. Ja varmaan yhtä hyvää tekee sekin, että tuskaisen harjoittelun kautta sitä vaan tuppaa oppimaan lopulta.

[skuikka]

Hatunnoston arvoinen suoritus.
Tuo oppimisen ilo on yksi hienoimmista fiiliksistä mitä tästä hommasta saa.