Karhunpolokuajo

[mchuurre]

Pähkinäpussista alkoi jo pussin pohja tuntumaan, eikä suonsilmäkkeen väristä vettäkään ollut enää paljoa jäljellä, kun vihdoin ja viimein puiden takaa näkyi orastavasti järvenselkää.....Neitijärvihän se siinä! Noo, kuusikon reunaan päästyäni, näin jo jonkinsorttiset opasteetkin, eli nyt olin tullut sitten Ruunaanseudun jollekkin vaellusreitille, kun taas jonkin Korkikerroksen nuoli näytti menevän tietä pitkin eteenpäin- ja sinne myös Neitijärven kämpät- kylttikin näytti näyttävän! Siispä, reilu ravistelu rinkkaan, jolla saan sitä hieman ylöspäin selkääni vasten, ja arviolta viimeiset muutamat sadat metrit, niin opastaulun mukaan saapuisin Neitijärven kämpille, jotka ovat järvenrannalla tietenkin.... .

Olin jo matkallani tätä samaa ankeaa soratietä patikoidessani, useampaankin otteeseen pähkäillyt, että miksi se ajokaverini halusi minut tänne Neitijärven kämpille? Onko jossain edessäpäin sitten jokin metsäautotien kääntöpaikka, josta on lyhyt matka tulla noutamaan minut, vai tulisiko hän kenties veneellä tähän rantaan? No voisihan se ollakkin niin, elikkäs venekyyti olis tiedossa varmaan, hulppeasti ja vauhdilla Neitijärven yli? Vaan sehän selviää pian, kun tuolla näkyivät ne kauan odottamani kämpät, ja tyhjillään ne näyttivät olevan, että ei muutakuin lopsin suoraan lähimmänn mökin pihapiiriin, ja rymäytän itseni tuohon kuohkealle sammalmättäälle huilaamaan. Ooooolipas se melekoinen matka vielä tänne sieltä päätien varresta, huokailen, samalla kun kaivelen puhelintani reisitaskusta, ja alan näpyttelemään siihen ensiksi virtaa päälle, ja sitten soittelemaan.....

"Dodiin, moro! Nyt olen täällä kämpillä!...siis olen rannassa juu,,,,,tä?.....ai että toiselle puolelle järveä? .....Luulin että tulisit veneellä, tai että pääset autolla lähemmäs....eiku....joo.....No näinhän minä, kun siinä oli jotkut opasteet....oli merkitty juu.... Okei, tullaan sitten sinne, mutta älä suotta lähde vielä, kun tästä miun täytyy ensin kävellä kilometri takaisinpäin, ja sitten sieltä oli joku kolmekilometriä sen lintutornin kautta sinne....niin, .....että mie soittelen sitten, kun oon siellä sitten.. juu, tehhään näin!"

.....hohhoijjaa! Nyt olin tullut liian kauaksi, ja olin väärällä puolen Neitijärveä.....ei ei ei....Nooo, eihän tässä mitään aikataulua ole ollut kellään, mutta olin jo jakanut energiat kyllä jo siihen malliin, että riittää, kun tänne kämpille asti tulen, ja nyt en ollut syönyt sitten se aamupäivän aterian! Tuntui jo kyllä niin selässä, kuin jaloissakin, että joku 30km on jo kyllä nyt jo tultu, ja vielä pitäisi päästä tuonne järven vastakkaiselle puolen.....päästin rinkan viilekkeet irti, ja könösin ja punnersin itseni ylös suorille jaloille! Tihkusade jatkui, ja katselin tympeää keliä, tympeää ympäristöä, tympeä ilme kasvoillani....ei mennyt ihan "strömsöössä" kyllä nyt tämä! Jos ajokaverini olisi sanonut vaikkapa lintutornin kautta, niin olisin jo kohta siellä, missä minun pitäisi kohta mennä. Sen opasteen mukaan, lintutornit sijaitsivat järven itäpäässä, ja matkaa sinne olisi tieltä noin kilometrin verran. Mutta tuollahan oli pumppukaivo! Huomaan sen, samalla kun kulautin viimeisetkin tipat pullostani, eli nyt saisin kirkasta, kunnon juomavettä. En ala nyt kuitenkaan mitään ruokapaussia tässä enää pitämään, vaan lähden kirkasta vettä pullossani takaisin rinkalleni, kiepsautan sen selkääni, ja ropistelen viimeiset pussin pähkinät suuhun, ja menoksi tulosuuntaa kohti. .. ... ...... ........


Huomaan kyllä, että kylmä ja kirkas vesi, yhdessä pähkinöiden kanssa alkaa vaikuttamaan jo seuraavilla, liukkailla ja lahonneilla pitkoksilla, kun ylitän leveän suon, ja seuraan polku-uraa kohti lintutornia, joka sijaitsee Huuhkajanvaaran päällä. Melkoisen korkealla vaaranlaella, ja märkä, liejuinen polku sinne, ei ole mitään herkkua tällaisella kelillä! Nousua jatkuu, ja jatkuu, ja eteen tupsahtaa vieläpä portaatkin! Nyt on pakko napostella noita isoja mustikoita, josko niistä saisi sokeria ja pikaenergialatausta peliin? Nousua jatkuu vaan, eikä koko tornia edes näy missään? On varmasti koko patikointini jyrkimmät korkeuserot tässä nyt, siitä olen aivan varma! Hyvä ettei sentään "nelivedolla" tässä jo joudu etenemään, kun sitten viimein erotan puidenlatvojen takaa harmaat lintutornin raamit....

jatkuu....

VITEO Saapuminen Pitkäjärvelle

[mchuurre]

Hohhoijjaa.....viimeinkin pääsin tänne vaaran päälle! Arvatkaapa vaan, tekikö mieleni vielä kiivetä tuonne puutorniin ylös? Tihkusade jatkui samaa tahtia, kun astelin varovasti jyrkkää kivi- & savikkopolkua alas Neitijärven rantaa kohden. Siis täälläkin maastofillareiden jälkiä?!! Älytöntä maastoa, jyrkkää ja kivistä mutka-muta-kiviränniä, ja jotkin hemmot ovat raahanneet täällä maastofillareita! Eivätkä nuo olleet ns. "läskipyörien" jälkiä, vaan tavallisten.... On sitten monenlaista kulkijaa ollut, tuumasin, kun pähkinät olikin jo loppu ja hörppäsin vielä parit viimeiset kulaukset reisitaskupullostani....

Nonnih! Pääsin sitten jo viimeinkin pitkoksille, eli nyt ei enää olisi pitkälti, koska menin jo suonlaitaa, ja järvihän on tuossa oikealla puolellani. Parkkipaikalle on enää korkeintaan kilometri, ja eihän tässä energiaa paljon tosin jäljellä olekkaan.....Pitkokset jatkuu, ja jatkuu, märkinä ovat TOSI luikkaat, joten etenen varovasti, kunnes sitten näen edessäni jonkintapaisen aukion, ja opastaulunkin. Jeps, tuo on se parkkis, jonne ajokaverini tulisi noutamaan meikäläisen! Pääsen opastaulun vierelle, niin samalla näenkin jo tuttuni sinisen vw-pakun! Heips vaan, ja auton kuskinovi aukeaa! Ompas soma nähdä, mutta heti aloitan kerronnan, kuinka patikoin aivan ja suotta sinne Neitijärven kämpille....nooo, mitäs tuosta, muutakun painava rinkka tavaratilaan, liukuovi kiinni, ja kampean itseni kartanlukijan paikalle.

Ompas mukavaa kyytiä, kun sora ropisee lokasuojiin, lämmityslaite puhaltaa kasvoille, ja matka taittuu istuen, ja siten ihan itsestään! Kohta olisi päivällispöydässä tuoretta, muutama tunti sitten pyydettyä haukea, tuoreita perunoita, ja ruisleipää, ja tottahan toki, kuumat löylyt ajokaverini "piilotukikohdassa"...eikä mitään tihkusateessa epämääräistä teltanvirittelyä!

Kyllä- kylä kelpaa tuollainen plääni, ja pian sitten jo saavutaankin pienen erämaalammen rantaa, jossa tämä erinomainen "piilotukikohta" sijaitsee. Heti mennään sitten pöydän ääreen, vaihdetaan päivän tuoreimmat kuulumiset, ja kohta ollaankin jo sitten kylläisinä kuuman saunan lauteilla.....kiuas suhisee ja paukkuu aina sitä mukaan, kun heitän löylyä..... Pesuvatiin kaadan paljon kylmää vettä ja asettelen sinne molemmat tassut hautumaan, niiiiiiin aiiiiiiiiiiiiiii että kun tuntuu hyvältä! Pidän tassujani kylmässä vedessä pitkään, samalla kun kiuas säteilee kuumaakin kuumempaa kireää löylyä, ja kyllähän tälläinen käsittely oli POIKAA!
:thumbup:

Kello oli mitä oli, eikä sen ollut väliä, kun kömmin vuoteeseen, otin oman makuupussini peitoksi, ja .......

....aamu seitsämän!


jatkuu...

[mchuurre]

Valoilimiöitä pimiässä.....VITEJO.

[mchuurre]

VITEO Pitkäjärven tulilla vielä.....ja sitten järeää Salpalinjaa Valkea-, sekä Kuottiinlammella

Ajokaverini seinäkello näytti seitsämää! ......Olenko nukkunut yhdeksän tuntia, yhteen menoon, ja vieläpä kertaakaan heräämättä....? Tätä ihmettelin ääneen, kun ajokaverini kertoi, että olin sammunut kuin se kuuluisa "saunalyhty", ja kerralla. Ei mennyt kuin tovi, kun oli alkanut kuorsaus kuulumaan...... .

Ja olihan se olo kerrassaan kuin uudestisyntyneellä! Nousin ylös, eikä jaloissakaan mitään, ei selässä ei missään mitään, mikä vihjaisi siihen eiliseen, yli 30km:n patikointiin! Puin retkeilyvermeet päälle, sitten aamutoimet, ja toki aamupuurot ruisleipineen käkättimeen, ennen kuin ajokaverini lähtee viemään meikäläistä autollaan suunnitellulle Siikakoskelle. Tuo koskihan on niitä läheisen Ruunaankoskien eräs kalaisimpia ja vuolaampia koskia, josta olikin hyvä jatkaa sitten pitkin Karhunpolkua etiäpäin.

Ja niin jo kohta olimmekin lähes tyhjällä Siikakosken parkkipaikalla, ja sitten vain tempasin vw transporterin tavaratilasta rinkkani jälleen kantoon. Nyt asetin jo valmiiksi villasukat, sekä työhansikkaani rinkkani viillekkeiden alle, jotka pehmentävät sopivasti rinkan painoa, vaikka rinkan viillekkeet ovatkin varsin leveät ja hyvän malliset noin muuten.
Edessä avautuu upea koskenniska, laavu, sekä reilunkokoinen puusilta. Laavulta nousee savu, joten siellä on joku muukin aamuvirkku? Kalamies tietenkin, ja näkyyhän siinä olevan jonkunsorttinen vihreä telttakin tuolla kuusikossa.... "Huomenta"- tervehdin perhovapaa kädessään virittelevää lierihattua. "Huomenta"- lierihattu vastaa, ja sitten alkaakin kalajutut, heti säätilan kehumisen jälkeen. On tullutkin saalista, kun lierihattu kertoo illalla saaneen 5 kirjolohta, ja vieläpä reilun kokoisia!

Jätämme hyvästit yhtä nopeasti, kuin aloitimme keskustelutkin, ja astelen komealle Siikakosken ylittävälle sillalle. Lähden patikoimaan koskenrantaa yläjuoksun suuntaan, kun kohta näen jo toisenkin laavun. Hento savukiehkura nousee nuotiopaikalta, joka kertoo myöhään kestäneestä kalastussessiosta, ja näen myös laavulla makuupussiinsa kietoutuneen kalastajan. Perhovavat siistissä nipussa puunrunkoa vasten aseteltuna ja valmiina uuteen kalanpyyntiin. Jatkan hieman hiljaisempaa tahtia eteenpäin, välttääkseni herättämästä tätä tuntematonta nukkuvaa ja uupunutta kalastajaa, tosin, kosken voimakas kohina varmasti kyllä peittää kaiket mahdolliset toimintaäänet, mitä tässä voisin edes saada aikaan.... .

Suuntani jatkuu kohti Murrooskoskea, jonka varrelta löydän seuraavat kaksi kalastajaa. Tuskin ovat samaa väkeä, koska heidän etäisyytensä toistaan on varmaan kilometrin verran? Jatkan kivikkoista rantapolkua, ja joudun nostelemaan Garmonttejani normaalia korkeammalle, etten painavan rinkkani kanssa kaatuisi, ja taas tulen laavulle, josta löydänkin kaksi nuorta naista aamuaskareissaan. "Huomenta tännekkin"- toivotan heille, ja hieman yllättyneenä, lievätkö äsken vasta heränneenä, saan vastaukseksi jotain epämääräistä.... "Olitteko tässä yötä, ja eikö kosken kohina haitannut nukkumista"?

"Ei met oltu, kumeän teltta on tuolla takana, mäellä", saan vastauksena. Nuotio oli kituva, ja muutoinkin varusteet vähän "sinnepäin", muovipusseja enemmän, kuin normaalin Siwan kassan edustalla, ettei varmaan ole hirmuisesti eräkokemuksia näillä, päättelen, kun jo taas retkeilykäteni heilahtaa ja jatkan patikointia eteenpäin pitkoksille... Tänään ei edessäni olisikaan kuin jokunen 17-18km, koska Änäkäiselle, jonne suunnittelin päättäväni tämänkertaisen vaellukseni, sinne tulisi matkaa noin 44km. Yksi yöpaikka ennen sitä riittäisi, joten olin mielessäni valinnut Niskavaaran laavun seuraavaksi etapiksi.....

..jatkuu....

[mchuurre]

En ollut valinnut lyhintä reittiä tuolle Niskavaaran laavulle, vaan halusin lähteä kiertämään näitä Ruunaankoskien pitkoksia hieman ylempää reittiä. Ruunaan seutu oli tullut tutuksi jo taannoin -84, tai -85, kun jossain täällä suunnilla oli Lieksan Moottoripyöräkerhon järjestämä "Sudenajo", johon tulin ja siten osallistuin mukaan... .

Eihän tuosta paljoa enää muista, muutakuin sen, että esim. Neitikoski laskettiin sellaisella isolla kirkkoveneellä, ja kaikki kastuivat, enemmän, tai vähemmän. Teltalla yövyin jossain, ja järjestäjät, sekä kaikki ne muutkin osallistujat olivat hyvinkin lupsakoita immeisiä, ettei mitään huonoa muistikuvaa kyllä jäänyt mistään! Taitaa nykyäänkin tuollainen kokkoontuminen olla vielä voimissaan, tuumaillin, kun jatkoin pitkoksilla kopistelua, ja yht-äkkiä, edessäni pitkoksilla painelee menemään villiminkki! Ei ollut kovin arka, kun ensin antoi tulla noinkin lähelle, mutta sitten lähtee painelemaan samaan suuntaan, kunnes jossain vaiheessa piiloutuu pitkosten alle.

Edelleen tihutti pienenpientä sateen tapaista. Hyvähän se toisaalta oli, ettei ollut sitä ensimmäisen päivän suoraa, ja siten helteistä auringonpaistetta. Tulin kohta rantapitkoksilta tielle, ja sitten jo aurinkokin tulee esille... Ei ollut täälläkään tiellä niin minkäänlaista kulkijaa missään? Kilometri toisen jälkeen, tulen sitten viimein asfaltille, ja teiden risteykseen. Tempo oli ollut hyvä, ja päätin ilmoittautua kotijoukoille. Puhelimeen virrat, ja kas, eihän kellokaan ollut vielä mitään. ... Ei vielä edes kymmentä? Mukavan viileää oli puhelun aikana istua kivellä, vaikka se kova onkin... "Juu, kaikki ok, että ei tässä mitään, ja soittelen sitten iltasella uudelleen"....päätän puheluni vaimolleni. Virrat pois puhelimesta, ja vesipullosta reilummat kulaukset vielä päälle.

Hyvää hiekkatietä riittäisi ainakin Naarajärven kylälle asti, jossa aion pitää sitten ruokataukoa. Tyhjentäisin sen avaamani tonnikalapurkin pinaattipastan sekaan, ja päälle saatan ottaa jopa sen avaamattoman, ja pitkään repussani kuskaamani ananasviivalepurkin? Outoa vain oli se, että jossain vaiheessa olin hukannut nuo puissa näkyvät ruskanpunaiset täplät, elikkäs se kulkemani Karhunpolku oli poikennut tieltä metsään? No ei mitään hätää, koska kartan mukaankin tavoittaisin sen jälleen vähän ennen Naarajärven kylää, jonne olin menossakin. Muutenkin oli systeemit tulleet jo selväksi, eli vaikka suunta sekä teillä ja poluilla olisi yksi, ja sama, oli nuo polut tehty, sanoisinko, "väkisin" teiden vierustoille, joissa olisikin vain turhan vaikea ja hankala painavan rinkan kanssa kulkea. Kiviä, juurakoita, ja sitten vielä turhia kapuamisia ylös- alas rinteitä pitkin. Että oikeastaan hyvä, että en huomannutkaan sitä tien mutkaa, jossa sen polun olin sitten kadottanut.... .

Tulen jo kohta Naarajoen varteen, ja tuollahan näkyy selvästi hieno levähdysalue. Penkit ja polttopuuvarastokin näemmä. Yksi matkailuautokin parkissa, mutta sehän on tuolla toisella laidalla, ettei siitä ole haittaa.
Muutakuin joenvarteen penkkejä, ja hienoa nuotiopaikkaa kohden, rinkka penkille, ja kaivan kattilan esille. Ompa hieno ja leveä virtaava joki, josta kaappasen aimo annoksen kirkasta hyvää vettä. Ankkojen kaakatusta ja nousen takaisin penkerettä pitkin tulipaikalle, jossa teen isot tulet nopeasti, kun paikalle jätetyt, ja pieneksi pilkotut klapit syttyvät hetkessä. Olin patikoinut jo noin 10 km, eikä kello ollut vielä yhtätoista! Tiellä marssivauhtini oli luonnollisesti suurempi, kuin poluilla, mutta nyt se oli ollut jälleen sitä 3-4km/h luokkaa...

Aloin sekoittelemaan kaakaota kuksaan kaataamaani kiehuvan veden sekaan, kun aloin kuuntelemaan olemustani, siis lähinnä sitä, kun sykkeeni oli jokseenkin kumman korkealla, vaikka tässä hirsipenkillä olin istunut jo varmaan sen vartin verran?!! Ompas outoa?! Aloin tunnustelemaan kaulan-, sekä ranteen valtimoita, löytääkseni ja laskeakseni sykkeen tarkemmin, mutta en vain oikein onnistunut saamaan mistään mitään tolkkua?!! Ihme hommaa tälläinen? Kävin penkille pitkälleen, ja tunnustelen kaulaani löytääkseni sykkeen.....ei tule mitään... tunnen kyllä, kuinka sydämmeni hakkaa, aivan samaan tahtiin, kun marssisin edelleen rinkka selässä kovaa vaihtia...... mitäs tämä tälläinen oikein on...?

Syön pinaattipastan, jonka sekaan lisään se avaamani tonnikalapurkin sisällön, ja päälle sitten kuumaa kaakaota. Ajattelen, että koska tänäänhän ei ollut patikoitavaa kuin se about 16-17km, ja koska kello ei ollut edes puoltapäivääkään vielä, niin pidetäämpäs tässä nyt sitten sellainen "marssitauko". Että käyn nyt tähän leveälle hirsipenkille pitkälleen, lisään vielä muutamia puita nuotioon, ja annan vaikka unen tulla, jos sikseen... katselen puunlatvoja kaikessa rauhassa, enkä edes ajattele patikkapolkuja, enkä yhtään mitään.. Suljen silmäni, enkä kohota päätäni, vaikka selvästi kuulen, kuinka nyt tietä pitkin etenee jokin maastoauto perässään mahdollisesti jonkinlainen peräkärrikin, koska metalliset karrynlaidat pitävät juurikin tuollaista ääntä....kovin on kuoppainen tie tuossa kohdin...lepään, mutta en tiettävästi nukahda....

jatkuu...

[mchuurre]

Laavun pitkällä penkillä maattuani, "tyhjäkäyntikierrolukunikin" sitten lopultakin palautuu normaaliksi. Mietin monenlaisia juttuja mielessäni, että mikä se tuommoisen tekee, vaikka olinhan nukkunut hyvin, syönyt hyvin, eikä patikointimatkakaan ollut tänään edes ollut mitenkään pitkä! Että onko se sitten jotain sydänperäistä juttua tuo tuollainen? Siis vikaa-vikaa, tuumailen, mutta johan tässä onkin jo makailtu.... Nostan lierihatun silmiltäni, nousen penkiltä, ja päätän jatkaa patikointiani sinne Niskavaaran laavua kohden.

Saavun Naarajärven kyläpahaiseen, jonka aika näyttäisi jättäneen taakseen.....On parit savottakahvilan tapaiset rakennukset, muutamat koskenlaskumainoskyltit pihallaan, vaan ei sitten mitään valoja missään, saati liikettä?
Onhan tämä varmaan aikoinaan ollut kovinkin vilkas kyläyhteisö, mutta aika on kulkenut selvästi ohi, kuten minäkin jo kohta, samalla kun käännyn oranssitäplillä merkittyä tieuraa päätieltä vasempaan.....tänne Karhunpolku siispä jatkuu? Pian tieura jatkaa kiertäen harjanteita sinne tänne, mutta merkattu Karhunpolku erkanee ylös jyrkän harjanteen päälle. Sieltä onkin hyvät näköalat alas kummallekkin puolen harjannetta: kirkasvetiselle erämaalammelle, ja sitten hiekkatielle, ja sen taustalla levittäytyvälle laakealle hillasuolle...Upeaa vaaramaisemaa, upeassa kelissä! Kyllä kelpasi matkamiähen täällä patikoida.. ei hyttystä, ei vastaantulijaa, ja isoja makeita mustikoita välillä vain kouraisten.

Tulen hakkuaukealle, ja välillä taas tieuralle. Kauempana pilkoittaa erämaalampi, mutta tuo ei vielä voi olla se laavulampi, jonne olen matkalla? Tieura muuttuu kilometri kilometrin jälkeen paremmaksi, kun jo kohta vastaan tulee lahonnut lautakyltti jossa nuoli eteenpäin: "LAAVU ->". Nonnih! Tuosta päätellen, Niskavaaran laavu ei enää olisi kaukana, tai ainakin olin täysin oikealla tieuralla, ajattelin helpoittuneena, koska muutamaan hetkeen, en ollut enää Karhunpolun oranssitäpliä puissa nähnytkään.... . Ja tuollahan se seuraava täplä muuten sitten jo taas häämöttikin, totesin puoliääneen, kun askelsin jokseenkin jo hieman nopeampaan tahtiin, vaikka eihän tässä edelleenkään mitään kiirusta mihinkään ollut. Ja vaikka laavulla olisikin joku toinen, saati toinen porukka, niin Niskavaaran laavuja oli ainakin tuon ostamani kartan mukaan kaksi. Että ihan vain rauhassa sen puoleen, kyllä tilaa varmasti riittää!

Saavuin suolle ja sen myötä pitkoksille, tiheämpää kuusimetsää ja edelleen pitkoksia. Nyt aloin jo nuuhkailemaan tarkemmin, josko nenäni tavoittaisi nuotion hajuja, merkiksi siitä, että laavu olisi miehitetty...? Ja sitten aivan yks-kaks, ihan yht-aikaa, sekä laavu, että erämaalampi ilmestyy pitkosten loputtua samanaikaisesti! Eikä täällä ole ketään - JES! Katselen vielä hieman tarkemmin lammen vastarantaa, samalla kun kuulostelen mahdollisia ääniä, että joko lasken rinkkani laavun sisälle, ja aloitan nuotiotulien teon syödäkseni... Kyllä! Aivan rauhassa saan olla täällä, ja enhän tähänkään asti ollut ketään polulla tavannut!

Polttopuukatos on kattoon asti hyvää ja kuivaa koivuklapia, josta nuotiotulet syttyy iloisesti! Laavun varustus näyttäisi olevan muutenkin hyvässä kunnossa, koska jopa "leiripatjojakin" näyttäisi olevan tuotuna, (mitä lie, paksuja solumuovin - jumppa-alusen paloja?), että hätätilassa, pelkästään noiden päällä olisi hyvä nukkua! Itikoista ei tarvinnut välittää, mutta jos jokunen hirvikärpänen tuli sydänyöllä niskaa kaivelemaan, päätän virittää mukanani tuoman "Rankisen". Tiedättehän, sen mahdollisimman yksinkertaisen, huomaamattoman kevyen, mutta pätevän ja ison kangasrakennelman, jonka sisällä nukutaan. Vain ruuvi laavun kattoon käsin kevyesti kiertäen, ja "Rankinen" siihen roikkumaan. Sen sisällä olisi ensi yönä helppo ja vaivaton uni taattu!

VITEO, Osa 8

[mchuurre]

Nuotion savu leijaili lammenpäällä, eikä mistään kuulunut mitään ääniä edes....vain nuotiosta silloin tällöin pieniä kohahduksia, kun palaneet hiilet tippuivat toisien mustaksi palaneiden puiden päältä. Oli aika kömpiä makuupussiin, ja levittää valkoinen Rankinen päälle ja ympärille suojaksi....kyllähän tässä kelpasi hyvin jo oikaista jäseniään, vaikka päivän patikointi olikin ollut ennätyslyhykäinen, ei edes täyttä kahtakymmentä...z..zz...zzzz...zzzz.

Valostuu, ja raotan silmieni suojaksi asettamaani buffia syrjemmälle. Mietin ja kelaan, jotta näinköhän heräilin liian aikaisin, ja että heräilinkös yöllä kertaakaan? No, ilmeisesti en, mutta oli ollut viileää jossain vaiheessa, että sen olin kuitenkin unen läpi aistinut. Johan tässä on jo makoiltu, joten eihän tässä matka joudu, jos haaveilemaan vielä aletaan, eli kapusin Rankisen ja makuupussini sisältä laavun edustalle asettamiini hotelliaamutossuihin, joiden avuin alan sytyttelemään tulia, ja asettelen illalla valmiiksi noutamani vesikattilan ritilälle. Siitä sitten ilman retkeilyhousuja taustalla näkyvälle huussille, jne....takaisin tullessa, vesikattilan vesi kuplikin jo kiivaana, että pääsin heti nopean lammenrannan aamupesun jälkeen aamupuuron, sekä kaakaon valmisteluihin.

Tänään vuorossa olisi se viimeinen taival, täältä Niskavaaran laavulta Änäkäiselle, joten matkaa tulisi n. 26 km. Toki, Karhunpolkuhan jatkuisi sieltä vielä sen 30 km, mutta koska Änäkäisellä tulisi täydet 100 km täyteen, se saisi nyt riittää...tai näin ainakin olin päätökseni jossain vaiheessa patikointia tehnyt! Ei sillä, etteikö jalat, eli patikkakengät olisi toimineet, tms. mutta johan tässä tuli retkeilyä mielestäni ihan sopivasti, näin äkkiseltään.
Syötyäni en kauan aikaa enää tulilla voimistellut, että pääsisin hyvissä ajoin, ja syöneenä taipaleelle, ja rinkan sainkin heitettyä ennen kuin nuotiotuletkaan ennätti kokonaan sammua. Eihän ne tuosta mihinkään kyllä leviäsi, mutta varmuuden vuoksi, hajoitin levittämällä palavat klapit kiven sisälle niin, etteivät ne enää palaneet yhdessä.

Polku lähti nousemaan laavulta viivasuoraa polkua kohti mäkeä. Miten hyvältä tuntuikaan taas olla pitkoksilla, kun niitä tulikin nopeasti mäen jälkeen heti ensimmäisellä suolla vastaan...Ilma oli pilvinen, joka senkin oli hyvä, ettei tulisi liian kuuma päivä, ajattelin... Erämaalammen vesi oli mustaa kuin piki, katselin lampea kiertävältä pitkokselta kuvajaista. Ei varmaan ole mitään kaloja tälläisessa pikkulammessa? Metsä muuttui tiheämmäksi, ja kas, keskeltä lehtipuu keskittymää, tulee vastaan korkean savupiipun raunioita..? Tässähän on ollut ISO talo aikoinaan, ja tuolla ilmeisesti navetta? Pysähdyn katselemaan wanhaa pihapiiriä, jota onkin todella vaikea hahmottaa, koska näin se luonto ottaa omansa aina takaisin. Minkä ihmeen takia, talo on pitänyt tehhä tänne keskelle korpea? Tai niin, no, ennenhän tämä ei tietenkään ollut "korpea", vaan on ollut isot pellot ympärillä tietenkin, muitakin naapureita kaiketi lähellä, ja tämähän oli korkean vaaran laella, eli ei ollut sitä hallan vaaraa. Se jos mikä, onkin aikoinaan ollut se turva, että halla ei ole vienyt satoa, päättelen, kun jatkan matkaani kohti seuraavalle metsäaukoin reunalle, jossa huomaan, miten polulle on kaatunut useampikin tuulenkaato...

jatkuu....

[mchuurre]

....Piti mennä noiden parinkymmenen kuusen, ja männynrungon yli, tai sitten ali....Rinkka selässä, ylitys on tietysti ja pääsääntöisest aina se helpompi juttu, mutta kun jotkin tuulenkaadoista oli sitten metrin ja vähän ylikin korkeudella, ja alitus taas ei runsaiden oksien takia onnistuisi....että kooooooooooooovin sai retkeilyhousuja, ja sääriä venytellä, että juuri ja juuri pääsi ylitse, tai sitten vain kiersin suosiolla kauempaa, vaikka maasto ei ollut siihen kovin helppoa...

Mutta vaaranlaelle päästiin, ja oooolipas täältä upeat maisemat! Ei kuulunut moton- saati moottorisahan ääniä, ei edes korpin? Ihan perämetsissä on vielä sittenkin se luonnon oma rauha, se sellainen, jossa voi kuulla vain oman sydämmen sykkeen äänen. Hiki oli tullut tänne vaaran laelle nousun aikana, mutta nyt karhunpolku näytti lähtevän tuolla kauempana jo laskuun. Otin vesikulauksen pikkupullosta, joka on niin helppo ja hyvä pitää reisitaskussani. Lievä savunmaku tuli siitä illalla keittämästäni vedestä suuhun, mutta sen sai helposti peitettyä, kun avasin hedelmäkarkkiaskin, ja valitsin keltaisen perhosen askini pohjalta. Namuja en kyllä syö, mutta tälle patikointireissulle olin varannut peräti neljä tälläistä iloisenväristä namuaskia, koska olin ajatellut, että sitten siinä vaiheessa kun, tai jos, mikään kun ei enää maistuisi miltään, ei edes mustikat, ja haluaisin jotain vaihtelua yksitoikkoisiin sissievästelyhin, niin tämän tyyppiset namut voisivat olla iloinen yllätys? No, eihän nämä kustantaneet, kuin euron koko neljän askin pötkö, että "kun sain halavalla" !

Rinnettä alas, ja kohta saavutin metsäautotien. Ei sillä, että tie olisi ollut jokin yllätys- ei, vaan lähinnä siitä yllätyin, kuinka se tuli jo nyt! Muistin että jossain vaiheessa tulisin pienelle tieuralle, kun illalla olin aikani kuluksi hieman availlut sitä lähtöpisteestä ostamaani karttaa. Tiellä ei näkynyt jälkiä, ei ainakaan mitään selviä, ei hirven, ei ajoneuvojen, eikä edes sitä kaipailemaani karhunkaan tassun jälkiä.....
Pitkää matkaa en tiellä kuitenkaan saanut patikoida, kun jo kohta taas oranssinväriset maalitäplät poikkesivat tieuralta oikealle mäntymetsään, ja minä tietenkin sitten perässä. Polku oli hyvä ja kuiva, ei tuulenkaatoja missään, ja tasaista hiekkaperäistä kangasmaastoa, että melkein sellaista lentokentän pohjaa, joku voisikin sanoa.

Pieni erämaalampi, musta sellainen, jäi oikealla puolen, ja kas kummaa, tulin taas jo kohta tieuralle...? Hmm..olikohan tämä tie nyt sitten aivan uutukainen, yritin muistella, vai olikohan tämäkin siinä kartalla? No, sen verran oli "tempo" ja vauhti ollut meikäläisellä taas päällä, että en alkanut karttaa rinkasta tälläisen merkityksettömän asian takia kaivelemaan, vaan vasta sitten, jos ja kun eksyisin ensin kunnolla. Tästähän nuo puihin maalatut oranssitäplät kun näkyvät jälleen, niin mitäs tässä sitten hidastelemaan tuon takia....

Eksymisestä tulikin mieleen se juttu, kun lapin mieheltä kerran kysyttiin, että mitäs sitten, kun tai jos tämä eksyisi, kun heillähän ei mitään gepsejä, naveja tai karttoja ole koskaan tunturissa mukanaan, niin tämä lapin mieshän hetkisen mietittyään vastasi kysyjälleen, jotta: "no, mie lähen sit kotia" , ja sylkäisi tyynesti maahan.
Niimpä niin, mitäs sitä turhaan metsässä kukaan pyörii eksyneenä, jotta minäkään tässä edes ala miettimään sellaisia, kun sinne Änäkäisellehän tästä pitäisi jatkaa....tuumasin, ja otin toisen vesikulauksen. Sitä samaa lievästi savulta maistuvaa, mutta nyt se maistuikin jo oikeastaan hyvältä!

Tulin polkujen risteykseen, ja mitä kummaa! Totisesti on!. Näin selvästi, kuinka polulla oli palarenkaiden jälkiä....Olin siispä lähestymässä siviilisaatiota, tai ainakin jokin palarengashemmo, oli päästellyt polulla ihan solkenaan! Muroa oli siellä täällä, ja vähän pieniä kiviäkin noussut polulle, ja tummista äkkijarruttelujäljistä näin helposti, jotta kumpaan suuntaan ohjastaja oli päästellyt menemään. Samaan suuntaan siis! Tässähän voisi vielä käydä niinkin, että pääsisin näkemään vielä tuon "kottaraisen" jossain suonsilmäkkeen vieressä, tai kenties pudonneena pitkoksilta....ei tiijä- tuumasin, koska eihän nämä polut sentään mitään enskaratoja ollut. Kapeita paikoitellen, että ei leveällä ohjaustangolla tätä karhunpolkua kyllä voi päästellä menemään......?

Pysähdyin erään vaaranpäällä kuulostelemaan ääniä, josko "kottaraisen" pärinää kuuluisi jostain suunnasta, koska nuo jäljet eivät kovin vanhoja kyllä olleet! Toki pärrä voisi mahdollisesti olla jokin muukin, kuin "kottarainen", mutta kyllähän noista palarenkaiden paikoitellen syvistä kaasunavausjäljistä KaiPr:n sissiauk:in käyneenä voisin sanoa, että kyllä se "kottarainen" on, sellainen vm. 2005 ja 650cc-mallinen, joka kertaalleen on porattukin, eli tekemällä tehty 660:seksi....eikä ajettu kuin alle 26000km. Toisella omistajallaan, mutta ohjastajasta on vaikeampi sanoa mitään tarkempaa.... .

..jatkuu...

[mchuurre]

VITEO Osa 11

Soraharju toisensa jälkeen, jäi taakseni, ja niihin ilmestyneiden palarenkaiden päälle, Garmont- patikkakenkieni jäljet. Keli oli täysin tyyni, eikä sadepilviä- tosin ei aurinkoakaan missään. Ole soma matkamiehen pistellä leveää ja tasaisia polkuja menemään, etenkin kun tämän päivän osuus oli se viimeinen, ja sitäkin enää parisenkymmentä jäljellä.... Olisihan se mukava kohdata joku vastaantulijakin, ajattelin hiljaa mielessäni, kun kapusin kelopuiden ympäröimälle korkean hiekkaharjanteen laelle. Syke nousi huomaamattomasti niin, että sen jo kuulin päässäni, vaikka rinkka oli keventynyt jo usemman aterian painosta, mutta olihan siellä sitä vieläkin jäljellä..... ja niitä täysin turhia romppeita, kuten se ilmatäytteinen makuualusta, ja teltta, ja, sekä, ai niin, sekin vielä, yms. kertasin rinkkani sisältöä samalla kun pysähdyin hetkiseksi tähystämään vasemmalta puolelta avautuvan laajan suon suuntaan.

En tosin sitten tiedä, mitä sieltä sitten olisi pitänyt näkyä, mutta samassa sieltä jostain, suon suunnasta alkoi kuulumaan joutsenten törvitöräyksiä! Melkoista törinää pitivätkin, lienevätkö jossain lammella, vaiko missä?
Otin vesikulauksen reisitaskustani, ja kävin sammalmättäälle selälleni. Miten sopivan pehmoinen ja korkuinen mätäs olikin juuri tässä kohtaa, kelpasi nimittäin tiirailla tuolle isolle suolle, samalla kun otin pipon päästäni ja pyyhin hihansuulla hikikarpalot otsaltani.

Joutsenien töräykset vaimenivat pikkuhiljaa, ja mietin sitä "kottaraista", tai oikeammin niitä sen jättämiä palarenkaiden mustia viivoja polulla, että missäs vaiheessa ne polulta sitten katosivat? Eihän niitä enää täällä näkynyt, enkä ollut huomannut missä ne sitten erkaantuivatkaan....? No, ei se tänne jyrkän hiekkaharjanteen päälle olisi muutenkaan kyllä päässyt, kun tuossa matkallahan oli sen verran aihkimäntyjä, sekä kelopuita rintarinnan, että kapeaksi kävi paikka paikoin reitti tänne.

Piilotus. Sen niminen olisi se seuraava taukopaikkani, se missä olisi laavu, ja huussi, mutta ennen kaikkea järvi, jossa tekisin sitten sen aamupuuroni. Mahtaneeko olla vaikeasti löydettävissä? Mistä se semmoinen nimi sitten olisi keksitty: "Piilotus"..... Nooo, noustaampas jo ylös, ja pipoa päähän - johan tässä makoiltiin jo ihan riittävästi. Hienoa harjumaisemaa jatkui vielä varmaan sen kilometrin, ehkä toisenkin, kun jossain vaiheessa polku sitten pudotti kosteammalle kanervaa kasvavalle suontapaiselle, mutta siellä tulikin sitten taas hyvät pitkokset vastaan. Vesi lorisi jossain pitkosten alla, ja lankut antoivat rytmikkäät äänet patikkakengistäni: "klomp-klomp-klomp-klomp-", se tahti oli suoraan kuin siitä "Erika":n marssilaulusta. Tiedättehän, se jota alkuunkin jossain vaiheessa hyräilin... "kanka -haaalla kaaasvoi kaaaunis tyyyttönen......" nimeltäääään eeeerika", taada taaaadaaaaa taada taaaaaadadaaaa....jne" sillehän se meni, ja tahti on muuten justiinsa sellaista, kun käy meikäläisen vartalolle.... Germaanithan tuonkin varmaan olivat sotilaskäyttöön kehittäneet, että joutuin liikkuvat suuretkin yksiköt sitten rintamalle? Se oli sitä salamasottaa varten, tiätty!

No nyt oltiin taas jonkinsorttisen hiekkaharjanteen päällä, ja vasemmalta puolen alkoi häämöttämään puiden välistä teräksenharmaata. Sehän tietää vettä, ja se taas, että kohta tulen sitten jo sinne Piilotuksen laavulle...Polku haarautuu kahteen eri suuntaan, ja mitä? Molempiin suuntiin näkyy menevän oranssitäpliä?
Jahas jooo.. sehän onkin tuolla alhaalla se laavu tuolla, ja jos ei halua laavulle, eikä rantaan, niin sitten voipi jatkaa tuonne oikealle lähtevää polkua....no miepä laskeudun tietenkin tuonne rantaan, vaan tulipas muuten aikas yllättäin tämä laavu näkyviin, ja siitähän se nimi tietenkin tulee. Yllättäin ja äkkiseltään. Jos olisi ollut aamuhämärää, saati pimeää, niin eihän tuota paikkaa sitten muuten löytäisikään!

Patikkakengät toimii hyvin näinkin jyrkässä alamäkirinteessä - totean iloisesti jälleen, ja kertaan mielessäni, että olihan niissä se legendaarinen "Vibram-pohja", elikkäs pitopohja, joka myös kestää kulutusta...ja otampas kummasti ja huomaamattani vieläpä muutamia juoksuaskeleitakin, ikään kuin tässä olisi johinkin kiire.

Iso ja hyvännäköinen onkin tuo "Piilotus"-laavu. Upealla paikalla, on hiekkaranta, vene, tulipaikka, puuvarasto näemmä tuonnempana, ja huussikin tuolla sitten. Pälyilen ympärilleni sinne tänne, samalla kun lasken painavan rinkkani laavun laverille, ja huomaan vielä nuo nokiset ja mustuneet paistin- ja kahvipannutkin. Ohhoh! Ompas hyvin varusteltu, kun täältä laavunperältä löydän vielä tiskiharjan, fairia ja kalahalsterinkin, että on sitten ihan ylellisiä huushollitavaroita yllinkyllin!

Jospa vain en sittenkään tekisi tulia, enkä edes sitä aamupuuroa, kun ei ollutkaan vielä nälkä, tuumaan vielä hetkisen, kun tuo puuvarastokin on tuolla kaukana, (noniin...ainakin 100m on sinne matkaa!)..että jos vain vähäsen näkkäriä, ja tonnikalaa siihen päälle, ja sitten pähkinöitä veden kera.... Okay! Tehhään sitten niin, ja avaan kuitenkin kännykän, eli näen siitä sen kellonajan, että varhaiseltahan tämä aika tässä jotenkin kyllä tuntuukin? 10:10, näyttää Nokialainen! No, ilmankos sitten! Pääsin näemmä aikas vauhilla sitten tänne, kun oli pelkkää kangasmaastoa, ja pitkoksia, koska tännehän piti olla se kymmenen kilometriä, ja olin kuvitellut, että olisin täällä vasta yhdentoista maissa?!

No, muutakuin toimeksi sitten, elikkäs tonnikalapurkkia auki, ja sotilasnäkkärit esille.. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun jyrskytin näkkäriä menemään, ja tähystelin ulapalle, jossa uiskenteli puolenkymmentä joutsenta. Olikohan ne justiinsa nuo, joiden äänet kuuluivat silloin aamulla sinne hiekkaharjanteelle, jossa torventöräyksiä kuulostelin? Hyvinkin saatoivat olla, ja kohta ne töräytteli siitä editseni timantissa, ikään kuin näytöslennolla olisivat olleet ja hyvin pitivätkin timantin koossa.... varmaan ovat harjoitelleet- tuumasin, kun iskin jo eväitä reppuuni ja heitin sen selkääni. Jahas! Sitten vain tuonne ylös tuota tietä pitkin, ja otin lähtöaskeleen kohti harjannetta.... Mitäs - mikäs keltainen pussi se tuolla on?

....ilmoitustaulu, - tai no, mikä lie kartta- tai kuvataulu se olikaan, niin se takaa pilkisti kirkkaankeltainen pussi!
Astelin lähemmäs, ja aloin tutkimaan jotta mikä roskapussi se tänne on pantu jemmaan, kun huomasin pussin päällä lapun: "Älä koske, tämä tullaan kohta noutamaan!".... jotta näin? Elikkäs tänne oli tuotu etukäteen hieman eväitä karhunpolun patikoijaa varten, ettei tarvitse kaikkea sapuskaa alusta alkaen kantaa. Ihan jees juttu joo, mutta eihän sitä kätköä hyvänenaika sentään näin tehhä! Tuumaan mielessäni, että on ollut aikas noviisi, tai mikä lie, ei ainakaan armeijaa käyny tuollainen hemmo, joka jättää pussukan- ja vieläpä huutavan kirkkaankeltaisen silmien korkeudelle näkösälle!

Meinasinkin ensin, että en koske, mutta hypistelen ja alan pyörittelemään sitten sitä kangaspussia kuitenkin, koska siitä näkyy hivenen läpi... Lidl:n tarjoussuklaata siellä on, joitain energiapatukoita selvästi, suolapähkinää, tikkareita, mutta sitten on myös pari kaljapurkkia, ja lasken pussin jälleen sen narun varaan roikkumaan, missä se olikin! Näyttäisi vain oleva aika kostea ja jollain tapaa päivettynyt jo tuo pussi, että näinköhän se on sittenkin ollut liian piilossa, vaiko olisikos se tykkänään sinne unohtunut joltain?

Olipa niin tai näin, sen sisältö ei minua kiinnostanut, etenkään, kun suklaatakaan en enää syö, (en ole vuosiin syönyt), saati mitään kaljalla tekisin! Jatkoin kohti harjanteen korkeinta kohtaa hyvillä mielin, etten minä ainakaan siihen koskenut, (hypistelystä ei siinä lapussa puhuttu mitään).....


jatkuu....

[mchuurre]

Tyylilaji on mielestäni lähempänä Kalle Päätaloa kuin Lauri Viitaa...

Noniin-noniin, pysytäämpäs teemassa...

Garmontit purivat hyvin jyrkkää hiekkarinnettä ylöspäin, vaikka hiekka yrittikin liusuttaa kenkiäni...Joutsenet töräyttelivät vielä takaani Piilotuksen laavun suunnalta muutaman kerran, kun viimein pääsin rinteen laelle. Hmmm...no nyt olin tullut taas metsäautotielle, ja tästä karhunpolun oranssitäplät jatkuivat tuonne matalaan männikkömetsän siimekseen. Otin vielä vesikulauksen reisitaskun pienestä pullosta, ja otimpa vielä yhden punaisen perhosen siitä hölskyvästä namiaskistani myös, koska eihän Änäkäiselle ollut enää opaskyltinkään kertomana, kuin se tasaluku, eli 10km....

Hyvin oli tämänpäivän patikointi tosiaan edennyt, kertasin vielä kokonaispituutta tälle reissulle, ja tein joitain päässälaskujakin, kun jalkani kiihdyttivät marssinopeuteni jälleen lähes maksimiksi, mukavan tasaisella ja kanervikkoisella patikkapolulla! Kyllä vain oli kumma se, ettei ketään vieläkään ollut tullut vastaani? Ei selkä edellä, saati kasvotusten? Kelit oli mitä parhaimmat, ja mustikoita metsäkankaat täynnä! Ei hyttystä, ei sateita, ei mitään mikä selittäisi tyhjät, nämä niin mainiot patikkapolut täällä luonnon hiljaisuudessa!

Parit kilometrit polku meni ja eteni upeasti tasaisia männikkö kanervakankaita pitkin, puikkelehtien erämaalampien lomitse, kunnes se laskeutui sitten vaaranrinnettä pienelle koskipurolle. Tuumasinkin, että tämä polkuosuus oli kyllä paras pätkä, mitä olin tähän mennessä karhunpolkua patikoinut! Täysin kuivaa, ja tasaista polkua, ei kiviä, ei juurakoita, saati edes tuulenkaatoja. Maisematkin antoivat parastaan, ja nyt vielä tämän kosken ylikin oli tehty mainio pieni puusilta. Kyllä kelpasi matkamiähen täällä mennä.....

Pikkuhiljaa polku kuitenkin alkoi jälleen kavuta pienien vaarojen laelle, ja sitten toisaalla taas laskeutua, että tulihan niitä jonkinsortin korkeuseroja sitten täällä kuitenkin.. Mutta kokonaisuudessaan, tulin koko ajan lähemmäksi Änäkäistä, ja sen myötä polku-urat vain paranivat, ja toki sen myötä marssivauhtikin pääsi taas valloilleen..... Hupsista! Taas jonkinsortin metsäautotie! Noo, mikäpäs siinä - ajattelin, ja hypäytin painavaa rinkkaani selässä hieman parempaan asentoon, kun yks-kaks huomaan tienposkessa jonkinsorttisen wanhan moottoripyärän aihion?? Mitä kummaa? Katselen ja hieman vääntelenkin siitä erilaisia osia, kuin mukaani otettavaksi, mutta mitäs tuollaisilla romppeilla tekisinkään, mutta olihan tuollaista wanhaa rautaa mukava käännellä, vaikka ainoana tuloksena oli se, että hyvät retkeilykäsineeni tulivat ruosteen tahraamiksi!...

Vain muutama sata metriä eteenpäin, ja huomaan tulevani jonkun kesäpaikalle? On oikein sellainen wanhempi talo, sitten hieman uudempi kesäasunto- vai onkohan tuo sauna sitten, nuotiopaikka, ja kaikki tämä, hienon hienolla järvimaisemalla varustettu! Noniin! Ja nyt JOS olisi hiki-hiki, saati kuuma, niin aivan varmasti riisuisin itseni ilkosilleen, ja juoksisin tuosta laiturista vauhdilla järveen, ajattelin, kun yritin kuulostella, joskos sitä kuitenkin olisi edes vähäsen aluspaita hikoontunut, ja pälyilin tärkeänä taivaalle, sitä aurinkoa etsien, että mitenkähän tässä nyt sitten oikeen tekisi?... Ei ollut hiki ei, eikä aurinkokaan tullut paistamaan, vaan lymyili pilvien takana kylmästi!

Noo, vaihdetaan nyt sitten ainakin vaikkapa ne kuivat, ja kertaakaan käytössä olleet villasukat, koska olinhan jo ainakin puolessavälin matkaani, joten nehän jäisivät pian kokonaan käyttämättä. Niin sitten teinkin, elikkäs rinkka selästä alas saunan porstuaalle pudottaen, kaiteesta hieman tukea, ja Garmonttien pitkien nauhojen irroitusoperaatio saattoi näin alkaa.....

Vaikka oli lämmin keli, nousi sukista sellainen pienen pieni höyry. Sehän taas kertoi sen, että vaihtia oli jälleen ollut ihan sopivasti, ja kyllä muuten kelpasi vetää täysin uudet villasukat varpaisiin, ja sen myötä asetella tuoreet jalat patikkakenkiin takaisin. Rinkkakin lennähti ihan uudella lailla selkään, samoin kuin retkeilylahkeet vain alkoivat uudelleen sen tutun kahinansa, kun askeltelin metsäautotietä jälleen kohti tuntematonta tietä....

Ja kaikki kävi melekein kuin jossain formulakisoissa, ajattelin....niin hoppusasti tuossa tein pienen pysähdyksen, ja vähän niinkuin uudet renkaat alleni, kun taas matka jatkui.....

Kaivinkone edessä? Juu, ja asuntovaunu? Eivät liikkuneet, eikä kuullut mitään ääniä...tulin niitä sitten lähemmäski, ja todellakin. Tässähän oli jonkinlainen tienparannustyömaa selvästi, joka oli vain jäänyt kesken? Tuoreet olivat nuo kaivuujäljet, eli ilmeisesti eilen illalla viimeksi oli ojien syvyyttä kaivettu, ja sen myötä tiepohjaakin levitetty. Nafta haisi, joka sekoittui tuoreeseen maaperän soiseen hajuun.... Nooo, jatkavat varmaan taas tänään sitten iltasella, kun ovat saaneet heidän oikeat työt ensin tehtyä, arvelin, kun käännyin tästä risteyksestä sitten kohti toista tietä, jonka tiesin kartankin mukaan vievän kohti Änäkäisen vaaramaisemia.

Polku erkanee nyt tuonne oikealle ylös, elikkäs sitten vain sinne....meinaa tulla oikein hikikin! On verrattain jyrkkää tämä rinne, ja loppuihan se sitten aikanaan, kun tulinkin jonkinsortin juoksuhaudan päähän...Hmm... tämä Änäkäisen tukikohtahan on ollut yllättävän laaja, ja leveä? Tiesin, mitä tuleman pitää, koska Änäkäisen entisöidyt juoksuhaudat, ja se 3 kerroksinen sairaalaluola, ei ollut enää kaukana, mutta kun tästä paikasta olisi sinne vielä jokseenkin kaksi, tai ehkäpä vielä kolmekin kilometriä....

jatkuu....